Kiusaamisen vastainen työ kouluissa

Laadukkaan ja pitkäkestoisen toimeenpanon tukeminen

Kirjoittajat

Avainsanat:

implementointi, interventio, kiusaaminen, koulu, ohjelma, toimeenpano

Abstrakti

Kiusaamiseen pyritään usein tarttumaan koulussa toteuttavien interventio-ohjelmien avulla. Ohjelmien on tutkimuksissa havaittu vähentävän kiusaamista ja saavutettujen hyötyjen kasvavan, mitä pitempään ohjelmia toteutetaan. Samalla kuitenkin tiedetään, että osalla kouluista on haasteita kiusaamisen vastaisten ohjelmien ylläpitämisessä ja juurruttamisessa. Toistaiseksi ohjelmien toimeenpanoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä on kuitenkin tutkittu melko vähän. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli perehtyä tapaustutkimuksen keinoin siihen, miten kouluja tuetaan kiusaamisen vastaisten ohjelmien toimeenpanossa. Tutkimus nojasi laadukkaan toimeenpanon viitekehykseen, joka kuvaa erilaisia laadukasta    toimeenpanoa tukevia askeleita. Menetelmänä oli välineellinen tapaustutkimus. Tarkasteltavaksi tapaukseksi valittiin suomalaisissa peruskouluissa yli kymmenen vuotta käytössä ollut KiVa Koulu -ohjelma. Arvioimme, millaisia mahdollisuuksia ja rajoituksia liittyy kouluille tarjottavaan mentorointiin sekä kartoituksiin ja kyselyihin laadukkaan ja pitkäkestoisen kiusaamisen vastaisen työn tukemisessa. Tuloksissa korostui mentoroinnin kohdalla mentorin mahdollisuus tukea pitkäkestoisesti kouluja omien käytänteiden kehittämisessä vuorovaikutuksessa mentoroitavien kanssa. Kyselyjen kohdalla tuloksissa painottuivat erilaiset hyödynnettävyyteen liittyvät näkökulmat. Tulokset tuottivat tietoa siitä, miten kouluja voitaisiin tukea jatkossa entistä vahvemmin kiusaamisen vastaisten ohjelmien toimeenpanossa.