Artikkelikutsu: Poliittinen talous -lehden Globaali poliittinen talous -teemanumero 1/2024

2023-03-13

Poliittinen talous -lehden numero 1/2024 keskittyy globaalin poliittisen talouteen. Teemanumeron fokus on globaalin poliittisen talouden ja sen tutkimuksen ajankohtaisissa teemoissa. Alan kansainvälinen tutkimus on ollut viimeisen 15 vuoden aikana nousujohteista. Esimerkiksi vuosien 2008–2009 finanssikriisi ja sitä seurannut velkakriisi ja niitä seurannut valtioiden kasvanut rooli talouspolitiikan ohjaajina ovat kasvattaneet kiinnostusta alan tutkimukseen. Paljon kiinnostavaa tutkimusta on julkaistu myös esimerkiksi globaalin kehityspolitiikan ja siihen liittyvän poliittisen talouden murroksesta, politiikan paluusta kansainväliseen veropolitiikkaan, uusista asiantuntijavallan muodoista, sekä alustatalouden noususta.

Viime aikoina globaalin poliittisen talouden tutkimuksen keskeisissä lehdissä on virinnyt keskustelua myös teemoista, jotka ansaitsisivat suurempaa näkyvyyttä. Tällaisiksi teemoiksi on nostettu esimerkiksi maailmantalouden hallinnan sukupuoleen ja etnisyyteen liittyvät valtaulottuvuudet sekä suuryhtiöiden rooli vallankäyttäjinä. Teemanumero pyrkii tuomaan yllä mainittuja keskusteluja laajemmin suomalaisyleisölle.

Toivotamme tervetulleiksi artikkeleita globaalin poliittisen talouden aiheista kaikkiin lehden artikkeliluokkiin vertaisarvioiduista artikkeleista katsauksiin, puheenvuoroihin ja kirja-arvosteluihin. Artikkelien tulee olla ennalta julkaisemattomia. Pyydämme kiinnostuneita lähettämään korkeintaan 500 sanan ehdotuksen ja kirjoittajaesittelyn (max. 1 sivu) 15.6.2023 mennessä päätoimittajille osoiteisiin: matti.v.ylonen@helsinki.fi ja laura.nordstrom@helsinki.fi. Abstraktissa on hyvä tuoda esiin artikkelin teeman, tutkimuskysymyksen, mahdollisen aineiston, alustavia tutkimustuloksia sekä ajatusta siitä, miten artikkeli kontribuoi alan keskusteluun.