Research in Arts and Education

Kuvataidekasvatuksen laajenevat yhteisöt

Mirja Hiltunen — Fri, 21 Mar 2025 00:00:00 +0200

Artikkelin tavoitteena on problematisoida tieteen ja taiteen vuorovaikutusta, yksilön ja yhteisön suhdetta arktiseen ympäristöön sekä tieteen ja taiteen mahdollisuuksia tietoisuuden laajentamisessa maakeskeisestä perspektiivistä kosmoksen laajuiseen perspektiiviin. Artikkeli esittelee Tiede-taide-kesälukion kehittämistoimintaa kolmen vuoden osalta osana kuvataiteen aineenopettajakoulutusta. Tarkastelussa olevien kesälukioiden kurssisisällöissä kohtaavat arktinen nykytaide, tähtitiede, geo- ja avaruusfysiikka sekä astrobiologia. Kokonaisuudessa avautuu näkymiä Maa-planeetan ja sen eliökunnan syntyyn ja kehitykseen sekä katoavan ympäristötaiteen luomisprosessiin. Paikkaan ja situaatioon kiinnittyvää nykykuvataidekasvatusta tarkastellaan lisäksi kesälukiossa vierailleiden saamelais- ja pohjoisten taiteilijoiden toiminnan ja teosten kautta. Kokonaisuutta reflektoidaan yhteisöllisen taidekasvatuksen, performatiivisuuden ja intra-aktioteorian kehyksessä ja johtopäätöksenä tuodaan esille, miten yhteisöllisyys-käsitteen laajentuminen ilmenee nykykuvataidekasvatuksen käytänteissä.

Mikrokosmoksia eli lasten ja nuorten kanssa STEAM-laboratoriossa

Helena Sederholm — Fri, 21 Mar 2025 00:00:00 +0200

Aalto-yliopistossa Biofilia-biotaidelaboratorio on historiansa alusta asti ollut yhteydessä lasten ja nuorten LUMA-kasvatusta antavan Aalto-yliopisto Juniorin laboratorioon. Nykyisin Aalto-yliopisto Junior pyrkii emoyliopistonsa tavoin yhdistämään toiminnassaan tieteen, taiteen, tekniikan ja talouden. Biotaide on yksi esimerkki tieteellisen ja taiteellisen toiminnan risteyttämisestä. Pohdiskelevassa esseessäni pyrin kuitenkin osoittamaan, etteivät kaikki STEAM (Science, Technology, Engineering, Arts, Mathematics) -kasvatuksen edustamat alat välttämättä ole käytännön toiminnassa tasa-arvoisia, mikä johtuu muun muassa taiteellisen ajattelun ja oppimisen epäjatkuvasta luonteesta sekä eri alojen erilaisista tiedonmuodostustavoista ja pedagogisista käytännöistä. Niin ikään kasvatuksen tulostavoitteet ja nyky-yhteiskunnassa vallitseva lyhytjännitteisyys kannustavat rajojen rikkomisen sijasta kilpailemaan vaikuttavuudesta.

Kestävää muutosjoustavuutta talvitaiteesta

Antti Stöckell — Fri, 21 Mar 2025 00:00:00 +0200

Talven olosuhteet muuttuvat epävakaammiksi ilmastonmuutoksen myötä. Olen kehittänyt muutokseen pureutuvia kokeellisia talvitaiteen menetelmiä ja innostanut työpajoissa Lapin yliopiston taideopiskelijoita aktiiviseen talvisuhteen työstämiseen. Tarkastelen, millä tavoin taiteellinen toiminta mahdollistaa talven muutoksen kokemusten käsittelyä ja kestävää muutosjoustavuutta. Kokeellisessa talvitaiteessa etsitään kaikenlaisiin talven olosuhteisiin toimivia työskentelytapoja ja ilmaisua. Lumi materiaalina ja sen työstäminen avaa näkymiä luonnontieteelliseen tietoon synnyttäen samalla henkilökohtaisia, kehollisia ja moniaistisia esteettisiä kokemuksia. Jaetut kokemukset ja yhdessä työskentely taideperustaisesti luovat talvikulttuuria, jossa avautuu tilaa myös talven muutoksen syiden ja seurausten tarkastelulle sekä pyrkimyksille toimia vastuullisesti.

”Kokea osallisuutta ja päästä itse toimimaan”

Annamari Manninen — Fri, 21 Mar 2025 00:00:00 +0200

Tässä artikkelissa tarkastelen taidenäyttely- ja museopedagogiikan tavoitteita ja ominaispiirteitä katsauksella niiden historiaan, ajankohtaisiin esimerkkeihin ja taidekasvatuksen opiskelijoiden näkemyksiin. Tutkimuksen aineistona toimivat kuvataidekasvatuksen maisterivaiheen opiskelijoiden kirjalliset pohdinnat taidemuseo- ja näyttelypedagogiikan kurssin päätteeksi, jolloin sekä teoreettista perustietoa että tuoreita käytännön kokemuksia on karttunut erilaisista museokonteksteista. Näyttelyt määrittyvät erityisinä oppimisympäristöinä, joissa on mahdollista toteuttaa moniaistista, leikillistä ja tilannesidonnaista oppimista. Kulttuurisen moninaisuuden, osallisuuden rakentamisen ja dekolonisaation huomioiminen ovat saavutettavuuden lisäämisen ja yhteiskunnan digitalisoitumisen lisäksi haasteita, joihin myös museoissa pyritään vastaamaan. Kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden näkemyksissä korostuvatkin vuorovaikutuksen ja osallistumisen merkitykset näyttelypedagogiikassa, jonka laajentamista lopuksi esitän käsittämään myös oppilaiden omien näyttelyiden tekemisen ja kuratoimisen museoiden kanssa yhteistyössä.

Eriyttäminen kuvataiteessa perusopetuksen yläluokilla

Elina Härkönen, Tea Tuiskuvaara — Fri, 21 Mar 2025 00:00:00 +0200

Artikkelissa tarkastellaan opettajien käsityksiä kuvataiteen aineenopetuksen eriyttämisen toteuttamisen ja toteutumisen mahdollisuuksista ja haasteista peruskoulun 7.–9. luokilla. Eriyttäminen määritellään laajan käsityksen mukaan opetuksen lähestymistapana: oppilaiden erilaisten tarpeiden huomioimisena. Opetusta eriyttämällä oppilaalle tarjotaan lisää tukea tai haastetta hänen tarpeidensa mukaan. Tutkimus on toteutettu kuvataideopettajien ryhmähaastatteluna keväällä 2024. Keskeisimpinä tuloksina voidaan pitää havaintoa, jossa eriyttämisen toteutuminen kuvataideopetuksessa on pitkälti opettajien varassa. Opettajat näkevät kuvataideopetuksen kuitenkin luonteeltaan eriyttävänä: tutkiva oppiminen ja laaja tiedonkäsitys mahdollistavat jossakin määrin luontaisesti oppijoiden erilaiset lähestymistavat ja ratkaisut. Opettajat ovat luovia ratkaisuissaan ja kokevat onnistuvansa eriyttämisessä hyvin. Opetusryhmien moninaisuuden täyden potentiaalin saavuttamiseksi resursseja ja erilaisia tukitoimia tarvittaisiin kuitenkin enemmän.

Kaikkialla digi

Tomi Slotte Dufva — Fri, 21 Mar 2025 00:00:00 +0200

Tämä artikkeli miettii kuvataidekasvatuksen kenttää digitalisaation jälkeen pohtien kuvataidekasvatuksen mahdollisuuksia ja velvollisuuksia ajassa, jossa esimerkiksi tekoälyt, teknologiajätit, lohkoketjut, digitaalisuus ja internet yleensä, on imeytynyt miltei kaikkeen mitä teemme. Artikkeli pyrkiikin kääntelemään digitaalista teknologiaa posthumanistiselta, uusmaterialistiselta kannalta, ajatellen digitaalisuutta sommitelmana, johon sisältyvät teknologia, koodi sekä inhimilliset ja ei-inhimilliset toimijat. Digitaalisuuden ajattelu sommitelmana tuo digitaalisuuden paremmin tämänhetkiseen kontekstiin, jossa yhteiskuntaa uhkaavat esimerkiksi ilmastokriisi ja epävarmuus. Erityisesti artikkeli esittää kriittisen luennan digitaalisesta teknologiasta kuvataidekasvatuksen näkökulmasta: minkälaisia rooleja digitaalisuus tuo kuvataidekasvattajalle. Teksti ei kuitenkaan hylkää digitaalisuutta, vaan kriittisesti tarkastellen tuo esille miten digitaalisuus on mahdollistanut ja mahdollistaa uusia taiteen ja taiteellisen ajattelun muotoja.

Kuvataidekasvatus kestävyyden vipuvoimana

Maria Huhmarniemi, Timo Jokela — Fri, 21 Mar 2025 00:00:00 +0200

Ympäristökriisien myötä kestävyysorientaatio on suunnannut kasvatuksen tavoitteita: tiedostamista, ongelmaratkaisutaitoja ja kohtuullisuutta. Kuvataide on yksi koulujen oppiaineista, jolla pyritään kestävyysmurrokseen. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kuvataidekasvatuksen tieteenalalla kestävyyteen liittyvää tutkimusta on tehty 1990-luvulta lähtien. Tutkimuksellisena lähestymistapana on usein ollut taideperustainen toimintatutkimus, jossa kehitetään kuvataidekasvatuksen strategioita ja käytäntöjä erityisesti pohjoisessa toimintaympäristössä. Systeemiajattelu ja paikkakasvatus ovat toimineet teoreettisena viitekehyksenä pedagogiikan kehittämisessä. Tässä artikkelissa arvioidaan tehtyä toimintaa ja tutkimusta 2000-luvulla. Artikkeli nostaa esille kestävyysmurrokseen, systeemiseen muutokseen, ekososiaaliseen sivistykseen ja ekokulttuuriin painottuvia käytäntöjä tarkastellen niiden kytköksiä ja solmeutumisia. Kuvataidekasvatuksella on potentiaalia merkittäväksi tekijäksi ja katalyytiksi ympäristömyönteisten arvojen sekä systeemisen ajattelun, kestävyyttä edistävien aloitteiden ja ekokulttuurisen kestävyyden

Pääkirjoitus

Tiina Pusa — Fri, 21 Mar 2025 00:00:00 +0200

Paikan pedagogiikka

Marja Rastas, Minna Suoniemi — Fri, 21 Mar 2025 00:00:00 +0200

Visuaalisessa esseessä kysytään, mitä paikan nimeäminen opettajaksi ehdottaa kuvataidekasvatuksen toimintatavoille. Mitä pedagogisesti merkityksellistä voi tapahtua, kun kehojen materiaalisuudet tulevat kosketuksiin paikan materiaalisuuksien sekä muiden paikkoja asuttavien kanssa? Miten paikka tapahtuu meissä? Essee perustuu Nykytaidekasvatus-kurssin yhteydessä vuosina 2020–2024 tuotettuihin aineistoihin. Kurssin käytäntöjä sekä niiden taustalla olevaa pedagogista ajattelua tarkastellaan uusmaterialismin, feministisen pedagogiikan sekä paikkasidonnaisen taiteen viitekehyksessä. Essee hahmottelee nykytaidekasvatuksen ihmisenjälkeistä paikka-ajattelua tietämisen, tavallisuuden ja erityisyyden, ajan, yhteisön ja utopian teemojen kautta.