Näyttöperusteisuus ja yritysten verotus: ekonomismin nousu suomalaisen yhteisöveropolitiikan tiedontuotannossa

Kirjoittajat

  • Matti Ylönen Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
  • Jussi Jaakkola Oikeustieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto
  • Leevi Saari Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
  • Heikki Hiilamo Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

DOI:

https://doi.org/10.51810/pt.96159

Avainsanat:

verotus, veropolitiikka, yritysverotus, yhteisöverotus, näyttöperusteinen päätöksenteko,

Abstrakti

Suomalaista poliittista päätöksentekoa on 2000-luvulla pyritty sitomaan vahvemmin tutkittuun tietoon. Näyttöperusteinen päätöksenteko on ollut tähän liittyen keskeinen käsite. Sille annetut määritelmät rajaavat päätöksenteon kannalta relevanttina pidetyn tutkimuksen kokonaisuutta. Tämän tutkimuksen tieteenalapohjan ja metodologioiden kokonaisuuteen on kiinnitetty yllättävän vähän huomiota, vaikka se ohjaa monin tavoin politiikkaa. Tutkimme tiedon ja päätöksenteon suhdetta tarkastelemalla suomalaisen yritysveropolitiikan taustalla vaikuttaneen tiedon muutoksia 1990-luvun alusta vuoteen 2014. Esitämme tässä keskustelunavauksessa, että näyttöperusteinen päätöksenteko on korostanut yhteisöveropolitiikassa uusklassisesta taloustieteestä johdettujen syy-seuraussuhteiden merkitystä. Etenkin vuoden 2014 yhteisöverouudistuksessa talousteoreettiset käyttäytymisoletukset nousivat merkittävään rooliin uudistuksen perusteluissa. Näitä taustaoletuksia ei avattu kunnolla julkisessa keskustelussa, mikä on vaikeuttanut niiden soveltuvuuden ja rajoitteiden arvioimista. Peräänkuulutamme huomiota näyttöperusteisen politiikan pohjana käytettyihin tutkimuksiin ja niiden taustaoletuksiin. Kehotamme myös avaamaan niitä paremmin laajalle yleisölle kriittisen keskustelun ja demokraattisen läpinäkyvyyden tukemiseksi. Politiikkaa ohjaavaa tutkimusta tulisi perustaa taloustieteellisen analyysin lisäksi juridiseen tuntemukseen erilaisista sääntely-ympäristöistä. Myös yritysten toimintaan vaikuttavien tekijöiden syvällisempi käytännön tarkastelu olisi hyödyllistä.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2020-01-14

Viittaaminen

Ylönen, Matti, Jussi Jaakkola, Leevi Saari, ja Heikki Hiilamo. 2020. ”Näyttöperusteisuus ja yritysten verotus: ekonomismin nousu suomalaisen yhteisöveropolitiikan tiedontuotannossa”. Poliittinen talous 8 (1). Helsinki. https://doi.org/10.51810/pt.96159.

Numero

Osasto

Katsausartikkelit ja keskustelupuheenvuorot