Tulossa

Tullit, tuet ja diilit: geopolitiikan vaikutus Suomen kasvumalliin

Kirjoittajat

DOI:

https://doi.org/10.51810/pt.177622

Avainsanat:

palkkavetoinen, kasvumalli, työmarkkinamalli , kustannuskilpailukyky, geopolitiikka

Abstrakti

Katsausartikkeli tarkastelee Suomen vientivetoisen kasvupolitiikan haasteita muuttuneessa geopoliittisessa ympäristössä. 2010-luvulla vakiintunut kustannuskilpailukykyyn nojaava vientivetoinen kasvupolitiikka on menettänyt merkitystään, kun tullit, tuet ja diilit määrittävät yhä enemmän vientimenestystä. Samalla Suomen talouden kasvumalli on muuttunut kulutusvetoiseksi ja kysynnän krooninen heikkous on muodostunut suurimmaksi kasvun esteeksi. Artikkeli argumentoi, että talouskasvun tavoittelu onnistuu tehokkaimmin päivittämällä kasvupolitiikka palkkavetoiseksi. Kasvupolitiikan toteuttaminen edellyttää työmarkkinainstituutioiden uudistamista niin, että ne turvaavat riittävän kotimaisen kysynnän ja huomioivat vaihtotaseen rajoitteet. Lisäksi ulkomaista kysyntää on vahvistettava panostamalla viennin laatukilpailukykyyn. Palkkavetoinen kasvupolitiikka ei välttämättä edellytä paluuta kolmikantaiseen sopimiseen, vaan sitä on mahdollista tavoitella kaksikantaisesti työmarkkinajärjestöjen kesken. Periaatteessa palkkavetoista kasvupolitiikkaa on mahdollista toteuttaa myös palkansaajajärjestöjen yksipuolisella koordinaatiolla. Kasvupolitiikan uudistaminen palkkavetoiseksi on oleellista, jotta talouskasvua saadaan tuettua taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi muuttuneessa maailmassa.

Lähdeviitteet

Alaja, Antti. 2024. Mainettaan parempi teollisuuspolitiikka. Miten erikoistua kompleksisempaan ja vihreämpään tuotantoon? Uuden talousajattelun keskus raportteja 2/2024. Helsinki: Uuden talousajattelun keskus.

Alaja, Antti, Guadagno, Francesca, Holappa, Lauri, Flórez Mendoza, Javier ja Hanzl-Weiss. 2026. Paluu huipulle vaatii tarkkuutta: Kompleksisuustaloustieteellinen tarkastelu Suomen tavaraviennistä ja valtion strategisista valinnoista. Sitra-muistio 16.4.2026. Helsinki: Sitra.

Ali-Yrkkö, Jyrki ja Kuosmanen, Natalia. 2023. Missä määrin Suomi käy kansainvälistä palvelukauppaa? ETLAn raportti nro 142. Helsinki: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.

Baccaro, Lucio ja Pontusson, Jonas. 2016. Rethinking comparative political economy: the growth model perspective. Politics and Society 44:2, 175–207. https://doi.org/10.1177/0032329216638053

Calmfors, Lars. 2025. Pattern bargaining as a means to coordinate wages in the Nordic countries. Teoksessa Roope Uusitalo ja Antti Kauhanen (toim.), Wage formation and the Nordic model: Nordic economic policy review 2025. Tukholma: Nordic Council of Ministers, 11–47.

EK (Elinkeinoelämän keskusliitto). 2026. Suhdannebarometri: tammikuu 2026. https://ek.fi/tavoitteemme/talouspoliitiikka/suhdannetiedustelut/suhdannebarometri-tammikuu-2026/ [Luettu 14.2.2026]

Euroopan komissio. 2025. Nominal unit labour costs relative to EU-15, double export weights. AMECO database, European Economic Forecast, Spring 2025. https://dashboard.tech.ec.europa.eu/qs_digit_dashboard_mt/public/sense/app/667e9fba-eea7-4d17-abf0-ef20f6994336/sheet/f38b3b42-402c-44a8-9264-9d422233add2/state/analysis/

Hein, Eckhard, Meloni, Walter Paternesi ja Tridico, Pasquale. 2020. Welfare models and demand-led growth regimes before and after the financial and economic crisis. Review of International Political Economy, 28:5, 1196–1223. https://doi.org/10.1080/09692290.2020.1744178

Howell, Chris. 2025. Interrogating Nordic neoliberalism: industrial relations change in Nordic countries. Teoksessa J. Andersson ja C. Howell (toim.), Nordic neoliberalisms: perspectives on economic, social and cultural change in the Nordics after 1970. Lontoo: Routledge, 117–138.

Kaitila, Joel. 2019. From innovation to labour costs: change of emphasis in Finnish competitiveness policy ideas after the Eurocrisis. Competition and Change, 23:1, 47–70. https://doi.org/10.1177/1024529418802457

Kiema, Ilkka ja Koistinen, Juho. 2025. Uutta kasvua etsimässä. Millainen teollisuuspolitiikka palaa Suomeen ja Eurooppaan? Teollisuuden Palkansaajat analyysi 2/2025. Helsinki: Teollisuuden palkansaajat TP ry.

Kyyrönen, Otto. 2024. Näkökulmia henkilöstön hallintoedustukseen Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa. Taloutta ja Työelämää 1/2024. Helsinki: STTK.

Kärrylä, Ilkka. 2024. Pohjoismainen malli ja sen neljä poikkeusta. Työmarkkinoiden instituutiot Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Uuden talousajattelun keskus raportteja 1/2024. Helsinki: Uuden talousajattelun keskus ry.

Labore. 2025. Talousennuste vuosille 2025–2027: Taantuman jälkeen kasvutekijät kunnossa? Helsinki: Labore.

Lainà, Patrizio. 2017. Vaihtotaseen huomioiminen palkankorotusvarassa. SAK:n blogi, 30.6.2017. https://www.sak.fi/blogit/vaihtotaseen-huomioiminen-palkankorotusvarassa/ [Luettu 16.2.2026]

Lainà, Patrizio. 2019. Yritysten 2010-luku – tukea tuen päälle. STTK:n blogi, 27.11.2019. https://www.sttk.fi/2019/11/27/yritysten-2010-luku-tukea-tuen-paalle/ [Luettu 16.11.2025]

Lainà, Patrizio ja Sippola, Markku. 2023. Työmarkkinapolitiikka ja palkkakoordinaatio murroksessa. Teoksessa Markku Sippola, Tuija Koivunen ja Harri Melin (toim.), Työ elää: murroksia trendejä ja muutoksen suuntia Suomessa. Helsinki: Gaudeamus, 90–119.

Lane, Philip R. ja Pels, Barbara. 2012. Current Account Imbalances in Europe. CEPR Discussion Paper No. DP8958. Pariisi: CEPR Press.

Lavoie, Marc ja Stockhammer, Engelbert. (toim.). 2013. Wage-led growth: an equitable strategy for economic recovery. New York: Palgrave Macmillan ja ILO.

Onaran, Ozlem ja Obst, Thomas. 2016. Wage-led growth in the EU15 member-states: the effects of income distribution on growth, investment, trade balance and inflation. Cambridge Journal of Economics, 40:6, 1517–1551. https://doi.org/10.1093/cje/bew009

Pohjola, Matti. 2025. Miksi Suomen talous ei kasva? Elintaso ja tuottavuus verrokkimaihin verrattuna. Sitra-muistio 4.3.2025. Helsinki: Sitra.

Pönkä, Harri. 2024. Kustannuskilpailukyvyn kestävä kohentuminen edellyttäisi työn tuottavuuden kasvua. Euro ja talous, 24.5.2024. https://www.eurojatalous.fi/fi/2024/artikkelit/kustannuskilpailukyvyn-kestava-kohentuminen-edellyttaisi-tyon-tuottavuuden-kasvua/ [Luettu 18.4.2026]

Maailmanpankki. 2025. High-technology exports (% of manufactured exports). World Development Indicators, päivitetty 19.12.2025. https://data.worldbank.org/indicator/TX.VAL.TECH.MF.ZS [Luettu 30.12.2025]

Sariola, Mikko, Kivistö, Jarkko, Pönkä, Harri ja Jalasjoki, Pirkka. 2025. Miten puolustusmenojen lisäys vaikuttaisi Suomen talouskasvuun? Euro ja Talous, 10.6.2025. https://www.eurojatalous.fi/fi/2025/4/miten-puolustusmenojen-lisays-vaikuttaisi-suomen-talouskasvuun/ [Luettu 15.11.2025]

Sauramo, Pekka. 2016. Tulopolitiikka, funktionaalinen tulonjako ja palkkamaltti Suomessa vuosina 1962–2014. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 112:2, 164–189.

Sorsa, Ville-Pekka. 2023. Kapitalismin variaatioista kasvumalleihin: kulunut vuosikymmen vertailevan poliittisen talouden tutkimuksessa ja Suomen poliittisessa taloudessa. Poliittinen talous, 11:2, 107–124. https://doi.org/10.51810/pt.137225

Suomen Pankki. 2025. Talous luovii taantumasta: Suomen talouden ennuste, joulukuu 2025. Helsinki: Suomen Pankki. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251219122931

Tervala, Juha ja Puonti, Päivi. 2025. Finanssipolitiikan kertoimet ja sopeutustoimien vaikutukset Suomessa: Kirjallisuuskatsaus. ETLAn raportti nro 171. Helsinki: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.

Thirlwall, A. P. 1979. The balance of payments constraint as an explanation of international growth rate differences. Banca Nazionale del Lavoro Quarterly Review, 32 (128), 45–53. https://doi.org/10.13133/2037-3643/12804

VATT (Valtion taloudellinen tutkimuskeskus). 2025. VATT:n asiantuntijat: Uusi yritystuki puhtaan siirtymän hankkeiden edistämiseksi tekee usean miljardin reiän valtiontalouteen. Tiedote 12.9.2025. https://vatt.fi/-/vatt-n-asiantuntijat-uusi-yritystuki-puhtaan-siirtyman-hankkeiden-edistamiseksi-tekee-usean-miljardin-reian-valtiontalouteen [Luettu 20.11.2025]

WTO (World Trade Organization). 2025. World Trade Report 2025: making trade and AI work together to the benefit of all. Geneva: WTO.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2026-05-01

Numero

Vol 14 (2026)

Osasto

Katsausartikkelit ja keskustelupuheenvuorot

Lisenssi

Copyright (c) 2026 Patrizio Lainà

Creative Commons License

Tämä työ on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen Julkinen -lisenssillä.

Viittaaminen

Lainà, P. (2026). Tullit, tuet ja diilit: geopolitiikan vaikutus Suomen kasvumalliin. Poliittinen Talous, 14. https://doi.org/10.51810/pt.177622

Johdanto

Viimeisten 15 vuoden aikana Suomessa on tuettu yrityksiä avokätisesti, ja kasvupolitiikka on perustunut kustannuskilpailukyvyn edistämiseen viennin vauhdittamiseksi. Ajatuksena on ollut, että yritysten toimintaedellytysten parantaminen ja voittojen kasvattaminen heijastuisi myönteisesti investointeihin, työllisyyteen ja talouskasvuun. Vientimenestyksen on puolestaan ajateltu määrittyvän sen mukaan, miten palkkakustannukset ja palkan sivukulut kehittyvät suhteessa muihin maihin, joten Suomessa on pyritty palkkamalttiin.

Tulokset ovat olleet hyvin heikkoja. Suomen talous on kärsinyt kroonisesta kysynnän puutteesta pitkään. Vientimenestystä ei ole tullut. Suomen talouden koko on vuonna 2026 suunnilleen sama kuin ennen vuoden 2008 finanssikriisiä. Toisin sanoen Suomen reaalinen bruttokansantuote (BKT) ei ole käytännössä kasvanut vuoden 2008 jälkeen eli 18 vuodessa. Suomen kasvupolitiikkaa on helppo pitää epäonnistuneena.

Keskeisin syy kasvupolitiikan epäonnistumiseen on se, että Suomen kasvumalli on ristiriidassa kasvupolitiikan kanssa. Suomen kasvumalli eli talouden kysynnän ja tarjonnan rakenteet on vahvasti kulutusvetoinen, jossa kotimainen kysyntä on pääroolissa. Sen sijaan Suomen kasvupolitiikalla eli sillä, miten talouskasvua tavoitellaan ja millaisia kysynnän ja tarjonnan rakenteita tavoitellaan, on pyritty vientivetoisuuteen kustannuskilpailukykyä edistämällä. Toisin sanoen Suomessa on heikennetty keskeisintä talouskasvun lähdettä eli kotimaista kysyntää, kun on tavoiteltu vientimenestystä kustannuskilpailukyvyn eli käytännössä palkkamaltin kautta.

Ristiriita kasvumallin ja kasvupolitiikan välillä on syventynyt kestämättömäksi geopolitiikan murroksessa 2020-luvulla. Kun vientimenestystä määrittelevät aiempaa enemmän tullit, tuet ja diilit eli tuontitullit, valtiontuet ja kauppasopimukset, kustannuskilpailukyvyn merkitys väistämättä pienenee. Nämä muutokset ovat viimeistään haastaneet kustannuskilpailukykyyn nojaavan vientivetoisen kasvupolitiikan mielekkyyden.

Suomen täytyy päivittää kasvupolitiikkansa vastaamaan paremmin uutta geopoliittista tilannetta. Koska Suomen nykyinen kasvumalli on kulutuskysynnästä riippuvainen, kasvupolitiikan tulisi vahvistaa kotimaista kysyntää. Palkkavetoinen kasvupolitiikka on varteenotettavin vaihtoehto uudeksi suunnaksi, sillä raha- ja finanssipolitiikka ovat sidottuja, eivätkä ne pysty säätelemään Suomen kysyntää riittävälle tasolle.Työmarkkinamallin on sopeuduttava palkkavetoiseen kasvupolitiikkaan. Työmarkkinamalli ei voi enää perustua palkkamalttiin ja siten kustannuskilpailukyvyn edistämiseen. Työmarkkinamallin on edistettävä riittävää kotimaista kysyntää, sillä perinteiset keinot, kuten finanssipolitiikka, eivät tähän enää kykene. Työmarkkinamallin on kuitenkin kyettävä ottamaan huomioon ulkoinen tasapaino eli vaihtotaseen asettama rajoite kysynnän lisäämiselle.

Palkkavetoisessa kasvupolitiikassa työmarkkinajärjestöillä on keskeinen rooli kokonaiskysynnän säätelyssä, mutta se ei välttämättä edellytä paluuta kolmikantaiseen sopimiseen. Palkkavetoista kasvupolitiikkaa on mahdollista toteuttaa kaksikantaisesti työmarkkinajärjestöjen kesken edellyttäen, että sitä tukevia instituutioita ollaan valmiita rakentamaan. Periaatteessa palkkavetoista kasvupolitiikkaa olisi mahdollista toteuttaa myös palkansaajajärjestöjen (tai työnantajajärjestöjen) yksipuolisella koordinaatiolla, mutta se edellyttäisi vahvaa määrätietoisuutta, jaettua tilannekuvaa ja valmiutta yhteisiin työtaistelutoimenpiteisiin.

Tämän katsausartikkelin tarkoituksena on edistää yhteisen tilannekuvan muodostamista. Seuraavassa luvussa kuvailen, kuinka Suomen kasvumalli perustuu nykyisin kulutuskysyntään. Sitten kuvaan sitä, kuinka Suomen työmarkkinamalli perustuu edelleen vientivetoiseen kasvupolitiikkaan, joka keskittyy erityisesti kustannuskilpailukykyyn. Sen jälkeen tarkastelen geopolitiikan muutoksia ja vientivetoisen kasvupolitiikan mielekkyyttä. Ennen johtopäätöksiä esittelen palkkavetoisen kasvupolitiikan vaihtoehtoa ja työmarkkinamallia, joka tukisi sitä.

Suomi muuttunut kotimaisesta kysynnästä riippuvaiseksi taloudeksi

Suomen kasvumalli on kehittynyt muiden Pohjoismaiden kanssa melko samankaltaisesti, mutta viime vuosikymmeninä siihen on syntynyt myös selviä eroja. Erilaisia kasvumalleja ovat käsitelleet kattavasti esimerkiksi jälkikeynesiläisessä taloustieteessä Marc Lavoie ja Engelbert Stockhammer (2013) ja vertailevassa poliittisen talouden tutkimuksessa Lucio Baccaro ja Jonas Pontusson (2016). Suomen osalta poliittisen talouden tutkimuksessa Ville-Pekka Sorsa (2023) tarjoaa kattavan katsauksen. Chris Howell (2025) keskittyy tarkastelemaan Pohjoismaiden kasvumallien kehitystä.

Howellin (2025) mukaan Pohjoismaiden kasvumalli siirtyi fordistisesta (palkkavetoisesta) mallista vientivetoiseen ja osin velkavetoiseen malliin. Fordistinen kasvumalli ajoittuu noin 1950–1980-luvuille. Fordistisessa kasvumallissa kasvu perustuu laajaan teolliseen tuotantoon, korkeaan työllisyyteen ja palkkavetoiseen kysyntään. Howellin (2025) mukaan fordistinen kasvumalli alkoi kuitenkin hiljalleen murentua 1970-luvulta lähtien, kun teollisuuden kannattavuus heikkeni, vienti kärsi ja palkkapaineet kasvoivat.

Howellin (2025) mukaan Pohjoismaat siirtyivät 1980–1990-luvuilla vientivetoiseen kasvumalliin. Tällöin vientiteollisuus alkoi määrittää palkankorotusten tason. Palkkamaltti ja kilpailukyky nousivat tärkeimmiksi tavoitteiksi samalla, kun kotimainen kysyntä jäi vähemmälle huomiolle. Samaan aikaan kasvumalliin tuli mukaan velkavetoinen elementti, kun rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen mahdollisti kotitalouksien mittavamman velkaantumisen ja kotitalouksien kulutus alkoi perustua yhä enemmän velkaan.

Sorsan (2023) katsausartikkelin mukaan Suomen kasvumalli on ollut muutoksessa 2000-luvulla myös suhteessa muihin Pohjoismaihin. Vielä 2000-luvulle tultaessa Suomen kasvumalli oli vientivetoinen. Sen sijaan 2010-luvulla Suomi tuli selvästi riippuvaisemmaksi kotimaisesta kulutuksesta, eli Suomen kasvumalli muuttui kulutusvetoiseksi. Myös Eckhard Hein ym. (2020) päätyvät samaan johtopäätökseen. Sorsan (2023) mukaan syinä on ainakin yritysten investointiasteen laskeminen alemmalle tasolle ja yritysten arvonlisäyksen realisointi entistä useammin ulkomailla.

Kulutusvetoisessa kasvumallissa keskeisiä kysynnän lähteitä ovat palkat ja yksityinen velkaantuminen. Ozlem Onaran ja Thomas Obst (2016) päätyvät empiirisessä tarkastelussaan siihen, että Suomessa palkkojen tulo-osuuden kasvu vauhdittaisi talouskasvua kokonaisuudessaan, kun kulutus ja investoinnit kasvavat, vaikka nettovienti heikentyisikin. Otto Kyyrönen (2024) havaitsee saman vaikutuksen ilman huomattavaa heikentymistä nettoviennissä.

Talouskasvun kannalta kysyntä on kuitenkin ollut riittämätöntä. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) (2026) suhdannebarometrin mukaan riittämätön kysyntä oli ylivoimaisesti suurin talouskasvun este edelleen vuoden 2026 alussa. Kysyntävaje oli tällöin merkittävämpi kasvun este kuin kertaakaan vuodesta 2005 alkavan mittaushistorian aikana, vaikka aikavälille mahtuu finanssikriisi, eurokriisi ja koronakriisi. Muut kasvun esteet, kuten ammattityövoiman puute, olivat viime vuonna olemattomia verrattuna riittämättömään kysyntään, joka sisältää kotimaisen ja ulkomaisen kysynnän. Huomionarvoista on, että riittämätön kysyntä on ollut selvästi suurin kasvu este lähes koko mittaushistorian ajan lukuun ottamatta muutamaa ripeän kasvun periodia, jolloin osaaminen eli ammattityövoiman puute on muodostunut väliaikaisesti suurimmaksi kasvun esteeksi.

Kuvio 1. Tuotantokapeikot teollisuudessa, rakentamisessa ja palveluissa (EK 2026).

Suomi on kärsinyt hitaasta kasvusta vuoden 2008 finanssikriisistä saakka. Suomen vientimarkkinat ovat kasvaneet kohtuullisen hyvin (Suomen Pankki 2025). Ulkomainen kysyntä eli vientikysyntä oli selkeästi riittämätöntä finanssikriisin aikoihin, mutta 2000-luvulla haasteena on ollut pitkälti riittämätön kotimainen kysyntä. Kotimaista kysyntää on painanut alaspäin ainakin kolme olosuhdetekijää.

Ensinnäkin rahapolitiikka välittyy Suomeen selvästi muita euromaita tehokkaammin vaihtuvakorkoisten lainojen ollessa erittäin yleisiä. Rahapolitiikka pysyi kuitenkin finanssikriisin jälkeen pitkään hyvin kevyenä niin sanotulla nollakorkojen ajanjaksolla ja kiristyi selvästi vasta inflaation kiihtymisen jälkeen vuonna 2022. Näin ollen rahapolitiikka ei voi olla syypää pitkäkestoiseen kysyntävajeeseen.

Sen sijaan rahapolitiikka on luultavasti viime vuosina heikentänyt kysyntää Suomessa enemmän kuin muissa euromaissa. Suomen kulutusvetoinen kasvumalli nojasi yksityiseen velkaantumiseen. Kulutusvetoinen kasvu alkoi yskähdellä, kun inflaatio kiihtyi Ukrainan sodan vuoksi ja keskuspankkien vastaus siihen oli nostaa korkotasoa. Aiemmin yksityisen sektorin velkaantuminen tuki kotimaista kysyntää, mutta 2020-luvulla se on kääntynyt päälaelleen, kun etenkin kotitaloudet pyrkivät laskemaan velka-asteitaan (ns. ”deleveraging”).

Vaikka inflaatio palasi euroalueella nopeasti kahden prosentin tavoitteeseen, korkoja ei ole laskettu aiemmalle nollakorkojen tasolle vaan korkotaso on jäänyt korkeammalle. Iranin sota vuonna 2026 on vahvistanut odotuksia inflaation kiihtymisestä uudelleen ja korkeammasta korkotasosta. Yksityisen sektorin velkavetoisuudesta ei siis ole odotettavissa tukea kotimaiselle kysynnälle, vaan velka-asteiden lasku pikemmin supistaa kotimaista kysyntää.

Toiseksi geopolitiikka on muuttanut finanssipolitiikan prioriteetteja. Ukrainan sodan vuoksi Venäjän uhka on kiistatta kasvanut Suomessa. Osana Nato-liittoumaa tähän on vastattu sitoutumalla kasvattamaan puolustusmenoja 3,5 prosenttiin BKT:stä. Suomen osalta tämä tarkoittaa noin viiden miljardin euron lisäystä puolustusmenoihin jo muutenkin haastavassa julkisen talouden tilanteessa.

Julkista taloutta ollaan sopeuttamassa Suomessa merkittävästi, mikä heikentää kotimaista kysyntää. Vaikka samaan aikaan puolustusmenot kasvavat, riskinä on, että suuri osa niistä suuntautuu ulkomaisiin hankintoihin, jotka eivät kasvata kysyntää Suomessa (Sariola ym. 2025). Finanssipolitiikkaa rajoittavat lisäksi EU:n taloussäännöt sekä kansallinen velkajarru, jotka edellyttävät talouskuria pitkälle tulevaisuuteen. Todennäköistä on, että jatkossa finanssipolitiikan vaikutus kotimaiseen kysyntään on entistä negatiivisempi.

Kolmanneksi Suomen palkkakehitys on jäänyt jälkeen kilpailijamaista (Pönkä 2024). Aiemmin nollakorkojen aikana kotitalouksien velkaantuminen kompensoi Suomen suhteellisesti hitaampaa palkkakehitystä. Hitaampi palkkakehitys on kuitenkin osaltaan ylläpitänyt riittämätöntä kysyntää taloudessa. Ukrainan sodan aiheuttaman elinkustannuskriisin jälkeen palkkakehitys on kiihtynyt, ja se voi olla mahdollinen kotimaisen kysynnän lähde tulevaisuudessa.

Kokonaisuutena kustannuskilpailukykyyn nojaava vientivetoinen kasvupolitiikka on jo pitkään ollut heikko tuottamaan riittävää kysyntää ja siten talouskasvua. Geopoliittiset murrokset 2020-luvulla vaikeuttavat tilannetta entisestään. Rahapolitiikan kiristyminen ja aiempaa korkeampi korkotaso heikentävät kotimaista kysyntää myös jatkossa. Julkisen sektorin velkaantumista hillitään poliittisesti, ja geopolitiikan vuoksi julkisten menojen ja tulojen rakenne on muuttumassa niin, että nekin supistavat kotimaista kysyntää. Kustannuskilpailukykyä tukeva kilpailijamaita hitaampi palkkakehitys on aiemmin hidastanut kotimaista kysyntää, mutta viime aikoina palkkakehitys on hieman piristynyt.

Työmarkkinamallilla tuettua vientivetoista kasvupolitiikkaa

Työmarkkinainstituutiot ovat Howellin (2025) näkemyksen mukaan mukautuneet kasvupolitiikan muutoksiin. Palkkakoordinaatio perustuu Howellin (2025) mukaan Pohjoismaissa nykyään ennen kaikkea vientisektorin tarpeisiin, mikä on johtanut palkkaerojen kasvuun ja solidaarisuuden heikkenemiseen. Koordinoitu palkkaneuvottelu perustuu vientialojen asettamaan palkkanormiin, joka määrittää muiden alojen palkankorotusten katon. Lars Calmforsin (2025) mukaan tämä voi olla nykyään pikemmin haaste kuin etu, sillä työvoiman tehokkaan allokaation kannalta alojen välistä palkkajoustavuutta pitäisi lisätä ja esimerkiksi sote-alalla ja puolustusteollisuudessa on perusteltua ylittää vientisektorin palkankorotukset, jotta näille aloille saadaan houkuteltua lisää työvoimaa.

Poikkeuksellista on, että Suomessa elinkeinoelämä on Orpon hallituksen tuella pyrkinyt yksipuolisesti toteuttamaan tätä mallia, jossa vientisektori asettaa palkankorotuksille katon. Muissa Pohjoismaissa työmarkkinamalli on kehittynyt pääasiassa työmarkkinaosapuolten keskinäisellä vuoropuhelulla (Kärrylä 2024). Palkankorotusten katosta ei Suomessa ole sovittu työmarkkinaosapuolten kesken, eikä palkansaajapuoli ole siihen sitoutunut. Mallia on pyrkinyt toteuttamaan lähinnä elinkeinoelämä omalla sisäisellä koordinaatiollaan sekä valtion tuella. Esimerkiksi Orpon hallitus rajoitti elinkeinoelämän toiveiden mukaisesti valtakunnansovittelijan toimintamahdollisuuksia niin, ettei se voisi antaa vientialojen palkankorotuksia ylittävää sovintoesitystä.

On hyvä huomata, että vientivetoisella kasvupolitiikalla voidaan tavoitella eri asioita. Sillä on paljon merkitystä harjoitetulle politiikalle, pyritäänkö edistämään viennin kilpailukykyä laadun vai hinnan kautta. Joel Kaitila (2019) osoittaa, että Suomessa alettiin korostamaan hintaa eli kustannuskilpailukykyä 2010-luvun puolivälissä. Tätä ennen viennin kilpailukykyä haettiin enemmän laadun kautta. Esimerkiksi Nokian menestys globaaleilla matkapuhelinmarkkinoilla perustui pitkälti laatukilpailukykyyn.

Laatukilpailukyvyssä korostuu nimensä mukaisesti tuotteiden ja palveluiden korkea laatu, mikä saavutetaan yleensä korkean jalostusasteen ja erityisosaamisen avulla. Howellin (2025) mukaan Pohjoismaissa yleisesti jalostettiin vientivetoista kasvupolitiikkaa ”dynaamisten palveluiden” suuntaan. ICT-palveluiden kontribuutio arvonlisään onkin kasvanut merkittävästi esimerkiksi Ruotsissa (ks. Pohjola 2025). ”Dynaamiset palvelut” voidaan nähdä osana laatukilpailukykyyn nojaavaa vientivetoista kasvupolitiikkaa.

Kustannuskilpailukyvyssä puolestaan korostuvat (suhteellisesti) alhaiset palkat ja palkan sivukulut. Raaka-aineiden ja energian hinta ovat myös keskeistä kustannuskilpailukyvylle, vaikka julkisessa keskustelussa ne jäävät usein vähemmälle huomiolle.

Muut Pohjoismaat ovat kyenneet uudistumaan ja kehittämään vientivetoista kasvupolitiikkaa nojaamalla laatukilpailukykyyn. Sen sijaan Suomi on pikemminkin taantunut ja kääntynyt vahvasti kustannuskilpailukykyyn nojaavan vientivetoisen kasvupolitiikan puoleen. Tämä on erottanut Suomen kehityksen muista Pohjoismaista.

Kun muut Pohjoismaat nostivat vientivetoisella kasvupolitiikalla jalostusastetta keskittymällä enemmän palveluvientiin, Suomessa suunta on pikemmin ollut jalostusasteen kannalta päinvastainen. Vaikka palveluviennin osuus on Suomessakin kasvanut, se on tehnyt niin hitaammin kuin EU:ssa keskimäärin (Ali-Yrkkö ja Kuosmanen 2023). EU:ssa palveluvienti suhteessa BKT:hen oli 16 prosenttia vuonna 2022, kun se Suomessa oli vain 12 prosenttia. Vertailun vuoksi esimerkiksi Ruotsissa palveluvienti suhteessa BKT:hen oli sama kuin EU:ssa keskimäärin eli 16 prosenttia, ja Tanskassa se hyppäsi peräti 32 prosenttiin vuonna 2022.

Suomen vienti nojaa edelleen vahvasti tavaravientiin, jossa korkean jalostusasteen tuotteiden osuus on laskenut elektroniikka- ja paperiteollisuuden alamäen seurauksena. Maailmanpankin (2025) mukaan Suomen korkean teknologian tavaraviennin osuus on pudonnut 22 prosentista yhdeksään prosenttiin vuosina 2007–2024, kun taas Ruotsin ja Tanskan osuus on pysytellyt noin 18 prosentissa ja Norjassa osuus on noussut 25 prosenttiin. Kärjistäen Suomea voisi kutsua raaka-ainetaloudeksi, jossa keskeisiä vientituotteita ovat puu (sellu), öljy ja nykyisin datakeskusten aikakaudella myös data sekä tulevaisuudessa mahdollisesti maailmankaikkeuden yksinkertaisin ja yleisin alkuaine vety.

Käsitteellisesti merkillepantavaa on, että kustannuskilpailukykyä hieman laajempi käsite on hintakilpailukyky, jota aiemmin käytettiin selvästi nykyistä useammin. Kustannuskilpailukyvyssä korostuu niiden yritysten näkökulma, joiden kustannuksista on kyse. Sen sijaan hintakilpailukyvyssä korostuu markkinoilla määräytyvä hinta, johon vaikuttavat muutkin tekijät kuin yritysten kustannukset. Esimerkiksi tarjonnan lisääminen alentaa hintaa, mutta se ei välttämättä vaikuta yrityksen kustannusrakenteisiin mitenkään.

On hyvä huomata, että hintakilpailukykyä on mahdollista parantaa myös voitoista tinkimällä. Aiheellista onkin kysyä, miksi hintakilpailukykyä pitäisi välttämättä parantaa tinkimällä palkoista, kun saman voi saavuttaa myös tinkimällä katteista ja siten voitoista. Pääoman vapaa liikkuvuus saattaa suosia palkoista tinkimistä, mutta toisaalta palkansaajillakin on vapaa liikkuvuus ainakin EU:n alueella. Toisaalta katteiden supistaminen voi olla myös keino kasvattaa markkinaosuuksia ja siten pääoman tuottoa pitkällä aikavälillä. Näin ollen hintakilpailukyvyn parantaminen katteista tinkimällä saattaa lyhyellä aikavälillä supistaa voittoja, mutta se voi pidemmällä aikavälillä pitää ne ennallaan tai jopa kasvattaa niitä.

Voittomaltin sijaan Suomessa yritykset ovat keskittyneet poliittisiin investointeihin. Tarkoitan tällä sitä, että yritysten edunvalvonta on keskittynyt lobbaamaan etuja poliitikoilta sen sijaan, että ne tekisivät tuotannollisia investointeja. Tämä voi olla yritysten näkökulmasta rationaalista, jos pienemmillä kustannuksilla, nopeammin ja vähäisemmällä riskillä on mahdollista ylläpitää tai jopa kasvattaa voittoja investoimalla poliitikkojen lobbaamiseen. Tuotannollisiin investointeihin liittyy usein merkittäviä kustannuksia, niiden realisoitumisen aikajänne on pitkä ja niihin liittyy väistämättä suurempi riski.

Poliittiset investoinnit voivat selittää heikkoa kasvua ja sitä, miksi Suomessa ei ole onnistuttu uudistamaan tuotantorakenteita. Investointiaste on pysynyt 2010-luvulta saakka suhteellisen matalana lukuun ottamatta rakennusinvestointeja, jotka myös vähenivät merkittävästi 2020-luvulla korkojen noustua. Yritykset ovat onnistuneet saamaan erilaisia etuja 2010-luvulla (Lainà 2019), mutta tuottavuuskehitys on siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi hidastunut.

Poliittiset investoinnit ovat tuottaneet yrityksille hyvin. Yritysten maksamaa yhteisöveroa on laskettu 26 prosentista 20 prosenttiin, yritysten Kela-maksu on poistettu, kilpailukykysopimuksessa palkan sivukuluja alennettiin yrityksiltä ja lisäksi työntekijöiden työaikaa pidennettiin. Yhteensä nämä yritysten saamat hyödyt nousivat lähes viiteen miljardiin euroon vuositasolla (Lainà 2019). Tilanne ei näytä muuttuneen 2020-luvullakaan, vaikka kilpailukykysopimuksen työajan pidennyksestä onkin luovuttu. Yrityksiä tuettiin avokätisesti koronapandemian aikana, palkansaajien asemaa on merkittävästi heikennetty suhteessa työnantajiin Orpon hallituksen työmarkkinareformeilla, ja yhteisövero on laskemassa edelleen 18 prosenttiin.

Kustannuskilpailukykyyn nojaava vientivetoinen kasvupolitiikka on vakiintunut samoihin aikoihin, kun elinkeinoelämä on ryhtynyt irtautumaan kolmikantaisesta sopimisesta 2010-luvun puolivälissä. Kustannuskilpailukyvyn korostaminen näyttääkin olevan yksi keino oikeuttaa poliittisia investointeja. Palkansaajapuoli on puolestaan ollut valmis hyväksymään osan kustannuskilpailukyvyn vahvistamiseen tähtäävistä toimista, tai se ei ainakaan ole onnistunut niitä estämään.

Kustannuskilpailukykyyn nojaava vientivetoinen kasvupolitiikka on Suomessa tällä hetkellä vahvempi kuin ehkä koskaan, vaikka se on ristiriidassa vallitsevan kasvumallin kanssa. Suomen kasvumalli perustuu kotimaiseen kysyntään, mutta kasvupolitiikka perustuu kotimaista kysyntää heikentävään kustannuskilpailukyvyn edistämiseen. Lopputuloksena on kotimaisen kysynnän heikentymisen ja kasvustagnaation kierre, jonka voi katkaista vain ulkomaisen kysynnän merkittävä vahvistuminen tai kasvupolitiikan suunnanmuutos.

Geopolitiikan muutos ja viennin uudet mahdollisuudet

Viimeistään 2020-luvun geopolitiikka on haastanut kustannuskilpailukykyyn nojaavan vientivetoisen kasvupolitiikan toimivuuden, kun tullit, tuet ja diilit ovat nousseet keskeiseen rooliin vientimenestyksen tekijöinä. Käsittelen näitä uusia vientimenestyksen tekijöitä ennen Suomen tulevaisuuden vientimahdollisuuksien hahmottelua.

Yhdysvallat asetti presidenttinsä Donald Trumpin johdolla historiallisen korkeita tuontitulleja myös läheiselle kauppakumppanilleen EU:lle. Yhdysvaltojen tuontitullien keskimääräinen taso nousi vuoden 2025 aikana selvästi korkeammaksi kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen (Labore 2025). Yhdysvallat on sabotoinut Maailman kauppajärjestö WTO:ta ja käytännössä halvaannuttanut sen toiminnan monenkeskisenä toimijana ja riitojen ratkaisijana. Tässä suhteessa globaali maailmanjärjestys kaupan vapauttamiseksi ja tullien alentamiseksi on murtunut.

Valtiontuet nousivat vientimenestystä määritteleväksi tekijäksi jo ennen Trumpin tullisotaa. Koronapandemia oli merkittävä käänne Euroopassa vuonna 2020, kun EU:n valtiontukisääntöjä löysättiin merkittävästi. Aiempiin tiukkoihin valtiontukisääntöihin ei ole EU:ssa sittemmin palattu, eikä sellaista ole näköpiirissä lähitulevaisuudessa. Päinvastoin valtiontukikilpailu todennäköisesti vain voimistuu, kun EU:n talousmahti Saksa on tukenut omia yrityksiään hyvin avokätisesti energian hinnan kallistuttua vuonna 2022 alkaneen Ukrainan sodan seurauksena. Suomikin on osallistunut valtiontukikilpailuun käynnistämällä vuonna 2024 puhtaan siirtymän teollisille investoinneille verohyvityksen, jonka kustannus on nousemassa useisiin miljardeihin euroihin (VATT 2025).

Huomionarvoista on myös se, että Yhdysvallat pyrki tukemaan omaa tuotantoaan jo Joe Bidenin presidenttikaudella. Itse asiassa Trumpilla ja Bidenilla oli hyvinkin samankaltaiset tavoitteet lisätä yhdysvaltalaista tuotantoa. Heillä oli vain hyvin erilaiset keinot tavoitteen saavuttamiseksi. Kun Trump on romuttanut monenkeskisiä kansainvälisiä sääntöpohjaisia järjestelmiä ja tukeutunut yksipuolisesti tulleihin, Biden nojasi vahvasti valtiontukiin. Bidenin Inflation Reduction Act (IRA) oli erittäin merkittävä valtiotukiohjelma yhdysvaltalaisille yrityksille teollisuuspoliittisen ohjelman toteuttamiseksi (ks. Alaja 2024).

Diilit eli kauppasopimukset muokkaavat vientimenestystä ja -mahdollisuuksia merkittävästi. Ilmeisin vaikutus on näkynyt Suomenkin kauppasuhteiden katketessa Venäjän kanssa Ukrainan sodan vuoksi. Uusia kauppapoliittisia sopimuksia, joilla voidaan säätää esimerkiksi tullien tasoja, markkinoille pääsyä tai tehdä suoria hankintoja, syntyy edelleen Yhdysvaltojen kanssa. Heinäkuussa 2025 solmitussa sovussa Yhdysvaltojen kanssa EU sitoutui investoimaan (ml. puolustushankinnat) ja ostamaan energiaa Yhdysvalloista peräti 1 350 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvosta. Suomessa näkyvänä diilinä voidaan pitää Suomen presidentti Alexander Stubbin solmimaa kauppaa jäänmurtajista suoraan Trumpin kanssa. Kaupassakin on palattu kahdenkeskisiin sopimuksiin sen sijaan, että luotettaisiin markkinoiden toimintaan.

Kasvun vauhdittamiseksi Suomen on kyettävä ylläpitämään riittävää kokonaiskysyntää. Vaikka tullit, tuet ja diilit haastavat kustannuskilpailukykyyn nojaavan vientivetoisen kasvupolitiikan mielekkyyden, uudessa geopoliittisessakin tilanteessakin on mahdollista edistää ulkomailta tulevaa vientikysyntää. Viennin myötä on mahdollista kasvattaa kysyntää Suomen taloudessa mutta vain rajallisesti. Keinot vientikysynnän edistämiseksi poikkeavat selvästi keinoista vahvistaa kustannuskilpailukykyä. Käyn seuraavaksi läpi, millaisia konkreettisia toimenpiteitä Suomessa olisi syytä tehdä, jotta vienti vauhdittuisi ja talouden rakenteet uudistuisivat dynaamisemmiksi uudessa geopoliittisessa tilanteessa.

Teknistä osaamista vaativassa tavaraviennissä Suomi saavutti maailman huipputason elektroniikkateollisuudessa Nokian johdolla, vaikka sen jälkeen korkean teknologian tavaraviennin osuus on selvästi laskenut (Maailmanpankki 2025). Tällä hetkellä Suomella on globaalia huippuosaamista kvanttiteknologiassa. Esimerkiksi kvanttitietokoneiden jäähdyttimissä suomalaisella Blueforsilla on globaalisti johtava markkina-asema, mikä luo uutta potentiaalia korkean teknologian tavaraviennin kehitykselle.

Sen sijaan Suomi ei ole aiemminkaan onnistunut korkean tuottavuuden palveluviennissä. Suomen vienti on aiemmin pärjännyt hyvin ICT-tavaroissa ja uutta potentiaalia on kehitteillä, mutta se ei ole kyennyt laajentumaan riittävästi ICT-palveluihin. Matti Pohjolan (2025) mukaan erityisesti ICT-palveluissa Ruotsi on selvästi Suomea menestyneempi, vaikka peliteollisuus onkin yksi merkittävä ICT-palveluiden viejä. Laboren tutkijat Ilkka Kiema ja Juho Koistinen (2025) osoittavat, että vaikka Suomen tietointensiivisten palveluiden osuus arvonlisästä on kasvanut, se on silti useista verrokkimaista jäljessä ja suomalaisten palveluiden tuottavuuskehitys on ollut hitaampaa.

On myönteistä, jos Suomen vienti voi vielä hakea kasvua korkean teknologian ICT-tavaroista, mutta se tarvitsee tuekseen myös korkean teknologian ICT-palveluita. Myös Kiema ja Koistinen (2025) huomauttavat, että eri alat voivat kasvaa rinnakkain ja tukea talouden kokonaistuottavuuden kehitystä, eivätkä alat välttämättä kilpaile keskenään resursseista. WTO (2025) ennustaa palveluiden viennin kasvavan merkittävästi erityisesti tekoälyn vetämänä, joten Suomenkin viennin kasvun kannalta on olennaista, kuinka Suomi pääsee kiinnittymään korkean tuottavuuden palveluvientiin.

Korkean tuottavuuden palveluviennin edistämiseksi Suomen tulisi panostaa erityisesti korkean tuottavuuden potentiaalia omaavien vientipalveluiden kaupallistamiseen, brändäämiseen, markkinointiin ja skaalaamiseen. Näitä toimintoja olisi kyettävä myös julkisesti tukemaan mutta ei välttämättä täysin vastikkeettomasti. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAn tutkijoiden Jyrki Ali-Yrkön ja Natalia Kuosmasen (2023) esityksen mukaisesti Suomen palveluvientiä olisi syytä monipuolistaa, sillä Suomen kilpailukyky on vahvinta ja palveluvienti keskittynyt IT- ja ohjelmistopalveluihin. Lisäksi on syytä tarttua Antti Alaja ym. (2026) tarjoamiin konkreettisiin keinoihin monipuolistaa Suomen vientiä korkeamman jalostusasteen tuotteisiin kompleksisuustaloustieteen pohjalta.

Vaikka kustannuskilpailukykyyn nojaavan vientivetoisen kasvupolitiikan edellytykset ovat merkittävästi heikentyneet, on viennillä siitä huolimatta mahdollisuus osaltaan tukea kysyntää. Ulkomainen kysyntä ei kuitenkaan yksin enää riitä ylläpitämään riittävää kokonaiskysyntää, vaan sitä on tuettava pääasiassa kotimaisella kysynnällä. Jos raha- ja finanssipolitiikka pikemmin supistavat kotimaista kysyntää, on harkittava palkkavetoista kasvupolitiikkaa kotimaisen kysynnän tukemiseksi.

Palkkavetoista kasvupolitiikkaa tarvitaan tukemaan kotimaista kysyntää

Palkkavetoinen kasvupolitiikka ja sitä tukeva työmarkkinapolitiikka toimivat nykyistä vientivetoista politiikkaa paremmin muuttuneessa geopoliittisessa ympäristössä. Palkkavetoinen kasvupolitiikka tarkoittaa sitä, että talouskasvun keskeinen ajuri on palkkojen nousu. Palkkavetoinen kasvupolitiikka tukee kotimaista kysyntää tehokkaasti, mutta vaihtotase asettaa sille rajoitteita. Jatkossakin vienti (ja tuonti) on syytä ottaa huomioon.

Kuten edellä olen esittänyt, Suomen kasvumalli on rakenteellisesti kulutusvetoinen, mutta kasvua ei ole politiikalla tuettu. Kasvupolitiikka on pikemmin ollut päinvastaista: kotimaisen kysynnän kasvua on pyritty hillitsemään palkkamaltilla kustannuskilpailukyvyn edistämiseksi.

Suomen kasvupolitiikka on päivitettävä palkkavetoiseksi, jotta se on johdonmukainen Suomen kulutusvetoisen kasvumallin kanssa. Palkkavetoinen kasvupolitiikka lisää kotitalouksien ostovoimaa ja siten vahvistaa kotimaista kysyntää, etenkin yksityistä kulutusta. Kulutuskysynnän kasvu puolestaan kannustaa yrityksiä investoimaan, kun niiden kotimarkkinoille tuottamat tavarat ja palvelut menevät kaupaksi.

Palkkavetoisessa kasvupolitiikassa oleellista on määrittää palkankorotusten taso sellaiseksi, että se takaa riittävän kokonaiskysynnän. Tässä suhteessa se eroaa esimerkiksi Suomessa aiemmin vaikutusvaltaisesta Rehn–Meidner-mallista, jossa keskeistä oli tuottavuuden kasvua vastaavat reaalipalkkojen korotukset yhdistettynä solidaariseen palkkapolitiikkaan (ks. esim. Sauramo 2016). Palkkavetoisessa kasvupolitiikassa tuottavuuden kasvun nähdään dynaamisesti riippuvan palkkatasosta. Toisin sanoen korkea palkkataso kannustaa yrityksiä investoimaan, tehostamaan ja siten parantamaan tuottavuutta.

Palkkavetoinen kasvupolitiikka ei kuitenkaan tarkoita paluuta samanlaiseen fordistiseen kasvumalliin, jollaisen Howell (2025) kuvailee vallinneen Pohjoismaissa 1950–1980-luvuilla. Aiempi fordistinen kasvumalli nojasi nimensä mukaisesti vahvasti teollisuustuotannon kasvattamiseen ja tehostamiseen. Palkkavetoinen kasvupolitiikka palvelisi ennen kaikkea korkean tuottavuuden palvelualoja ja kotimaista kysyntää.

Palkkavetoisen kasvupolitiikan kääntöpuolena voi olla viennin osuuden lasku kustannuskilpailukyvyn heikentyessä, jos palkankorotukset eivät ensi sijassa nojaa vientialojen (kustannus)näkymiin. Kustannuskilpailukyky ei kuitenkaan ole erityinen ongelma Suomelle kahdesta syystä. Ensinnäkin ja oleellisempana tekijänä kustannuskilpailukyky ei enää määritä vientiä kovin hyvin tullien, tukien ja diilien geopoliittisella aikakaudella kuten aiemmin olen argumentoinut. Toiseksi Suomen kustannuskilpailukyky on sen vuonna 1995 alkaneen EU-jäsenyysajan ennätystasolla, korkeammalla kuin Nokian kukoistuksen aikana 2000-luvun alussa (Euroopan komissio 2025). Näin ollen kustannuskilpailukyvyssä on selvästi tinkimisen varaa kotimaisen ostovoiman hyväksi.

Pidemmän aikavälin haasteena palkkavetoiselle kasvupolitiikalle on vaihtotaseen heikentyminen ja mahdolliset maksutaseongelmat. Vaikka palkkojen nousu ei välttämättä vaikuta kovin negatiivisesti vientiin uudessa geopoliittisessa tilanteessa, se kasvattaa kuitenkin kotimaista kysyntää ja lisää siten tuontia. Näin ollen vaihtotase eli hieman yksinkertaistaen viennin ja tuonnin erotus voi kääntyä alijäämäiseksi. Suomella ei ole omaa valuuttaa, jolloin valuuttakurssi toimisi vaihtotasetta tasapainottavana mekanismina.

Euroalueen jäsenmaana Suomi ei voi ylläpitää pitkäkestoisesti vaihtotaseen vajeita, vaan vaihtotase on pyrittävä tasapainottamaan. Eurokriisi 2010-luvulla johtui pitkälti vaihtotaseiden epätasapainoista, ja kriisiin ajautuneilla euromailla oli syvimmät vaihtotaseiden alijäämät (ks. esim. Lane ja Pels 2012). Vaihtotaseen alijäämä tarkoittaa myös sitä, että maa kokonaisuutena (eli yksityinen ja julkinen sektori yhteensä) velkaantuu ulkomaille. Toisin sanoen Suomikaan ei voi pysyvästi tuoda enempää kuin vie ja velkaantua siten ulkomaille.

Vaihtotaseen heikentymistä palkkavetoisessa kasvupolitiikassa ehkäisee tiukka finanssipolitiikka. EU:n finanssipolitiikan säännöt ja kansallinen velkajarru asettavat hyvin tiukat raamit Suomen finanssipolitiikan liikkumatilalle vuosikymmeniksi eteenpäin. Näin ollen on odotettavissa, että finanssipolitiikka tulee vähentämään kotimaista kysyntää merkittävästi ja pitkäkestoisesti. Juuri tästä syystä palkkavetoista kasvupolitiikkaa tarvitaan tasapainottamaan kotimaista kysyntävajetta ja huolehtimaan kokonaiskysynnän riittävyydestä, kun siihen ei enää rahapolitiikka tai finanssipolitiikka kykene.

Kiinnostavasti myös Juha Tervala ja Päivi Puonti (2025) päätyvät ETLAn raportissaan käytännössä samaan johtopäätökseen, että kun rahapolitiikka on ulkoistettu Euroopan keskuspankille ja finanssipolitiikassa on sitouduttu sopeuttamaan, ainoa kysyntää tukeva väline on palkkakehitys. Sen sijaan Tervalan ja Puonnin (2025) johtopäätös poikkeaa ja on jopa epäjohdonmukainen siltä osin, että he esittävät päämääräksi pyrkimyksen hieman muita euromaita hitaampaan palkkakehitykseen. Tätä he perustelevat nettoviennin tukemisella mutta myös kompensoimaan kotimaisen kysynnän heikkenemistä.

Jos Suomen palkkataso jäisi jatkuvasti enemmän jälkeen euroalueen keskiarvosta, kotimaista heikkoa kysyntää ei paikattaisi vaan syvennettäisiin. Etukäteen ei ole mitään perusteita sitoutua euromaita hitaampaa palkkakehitykseen Suomessa, sillä se voisi estää kotimaisen kysynnän tukemista. Lisäksi se ei ole tarpeellista nettoviennin tukemisenkaan kannalta esimerkiksi silloin, jos Suomen tuottavuuskehitys olisi euroaluetta nopeampaa. Jotta tarkoituksenmukaista kysynnänsäätelyä voidaan harjoittaa, palkkakehityksen pitäisi välillä olla myös muita euromaita nopeampaa ottaen toki huomioon vaihtotaseen asettamat rajoitteet pidemmällä aikavälillä. Aiemmassa julkaisussani (Lainà 2017) hahmottelin yhtä vaihtoehtoa, jossa vaihtotase voidaan huomioida palkanasetannassa seuraten perinteistä palkkanormia, eli reaalipalkka kehittyisi tuottavuuskasvun mukaisesti, mutta sitä korjattaisiin ylös- tai alaspäin riippuen vaihtotaseen tasapainosta.

Palkkavetoisen kasvupolitiikan hyödyt ovat suuremmat kuin sen haitat. Haittoja on lisäksi mahdollista pyrkiä hillitsemään. Vaikkei vientisektori sanelisi palkankorotuksia, palkankorotuksissa on silti mahdollista – ja syytäkin – huomioida kustannuskilpailukyky ja etenkin vaihtotase. Kustannuskilpailukyvyn ja vaihtotaseen huomiointi on mahdollista kaksikantaisissa palkkaneuvotteluissa työntekijöiden ja työnantajien kesken, mutta niitä tukemaan on myös kannattavaa rakentaa instituutiota.

Koordinaatiota tukevien instituutioiden rakentaminen on keskeistä. Tätä olen ehdottanut myös yhdessä Markku Sippolan kanssa (Lainà ja Sippola 2023). Valtakunnansovittelijan tiedontuotantoa ja tehtävänkuvaa on mahdollista vahvistaa niin, että se huomioisi kotimaisen kysynnän lisäksi myös vaihtotaseen asettamat rajoitteet sille. Anthony Philip Thirlwallin (1979) julkaisu 1900-luvun loppupuolelta mielletään keskeiseksi kasvun maksutaserajoitteen kuvaukseksi, ja kasvun maksutaserajoitetta on sittemmin alettu nimittämään Thirlwallin laiksi.

Kolmikantaisuutta eli myös valtion mukanaoloa ei välttämättä tarvita mihinkään, sillä rahapolitiikasta se ei voi nykyisin päättää ja finanssipolitiikan viritys on lukittu jo pitkälle tulevaisuuteen. Korkeintaan valtio voi tarjota työlainsäädännössä erilaisia sitoumuksia työmarkkinaosapuolille tai sopia painotuksen muutoksista liittyen esimerkiksi sosiaaliturvaan tai verotukseen. Näin ollen valtiolla voi olla rooli koordinaation vahvistamisessa, mutta se ei ole välttämätöntä.

Työmarkkinaosapuolten osallistaminen epävirallisiin ja virallisiin instituutioihin on myös hyödyllistä esimerkiksi yhteisten seminaarien ja tilannekuvan muodostamisen kautta. Esimerkiksi aiemmin Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta (Tukuseto) toimi kolmikantaisesti, jolloin yhteistä talouden tilannekuvaa muodostettiin valtion kanssa yhdessä. Valtakunnansovittelija voisi myös ottaa vetovastuuta riippumattomasta tiedontuotannosta osallistaen aktiivisesti työmarkkinaosapuolia.

Työmarkkinaosapuolten yhteistä tilannekuvaa on kuitenkin periaatteessa mahdollista tuottaa myös ilman valtiota kaksikantaisesti. Tällöin tilannekuvan muodostamisesta voisivat vastata esimerkiksi työnantaja- ja palkansaajakeskusjärjestöt yhdessä ilman kolmansia osapuolia. Tämä edellyttäisi selkeitä pelisääntöjä ja osapuolilta aitoa halua yhteisen tilannekuvan muodostamiseen. Helpoiten koordinointi onnistuu kaksikantaisten keskitettyjen sopimusten avulla, mutta sitä on mahdollista toteuttaa myös alakohtaisesti.

Palkkavetoista kasvupolitiikkaa on myös mahdollista tukea instituutioilla hyvin hajautetussakin työmarkkinamallissa. Palkan sivukulut ovat yksi keskeinen työkalu kustannuskilpailukyvyn ja ostovoiman säätämiseksi. Niiden roolia ja Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:n puskureiden käyttöä olen käsitellyt yhdessä Sippolan kanssa (Lainà ja Sippola 2023).

Vaikka varsinaiset työehtosopimusneuvottelut käytäisiin hyvinkin hajautetusti paikallisella tasolla, työmarkkinaosapuolet voisivat keskenään sopia sivukulujen siirtämisestä työntekijöiden ja työnantajien välillä keskitetysti. Esimerkiksi vuonna 2016 solmitussa kilpailukykysopimuksessa palkan sivukuluja siirrettiin noin kahden prosenttiyksikön verran työnantajilta työntekijöille kustannuskilpailukyvyn tukemiseksi. Sen sijaan vuosien 2022–2023 elinkustannuskriisin aikana palkan sivukuluja ei siirretty työntekijöiltä takaisin työnantajille ostovoiman tukemiseksi, vaikka sellaisia ehdotuksia nähtiin palkansaajapuolelta. Jatkossa sivukulut mukaan lukien EMU-puskurit voisivat toimia joustavana elementtinä, jolla voidaan tilanteen mukaan tukea joko kustannuskilpailukykyä tai ostovoimaa.

Keskeinen kysymys on, miksi työmarkkinaosapuolet – etenkin työnantajat – sitoutuisivat Nato-jäsenyyden myötä länsi-integraation loppuunsaattamisen jälkeen tällaiseen yhteiseen tekemiseen, jossa palkkamaltin sijaan toisinaan tavoiteltaisiin reippaita palkankorotuksia ostovoiman tukemiseksi ja kotimaisen kysynnän elvyttämiseksi. Kasvun tehokkaampi edistäminen on tietenkin yksi ilmeinen syy, mutta myös laatukilpailukyvyn vahvistaminen voisi tarjota konkretiaa yhteisen tekemisen pohjaksi. Lisäksi Yhdysvaltojen presidentin Trumpin yksipuoliset toimet saattavat kyseenalaistaa länsi-integraation mielekkyyden elinkeinoelämänkin näkökulmasta ja edellyttää uudenlaista laajaa konsensusta, johon tarvitaan myös palkansaajien tukea.

Työmarkkinaosapuolten yhteistyö ei kuitenkaan ole välttämätön edellytys palkkavetoisen kasvupolitiikan toteuttamiseksi. Ilman työmarkkinaosapuolten yhteistä koordinaatiota palkkavetoista kasvupolitiikkaa on mahdollista toteuttaa myös palkansaajajärjestöjen (tai teoriassa työnantajajärjestöjen) yksipuolisella koordinaatiolla. Kyse olisi samankaltaisesta toiminnasta kuin EK:n yksipuolinen koordinaatio palkankorotusten katon asettamisesta vientialojen perusteella, mutta tavoite ja keinot luonnollisesti poikkeaisivat tästä. Se edellyttäisi palkansaajajärjestöiltä hyvin vahvaa koordinaatiota, määrätietoisuutta, jaettua tilannekuvaa ja valmiutta yhteisiin työtaistelutoimenpiteisiin.

Tällä hetkellä palkansaajajärjestöjen vastaiskua EK:n yksipuoliselle koordinaatiolle ja työmarkkinamallin muuttamiselle on heikentänyt yhteisen vision puute. Palkkavetoinen kasvupolitiikka voisi toimia palkansaajien yhteistä tekemistä jäsentävänä ”liimana” ja visiona, jolloin käytännön toimet sen toteuttamiseksi on myös helpompi suunnitella. Jos suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole enää mahdollista muuttaa kasvupolitiikkaa ja kehittää työmarkkinamallia laajaan konsensukseen perustuen, palkansaajajärjestöjen yksipuolinen toiminta saattaa jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi tehokkaan ja oikeudenmukaisen kasvupolitiikan toteuttamiseksi uudessa geopoliittisessa tilanteessa.

Johtopäätökset

Suomen talouspolitiikka on nojannut pitkään vientivetoiseen kasvupolitiikkaan, jossa kustannuskilpailukyky on ollut keskeinen tekijä. Geopolitiikan murros 2020-luvulla – tullien, tukien ja diilien nousu – on kuitenkin muuttanut viennin pelisääntöjä tavalla, joka vähentää kustannuskilpailukyvyn merkitystä. Samalla Suomen kasvumalli on muuttunut kulutusvetoiseksi ja kotimaisen kysynnän krooninen heikkous on muodostunut suurimmaksi kasvun esteeksi.

Katsausartikkelini osoittaa, että kustannuskilpailukykyyn nojaava vientivetoinen kasvupolitiikka ei toiminut aiemminkaan kovin hyvin, mutta viimeistään geopolitiikan muututtua sen varaan ei voi enää rakentaa. Tarvitaan kasvustrategia, joka vahvistaa kotimaista kysyntää ja tukee talouden rakenteellista uudistumista samalla, kun vientikysyntää pyritään lisäämään laatukilpailukyvyn kautta.

Palkkavetoinen kasvupolitiikka on realistinen ja tehokas keino vahvistaa kotimaista kysyntää. Se lisää työntekijöiden ostovoimaa ja kulutusta sekä vauhdittaa investointeja. Mallin toteuttaminen edellyttää työmarkkinainstituutioiden uudistamista niin, että ne tukevat koordinaatiota ja huomioivat vaihtotaseen rajoitteet. Periaatteessa palkkavetoista kasvupolitiikkaa on mahdollista toteuttaa myös palkansaajajärjestöjen yksipuolisella koordinaatiolla. Näin Suomi voi muuttuneessa maailmassa rakentaa taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää kasvupolitiikkaa.

Lähteet

Alaja, Antti. 2024. Mainettaan parempi teollisuuspolitiikka. Miten erikoistua kompleksisempaan ja vihreämpään tuotantoon? Uuden talousajattelun keskus raportteja 2/2024. Helsinki: Uuden talousajattelun keskus.

Alaja, Antti, Guadagno, Francesca, Holappa, Lauri, Flórez Mendoza, Javier ja Hanzl-Weiss. 2026. Paluu huipulle vaatii tarkkuutta: Kompleksisuustaloustieteellinen tarkastelu Suomen tavaraviennistä ja valtion strategisista valinnoista. Sitra-muistio 16.4.2026. Helsinki: Sitra.

Ali-Yrkkö, Jyrki ja Kuosmanen, Natalia. 2023. Missä määrin Suomi käy kansainvälistä palvelukauppaa? ETLAn raportti nro 142. Helsinki: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.

Baccaro, Lucio ja Pontusson, Jonas. 2016. Rethinking comparative political economy: the growth model perspective. Politics and Society 44:2, 175–207. https://doi.org/10.1177/0032329216638053

Calmfors, Lars. 2025. Pattern bargaining as a means to coordinate wages in the Nordic countries. Teoksessa Roope Uusitalo ja Antti Kauhanen (toim.), Wage formation and the Nordic model: Nordic economic policy review 2025. Tukholma: Nordic Council of Ministers, 11–47.

EK (Elinkeinoelämän keskusliitto). 2026. Suhdannebarometri: tammikuu 2026. https://ek.fi/tavoitteemme/talouspoliitiikka/suhdannetiedustelut/suhdannebarometri-tammikuu-2026/ [Luettu 14.2.2026]

Euroopan komissio. 2025. Nominal unit labour costs relative to EU-15, double export weights. AMECO database, European Economic Forecast, Spring 2025. https://dashboard.tech.ec.europa.eu/qs_digit_dashboard_mt/public/sense/app/667e9fba-eea7-4d17-abf0-ef20f6994336/sheet/f38b3b42-402c-44a8-9264-9d422233add2/state/analysis/ [Luettu 14.2.2026]

Hein, Eckhard, Meloni, Walter Paternesi ja Tridico, Pasquale. 2020. Welfare models and demand-led growth regimes before and after the financial and economic crisis. Review of International Political Economy, 28:5, 1196–1223. https://doi.org/10.1080/09692290.2020.1744178

Howell, Chris. 2025. Interrogating Nordic neoliberalism: industrial relations change in Nordic countries. Teoksessa J. Andersson ja C. Howell (toim.), Nordic neoliberalisms: perspectives on economic, social and cultural change in the Nordics after 1970. Lontoo: Routledge, 117–138.

Kaitila, Joel. 2019. From innovation to labour costs: change of emphasis in Finnish competitiveness policy ideas after the Eurocrisis. Competition and Change, 23:1, 47–70. https://doi.org/10.1177/1024529418802457

Kiema, Ilkka ja Koistinen, Juho. 2025. Uutta kasvua etsimässä. Millainen teollisuuspolitiikka palaa Suomeen ja Eurooppaan? Teollisuuden Palkansaajat analyysi 2/2025. Helsinki: Teollisuuden palkansaajat TP ry.

Kyyrönen, Otto. 2024. Näkökulmia henkilöstön hallintoedustukseen Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa. Taloutta ja Työelämää 1/2024. Helsinki: STTK.

Kärrylä, Ilkka. 2024. Pohjoismainen malli ja sen neljä poikkeusta. Työmarkkinoiden instituutiot Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Uuden talousajattelun keskus raportteja 1/2024. Helsinki: Uuden talousajattelun keskus ry.

Labore. 2025. Talousennuste vuosille 2025–2027: Taantuman jälkeen kasvutekijät kunnossa? Helsinki: Labore.

Lainà, Patrizio. 2017. Vaihtotaseen huomioiminen palkankorotusvarassa. SAK:n blogi, 30.6.2017. https://www.sak.fi/blogit/vaihtotaseen-huomioiminen-palkankorotusvarassa/ [Luettu 16.2.2026]

Lainà, Patrizio. 2019. Yritysten 2010-luku – tukea tuen päälle. STTK:n blogi, 27.11.2019. https://www.sttk.fi/2019/11/27/yritysten-2010-luku-tukea-tuen-paalle/ [Luettu 16.11.2025]

Lainà, Patrizio ja Sippola, Markku. 2023. Työmarkkinapolitiikka ja palkkakoordinaatio murroksessa. Teoksessa Markku Sippola, Tuija Koivunen ja Harri Melin (toim.), Työ elää: murroksia trendejä ja muutoksen suuntia Suomessa. Helsinki: Gaudeamus, 90–119.

Lane, Philip R. ja Pels, Barbara. 2012. Current Account Imbalances in Europe. CEPR Discussion Paper No. DP8958. Pariisi: CEPR Press.

Lavoie, Marc ja Stockhammer, Engelbert. (toim.). 2013. Wage-led growth: an equitable strategy for economic recovery. New York: Palgrave Macmillan ja ILO.

Onaran, Ozlem ja Obst, Thomas. 2016. Wage-led growth in the EU15 member-states: the effects of income distribution on growth, investment, trade balance and inflation. Cambridge Journal of Economics, 40:6, 1517–1551. https://doi.org/10.1093/cje/bew009

Pohjola, Matti. 2025. Miksi Suomen talous ei kasva? Elintaso ja tuottavuus verrokkimaihin verrattuna. Sitra-muistio 4.3.2025. Helsinki: Sitra.

Pönkä, Harri. 2024. Kustannuskilpailukyvyn kestävä kohentuminen edellyttäisi työn tuottavuuden kasvua. Euro ja talous, 24.5.2024. https://www.eurojatalous.fi/fi/2024/artikkelit/kustannuskilpailukyvyn-kestava-kohentuminen-edellyttaisi-tyon-tuottavuuden-kasvua/ [Luettu 18.4.2026]

Maailmanpankki. 2025. High-technology exports (% of manufactured exports). World Development Indicators, päivitetty 19.12.2025. https://data.worldbank.org/indicator/TX.VAL.TECH.MF.ZS [Luettu 30.12.2025]

Sariola, Mikko, Kivistö, Jarkko, Pönkä, Harri ja Jalasjoki, Pirkka. 2025. Miten puolustusmenojen lisäys vaikuttaisi Suomen talouskasvuun? Euro ja Talous, 10.6.2025. https://www.eurojatalous.fi/fi/2025/4/miten-puolustusmenojen-lisays-vaikuttaisi-suomen-talouskasvuun/ [Luettu 15.11.2025]

Sauramo, Pekka. 2016. Tulopolitiikka, funktionaalinen tulonjako ja palkkamaltti Suomessa vuosina 1962–2014. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 112:2, 164–189.

Sorsa, Ville-Pekka. 2023. Kapitalismin variaatioista kasvumalleihin: kulunut vuosikymmen vertailevan poliittisen talouden tutkimuksessa ja Suomen poliittisessa taloudessa. Poliittinen talous, 11:2, 107–124. https://doi.org/10.51810/pt.137225

Suomen Pankki. 2025. Talous luovii taantumasta: Suomen talouden ennuste, joulukuu 2025. Helsinki: Suomen Pankki. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251219122931

Tervala, Juha ja Puonti, Päivi. 2025. Finanssipolitiikan kertoimet ja sopeutustoimien vaikutukset Suomessa: Kirjallisuuskatsaus. ETLAn raportti nro 171. Helsinki: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.

Thirlwall, A. P. 1979. The balance of payments constraint as an explanation of international growth rate differences. Banca Nazionale del Lavoro Quarterly Review, 32 (128), 45–53. https://doi.org/10.13133/2037-3643/12804

VATT (Valtion taloudellinen tutkimuskeskus). 2025. VATT:n asiantuntijat: Uusi yritystuki puhtaan siirtymän hankkeiden edistämiseksi tekee usean miljardin reiän valtiontalouteen. Tiedote 12.9.2025. https://vatt.fi/-/vatt-n-asiantuntijat-uusi-yritystuki-puhtaan-siirtyman-hankkeiden-edistamiseksi-tekee-usean-miljardin-reian-valtiontalouteen [Luettu 20.11.2025]

WTO (World Trade Organization). 2025. World Trade Report 2025: making trade and AI work together to the benefit of all. Geneva: WTO.