Eurooppalainen vakauttajavaltio Suomessa

Kirjoittajat

  • Tomi Tuominen Lapin yliopisto

DOI:

https://doi.org/10.51810/pt.96121

Avainsanat:

demokratia, eurokriisi, kapitalismi, Wolfgang Streeck, vakauttajavaltio

Abstrakti

Saksalainen taloussosiologi Wolfgang Streeck on esittänyt teorian vakauttajavaltiosta: kapitalismin ja demokratian yhteensopimattomuus on johtanut siihen, että valtion rooliksi on muodostunut markkinoiden tyydyttäminen velaksi elämisen jatkamiseksi. Artikkelissa tarkastellaan Streeckin vakauttajavaltiota koskevaa teoriaa Euroopan talous- ja rahaliiton kontekstissa, erityisesti Suomen näkökulmasta. Artikkelissa eritellään vakauttajavaltion tekijät, joilla Streeckin mukaan on vaikutuksia kansalliseen tasoon, sekä arvioidaan näiden esiintymistä Suomessa. Artikkelin tarkoitus on ensisijaisesti arvioida Suomen tapahtumia Streeckin teorian valossa, mutta se mahdollistaa myös Streeckin teorian arvioinnin. Artikkelin johtopäätös on, että Streekin näkemys siitä, kuinka ylikansallisen vakauttajavaltion esiinmarssi syrjäyttää kansallisen demokraattisen päätöksenteon, ei kaikilta osin pidä paikkaansa Suomessa. Analyysi tuo kuitenkin esiin seikkoja, jotka antavat aihetta huoleen myös Suomessa.

Kirjoittajan esittely

Tomi Tuominen, Lapin yliopisto

Oikeustieteen yliopistonlehtori, oikeustieteen tohtori

Tiedostolataukset

Julkaistu

2019-06-07

Viittaaminen

Tuominen, Tomi. 2019. ”Eurooppalainen vakauttajavaltio Suomessa”. Poliittinen talous, kesäkuuta. Helsinki. https://doi.org/10.51810/pt.96121.

Numero

Osasto

Alkuperäisartikkelit