Poliittinen talous -lehden päätoimittajina aloittaneet Matti Ylönen ja Laura Nordström

2023-01-11

Poliittinen talous -lehden päätoimittajina ovat aloittaneet kaudella 2023–2024 yliopistonlehtori Matti Ylönen (VTT) ja väitöskirjatutkija Laura Nordström (VTM) Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta.

”On hienoa lähteä päätoimittamaan lehteä, joka on vahvassa nousussa viime vuosien aktiivisen kehitystyön jäljiltä”, toteaa Nordström.

Uudet päätoimittajat aikovat panostaa muun muassa lehden tiedotuksen kehittämiseen. Lisäksi päätoimittajien tutkimustausta tulee näkymään muun muassa keväälle 2024 kaavaillussa globaaliin poliittiseen talouteen keskittyvässä teemanumerossa.

”Globaalin poliittisen talouden tutkimus on ollut vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen vahvassa kasvussa. Haluamme osaltamme olla tuomassa näitä keskusteluja suomalaiselle yleisölle”, Ylönen kertoo.

Lehdessä vietiin nyt päättyneellä Anna Elomäen ja Hanna Ylöstalon päätoimittajakaudella läpi muun muassa ulkoasu-uudistus sekä julkaisutahdin nostaminen yhdestä numerosta kahteen numeroon vuodessa. Toimituksen riveihin liittyi edellisellä kaudella myös toimitussihteeriksi väitöskirjatutkija Henni Pajunen Turun yliopistosta. Hän jatkaa tässä roolissa.

Edellisistä päätoimittajista Ylöstalo jatkaa lehden toimituskunnan jäsenenä. Toimituskuntaa täydentää myös apulaisprofessori Jukka Rintamäki Aalto yliopistosta.

”Tulemme kaksivuotiskautenamme kehittämään edelleen myös lehden viestintää, jotta laadukkaat artikkelimme tavoittaisivat mahdollisimman monia ja olisimme mukana edistämässä suomalaista keskustelua poliittisesta taloudesta”, Nordström linjaa.

Ylönen työskentelee maailmanpolitiikan yliopistonlehtorina. Nordström viimeistelee maailmanpolitiikan alan väitöskirjaansa, ja hän aloitti tämän vuoden alussa tutkijana JuRe-tutkimushankkeessa (Oikeudenmukainen toipuminen pandemiasta? Perustuslailliset oikeudet, legitiimi hallinta ja saadut opit).