Kvanttitulevaisuus: uuden liiketoiminnan kentän ja markkinan synty

Kvanttilaskennan maailma on taianomainen, mystinen ja kummallinen. Ainakin mikäli mediaa on uskominen. Kvanttitietokoneet lupaavat paradigmaattista muutosta laskentaan. Ne eivät ole vain nopeampia tietokoneita vaan täysin uusi tapa suorittaa laskentaa. Perinteiset tietokoneet käyttävät laskennassa bittejä, kun taas kvanttitietokoneiden yhteydessä puhutaan kvanttimekaanisista kubiteista. Tulevaisuuden odotukset ovat suuria: kvanttilaskennan on luvattu mahdollistavan uusien lääkkeiden kehittämisen, globaalin logistiikan optimisoinnin, sekä uudenlaisen tietoturvan (Brooks 2023). Kvanttilaskennan keskiössä on universaalin kvanttitietokoneen kehittäminen. Tällaista laitetta ei vielä ole olemassa: nykyiset laitteet kärsivät epätarkkuudesta, ja ne ovat laskentateholtaan vielä varsin vaatimattomia. Ala on kuitenkin houkutellut jo suuria investointeja niin kansallisella kuin Euroopan unioninkin tasolla. Kvanttilaskenta on yksi Euroopan unionin Quantum Flagship -lippulaivahankkeen pääkohdista ja muodostaa myös Suomen kansallisen kvanttistrategian kivijalan (työ- ja elinkeinoministeriö 2025).

Kvanttilaskenta on erinomainen esimerkki syväteknologiatoimialasta. Tällaiset toimialat pohjaavat perustieteelliseen tutkimukseen, ja niille on tyypillistä pääomaintensiivisyys ja pitkät tuotekehitysajat (Boston Consulting Group ja Hello Tomorrow, 2019). Syväteknologioiden voidaan ajatella olevan avauksia kohti kaukaista tulevaisuutta, jota leimaa Knightilainen epävarmuus (Knight 1921). Organisaatioiden ja johtamisen tutkimuksessa kaukainen tulevaisuus (engl. distant future) on määritelty tulevaisuuden tilaksi, joka on kaukainen paitsi ajallisesti myös kokemuksellisesti (Augustine ym. 2019). Väitöskirjassani ymmärrän kvanttilaskennan toimialan nimenomaan kaukaisena tulevaisuutena, sillä se vaatii uudenlaista ajattelua ja tulevaisuuteen tähtäävää toimintaa niin tieteen, teknologian kuin taloudenkin näkökulmasta. Kvanttilaskennan suuret lupaukset voivat johtaa suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin, mutta yhtä hyvin nämä lupaukset voivat jäädä lunastamatta.

Väitöstutkimukseni [1] Constructing the quantum future: Future-oriented organizing in an emerging field and market (Hilkamo 2025) pyrkii ymmärtämään tätä uutta toiminnan kenttää teknologisen viitekehyksen ulkopuolella. Tutkimustani ovat motivoineet kysymykset siitä, minkälaisia tarinoita kerromme teknologiasta, ja kuinka nämä tarinat vaikuttavat teknologisiin kehityskulkuihin. Väitöskirjassani tutkin, kuinka markkinarakenteet kehittyvät, kuinka uusi toimiala muotoutuu ja kuinka toimijat muovaavat julkista diskurssia toimialan ympärillä. Teoreettisesti tutkimukseni nojaa organisaatioteoreettisen tutkimuksen kielellisiin, materiaalisiin ja ajallisiin tutkimusperinteisiin. Väitöskirja sisältää kolme osatutkimusta, joista kukin valottaa ilmiötä eri näkökulmasta.

Tarinankerronta ja kielikuvat markkinan rakentumisessa

Tarinankerronta teknologian ympärillä on meille kaikille tuttu ilmiö. Tällainen tarinankerronta sisältää usein hypeä eli laajaa innostusta ja kielikuvia, joilla pyritään luomaan odotuksia ja innostusta sekä varmistamaan resursseja. Johtamistutkimuksessa on kiinnitetty erityisesti huomiota siihen, millä tavoin yrittäjät ja yrittäjähenkiset toimijat jatkuvasti muokkaavat tarinoita ylläpitääkseen legitimiteettiään (Garud ym., 2014). Danielle Logue ja Matthew Grimes (2022) ovat määritelleet hypen kollektiivisena näkemyksenä mahdollisesta tulevaisuudesta, jonka ympärille kasautuu kasvavaa huomiota, innostusta ja odotuksia. Hypeä kvanttilaskennan ympärillä voi verrata 1950-luvun avaruuskilpajuoksuun, jossa avaruuden valloittaminen ei ollut vain teknologinen tavoite vaan kansojen välinen poliittisesti ja ideologisesti latautunut kilpailu. 1990-luvulla futuristit varoittivat nanoteknologian muokkaavan planeetasta harmaata mössöä, kun koneet ottavat maapallolla vallan (Granqvist ja Laurila 2011). Kvanttilaskennan kontekstissa huimat tulevaisuuden lupaukset ja tämänhetkiset prototyyppilaitteet muodostavat tutkijalle mielenkiintoisen jännitteen. Kuinka tulevaisuuden markkinaa ja toimialaa rakennetaan radikaalin epävarmuuden keskellä?

Tarinat ja letkaukset kvanttifysiikan ilmiöistä ovat osa popkulttuuria, kuten Einsteinin ”spooky action at a distance” ja Schrödingerin samaan aikaan sekä elossa oleva että kuollut kissa. Nämä letkaukset ovat toki hauskoja anekdootteja, mutta niiden taustalla piilee todellinen haaste: kvanttifysiikan ilmiöt ovat vaikeasti ymmärrettäviä, sillä fysiikka niiden takana ei vastaa sitä, mitä me arkielämässä koemme. Niinpä tieteentekijät ovat vuosikymmeniä pyrkineet tarinallistamaan tiedettä ja teknologiaa selittäen näitä ilmiöitä kielikuvien kautta. Väitöskirjani ensimmäinen essee tutkii kielikuvien käyttöä uuden markkinakategorian luomisessa. Tutkimuksessa hyödynnämme kulttuurisen yrittäjyyden kirjallisuutta, joka on tutkinut tarinankerronnan roolia uusien yrityslähtöjen ja markkinakategorioiden synnyssä ja niiden legitimoinnissa (Garud ym. 2014; Lounsbury ja Glynn, 2011; Martens ym. 2007). Tämä tutkimuksen kenttä pohjautuu ajatukseen markkinakategorioista sosiokulttuurisina rakennelmina (Durand ym., 2017; Granqvist ja Siltaoja, 2020). Tässä tutkimuksessa havaitsimme, että kielikuvia ei käytetä ainoastaan ymmärryksen lisäämiseen ja kognitiivisten siltojen rakentamiseen vaan myös korostamaan kvanttilaskennan erityisyyttä. Nämä kielikuvat loivat mielikuvaa kvanttilaskennasta maagisena ja mystisenä tieteenalana ruokkien suuren yleisön kiinnostusta alaa kohtaan, mutta ne myös suojelivat olemassa olevia rakenteita ja hierarkioita (Hilkamo ja Granqvist, 2022). Kielikuvat eivät siis vain pyri selittämään teknologiaa, vaan niiden avulla myös muotoillaan teknologian sosiaalisia ja institutionaalisia ulottuvuuksia.

Ajallisuus ja ajallinen työ markkinan luomisessa

Kvanttilaskenta on teknologiana erityisen ajallisesti latautunut. Sen tulevaisuus arvioidaan usein vuosikymmenissä, ei vuosissa. Ajallisella työllä (engl. temporal work) tarkoitetaan toimijoiden pyrkimyksiä muokata aikaa koskevia käsityksiä ja rakenteita esimerkiksi rakentamalla merkityksellisiä yhteyksiä menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden välille sekä suuntaamalla toimintaa niiden pohjalta (Bansal ym. 2022). Aiempi tutkimus on osoittanut, että ajallinen työ on keskeistä erityisesti epävarmoissa tilanteissa (Alimadadi ym. 2022). Toimijat luovat kiireellisyyden tunnetta, synkronoivat toimintoja ja rakentavat mielikuvia peruuttamattomasta kehityksestä. Tällaiset käsitykset esimerkiksi mahdollisuuksien ikkunoista (engl. windows of opportunity) tai väistämättömästä muutoksesta eivät ole neutraaleja, vaan niillä on performatiivisia vaikutuksia: ne oikeuttavat päätöksiä ja mobilisoivat resursseja (Granqvist ja Gustafsson 2016). Väitöskirjani toinen ja kolmas osatutkimus tarkastelevat, miten ajallinen työ toimii välineenä paitsi epävarmuuden hallinnassa myös markkinoiden ja valtasuhteiden rakentamisessa uusilla toimialoilla.

Toisessa esseessä tarkastelen, miten kvanttilaskennan tulevaisuus muuttuu abstraktista mahdollisuudesta konkreettiseksi tavoitteeksi, johon voidaan investoida ja jonka eteen voidaan tehdä päätöksiä. Kvanttilaskenta edustaa radikaalisti epävarmaa, kaukaista tulevaisuutta (Knight 1921). Grace Augustine ja kollegat (2019) ovat esittäneet, että tällaisilla kaukaisilla tulevaisuuksilla on erityinen fenomenologinen luonne. Todennäköisyyksien ja logiikan sijaan ne rakentuvat mahdollisuuksien, fantasioiden ja vaihtoehtoisten kuvitelmien varaan. Epävarmojen tulevaisuuksien organisoinnin kohdalla ajallisen työn ohella keskeiseksi nousee materiaalisuus. Organisaatiot ja toimijat turvautuvat erilaisiin artefakteihin – prototyyppeihin, tiekarttoihin, visualisointeihin ja aikajanoihin – joiden avulla abstrakteja tulevaisuuksia tehdään konkreettisiksi (Jones ja Massa 2013; Stigliani ja Ravasi, 2012; Yakura, 2002). Tällaiset artefaktit toimivat ankkureina: ne vakauttavat epävarmuutta, mahdollistavat koordinointia ja tuottavat legitimiteettiä uusille ideoille.

Tutkimuksessani hyödynnän viestinnällistä näkökulmaa (engl. communicative constitution of organization, CCO), jonka mukaan organisaatio ja organisointi rakentuu viestinnässä (Ashcraft ym. 2009). Esitän neljän keskeisen käännekohdan kautta, kuinka kvanttilaskenta materialisoituu kommunikatiivisesti, vaikka varsinaista universaalia kvanttitietokonetta ei vielä olekaan. Tutkimukseni osoittaa, kuinka puheet, algoritmit, laitteet ja alustat toimivat ankkureina, joiden avulla abstraktit tulevaisuuskuvat muuttuvat investointien, strategisten valintojen ja julkisen keskustelun kohteiksi jo ennen teknologian kypsymistä.

Väitöskirjani kolmas osatutkimus seuraa harvemmin tutkittujen kolmansien osapuolien, niin kutsuttujen markkinavälittäjien, toimintaa uuden markkinakategorian synnyssä. Tässä tutkimuksessa keskitymme johdon konsulttien tapoihin vaikuttaa markkinakategorian muotoutumiseen ajallisen työn kautta. Aiempi tutkimus on keskittynyt erityisesti tuottajien ja yleisöjen rooliin uusien markkinakategorioiden synnyssä, vaikka välittäjät osallistuvat aktiivisesti markkinoiden rakentamiseen jo toimialojen varhaisessa vaiheessa (Granqvist ym. 2013; Grodal 2018). Tutkimuksessamme näytämme, kuinka konsultit tuovat tulevan markkinakategorian nykyhetkeen tekemällä siitä toiminnan kohteen jo ennen kuin teknologia on kypsä. Heidän ajallinen työnsä tekee tulevaisuudesta paitsi toiminnallisen myös taloudellisesti hyödynnettävän nykyhetkessä.

Tämä osatutkimus tuo esiin tulevaisuusorientoituneen organisoinnin poliittistaloudellisen ulottuvuuden: tulevaisuuden muovaaminen ei ole vain merkitysten ja odotusten rakentamista vaan myös vallankäyttöä ja arvonluontia. Aineistossamme konsultit korostavat radikaalia epävarmuutta ja monitulkintaisuutta, mikä luo kysyntää ulkopuoliselle asiantuntemukselle. He rakentavat kiireellisyyden tunnetta: organisaatioita kehotetaan toimimaan nyt, jotta ne eivät jäisi jälkeen tulevaisuuden murroksessa. Samalla konsultit rakentavat markkinaa tiedolle. Korostamalla tietovajetta ja tulevaisuuden epäselvyyttä he luovat kysyntää omille asiantuntijapalveluilleen. Toisin kuin monet muut toimijat, jotka eivät vielä kykene tuottamaan taloudellista arvoa keskeneräisessä markkinassa, konsultit voivat generoida liikevaihtoa jo varhaisessa vaiheessa juuri epävarmuuden varassa. Näin tulevaisuudesta tulee paitsi organisoinnin kohde myös kaupallinen resurssi. Tämä havainto on tärkeä myös päätöksentekijöille. Markkinoita tukevat politiikkatoimet ja strategiset linjaukset voivat perustua osittain välittäjien tuottamiin kertomuksiin, joiden intressinä on ylläpitää tiedon kysyntää ja markkinan odotustilaa. Ajallinen työ ei siis ainoastaan koordinoi toimintaa, vaan se voi myös luoda ja ylläpitää odotuksia ja tarjota kasvualustan hypelle.

Yhteenveto

Väitöstutkimukseni tarjoaa kaksi laajempaa havaintoa teknologisen kehityksen ja muutoksen poliittisista ja taloudellisista vaikutuksista. Tutkimukseni lähtökohta on ajatus siitä, etteivät teknologiat ja niiden ympärille muodostuvat toiminnan kentät synny ainoastaan teknologian ohjaamina, vaan niiden taustalla on yrittäjähenkisten toimijoiden aktiivista symbolista ja sosiaalista työtä. Kvanttilaskennan kontekstissa toiminnan kenttä syntyi merkityksistä, odotuksista ja neuvotteluista teknologisen kehityksen ollessa vielä alkeellisella tasolla. Toimijat määrittelivät, mitä kvanttilaskenta on, mihin sitä voidaan käyttää ja ketkä kuuluvat uuden toimialan piiriin.

Tutkimukseni ensimmäinen havainto liittyy tulevaisuuteen. Tulevaisuus ei ole teknologisissa hankkeissa neutraali tila vaan aktiivisen työn kohde. Kaukaiset tulevaisuudet tehdään toiminnan kohteiksi kielellisten, ajallisten ja materiaalisten käytäntöjen avulla. Erityisesti suuren epävarmuuden aloilla tulevaisuuteen liittyvät käsitykset, ajattelutavat ja odotukset ohjaavat teknologista kehitystä. Tutkijat, yrittäjät, konsultit ja päättäjät rakentavat odotuksia kertomusten, kielikuvien, tiekarttojen ja prototyyppien avulla. Näin tulevaisuus tehdään kiireelliseksi, toivottavaksi tai väistämättömäksi strategisen työn avulla.

Toinen havainto korostaa tulevaisuuden rakentamisen poliittista ulottuvuutta. Tulevaisuus on kiistanalainen tila: samasta teknologiasta voidaan kertoa sekä rajattomien mahdollisuuksien että eksistentiaalisten riskien tarinoita. Se, kenen näkemykset vahvistuvat ja kenen jäävät marginaaliin, vaikuttaa siihen, millaiset tulevaisuudet näyttäytyvät legitiimeinä ja tavoiteltavina. Tämä korostaa kahden tekijän merkitystä: toivon ja tieteellisen lukutaidon. Toivo ei tarkoita naiivia optimismia vaan aktiivista suuntautumista tulevaan ja valmiutta toimia epävarmuuden keskellä. Samalla tarvitaan kykyä arvioida kriittisesti teknologiaan liitettyjä lupauksia. Jos tulevaisuutta rakennetaan paitsi laboratorioissa myös kertomuksissa, kansalaisilla on oltava valmiudet kysyä, millaisiin oletuksiin nämä kertomukset perustuvat ja kenen etuja ne palvelevat. Teknologisten tulevaisuuksien ymmärtäminen ei siten ole vain asiantuntijoiden tehtävä vaan kollektiivinen projekti. Se edellyttää sekä toivoa että kriittistä lukutaitoa ja kykyä tarkastella paitsi materiaa myös merkityksiä.

Lopuksi

Teknologia ei koskaan ole pelkkiä fyysisiä laitteita tai koodia. Sen rinnalla elävät tarinat, mielikuvat ja lupaukset tulevaisuudesta. Ne määrittävät, mihin suuntaan tutkimusta ohjataan ja millaisia yrityksiä syntyy, sekä lopulta sen, millaiseksi teknologia muodostuu. Tiivistettynä väitöstutkimuksessani on kyse juuri tästä: organisointikäytänteistä, jotka muovaavat teknologian ja teknologiatoimialan tulevaisuutta.

Suomi on kvanttilaskennassa ainakin Euroopan näkökulmasta edelläkävijä. Pienenä maana meillä ei ole samanlaisia resursseja kuin suurvalloilla. Mutta meillä on jotakin muuta: kyky tehdä yhteistyötä, luottaa tieteeseen ja rakentaa yhdessä. Suomalaiseen yhteiskuntaan on juurtunut syvälle ajatus koulutuksen ja tasa-arvon merkityksestä. Tämä tarkoittaa, että meillä on hyvät edellytykset paitsi kehittää teknologiaa myös pohtia sen laajempaa merkitystä. Kvanttilaskennan kohdalla tämä on erityisen selvää. Vaikka universaalia kvanttitietokonetta ei vielä ole olemassa, sen ympärille on jo niin Suomessa kuin kansainvälisestikin rakentunut kokonainen toiminnan kenttä: tutkijoita, start-upeja, sijoittajia ja poliitikkoja. Heitä yhdistävät yhtä paljon kertomukset tulevaisuudesta kuin itse teknologiset edistysaskeleet.

Oma akateeminen polkuni teknologian parissa on ollut täynnä sattumaa ja monia ihmisiä, jotka ovat ohjanneet suuntaani. Se, että teknologia ei synny tyhjiössä, on näyttäytynyt minulle vuosien varrella hyvin konkreettisesti. Sen rinnalla syntyy mielikuvia, lupauksia, pelkoja ja myös yhteisöjä ja verkostoja. Ne tarinat, joita kerromme teknologiasta, eivät ole sivuseikka, vaan ne vaikuttavat siihen, mitä pidämme mahdollisena, mihin käytämme resursseja ja millaista tulevaisuutta rakennamme.