Ajankohtaista vanhaa työllisyysteoriaa

Tunnettu Cambridgen taloustieteilijä Joan Robinson (1903–1983) julkaisi vuonna 1937 tiiviin johdatuksen talousajatteluunsa. Johdatus työllisyyden teoriaan on eräänlainen pitkä vastaus kysymykseen, miksi kapitalismissa on työttömyyttä: missä on vika, kun tehtaiden koneet seisovat, vaikka ihmiset ovat toimettomina, työhalua riittäisi ja tehtaiden valmistamia tavaroita tarvittaisiin? Kattavassa perusesityksessään Robinson käsitteli hintoja, palkkoja, rahan kysyntää ja tarjontaa sekä korkotason merkitystä ja laajensi tarkastelunsa tiiviin kirjan loppupuolella myös kansainvälisen talouden käsittelyyn.

Nyt lähes 90 vuotta myöhemmin teos on saatavilla suomeksi Vastapainon julkaisemana. Kirjaan tarttuessa kiinnostaa paitsi kirjan sisältö, myös julkaisu tekona: mitä 2020-luvun suomalainen lukijakunta saa Robinsonin vanhasta kirjasta?

Klassikoista ja tuttuudesta

Suomennettu kirja on aina teko. Erityisesti englanninkielisten tieteellisten kirjojen tapauksessa kiinnostuneet lukijat pystyisivät jokseenkin poikkeuksetta lukemaan kirjan alkukielelläkin: suomennosta ei tarvita tuomaan teosta ”lukijoiden saataville”. Pikemmin kyseessä on tapa alleviivata kirjan merkitystä ja täydentää suomenkielisen kirjallisuuden kokonaisuutta.

Johdatus työllisyyden teoriaan on tämänkin huomioiden poikkeuksellinen suomennos. Kirjan ala on keynesiläinen taloustiede, mutta se ei välttämättä kuulu käsitykseen kentän ”kaanonista”. Kyseessä kun on enemmin oppikirja ja pedagoginen tiivistys kuin varsinaisesti teoriaa eteenpäin vievä tutkimus. Kirjan julkaisu käykin hiljaisesta kritiikistä: suomennos alleviivaa, että nykyisin talouden lähtökohdat opetetaan vinosti. Keynesiläinen lähestymistapa tarjoaa toisenlaisen, ja monien mielestä perustellusti paremman, perustan työllisyyden kaltaisten ilmiöiden ymmärtämiseen kuin vallalla oleva uusklassinen oppisuuntaus.

Toisaalta kirja on hämmästyttävän ajankohtainen, mitä tulee kiistojen sitkeyteen. Monet Robinsonin kirjaa jäsentävät teoreettiset erimielisyydet ovat jatkuneet tähän päivään saakka kovin samanlaisina. Keynesin ja uusklassisten selitysmallien kamppailu jatkuu aktiivisesti, ja katsaus keskustelujen juurille valaisee myös nykypäivän debatteja. Esimerkistä käy vaikkapa valtion budjettialijäämä, jonka myönteisiä vaikutuksia Robinson korostaa todeten samalla, että monet ovat ajatuksesta pöyristyneitä, koska pelkäävät taloudellisen luottamuksen kärsivän. Pointti voisi olla eilisen A-studiosta.

Tätä tuttuuden tunnetta ei suuremmin häiritse edes Robinsonin varsin ärsyttävä tapa argumentoida ilman toisen osapuolen nimeämistä: kirjassa jatkuvasti kumotaan argumentteja, joita ”jotkut väittävät” tai ”toisinaan esitetään”. Nykylukijan silmiin todella vanhentuneen tuntuisia kohtia on vähän, joskin nuo harvat kohdat ovat sitäkin tunkkaisempia, vaikkapa nyt heitto palkkatyön estämisestä avioituneilta naisilta yhtenä työvoiman tarjonnan sääntelyn mahdollisena keinona.

Johdatusta työllisyyden teoriaan -kirjaa voi kyllä hyvin lukea pelkkänä talouden mekanismeja kuvaavana oppikirjanakin, irrallaan historiallisesta kontekstistaan ja koulukuntakiistoista. Robinson selittää luku kerrallaan, pedagogisesti ja loogisella äänenpainolla, työllisyyttä ohjaavia mekanismeja sellaisina kuin hän ne näkee. Matematiikka on riemastuttavan vähäistä, simppeliä ja havainnollista.

Keynesiläiset ja työllisyys

John Maynard Keynes (1883–1946) oli aikansa taloustieteen suurin nimi. Hän kehitteli kysyntää painottavaa teoriaa taloudesta ja työllisyydestä jättäen lähtemättömän vaikutuksen myöhempään talouskeskusteluun, vaikka markkinahenkisemmät ajatukset saivatkin myöhemmin hegemonisen aseman. Myös Robinson oli talousajattelun uudistaja, mutta käsillä olevan kirjan tekijänä hänellä on popularisoijan rooli. Hän kirjoittaa aikalaisena, joka osasi tulkita vaikeaselkoisen oppi-isänsä Keynesin ajatuksia paremmin kuin kukaan muu – mahdollisesti jopa paremmin kuin Keynes itse.

Työttömyys on erinomainen ikkuna keynesiläiseen ajatteluun, ja se on myös keynesiläisten erityisesti korostama ongelma. Yhteiskuntateorian taustalla tuppaa aina olemaan motivoiva kokemus maailmassa olevasta virheestä, eikä poliittinen talous ole poikkeus. Smithiä jurppivat tuottamattomat koroillaeläjät, kun taas Marxia kauhistuttivat teollisuusproletariaatin elinolosuhteet. Keynesiläisille tämä maailmassa oleva perustava virhe oli työttömyys: mikä talousjärjestelmää vaivaa, kun se estää resurssien hyödyntämisen kaikkien eduksi?

Vastausta etsitään ennen kaikkea kapitalistisessa taloudessa vallitsevasta alikysynnästä. Kysynnän puute on viimekätinen mekanismi, joka selittää työttömyyden. Työllisyys edellyttää investointeja, ja investointiastetta ohjaa yhtäältä odotettu kysyntä, toisaalta odotettujen voittojen ja korkoasteen suhde. Valtio voi toki omalta osaltaan vaikuttaa investointiasteeseen.

Uusklassinen teoria lähtee siitä, että täystyöllisyys on periaatteessa saavutettavissa, kunhan kysyntä- ja tarjontakäyrien annetaan kohdata eikä työmarkkinoita ”häiritä” ylihinnoittelemalla työtä. Vaikka teoriaa täydennetään kohtaanto-ongelmien kaltaisten jäykkyyksien huomioimisella, ero keynesiläiseen teoretisointiin on ilmeinen. Keynesiläisen ajattelun mukaan täystyöllisyyden saavuttaminen on kroonisen alikysynnän vuoksi huomattavan vaikeaa. Robinsonin sanoin: ”Talousjärjestelmä ei onnistu pysyväisluonteisesti tarjoamaan työtä kaikille niille, jotka haluaisivat töitä tehdä.” (Robinson 1937/2023, 55).

Investointien ottaminen keskeiseksi selittäväksi dynamiikaksi toimii ikkunana, jonka kautta Robinson avaa muita talouden mekanismeja. Lähes sivulauseessa tulee muotoiltua esimerkiksi säästämisen paradoksi: kollektiivinen kulutuksesta pidättäytyminen ei välttämättä johda kansantalouden tasolla varallisuuden kasvuun. Säästäminen kun ei muutu investoinneiksi vaan pikemmin vähentää niitä.

Teoriaa nykyaikainen kapitalismi edellä

Teksti on vahvasti talouteen fokusoitunutta ja talouden käsitteillä operoivaa. Aiheena on nimenomaan työllisyys (makro)taloudellisena ilmiönä eivätkä työelämän lukuisat muut ulottuvuudet. Työelämän lattiatasolle kurkistaminen ei kuulu kirjan mielenkiinnon kohteisiin. Myös keskustelut vaikkapa koulutuksen ja työllisyyden yhteyksistä antavat vielä odottaa itseään.

Kirja tutkii kohdettaan neutraalin tarkkailijan katseella. Talouden mekanismeja ja toimijoita voisi varmasti politisoida enemmänkin. Esimerkiksi yritysten roolia poliittisina toimijoina tai niiden erilaisia mahdollisia rooleja erilaisissa sääntelyjärjestelmissä ei pysähdytä pohtimaan. Kapitalismi kaikkine eri piirteineen saa kulkea käsitteen ”nykyaikainen talous” alla, eikä sen legitimiteettiä järjestelmänä sen kummemmin ruodita. Taloustietelijöiden enemmistön tapaan Robinson katsoo, että talousjärjestelmän suunnan määrää ”lukematon määrä yksityisiä päätöksiä” (Robinson 1937/2023, 56).

Robinsonin tyyliin tosin kuuluu, ettei lukija voi aina olla täysin varma, esittääkö hän kritiikkiä vai havaintoja. Miten tulisi ymmärtää vaikkapa lyhyt toteamus siitä, että talousjärjestelmä ei toimi tarpeiden vaan kysynnän ehdoilla: onko tarkoitus alleviivata järjestelmän ongelmia vai vain viileästi analysoida sitä? Ajallinen etäisyys luo muutenkin tunteen siitä, että tekstiin saattaa olla kätkettynä hiljaista kritiikkiä, jota nykylukija ei enää osaa nähdä.

Erityisen epämukavaksi tämä epävarmuus käy, kun Robinson puhuu talouden syklisyydestä ja 1800-luvusta. Tuolloin taantumat olivat hänen mukaansa miedompia, kun ”uusia alueita avautui kaupalle” (Robinson 1937/2023, 79), mikä sai länsimaiden talouden laajenemaan ja kasvatti näin pääomahyödykkeiden kysyntää. Kolonialismin historian muistava lukija kysyy, mitä teksti itse asiassa sanoo. Onko se kolonialismin puolustelua vai havainto siitä, että taloutta on vaikea pitää kasvussa ilman brutaaleja ekspansioita?

Monikerroksinen julkaisu, mutta kenelle?

Klassikkosuomennosten hyvien tapojen mukaisesti Vastapainon julkaisema Johdatus työllisyyden teoriaan -kirjan esipuhe ja jälkisanat ovat lähestulkoon saman pituisia kuin itse alkuperäinen kirja. Tämä auttaa asettamaan tekstin historialliseen kontekstiinsa. Lukijaa palvelevaa ajallista kerrostuneisuutta lisää sekin, että mukaan on suomennettu Robinsonin oma, 30 vuotta kirjan julkaisun jälkeen kirjoittama johdanto.

Suomentaja Jussi Ahokkaan kirjoittamassa esipuheessa esitellään perusteellisesti myös Robinsonin elämää ja työtä taloustieteilijänä. Robinsonista piirtyy kuva tinkimättömänä ja omistautuneena tutkijana. Esittelyssä korostuu paitsi hänen kiinnostava akateeminen uransa, myös ne paksut lasikatot, johon hän joutui naisena oman aikansa Englannissa ja Cambridgen taloustieteen laitoksella väistämättä törmäämään.

Jälkisanoissa Ahokas palaa Robinsonin merkitykseen nykytodellisuudelle. Samalla esiin nousee tarve taloustieteen uudelleenarvioinnille ja monipuolistamiselle. Tätä on toki korostettu paljon ja erilaisista kriittisistä teoriaperinteistä käsin, mutta varmasti talousjärjestelmän ja sen ongelmien ymmärtämisessä klassinen keynesiläisyys on vähintäänkin hyvä työkalu muiden joukossa.

Lopulta suurin kysymys on, kenelle kirja on tarkoitettu. Robinsonin aikana tätä ei tarvinnut kysellä mutta Suomessa 2020-luvulla tarvitsee. Kirja ei pääse oikeuksiinsa historiallisena kuriositeettina, vaikka keynesiläisen aatehistorian harrastajat varmasti sitä mieluusti tutkiskelevatkin. Sen täytyisi löytää tiensä nimenomaan kurssikirjakäyttöön.

Vastassa on heterodoksisen taloustieteen kodittomuus: aivan kuten keynesiläinen teoria aina, kirja näyttää liikaa taloustieteeltä yhteiskuntatieteen silmin. Taloustieteen laitokset toki periaatteessa voisivat laajentaa skaalaansa helppolukuisiin keynesiläisyyden johdatuksiin. Tätä odotellessa ei kannata pidättää hengitystä, mutta toivoahan aina saa.