Joonas Kumpulainen, yhteiskuntatieteiden maisteri
Taloustieteen on todettu olevan teoreettisesti ja metodologisesti poikkeuksellisen yksipuolinen yhteiskuntatiede (Eskelinen & Jonker-Hoffrén 2017, 92). Taloustieteen oppihistoriassa viimeisin teoreettinen vallanvaihto on tapahtunut 1970-luvulla, jolloin keynesiläinen makrotaloustiede teki tilaa uusklassiselle talousteorialle. Uusklassisesta taloustieteestä tuli taloustieteen opetusta, tutkimusta ja käytännön soveltamista dominoiva lähestymistapa (Snowdon and Vane 2005, 15–17; Ahokas & Holappa 2014, 213). Nykyinen hallitseva makrotaloustieteellinen teoria sisältää elementtejä keynesiläisyydestä ja on nimetty uuskeynesiläiseksi, mutta tosiasiassa uusklassinen teoria dominoi sen oletuksia (esim. Lehto 2011, 12-13). Varsinaisesta keynesiläisestä teoriasta on tullut taloustieteen sisällä heterodoksia, johon viitataan yleisesti jälkikeynesiläisenä koulukuntana (Snowdon & Vane 2005, 23-29; Shaikh 2016, 4, 587-588).
Ekonomististen talousteorioiden kentälle ei viime vuosikymmeninä ole ollut tunkua, varsinkaan perinteisen uusklassinen-keynesiläinen-jakolinjan ulkopuolelta. Anwar Shaikh on pyrkinyt haastamaan nykyisen taloustieteellisen ajattelun paitsi perinteisten jakolinjojen ulkopuolelta myös harvinaisen kokonaisvaltaisesti. Shaikh on tunnettu taloustieteilijä ja tieteenalan sisäinen kriitikko (Szenberg & Ramrattan 2014, 338). Hänen talousteoriansa on systematisoitu teoksessa Capitalism: Competition, Conflict, Crises (Shaikh 2016), joka on empiirisesti ja teoreettisesti mittava. Teos kritisoi taloustieteen valtavirtaa hallitsevaa uusklassista koulukuntaa sekä heterodoksista taloustiedettä, jonka Shaikh katsoo liiaksi pohjautuvan ensimmäiseen. Kritiikin lisäksi teos pyrkii kunnianhimoisesti rakentamaan taloustieteelle vaihtoehtoisen teoreettisen perustan, joka ei pohjaa uusklassisen taloustieteen idealisoituihin perusoletuksiin markkinoiden täydellisyydestä. Shaikh ei kuitenkaan keksi pyörää uudelleen vaan paremminkin rakentaa teoreettista synteesiä, jossa pääosassa ovat 1800-luvun klassisen taloustiede ja keynesiläisyys. Kirjan viittauksissa toistuvia nimiä ovat esimerkiksi Adam Smith, David Ricardo, Karl Marx, John Maynard Keynes ja Joan Robinson.
Teoksen tutkimusotetta voi kuvailla ekonomistiseksi. Shaikh rakentaa malleja, jotka selittävät muuttujien välisiä yhteyksiä ja testaa niitä empiirisesti ekonometrisilla menetelmillä. Tilastot kulkevat teoksessa käsi kädessä teorian kanssa. Teoksen kiinnostuksen kohteita ovat juuri taloustieteelle olennaiset kysymykset, kuten mitkä tekijät selittävät suhteelliset hinnat, voiton, talouskasvun, työllisyyden ja inflaation. Teos onkin ennen kaikkea pyrkimys haastaa uusklassinen taloustiede sen omien tutkimusongelmien kentällä. Vähemmän painoarvoa saa poliittisen talouden tutkimukselle ominainen tapa tarkastella taloutta osana laajempaa kulttuurista ja institutionaalista kokonaisuutta, joka on avoin yhteiskunnalliselle muutokselle. Shaikhin pyrkimyksenä on rakentaa teoriaa juuri kapitalismista ja tutkia kapitalistisen talousjärjestelmän sisäisiä riippuvuuksia. Teos ei, muutamia mainintoja lukuun ottamatta, ole kovinkaan kiinnostunut järjestelmän institutionaalisista, kulttuurisista tai historiallisista premisseistä. Lähestymistapaansa Shaikh perustelee kirjan alussa esittämällä, että kapitalistisissa markkinatalouksissa ilmenee säännönmukaisuuksia, jotka ovat jokseenkin riippumattomia kulttuurisista, institutionaalisista ja alueellisista erityispiirteistä (Shaikh 2016, 56). Shaikh kuitenkin ottaa etäisyyttä jyrkkään materiaaliseen determinismiin. Hänen mukaansa kapitalismin kehitys ei kulje teräskiskoilla, mutta ei ole myöskään sarja ainutkertaisia ja ennakoimattomia yhteiskunnallisia tapahtumia. Teos esittää, että kapitalismin säännönmukaisuudet syntyvät turbulentin sääntelyn prosessissa, jossa todelliset lopputulokset hakeutuvat alati liikkuvien keskipisteiden ympärille. (mts. 5.)
Kansainvälisesti teos on herättänyt kiinnostusta taloustieteen opinalan lisäksi poliittisen talouden tutkimuksen ja sosiologian piirissä (teoksesta kirjoitetut kirja-arviot, ks. realecon.org 2019). Teos on saanut osakseen huomiota myös kotimaisessa tieteellisessä keskustelussa. Taloustieteilijä Pertti Honkanen (2017) kirjoitti teoksesta kirja-arvion kansantaloudelliseen aikakausikirjaan ja Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki (2017) Critical Realism -lehteen. Vähemmän muodollisissa yhteyksissä teosta on käsitelty Helsingin yliopiston kansantaloustieteen opiskelijoiden julkaisemassa Kapitaali-lehdessä (ks. Kumpulainen 2019) sekä Turun yliopiston lukupiirin yhteydessä perustetussa blogissa (Capitalism2016, 2019).
Tämän katsausartikkelin tarkoituksena on antaa lyhyt mutta systemaattinen johdatus Anwar Shaikhin talousteoreettiseen ajatteluun. Pyrin artikkelissa aiempaa kotimaista keskustelua systemaattisempaan ja kattavampaan esitykseen Shaikhin (2016) pääteoksen tärkeimmistä sisällöistä ja niiden eroista suhteessa vallitsevaan talousajatteluun. Johdannon jälkeisessä ensimmäisessä osiossa esittelen Shaikhin teorianrakennuksen peruslähtökohtia. Toinen osio esittelee Shaikhin mikrotalousteorian keskeiset elementit ja kolmas käsittelee Shaikhin kilpailuteoriaa. Neljännessä osiossa käyn läpi Shaikhin makrotalousteoriaa sekä teoksen talouspoliittisia implikaatioita. Lopuksi arvioin, mitä teos voisi tarjota nykyiselle taloustieteelle ja kuinka teosta voidaan hyödyntää poliittisen talouden ja taloussosiologian alojen tutkimuksessa.
Kirja alkaa huomiosta, että kapitalismi on vastakohtien järjestelmä, jossa järjestys ja epäjärjestys ovat läsnä. Kehittyneille kapitalistisille talouksille on ominaista jatkuva kokonaistuotannon, työn tuottavuuden ja elintason kasvu. Kapitalismin sivilisoivien vaikutusten rinnalla aivan yhtä todellisia ilmiöitä ovat myös köyhyys, eriarvoisuus, pysyvä työttömyys sekä toistuvat lamat (Shaikh 2016, 3). Shaikhin mukaan uusklassinen taloustiede keskittyy järjestyksen aspektiin. Uusklassisen taloustieteen jäsennyksessä markkinoiden perustilaksi kuvataan tasapaino, joka toteutuu, työ-, hyödyke- ja pääomamarkkinoilla. Tasapainossa markkinoiden kysyntä ja tarjonta kohtaavat jäännöksettömästi. Uusklassinen lupaus ei kuitenkaan usein toteudu reaalisessa markkinataloudessa. Ideaalitilasta empiirisesti ilmenevät poikkeamat lisätään teoriaan joukkona ad hoc -lisäyksiä (mts. 4.) Menetelmä on tuttu jo taloustieteen perusoppikirjoista. Esimerkiksi Matti Pohjolan Taloustieteen oppikirja lähtee liikkeelle täydellisen kilpailun teoriasta ja päätyy toteamaan, että todellinen markkinailpailu harvoin vastaa täydellisen kilpailun ideaalia (Pohjola 2015, 79-110).
Heterodoksinen taloustiede korostaa todellisen markkinatalouden ilmiöiden ja uusklassisen teorian välistä kuilua. Shaikhin mukaan se ottaa täydellisen kilpailun sijaan lähtökohdaksi epätäydellisen ja toimijoiden rationaalisuuden sijaan rajoitetun rationaalisuuden. Shaikh kritisoi heterodoksista taloustiedettä siitä, että se rakentuu lopulta uusklassisten taloustieteen peruspilarien varaan. Teoria epätäydellisestä perustuu välttämättä teoriaan täydellisestä, jolloin täydelliset markkinat toimivat mittatikkuna, jota vasten erilaisia epätäydellisyyksiä peilataan (Shaikh 2016, 4). Nojaaminen tällaiseen järkeilyyn tuo mukanaan uusklassisen talousteorian ongelmat. Shaikhin mukaan uusklassisen teorian yleinen ongelma on, että se rakentaa tutkimuskohteestaan abstraktion idealisaationa. Lähtökohtana on kuvitteellinen ideaalitila, jossa markkinatalous toimii täydellisesti. Epärealistisista lähtökohdista johtuen todellisia markkinailmiöitä joudutaan sovittamaan teoriaan joukkona poikkeuksia. Shaikh esittää, että uusklassisen teorian idealisaatiolla ei ole tieteellisen selittämisen kannalta perusteltua tehtävää vaan paremminkin ideologinen funktio esittää markkinatalous optimaalisena sosiaalisena järjestelmänä, joka tuottaa optimaalisia yhteiskunnallisia lopputuloksia (Shaikh 2016, 79-80, 541, 748.)
Shaikh tähdentää, että abstraktio on välttämätön osa teorian muodostusta, minkä vuoksi huomiota tulee kiinnittää menetelmään, jolla se toteutetaan. Shaikhin teoksessa on omaksuttu idealisaation sijaan 1800-luvun klassiselle taloustieteelle ominainen menetelmä, jonka tarkoituksena on tunnistaa kapitalistiselle taloudelle tyypilliset toistuvuudet ja niiden taustalla vaikuttavat riipuvuussuhteet. Näin teoria ikään kuin johdetaan suoremmin empiirisesti havaittavissa olevista talouden ilmiöistä (Shaikh 2016, 53, 541, 748.) Karsimalla tarpeettomia metafyysisiä, empirian tuolla puolen olevia oletuksia teos tuo talouden analyysiä abstraktilta tasolta kohti konkreettista. Shaikh tarjoaa uusklassiselle teorialle Occamin partaveistä: tutkittavat ilmiöt on selitettävä mahdollisimman pienellä määrällä teoreettisia oletuksia.
Mikrotalousteoriaa käsittelevässä kappaleessa Shaikh asettaa mikrotaloustieteen peruskysymykseksi seuraavan: miten miljoonien yksilöiden vuorovaikutus voi tuottaa säännönmukaisia aggregaatti-ilmiöitä? Uusklassinen taloustiede ratkaisee kysymyksen palauttamalla markkinailmiöt toimijoiden valintoihin, jotka edelleen johdetaan ihmisten toiminnan universaaleiksi oletetuista piirteistä: inhimilliset toimijat tekevät rationaalisia valintoja parhaaseen mahdolliseen saatavilla olevaan tietoon nojaten (Shaikh 2016, 75-77). Kyseessä on metodologis-individualistinen selitys, jossa ilmiöt ovat toimijoiden yhteenlaskettujen toimintapäätösten summia (esim. Heiskala 2000, 13-14). Metodologisen individualismin selitysmallia Shaikh kritisoi nojaamalla emergenssin käsitteeseen, joka tarkoittaa, että suhde osien ja kokonaisuuden välillä on transformatiivinen: kokonaisuudessa ilmenee ominaisuuksia, jotka eivät ole havaittavissa kokonaisuutta rakentavien osien tasolla. Kokonaisuudet ovat näin enemmän kuin osiensa summa, eikä markkinoilla syntyvät aggregaatti-ilmiöt ole välttämättä seurausta kenenkään yksittäisen taloudenpitäjän haluista tai valinnoista. (Shaikh 2016, 89-119.)
Shaikhin mukaan rationaalisen valinnan teoria ei kuvaa tai ennusta uskottavasti ihmisten todellista käyttäytymistä. Shaikh luetteleekin varsinaisten ihmisten käyttäytymistä tutkivien tieteiden tuloksia, jotka osoittavat, että ihmiset toimivat erilaisten kulttuurisesti määrittyneiden toimintatapojen ja toisaalta evolutionäärista perustaa olevien sisäänrakennettujen ominaisuuksien yhteisvaikutuksesta. Rationaalisuuden rooli ihmisen toiminnassa on rajallinen. Teos allekirjoittaa muille yhteiskuntatieteille ilmeisen asian: ihminen ei ole laskukone vaan evolutionääristen rajojen puitteissa sosiaalisesti rakentunut olento. Shaikh toki tiedostaa, että taloustieteen kirjallisuudessa toimijoiden rationalisuuteen liittyviä kysymyksiä on käsitelty maailman sivu. Rationaalisen ihmiskuvan kritiikki on laajalti tiedossa, mutta rationaalisen valinnan teorian on katsottu muodostavan ainakin riittävän työmääritelmän, sillä sen pohjalta rakennetut mallit tuottavat empiirisesti kelvollisia tuloksia. Teoksen erityinen kontribuutio onkin esittää, että mikrotaloustieteen perushavainnot ovat itse asiassa yhteensopivia useiden inhimillistä toimintaa koskevien mallien kanssa ja voivat toteutua moninaisissa mikroperustoissa. Liioiteltu rationaalisuus ei siten ole tarpeellinen, saati sitten hyödyllinen oletus. (Shaikh 2016, 75-119.)
Shaikh (2016, 89-111) vahvistaa argumenttiaan rakentamalla mikrotalouden simulaatioita kuluttajista, jotka tekevät budjettirajoitteensa puitteissa valintoja erilaisilla toimintaa koskevilla malleilla tai täysin satunnaisesti. Simulaation lopputuloksena kaikki mallinnetut yksilön valintaperiaatteet tuottivat aggregaattitasolla samanlaisen, hinnan suhteen laskevan kysyntäkäyrän. Shaikh argumentoikin, että mikrotaloustieteen perushavainnot selittyvät paremminkin muokkaavien olosuhdetekijöiden kuin yksilön sisäisten ominaisuuksien vaikutuksesta. Teoksen mukaan mikrotaloustieteen lähtökohdaksi on riittävää olettaa, että toimijoita yhdistää 1) tulotasosta riippuva budjettirajoite ja 2) välttämätön minimimäärä kulutusta. Shaikh ei kuitenkaan väitä, että toiminnalla ei olisi merkitystä. Ihmiset todella reagoivat kannusteisiin ja sosiaalisiin vaikutteisiin, mutta myös toisin toimiminen on aina mahdollista. Joukkovoimalla, kuten lakoilla ja boikoteilla, on usein näkyviä seurauksia. Shaikh siis uskoo, että toimijuuden analyysin tullessa tarpeelliseksi sosiaalinen ihmiskuva tarjoaa tähän hyperrationaalisuutta paremman lähtökohdan.
Uusklassisessa talousteoriassa markkinatalouden keskeinen periaate on yritysten ja yksilöiden toiminta markkinavaihdossa. Shaikhin teoriassa tuotanto asetetaan talouden mallinnuksen peruslähtökohdaksi vaihdon sijaan. Tuotanto on aikaa vievä prosessi, jossa tuotannontekijät, pääoma ja työvoima synnyttävät lopputuotteita. Kapitalismissa tuotantopäätöksiä tekevät yksittäiset pääomat, joita ajaa eteenpäin voittomotiivi ja pyrkimys kasvuun (Shaikh 2016, 120, 206). Yksittäinen voittomotiivin ja kasvun ohjaama pääoma törmää kilpaileviin pääomiin, joilla on vastaavat pyrkimykset (mts. 259). Uusklassisessa täydellisen kilpailun teoriassa markkinoilla toimii homogeeninen joukko pääomia, jotka saavat tasapainohinnan annettuna. Tasapainossa odotukset ja seuraukset sekä kysyntä ja tarjonta asettuvat yhtä suuriksi kaikilla markkinoilla: kaikki tuotetut tavarat tulevat ostetuksi, tuotantopotentiaali on täyskäytössä ja taloudessa vallitsee täystyöllisyys. (mts. 340-344.) Teoksessa esitellyn todellisen kilpailun teorian mukaan edellä kuvattu harmoninen tasapainotila ei edes periaatteessa voi toteutua markkinoilla. Odotukset ja todelliset seuraukset eivät kohtaa täydellisesti. Tuotanto- ja työllistämispäätökset vastaavat viivellä muutoksiin kysynnässä. Markkinat sopeuttavatkin itseään jatkuvien ”ohilyöntien” (continuous over- and undershooting) kautta (mts. 67).
Todellisen kilpailun teoria ottaa vakavasti myös markkinoiden itsesääntelyyn kuuluvan ajallisen ja tilallisen ulottuvuuden. Reaalimaailman tuotannossa toimii aina eri vuosikertoja pääomia: uusia pääomia tule markkinoille ja vanhat siirtyvät syrjään. Useimmilla tuotannonaloilla uudet pääomat ovat kustannustehokkaampia ja kilpailu tuotannonalan sisällä johtaa tendenssiin, jossa hinnat seuraavat kustannustehokkaimpien pääomien asettamia hintoja ja voittoasteet eriytyvät niiden eduksi. Esimerkiksi luonnonvarateollisuudessa tuottavimmat pääomat voivat taas olla vanhimpia, koska tuottavimmat esiintymät ja maa-alat hyödynnetään ensimmäisinä (Shaikh 2016, 266). Tuotannonalojen välillä kilpailu johtaa voittoasteita tasoittavaan tendenssiin. Uudet investoinnit virtaavat korkeiden voittoasteiden sektoreille ja matalan tuottavuuden sektoreilla investoinnit vähenevät. Tasapainottavia tendenssejä Shaikh käyttää esimerkkinä emergenteistä lopputuloksista – ne eivät ole kenenkään yksittäisen toimijoiden päämääriä. Todellisen markkinakilpailun tasapainottavat tendenssit eivät tuota staattista ja välintötä tasapainoa vaan jatkuvan ajassa liikkuvan prosessin, jossa markkinat hakeutuvat kohti alati muuttuvia painovoiman keskipisteitä. (Mts. 259-326.)
Voitto ja tuotanto ovat oleelliset tekijät myös Shaikhin makrotalousteoriassa, jonka perusajatukset on omaksuttu klassisesta taloustieteestä. Teoksen makrotalousteoriaa käsitelevä luku onkin nimetty klassiseksi makrodynamiikaksi (Classical Macro Dynamics). Klassisessa makrodynamiikassa voittoaste näyttäytyy avaintekijänä lamojen, nousukausien, investointien ja työttömyyden taustalla. Kasvu on kapitalismiin ominaisuus, mutta talous ei kulje kivettyä luonnollisen kasvun uraa. Voittoasteen heilahtelu kääntää nousukaudet laskukausiksi ja toisinpäin. Voitto pitää talouden rattaat rullaamassa. Kannattavuuden ollessa hyvällä tasolla taloudessa investoidaan ja uusia työpaikkoja syntyy. Vastaavasti kannattavuuden heikentyessä tuotantolaitoksia suljetaan, investoinnit sakkaavat ja työttömyys lisääntyy. Shaikhin makrotalousteoria asettaa voittoasteen makrotaloustieteellisesti keskeiseksi parametriksi, joka ohjaa taloudellista kehitystä ja toimii talouden yleisen terveydentilan mittarina. (Shaikh 2016, 598-636.)
Makrotaloustieteessä keynesiläistä teoriaa Shaikh kuvaa kysyntälähtöiseksi ja uusklassista teoriaa tarjontalähtöiseksi teoriaksi (Shaikh 2016, 616). Keynesiläisten ja uusklassikoiden keskeinen makrotaloustieteellinen kiista liittyy tunnetusti kysyntää lisäävän politiikan vaikutukseen. Valtavirran makrotalousteorian mukaan kysynnän lisääminen voi korkean työttömyyden ja laskusuhdanteen olosuhteissa tuottaa positiivia seurauksia, mutta vain lyhyellä aikavälillä (ks. esim. Ahokas & Holappa 2014, 150-151; Mankiw 2016, 455-466; Tervala 2010). Jälkikeynesiläinen taloustiede puolestaan uskoo, että myös pitkän aikavälin kasvu riippuu lyhyen aikavälin kysyntä- ja suhdannevaihteluista (Shaikh 2016, 587). Kysyntää lisäävän politiikan vaikutuksen osalta Shaikhin teoria asettuu lähemmäksi jälkimmäistä kantaa. Shaikh esittää Verdoornin lakiin viitaten, että kasvanut kysyntä voi luoda positiivisen kierteen, jossa kysynnän kasvu ruokkii investointeja ja kasvattaa tuottavuutta, jolloin kokonaistuotanto jää pysyvästi korkeammalle tasolle (mts. 653-655, 694). Verdoornin laki viittaa tilastolliseen korrelaatioon tuotantotason ja työn tuottavuuden välillä sekä tämän tulkintaan niin, että talouskasvu on polkuriippuvaista ja lyhyen aikavälin suhdanteet vaikuttavat pitkän aikavälin talouskasvuun (McCombie ym. 2002, 1-2).
Uusklassisen ja ”vanhakeynesiläisen” taloustieteen tavoin Shaikhin teoriassa kysyntää lisäävän politiikan rajaksi asettuu inflaatio. Keynesiläinen ja uusklassinen taloustiede katsovat, että inflaatio on keskeisesti yhteydessä työllisyyteen. Keynesiläisen teorian ydinajatuksen mukaan kasvattamalla kysyntää talous voidaan pumpata täystyöllisyystilaan, jonka jälkeen tuotantopotentiaali ei voi enää vastata kasvaneeseen kysyntään ja kysynnän kasvu siirtyy hintoihin. Inflaatiota olisi tällöin mahdollista hillitä vain hyväksymällä suurempi työttömyysaste. Keynesiläisten ajatusten tappiona pidetään yleisesti 1970-luvun stagflaatiokriisiä, jolloin vastoin teorian oletuksia työttömyys ja inflaatio kasvoivat yhtäaikaa. Keynesiläisen inflaatioteorian korvanneen uusklassisen NAIRU-teorian mukaan työllisyys on lähtökohtaisesti lukittu luonnolliselle tasolle, jonka ylittäminen johtaa talouden ylikuumenemiseen. Luonnollisen tason asettavat työmarkkinoiden rakenteelliset tekijät, kuten palkkaratkaisut ja sosiaaliturva.
Myös Shaikhin teoriassa inflaation reunaehdot riippuvat talouden tarjontapuolen edellytyksistä vastata kasvavaan kysyntään (demand pull vs. supply response). Ratkaiseva eronteko suhteessa uusklassikoihin ja Keynesiin liittyy tarjontapuolesta tehtyihin oletuksiin. Shaikhin mukaan tarjontapuoli vastaa kasvaneeseen kysyntään voittoasteen, ei työllisyyden, asettamissa rajoissa. Työllisyyttä ei voida pitää talouskasvun rajana, koska todellinen kilpailu ei tuota täystyöllisyyttä, työvoiman määrä voi kasvaa maahanmuuton ja työvoiman osallistumisasteen lisääntyessä ja yritykset voivat myös investoinneilla kasvattaa tuottavuutta ja vähentää työvoiman tarvetta (Shaikh 2016, 695). Kasvava kysyntä nostaa kokonaistuotantoa, työllisyyttä ja investointeja. Työllisyyden kasvu kuitenkin myös lisää työvoiman neuvotteluvoimaa ja investoinnit pääomien välistä kilpailua. Elvytys alkaa siis ennen pitkää vaikuttaa voittoihin. Shaikh kunnianhimoisesti uskoo, että hänen inflaatioteoriansa ratkaisee sekä uusklassiseen että keynesiläiseen inflaatioteoriaan liittyvät ongelmat. Teoria selittää, miksi elvytyksellä voi olla reaalivaikutuksia ilman inflaatiota. Shaikh myös uskoo, että teoria on yhteensopiva stagflaation kanssa eli se pystyy selittämään työttömyyden ja inflaation yhtäaikaisen kasvun. (Mts. 599-637.)
Palkkapolitiikan rajat seuraavat Shaikhin teoriassa edellä esitettyä linjaa. Työn tuottavuus työntekijää kohden asettaa palkalle teoreettisen maksimitason. Teoreettinen vähimmäispalkka taas on rahasumma, joka mahdollistaa työntekijän elämän kannalta välttämättömien hyödykkeiden hankinnan. Se, mihin kohtaa palkka tällä akselille asettuu, riippuu työntekijöiden neuvotteluvoimasta. Neuvotteluvoima vastaavasti on tulos talouden sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä. Ulkoisten tekijöiden osalta ratkaisevaa on työvoimaa tukevien instituutioiden asema yhteiskunnassa, joka on käytännössä poliittisten ja yhteiskunnallisten kamppailujen tulos. Talouden sisäisistä tekijöistä työllisyysaste vaikuttaa neuvotteluvoimaan. Korkealla työttömyydellä on taipumus heikentää työvoimaa tukevien instituutioiden asemaa ja luoda painetta palkkojen laskulle. Korkealla työllisyydellä on taipumus tukea työllisten vaatimuksia työvoiman tarjonnan heikentyessä. (Shaikh 2016, luku 14.) Tulonjakoteoriassaan Shaikh asettaa työvoiman ja pääoman välisen tulonjaon myös yhteiskunnan taloudellisen eriarvoisuuden avaintekijäksi – työvoiman aseman kohentuminen johtaa tasaisempaan tulonjakoon ja toisinpäin (mts. 751-752). Työvoiman aseman edistäminen on kuitenkin aina ristiriidassa investoidun pääoman perusfunktion eli voitontavoittelun kanssa. Shaikhin teorian perusteella kapitalistisessa taloudessa työvoiman asemaa on mahdollista kohentaa, mutta vain voittoasteen asetamissa rajoissa. Globaalissa avotaloudessa palkkapolitiikka kohtaa erityisiä haasteita. Kustannuskilpailukyvyn on oltava linjassa kilpailijamaiden kanssa ja investoitu pääoma saa paremman tuoton siellä, missä työvoiman asemaa puolustavat instituutiot ovat heikoimpia (mts. luku 11).
Shaikhin käsitys työvoimaa tukevien instituutioiden roolista on eräs oleellinen eronteko sekä uusklassiseen ajatteluun että suureen osaan keynesiläisestä ajattelusta, jotka eivät kumpikaan tunnusta työvoimaa tukevalle politiikalle hyödyllistä tehtävää. Uusklassisessa teoriassa palkka määräytyy työntekijän rajatuottavuuden perusteella ja keskitetyissä neuvotteluissa saavutetut palkankorotukset nakertavat työllisyyttä (Shaikh 2016, 599, 640). Keskitetyt palkankorotukset näyttäytyvät tällöin ikään kuin tulonsiirtoina työttömiltä työllisille. Shaikhin mukaan keynesiläinen taloustieteen looginen seuraus taas on, että palkkaneuvotteluilla ei ole reaalivaikutusta, koska yritykset kompensoivat palkkojen nousun nostamalla hintoja ja aggregaattitasolla hintojen nousu sopeuttaa palkkavaatimukset, jolloin vaikutuksista tulee vain nimellisiä (mts. 42, 573, 614). Palkkojen keskitetty sopiminen on tällöin sisyfoksen työtä: se, mikä vaivoin voitetaan palkkaneuvotteluissa menetetään inflaation kautta.
Vastoin useimpia taloustieteen kriitikkoja Shaikh ei tyydy kirjassaan uusklassisen teorian hienosäätöön vaan yrittää perustaa talousteorian uudelleen. Shaikhin teoriassa pääosaa näyttelevät työvoima, pääoma ja kilpailu. Talous ei lepää uusklassisessa staattisessa tasapainossa vaan todellinen kilpailu pääomien välillä tuottaa turbulentin dynamiikan, jossa markkinat hakeutuvat kohti alati muuttuvia painovoiman keskipisteitä. Talous ei kulje kivettyä luonnollisen kasvun uraa, vaan voittoasteen heilahtelu kääntää nousukaudet laskukausiksi ja toisinpäin. Menetetyt työpaikat eivät automaattisesti korvaudu uusilla, vaan tasapainottuminen on perusluonteeltaan aikaa vievä ja turbulentti prosessi, jossa uusia ruostevyöhykkeitä syntyy siinä missä piilaksojakin. Mikään ei takaa, että markkinoiden luontainen tasapainottuminen olisi sosiaalisesti kestävää. Shaikh tunnustaa markkinataloudelle myös sen ominaiset vahvuudet: voitontavoittelu pitää tuotannontekijät tehokkaassa käytössä ja todellinen kilpailu saa yritykset ottamaan käyttöön tehokkaampaa tuotantoteknologiaa, joka luo mahdollisuuden työn tuottavuuden ja elintason tendenssinomaiseen kasvuun.
Teoksessa luotu teoreettinen perusta poikkeaa lähtökohdiltaan niin ortodoksisesta taloustieteestä kuin suuresta osasta heterodoksista taloustiedettä. Teos silti toisinaan päätyy omaa reittiään lähes samoihin johtopäätöksiin erilaisten epätäydellisten markkinoiden mallien kanssa. Mitkä sitten ovat teoksen tärkeimmät kontribuutiot? On todettu, että taloustieteessä operoidaan turhan usein erilaisilla täydellisten markkinoiden malleilla, vaikka epätäydellisten markkinoiden malleilla päästäisiin parempiin tuloksiin (ks. Eranti 2016, 128). Kirjan läpikulkeva teema on osoittaa täydellinen vai epätäydellinen -problematiikka nurinkuriseksi, koska uusklassisen teorian kuvaamaa täydellisyyttä ei reaalimaailmassa ole lainkaan olemassa (Shaik 2016, 759). Kysyntätekijöiden vaikutuksen osalta teos puolestaan ohittaa perinteisen tarjonta vai kysyntä -ongelman jäsennyksellä, jossa kysyntävetoisuus voi toimia kannattavuuden asettamien rajojen puitteissa. Kolmas keskeinen kontribuutio liittyy työn ja pääoman välisen suhteen analyysiin. Vastoin keynesiläistä ja uusklassista teoriaa Shaikh uskoo, että minimipalkoilla ja keskitetyillä ratkaisuilla voi reaalisesti parantaa työvoiman asemaa, mutta voittoaste asettaa rajan, jonka puitteissa työvoiman taistelu omasta asemasta on mahdollista. Tämän voi lukea myös marxilaisesti: tuotantosuhteisiin liittyy perusristiriita ja epätasa-arvo on järjestelmän immanentti ominaisuus, eivätkä radikaalit tasa-arvopoliittiset pyrkimykset ole yhteensopivia kapitalismin perusdynamiikan kanssa.
Teoksen talouspoliittisen analyysin perusteella kapitalismin talouspolitiikka on tasapainoilua voittoasteen asettamissa rajoissa. Tapausanalyyseina poliittisista vaihtoehdoista teos arvioi muun muassa Euroopan unionin talouskuriohjelmia ja suhdannepolitiikkaa Yhdysvalloissa 1930-luvun laman yhteydessä. Työvoimapolitiikan osalta teos viittaa 1970-luvun uusliberaaleihin uudistuksiin Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, jolloin kannattavuutta parannettiin ”hyökkäyksellä järjestäytynyttä työväkeä vastaan”. Vaihtoehtona uusliberalismille ja menokurille teos viittaa onnistuneisiin elvytysohjelmiin sekä ”ruotsalaiseen kompromissiin”, jossa työvoiman osuus yhteiskunnan lopputuotteesta pidetään yllä vahvoilla ammattiliitoilla, palkat sidotaan yleisen tuottavuuden kasvuun ja tuottavuutta stimuloidaan julkisilla investoinneilla ja panostuksilla koulutukseen. (Shaikh 2016, 50, 676,722). Kirjoittaja tuo omia kantojaan esiin vähän, mutta pitkin kirjaa ripotelluista kommenteista käy ilmi, että sympatiat ovat jälkimmäisten vaihtoehtojen puolella.
Shaikhin näkemykset talouspolitiikasta lähestyvät sosiologisia tutkimusperinteitä, jotka tutkivat kapitalistista yhteiskuntaa erilaisina poliittisina järjestelyinä, joissa pääoman arvontuotannon uusintamisen edellytyksiä ja siihen kuuluvia ristiriitoja hallitaan (esim. Jessop 2013, 14–15; Kosonen ym. 1979). Tämä on luonteva silta teoksen antiin poliittisen talouden tutkimukselle. Teos tarjoaa empiirisesti ja teoreettisesti hyvin perustellun kehikon, jonka puitteissa voi arvioida demokraattisen talouspolitiikan mahdollisuuksia ja rajoja kapitalistisen talouden kontekstissa. Tasa-arvotutkimuksen osalta Shaikhin teos tarjoaa perusteluja sille, miksi luokka on edelleen relevantti käsite taloudellisen eriarvoisuuden analyysissä.
Mitä teos sitten ei tarjoa? Shaikh ei juurikaan käsittele taloudellisten ja ei-taloudellisten tekijöiden välisiä suhteita, koska Shaikhin mukaan teoksessa käsitellyt tutkimusongelmat selittyvät pääosin talouden sisäisillä tekijöillä, vaikka talous periaatteessa onkin avoin järjestelmä ja sosiaalisilla tekijöillä voi olla sen suhteen odottamattomia seurauksia. Teoksessa ei myöskään käsitellä verotusta, ulkoisvaikutuksia, ympäristöongelmia tai muita julkisen talouden ongelmanasetteluja. Teos onkin luettava pyrkimyksenä korvata vain tietyt nykyisen talousteorian ydinajatukset. Muiden talousteorian liepeille asettuvien kysymysten yhteensovittaminen teoriaan jää siten tulevan soveltavan tutkimustyön tehtäväksi. Shaikhin teoriaa kuvaa toiminnan ja rakenteen sisälle asettuva tutkimusote, joka tutkii kapitalismin rakennetta ja talouspoliittisen toiminnan mahdollisuuksia sen puitteissa. Sen sijaan teos ei juurikaan käsittele yhteiskuntateorialle ominaista kysymystä yhteiskunnallisesta muutoksesta – Shaikh ei ota tehtäväkseen tarjota vaihtoehtoisia poliittisia avauksia tai projekteja.
Ahokas, Jussi & Holappa, Lauri (2014) Rahatalous haltuun. Helsinki: Like.
Capitalism2016 (2019). Lukupiirin blogi. https://capitalism2016.wordpress.com/ [Luettu 5.12.2019]
Eranti, Veikko (2017) Kuinka riidellä taloustieteilijöiden kanssa?. Poliittinen talous 5:1, 127–131.
Eskelinen, Teppo & Jonker-Hoffrén, Paul (2017) Taloustiede episteemisenä yhteisönä. Poliittinen talous 5:1, 91-120.
Heiskala, Risto (2000) Toiminta, tapa ja rakenne. Helsinki: Gaudeamus.
Honkanen, Pertti (2017). Kapitalismin analyysia yhtenäisessä teoreettisessa kehikossa Kansantaloudellinen aikakauskirja 113:1, 102-105.
Jessop, Bob (2013) Revisiting the regulation approach: Critical reflections on the contradictions, dilemmas, fixes and crisis dynamics of growth regimes. Capital & Class, 37:1, 5–24.
Kosonen, Pekka; Heikkinen, Sakari; Hänninen, Sakari; Granberg, Leo; Kasvio, Antti; Lehto, Juhani; Storgårds, Johan; Toikka, Kari; von Koskull, Anders; Mäenpää, Olli; Takala, Tuoma & Artto, Juhani (1979) Suomalainen kapitalismi: tutkimus yhteiskunnallisesta kehityksestä ja sen ristiriidoista sodanjälkeisessä Suomessa. Helsinki: Love Kirjat.
Kumpulainen, Joonas (2019) Anwar Shaikhin taloustiede – talousteoria ilman idealisaatiota. Kapitaali 2:2019, 40-45.
Lehto, Eero (2011) DSGE-mallien ongelmista. Kansantaloudellinen aikakausikirja 107:1, 12-16.
Mankiw, Gregory (2016) Macroeconomics. 9. painos. New York: Worth Publishers.
McCombie, John, Maurizio Pugno & Bruno Sor (2002) Productivity Growth and Economic Performances: Essays on Verdoorn’s Law. New York: Palgrave Macmillan.
Patomäki, Heikki (2017) Reviews: Capitalism: Competition, Conflict, Crisis. Journal of Critical Realism. 16:5, 537-543.Pohjola, Matti (2015) Taloustieteen oppikirja. Helsinki: Sanoma Pro.
realecon.org (2019). Reviews. http://realecon.org/reviews/ [Luettu 5.12.2019]
Shaikh, Anwar (2016) Capitalism, Competition, Conflict, Crises. Oxford: Oxford University Press.
Szenberg, Michael & Ramrattan, Lall (2014) Eminent economists II Their Life and Work Philosophies. Cambridge: Cambridge University Press.
Snowdon, Brian & Howard, Vane (2005) Modern Macroeconomics: Its Origins, Development and Current State. Cheltenham: Edward Elgar.
Tervala, Juha (2010) Makrotaloustiede ja DSGE-mallit. Kansantaloudellinen aikakausikirja. 106:3, 271-286.