Sananjalka https://journal.fi/sananjalka Suomen Kielen Seuran vuosikirja Sananjalka julkaisee tieteellisiä artikkeleita, katsauksia ja kirja-arvioita suomen kielen, fennougristiikan, kotimaisen kirjallisuuden, kansatieteen, folkloristiikan, uskontotieteen ja arkeologian aloilta.   Suomen Kielen Seura ry fi-FI Sananjalka 0558-4639 Yksikön 2. persoonan avoimen käytön levikki ja yleisyys suomen murteissa https://journal.fi/sananjalka/article/view/91124 Asiasanat: avoin viittaus, yksikön 2. persoona, imperatiivi, suomen murteet Tiivistelmä Yksikön 2. persoonan avoimen käytön levikki ja yleisyys suomen murteissa Tutkimus käsittelee yksikön 2. persoonan avointa käyttöä suomen murteissa. Avoimilla yksikön 2. persoonan lauseilla ei viitata spesifisti kuulijaan tai kehenkään muuhunkaan vaan kuvataan yleistävästi inhimillisen toimijan kokemusta jossakin tilanteessa. Artikkeli edustaa murremaantieteellistä ja funktionaalista murresyntaksin tutkimusta. Tutkimuksen aineisto käsittää 579 avointa yksikön 2. persoonan lausetta, jotka on kerätty tekstikonteksteineen Lauseopin arkistosta ja suuresta joukosta pääosin 1950–70-luvuilla tallennettuja kielennäytteitä. Yhteensä erilaisia murreaineistoja on käyty läpi noin 521 tuntia. Ilmaustyyppiä käytetään siis haastatteluaineistossa hyvin harvoin. Aineistoesiintymistä 304 on indikatiivi-, konditionaali- ja potentiaalimuotoisia Y2-lauseita ja 275 imperatiivimuotoisia IMP-lauseita. Sekä Y2- että IMP-lauseet jakautuvat edelleen useammiksi muodoltaan ja käyttöfunktioiltaan eriytyneiksi lausekonstruktioiksi. Tutkimusaineiston ulkopuolelle on rajattu muodoltaan tai merkitykseltään epäselvät tai monitulkintaiset tapaukset sekä erilaiset yksikön 2. persoonan verbinmuotojen kiteymät ja partikkelistumat. Erilaisia rajatapauksia on kuitenkin paljon ja raja yhtäältä avoimen ja spesifin tulkinnan, toisaalta viittaavan ja kiteytyneen verbinmuodon välillä on liukuva. Yksikön 2. persoonan muotoisen lauseen tulkinta avoimeksi on selvintä silloin, kun puhe on vanhoista asioista, joista ainoastaan haastateltavalla on ensikäden tietoa. Puhehetkeen tai tulevaan viittaavien lausumien kohdalla raja avoimen ja spesifin tulkinnan välillä voi sen sijaan olla tulkinnanvaraisempi, ja monitulkintaisuutta on myös referointijaksoissa. Tulkintavihjeinä voivat toimia paitsi kontekstuaaliset tekijät (tieto puhetilanteesta, sen osallistujista ja puheenaiheesta) myös lauseen muoto- ja merkityspiirteiden konventionaalisuus. Esimerkiksi eräät interrogatiivi- ja imperatiivilausetyypit ovat eriytyneet spesifille puhuteltavalle osoitetuista kysymyksistä ja direktiiveistä konstruktioiksi, jotka ovat tunnistettavissa sekä muodoltaan että käyttöfunktioltaan. Tulokset osoittavat, että yksikön 2. persoonan avoin käyttö on suomen murteissa itäinen piirre. Y2-lauseiden käyttö (no ko et tuntent ni sait istuu vaik koko päivä siin tuolil) on selvästi yleisintä kaakkoismurteissa, erityisesti inkerinsuomessa. Lisäksi Y2-lauseita esiintyy peräpohjalaismurteissa, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Savonlinnan seudun savolaismurteissa sekä vähemmissä määrin muissa savolaismurteissa ja kaakkoishämäläisissä murteissa. Inkerinsuomen puhujat käyttävät Y2-lauseita murrehaastatteluissa keskimäärin 13,6 kertaa tunnissa; Suomen kaakkoismurteiden puhujilla luku on 2,6/t ja peräpohjalaismurteiden puhujilla 1,2/t. Muiden murteiden aineistoissa esiintymiä on harvemmin kuin kerran kahdessa tunnissa. Eteläpohjalaismurteista ei ole yhtään esiintymää, ja lounaismurteissa, lounaisissa välimurteissa ja keski- ja pohjoispohjalaisissa murteissa ilmaisukeinon käyttö on hyvin harvinaista. Avoimissa Y2-lauseissa ei tavallisesti käytetä pronominisubjektia, mutta pronominia esiintyy jonkin verran kielialueen äärilaidoilla inkerinsuomessa ja Pohjois-Norjassa puhutuissa suomen murteissa. Imperatiivilauseiden avoimen käytön levikki eroaa eräiltä osin avointen Y2-lauseiden levikistä. IMP-lauseiden (ee muuta kum piästäk kalat poes, ja muuta’ aena sittem paekkoo tuas toeseem paekkaa) käyttöalue ei painotu yhtä selvästi kaakkoon kuin Y2-lauseiden, vaan kaakkoismurteiden lisäksi siihen kuuluu savolaismurteet ja niistä erityisesti pohjoisimmat ja itäisimmät. Pohjois-Savon murrehaastatteluissa IMP-lauseita esiintyy keskimäärin 1,7, Suomen kaakkoismurteissa 1,6, inkerinsuomessa 1,5, Kainuussa 1,2 ja Pohjois-Karjalan ja Savonlinnan seudun murteissa 0,8 kertaa tunnissa. Lounaismurteissa, lounaisissa välimurteissa ja eteläpohjalaisissa murteissa IMP-lauseidenkin käyttö on hyvin harvinaista ja rajoittuu lähinnä sananlaskumaisiin neuvoihin tai ohjeisiin. Muissa murteissa IMP-lauseiden esiintymistiheys vaihtelee välillä 0,5–0,2/t. Sekä Y2- että IMP-lauseiden käyttö näyttää olevan kuitenkin vahvasti myös idiolektikohtainen piirre, ja samalta murrealueeltakin kotoisin olevien puhujien välillä on huomattavia eroja. Hannele Forsberg Milla Uusitupa Copyright (c) 2020 Hannele Forsberg, Milla Uusitupa http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 7 32 10.30673/sja.91124 Tiedätkö – kysymyksestä kiteymäksi https://journal.fi/sananjalka/article/view/91103 Artikkelissa tutkin tiedätkö -ilmauksiksi nimittämieni tietää -verbin yksikön 2. persoonan preesensin interrogatiivimuotojen käyttöä suomenkielisissä arkikeskusteluissa. Huomion kohteena on, millaisten keskustelun toimintojen osana ja millaisissa vuorovaikutuksellisissa funktioissa tiedätkö- ilmaukset arkivuorovaikutuksessa esiintyvät. Artikkelissa kuvataan ilmausten käytön variaatiota ja tarkastellaan, onko tiedätkö -ilmauksen käyttö tietyissä yhteyksissä muuttumassa verbimuodosta partikkelistuneeksi ilmaukseksi. Tutkimuksen aineisto on peräisin Suomenkielisten arkikeskustelujen morfosyntaktisesta tietokannasta Arkisynista, joka sisältää yhteensä noin 30 tuntia kahden tai monenkeskisiä kasvokkais- ja puhelinkeskusteluja. Tutkimus edustaa vuorovaikutuslingvististä tutkimussuuntausta ja hyödyntää keskustelunanalyyttistä metodia. Artikkelissa osoitan, että arkikeskustelun kontekstissa tiedätkö -ilmausta voidaan käyttää aitona kysymyksenä, esi-ilmoituksena, liitekysymyksenä ja kiteymänä. Aidon kysymyksen esittävät tiedätkö -ilmaukset esiintyvät osana kysymys–vastaus-vierusparia, ja niiden pääasiallinen tehtävä on saada vastaanottaja tuottamaan kysyjälle jokin puuttuva tieto tai varmistus tämän olettamaan asiaintilaan. Esi-ilmoituksena käytetty tiedätkö -ilmaus valmistelee vastaanottajaa tulevan vuoron sisältöön, ja sen projisoima jälkijäsen on kuulolle asettumista osoittava partikkeli. Liitekysymyksenä tiedätkö -ilmauksen tehtävä taas on johtaa vuoronvaihtoon ja kirvoittaa vastaanottajassa sopiva jälkijäsenen siihen toimintoon, johon tiedätkö -ilmaus on liittynyt. Sekä esi-ilmoituksena että liitekysymyksenä käytetyt tiedätkö -ilmaukset ovat tiettyihin konteksteihin kuuluvia rutiinistuneita ilmauksia, joita käytetään jonkin muun vuorovaikutuksellisen toiminnon osana. Kiteytyneet tiedätkö -ilmaukset puolestaan esiintyvät aineistossani osanottajien välistä yhteisymmärrystä säätelevinä ilmauksina, jotka voivat esiintyä vuoron alussa, keskellä tai lopussa siinä esitetyn lauseen rakenteen kannalta syntaktisesti valinnaisina elementteinä. Artikkelissa esitän, että tiedätkö -ilmauksen käytön variaatiota tarkastellessa on havaittavissa tiettyä partikkelistumiskehitystä, jossa tiedätkö -ilmausten käyttö on laajentunut aidosta kysymyksestä tietyissä tilanteissa käytettäväksi rutiininomaisiksi ilmauksiksi ja lopulta kiteymiksi, jotka muistuttavat syntaktisten ja pragmaattisten ominaisuuksiensa puolesta monilta osin partikkeleita: niitä käytetään lauseen kannalta valinnaisina, parenteettisina elementteinä, ne eivät saa täydennyksiä tai määritteitä eikä niitä käytetä niiden kirjaimellisessa merkityksessä esittämään aitoa kysymystä. Aineistossani tiedätkö -ilmauksen partikkelistumiskehitys tulee kuitenkin ymmärtää meneillään olevana jatkumona, jossa erityyppiset käytöt elävät rinnakkain. Karita Suomalainen Copyright (c) 2020 Karita Suomalainen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 33 53 10.30673/sja.91103 Miksi joulun edellä muttei perjantain edellä? https://journal.fi/sananjalka/article/view/90742 Kognitiivisen semantiikan alalla niin kutsutut ajan spatiaaliset metaforat ovat olleet suosittu tutkimuskohde jo vuosikymmeniä. Ajan spatiaalisista metaforista on kyse silloin, kun prototyyppisesti tilaan liittyvillä kielellisillä muodoilla ilmaistaan aikaan liittyviä suhteita. Tällaisina prototyyppisesti tilaan liittyvinä muotoina on pidetty erityisesti adpositioita, joiden käyttöä temporaalisten suhteiden kuvauksissa on tutkittu runsaasti eritoten kansainvälisellä tasolla, mutta jo jonkin verran myös fennistiikan piirissä. Suomen kielessä ajan spatiaalisia metaforia ilmennetään yleisesti etu–taka-oppositioon perustuvilla adpositioilla, kuten edellä , edessä , perässä , jäljessä ja takana . Nämä adpositiot kuvaavat aikajanan horisontaalisena suorana, jolle relaation osallistujat sijoittuvat. Relaation keskeisiä osallistujia ovat suhteutettava eli muuttuja ja suhteutuskohta eli kiintopiste. Aikarelaatiossa kiintopiste ja muuttuja voivat kummatkin olla ajanhetkiä ( kokous oli joulun edellä ). Vaihtoehtoisesti toinen osallistujista voi olla ajan ihmismäinen kokija eli ego ( meillä on edessämme vaikeita aikoja ). Tässä artikkelissa tarkastellaan suomen edellä- , edeltä- ja edelle -adpositioiden (EDELLÄ-adpositiot) käyttöä ajan spatiaalisissa metaforissa. Artikkelissa keskitytään ensinnäkin siihen, millaisia ajallisia kiintopisteitä EDELLÄ-adpositioita sisältävissä ilmauksissa esiintyy. Ajalliset kiintopisteet luokitellaan tutkimuksessa ominaisuuksiensa perusteella neljään pääryhmään ja 14:än alatyyppiin. Ajallisten kiintopisteiden osalta etsitään myös vastausta siihen, miksi toiset kiintopistetyypit sopivat EDELLÄ-adpositioita sisältäviin temporaalisiin ilmauksiin toisia paremmin ( kokous oli joulun edellä ~ ? kokous oli perjantain edellä ). Toiseksi artikkelissa tutkitaan sitä, millaisena EDELLÄ-adpositioita sisältävät ajan ilmaukset kuvaavat muuttujan ja kiintopisteen välisen ajallisen suhteen. Metaforisten ilmausten kuvaama ajallinen suhde määritellään artikkelissa joko ajoittavaksi eli temporaaliseksi tai kontekstualisoivaksi eli temporaalis-kausaaliseksi. Ajoittavassa suhteessa kiintopiste toimii puhtaasti temporaalisena viitepisteenä muuttujan sijainnin selvittämiselle ( YT-neuvottelut pidettiin vapun edellä ), kun taas kontekstualisoivassa suhteessa kiintopiste tarjoaa kontekstuaalisen kehyksen, josta käsin muuttujan ja kiintopisteen välinen tapahtumaketju voidaan ymmärtää ( alkoholin haitoista puhutaan paljon vapun edellä ). EDELLÄ-adpositioihin liittyviä ajallisia kiintopisteitä ei ole tutkittu aiemmin. Ilmiön tutkimisella saadaan uutta tietoa niin suomen adpositioiden metaforisesta käytöstä kuin suomen puhujien tavasta käsitteistää aikaa ja ajallisia suhteita. Aihetta tarkastelemalla voidaan siis paremmin ymmärtää sitä, millaiset vakiintuneet käsitteistystavat ohjaavat aikaan liittyvää ajattelua. Tutkimus perustuu kahteen erilaiseen aineistoon, jotka on poimittu Kansallisarkiston suomenkielisen lehtikokoelman 1960–2000-luvulla julkaistuista sanoma- ja aikakauslehdistä koostuvasta korpuksesta sekä Internet-keskusteluista koostuvasta Suomi24-korpuksesta.  Krista Teeri-Niknammoghadam Copyright (c) 2020 Krista Teeri-Niknammoghadam http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 54 75 10.30673/sja.90742 Eesti maakonniti ja Suomen maakunnittain https://journal.fi/sananjalka/article/view/90751 Eesti maakonniti ja Suomen maakunnittain : viron ja suomen kääpiösijat rinnakkain Artikkelissa tarkastellaan viron ja suomen, ”uusimpien” sijojen tai sijoja muistuttavien muodosteiden eroja ja yhtäläisyyksiä. Huomion keskipisteenä ovat viron ja suomen niin sanotut distributiivit sekä suomen niin sanottu temporaali: Viron - ti -aineksisia muodosteita kuten maakonniti , periooditi , suviti ja laupäeviti vastaavat suomessa yhtäältä - ttAin -aineksiset distributiiviset muodosteet maakunnittain ja jaksoittain , toisaalta temporaaliset kesäisin ja lauantaisin . Näitä kaikkia on molempien kielten kielioppiperinteissä yksimielisesti pidetty denominaalisina adverbeina, mutta kyllin suurten tekstikorpusten tarkastelu on nyttemmin osoittanut, että niillä on myös monia morfosyntaktisia ominaisuuksia, joiden nojalla niitä voidaan pitää selvästi substantiivimaisempina ja sijamaisempina kuin muita adverbeja. Tutkimus on jatkoa Ylikosken (2019) viron distributiivin kuvauksille ja sitä muistuttavien suomen distributiivin ja temporaalin kuvaukselle (Ylikoski, tulossa). Suuret tekstikorpukset paljastavat, että nämä muodosteet eivät ole yksiselitteisesti denominaalisia adverbeja: Erityisesti distributiiveiksi kutsumani - ti - ja - ttAin -muodosteet ovat erittäin produktiivisia. Elementit - ti ja - ttAin muistuttavat suuresti sijasuffikseja varsinkin silloin, kun distributiiveilla on substantiiville ominaisia määritteitä, kuten relatiivilauseita sekä genetiivi- ja adjektiiviattribuutteja: Kobarpeavalud esinevad periooditi, mis võivad kesta 4-8 nädalat . Sarjoittaista päänsärkyä esiintyy jaksoittain, jotka voivat kestää 4–8 viikkoa . Kategooriad on mallidel riigiti ja ka Eesti maakonniti erinevad. Mallien kategoriat vaihtelevat valtioittain ja myös Viron maakunnittain . Eri riigiti on professori nimetusel erinev tähendus, kuid meie riigis/ülikoolis kasutusel olevast süsteemist võiks ikkagi ülevaade olla. Professorin nimikkeellä on eri maittain erilaisia merkityksiä, mutta meidän maassamme/yliopistossamme käytettävästä järjestelmästä saisi silti olla yleiskäsitys. Teise võimalusena võivad eksperdid üles näidata oma huvi allpool nimetatud valdkonniti . Vaihtoehtoisesti asiantuntijat voivat ilmaista mielenkiintonsa alla mainituin aihepiireittäin . Osa tällaisista ominaisuuksista on kuitenkin niin harvinaisia, että niiden löytämiseksi tarvitaan satojen miljoonien saneiden korpuksia. Tällöin voi olla syytä epäillä korpusten luotettavuutta; suuret aineistot voivat luonnollisesti sisältää monenlaisia rajatapauksia ja suoranaisia kielivirheitä. Kieliopin ilmiöitä tutkitaan tavallisesti ensisijaisesti kielentutkijan oman kielitajun, intuition pohjalta. Seuraava metodologinen askel on tyypillisesti erilaisten autenttisten kielimateriaalien empiirinen tutkimus, ja vasta sen jälkeen on luontevaa siirtyä kielitieteen kolmanteen päämenetelmään, eksperimentalismiin. Tämä artikkeli edustaa tällaista korpustutkimusta seuraavaa ja sitä täydentävää kokeellista tutkimusta. Tarkastelemani viron ja suomen sukulaisilmiöt ovat paljastuneet korpusten perusteella niin samanlaisiksi, että lisätietojen saamiseksi on ollut mahdollista selvitellä näiden ilmiöiden hyväksyttävyyttä paralleelisin, lähes identtisin kyselytestein. Vaikka kyseessä ovat läheiset sukulaiskielet ja niiden osin samaa alkuperää olevat ilmaisut, tässä kuvattavien kyselytestien tavoitteena on ollut ennen kaikkea viron ja suomen synkroninen kuvaus ja tähän liittyvä kontrastiivinen tutkimus. Jaksossa 2 luon lyhyen silmäyksen tutkimuksen taustaan eli viron ja suomen distributiivien sekä suomen temporaalin – niin sanottujen kääpiösijojen – olemukseen. Jaksossa 3 kuvaan virolaisilla ja suomalaisilla kielenopiskelijoilla teetättämäni kyselytestit ja niiden keskeiset tulokset: Suuri osa viron- ja suomenkielisistä informanteista hyväksyy huomattavan osan ilmaisuista, jotka vielä pari vuotta sitten olivat jääneet molempien kielten tutkimusperinteissä lähes täysin vaille huomiota. Merkittävää on se, että käsitykset kyselytesteissä arvioitaviksi annettujen lauseiden hyväksyttävyydestä korreloivat selvästi sen mukaan, kuinka frekventtejä tutkitut ominaisuudet ovat autenttisissa kielimateriaaleissa: molempien kielten puhujat hyväksyvät erityisen selvästi näitä kääpiösijoja määrittävät relatiivilauseet ja melko usein myös genetiiviattribuutit, mutta muiden määritteiden hyväksymisessä on selvempiä kielikohtaisia eroja. Kirjoituksen päättää jakson 4 kokoava pohdiskelu siitä, miten juuri tämän tutkimuksen menetelmät auttavat hahmottamaan, miten ja missä määrin tarkastellut ilmiöt kuuluvat viron ja suomen sijajärjestelmiin tai niiden reunoille. Jussi Ylikoski Copyright (c) 2020 Jussi Ylikoski http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 76 101 10.30673/sja.90751 Kantasaamesta eteläkantasaameen https://journal.fi/sananjalka/article/view/95727 This article examines which loaning features indicate that the predecessor of South Saami – Southern Proto-Saami – drifted off from common Late Proto-Saami at an early date. We also suggest that this drift refers to linguistic immigration to central Scandinavia where South Saami is spoken today. Loanword ev­idence provided are those from Northwest Germanic and Proto-Scandinavian found in South Saami that either have irregular sound substitutes compared to other Saami languages (e.g. South Saami word-me­dial - r - in snaejrie ‘slice (of bread, cheese)’ cf. Inari Saami - tt - in snáittu ‘splint’; South Saami initial h - in haame ‘antlerless reindeer doe’ cf. North Saami ápmil ); they are not found in any other Saami language (e.g. saar - in Saaraahka ‘creative old woman (divinity)’) or they have deviating semantic meaning com­pared to other Saami languages (South Saami duvrie ‘bear’; cf. North Saami divri ‘insect’). The number of such loanwords is 53 out of about 170. Even those loanwords, which do not show any kind of irregu­larity when compared to other Saami languages, may have been borrowed into South Saami separately, however they do not contain any of those sounds that started a deviating development after the drift. In absolute chronology, the initial areal and dialectal drift happened in southern Finland around 200 CE. Features presented here are so numerous, though many of them are still quite sporadic, that we find there is sufficient evidence to show the early drift of South Saami. This dating also correlates with the changes seen in archaeological data taken from the South Saami-speaking area. Thus, the changes in archaeolog­ical material most likely are caused by Saami speakers arriving to a new land and their intensively active contacts with the people already inhabiting the area. Minerva Piha Jaakko Häkkinen Copyright (c) 2020 Minerva Piha, Jaakko Häkkinen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 102 124 10.30673/sja.95727 Suomen veden ääniin liittyvien imitatiivien vakiintuneisuus erityyppisten aineistojen pohjalta https://journal.fi/sananjalka/article/view/89405 Artikkeli käsittelee suomen kielen veden liikkeeseen liittyviä onomatopoeettisia interjektioita klunk, kohi, kuoh, liri, liti, lits, loiskis, loti, läti, läts, molskis, pirsk, pläts, polskis, pori, pul(i), roiskis, tip ja näille sanoille lähimerkityksisiä sanoja. Tutkimuksen keskiössä on interjektioiden merkityksen, muodon ja käytön vakiintuneisuus. Videoaineistoon perustuvalla elisitaatiotestillä (18 osallistujaa) selvitettiin, millä interjektioilla koehenkilöt kuvasivat yhdellätoista videopätkällä näytettyjä tilanteita. Elektroninen 50 kohtaa sisältänyt kyselytutkimus (124 vastaajaa) selvitti em. sanojen eroja korvaustestien, piirrekyselyn ja yksittäisiin sanoihin liittyvien tehtävien avulla. Tutkimuksen tulosten mukaisesti veden liikkeeseen liittyvien onomatopoeettisten interjektioiden merkitys toisiinsa verrattuna on puhujakohtaista, mutta joitain puhujayhteisön jakamia piirteitä ja lainalaisuuksia niiden käytössä voi kuitenkin havaita. Ei ole ennustettavissa, mitä interjektiota puhuja käyttäisi tietyssä tilanteessa. Yksittäisen sanan merkitystä vakiintuneemmaksi osoittautui liittyminen veden äänien semanttiseen kenttään. Konkreettisessa tilanteessa sanan valinta ei ole sattumanvaraista, mutta se on ennakoitavaa lähinnä sanahahmojen tasolla. Sanoihin liittyy äännesymbolisia todennäköisyyksiä, mutta ei sääntöjä. Eri puhujat ovat huomattavan erimielisiä sanojan merkityspiirteistä ja käyttömahdollisuuksista. Tulosten suuri variaatio osoittaa, miten epäluotettavaa voi olla tukeutua yhden tai muutaman kielenpuhujan tai kielentutkijankaan intuitioon. Tutkimuksessa perustellaan uudenlaisten, mutta ilman erityislaitteistoja toteutettavissa olevien aineistonkeruumenetelmien hyödyllisyys sellaisten sanojen tutkimuksessa, joita ei kuvata systemaattisesti sanakirjoissa ja jotka eivät riittävissä määrin esiinny kielitieteellisissä yleiskorpuksissa. Johanna Viimaranta Copyright (c) 2020 Johanna Viimaranta http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 125 155 10.30673/sja.89405 Tekijyys Ruotsin vallan aikaisessa suomenkielisessä kirjallisuudessa https://journal.fi/sananjalka/article/view/91088 Tekijyys Ruotsin vallan aikaisessa suomenkielisessä kirjallisuudessa Tässä artikkelissa puheena on se, miten Ruotsin vallan aikana julkaistujen suomenkielisten teosten nimiösivuilla, esipuheissa sekä omistus- ja jälkikirjoituksissa ilmaistiin kirjan tekijä tai tekijät. Artikkelissa käsitellään kirjallisuutta 1540-luvulta vuoteen 1809. Aineisto sisältää 218 Ruotsin vallan aikaista suomenkielistä kirjaa. Aineistossa on mukana teoksia eri kirjallisuustyypeistä (uskonnollinen kirjallisuus, lakikirjallisuus, valistus- ja neuvokirjat ja kaunokirjallisuus). Vaikka eri kirjallisuustyypeissä on eroja, voidaan todeta, että valtaosassa Ruotsin vallan ajan suomenkielisistä teoksista joku tekijöistä on mainittu ja että kokonaan anonyymit julkaisut ovat poikkeuksellisia. Anonyymiys yleistyi joksikin aikaa 1700-luvun alkupuolella, mikä saattaa olla seurausta siitä, että kartettiin teosten leimautumista harhaoppisiksi. Teosten käännöstaustaa ei yleensä salailtu, vaan sitä saatettiin nimiölehdillä erityisesti korostaa. Vaikuttaa siltä, että muunkielisen taustan dokumentointi toimi kirjan markkinointikeinona ja vahvisti tekijän brändiä oppineena kirjoittajana. Martti Lutherin nimi rakensi luottamusta ja ilmeisesti paransi myös teosten myyntiä. Nimiölehdillä ja esipuheissa esiintyvien tekijyyttä kuvaavien verbien perusteella käy selväksi, että monet ajan suomenkieliset teokset syntyivät kompilaattorin työn tuloksena.   ***********   Authorship issues in literature written in Finnish during the Swedish rule This article describes how the author or authors were indicated in the labels, forewords, inscriptions and epilogues of the literary works published in Finnish during the period of the Swedish rule in Finland. The article covers literature published in Finnish from the 1540’s until 1809. The corpus consists of 208 books which represent various types of literature (religious, legal and educational literature, handbooks, and fiction). Although there are differences between the types of literature, it can be stated that in most of the works in our corpus, at least one of the authors was named and totally anonymous works were merely an exception. In the beginning of the 18th century, though, there was a peak in the anonymousness, which may be due to the author’s wish for the book not to be stigmatized as heresy. A book’s origin as a translation was usually not concealed. This fact could actually be stressed on the label page and thus used as a marketing tool or a means of creating the author’s brand as an expert. Martin Luther’s name was mentioned in order to build confidence and to promote sales. On the basis of the verbs that were used to describe authorship on the label pages, it is clear that many works published in Finnish in this era were a result of a compilator’s effort. Duha Elsayed Tanja Toropainen Copyright (c) 2020 Duha Elsayed, Tanja Toropainen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 156 175 10.30673/sja.91088 Varhaisimmat suomenkieliset kreikan ja latinan kieliopit suomalaisen sivistyksen asialla https://journal.fi/sananjalka/article/view/91110 Tämän tutkimuksen kohteena on kolme klassisia kieliä käsittelevää kielioppiteosta, joiden ensimmäiset painokset ovat ilmestyneet vuosina 1858–1881. Johan Gabriel Geitlinin kahdessa osassa ilmestynyt latinan kielioppi ( Latinalainen kielioppi umpisuomalaisen nuorison hyödyksi 1858 ja Lause-oppi 1860), Gustaf Cannelinin Kreika n kieli-oppi, alotteleville (1863) ja Carl Johan Lindeqvistin Kreikan kielioppi (1881). Aikaisemman tutkimuksen sivuutettua klassisten kielten suomenkieliset kieliopit tarkastelemme tässä artikkelissa erityisesti kielioppien esipuheita, joissa kielioppien laatijat saavat tilaisuuden koettaa ohjata yleisöä lukemaan teosta oikein sekä esittää tulevaa kritiikkiä ennakoivaa apologiaa. Tutkimusaineistomme sisältääkin lisäksi näitä kielioppeja koskevia arvioita sekä vastineita näihin arvioihin; näitä ilmestyi verrattain runsaasti eri sanoma- ja aikakauslehdissä. Kritiikit hahmottuvat kirjoittajien tilaisuuksina esittää korjauksia sekä pedagogisia ja kieliteoreettisia näkemyksiä. Sekä kielioppien laatijat että niiden arvioijat olivat tyypillisesti alansa korkeita asiantuntijoita, oppikoulujen ja yliopiston opettajia. Kielioppien kirjoittaminen oli osa kieli-, kansallisuus- ja koulutuskeskustelua: ensimmäinen latinan kielioppi ilmestyi samoihin aikoihin kuin Jyväskylän suomenkielinen yläalkeiskoulu aloitti toimintansa. Varhaisimmat tarkastele­mistamme kieliopeista näyttäytyvätkin isänmaallisina tekoina; on nähtävissä, että 1880-luvulla kahtena painoksena ilmestynyttä Lindeqvistin kreikan kielioppia arvioitiin jo hieman eri kriteerein kuin sitä edeltäviä. Kielioppien kautta ovat omalta osaltaan tarkasteltavissa myös pedagogiset ja kielitieteelliset ajatukset; pedagogiikkaan kiinnitetään keskusteluissa runsaastikin huomiota.   Minna Seppänen Jaana Vaahtera Copyright (c) 2020 Minna Seppänen, Jaana Vaahtera http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 176 194 10.30673/sja.91110 Kalevala på svenska – kansalliseepoksen ruotsinnokset ja niiden peritekstit 1800-luvulta 2000-luvulle https://journal.fi/sananjalka/article/view/90729 Suomen kansalliseepos Kalevala ilmestyi vuosina 1835 (Vanha Kalevala) ja 1849 (Uusi Kalevala). Se on yksi harvoja suomalaisen kirjallisuuden edustajia, joiden voidaan katsoa kuuluvan maailmankirjallisuuteen. Kalevala on Elias Lönnrotin (1802–1884) luomus, ja se on käännetty tähän päivään mennessä yli 60 kielelle. Kalevalan käännökset koostuvat runomuotoisten käännösten lisäksi erilaisista proosakäännöksistä, lyhennetyistä laitoksista sekä kokonaan tai osittain mukautetuista käännöksistä.   Tämä artikkeli käsittelee Kalevalan ruotsinkielistä käännöshistoriaa, joka on jäänyt aiemmassa tutkimuksessa vähälle huomiolle. Tutkimustehtävämme on kahtalainen: laadimme kansalliseepoksen ruotsinkielisen käännöshistorian 1800-luvulta 2000-luvulle ja tarkastelemme käännösten sisältämiä peritekstejä ensisijaisesti kääntäjän näkökulmasta. Ajallinen kaari on näin ollen laaja, ja analyysissamme käännöshistoriallinen katsaus edeltää peritekstianalyysia. Kirjallisuus- ja käännöstieteessä peritekstillä tarkoitetaan tekstiä välittömästi ympäröivää tekstimateriaalia (Hosiaisluoma 2003). Selvitämme, mitä peritekstejä Kalevalan ruotsinnoshistoriasta löytyy ja mitä niiden avulla on mahdollista sanoa kääntäjien tekemistä valinnoista. Keskiöön nousevat muun muassa kysymykset kääntäjien strategiasta, intentiosta ja kohderyhmästä. Analysoimme peritekstejä kvalitatiivisen lähiluvun menetelmin ja saamme näin lisätietoa siitä, miten Kalevalaa on käännetty ruotsiksi eri aikakausina. Aineistomme koostuu sekä kirjamuodossa julkaistujen Kalevala-ruotsinnosten ensimmäisistä painoksista (12 kpl) että sanoma- ja aikakauslehdissä ilmestyneistä yksittäisistä runokäännöksistä (23 kpl) 1800-luvulta 2000-luvulle (ks. Laukkanen – Lönnroth 2018, jossa dokumentoimme myös joitakin Kalevalan julkaisemattomia ruotsinnoksia). Tutkimuksemme uutuusarvo on ennen kaikkea vanhemman sanoma- ja aikakauslehdistön hyödyntäminen Kalevalan käännöshistorian ja peritekstien näkökulmasta.   Kalevalan kääntäjiä ja käännöksiä tutkineen E. N. Setälän (1909, 166) mukaan oli ”luonnollista, että ruotsi oli se kieli, jolle Kalevalaa ensinnä yritettiin kääntää, ja luonnollista myös, että kääntäjät olivat kaikki suomalaisia”. Käännöshistoriallista tutkimusta Kalevalan ruotsinnoksista ei Setälän toteamuksesta huolimatta kuitenkaan ilmaantunut. Kalevalan yleisen käännöshistorian kannalta keskeisiä julkaisuja ovat Setälän lisäksi Rauni Purasen The Kalevala abroad. Translations and Foreign-language Adaptations of the Kalevala (1985), Pertti Anttosen ja Matti Kuusen Kalevala-lipas (uusi laitos 1999) ja Petja Aarnipuun toimittama Kalevala maailmalla. Kalevalan käännösten kulttuurihistoria (2012). Artikkelimme perustuu siihen tutkimukseen, jonka teimme kootessamme Kalevalan ruotsinkielisten käännösten bibliografiaa vuosilta 1835–2018 (Laukkanen – Lönnroth 2018). Viimeisin Kalevalan käännöshistoriaa käsittelevä tutkimus on Kaisa Häkkisen artikkeli Matthias Alexander Castrénin Kalevalan ruotsinnoksesta (2019).   Näkökulmamme on kulttuurihistoriallisesti kontekstualisoiva, mikä korostaa käännösten historian, kirjallisuushistorian ja kulttuurihistorian välistä vuorovaikutussuhdetta (esim. Riikonen 2007, 2010). Emme vertaile käännettyjä tekstejä keskenään, vaan nostamme esiin tekstejä, jotka osaltaan tuovat lisävalaistusta Kalevalan ruotsinkieliseen käännöshistoriaan. Esittelemme käännösten yhteydessä kääntäjiä ja kustantajia sekä analysoimme erityisesti kääntäjien esipuheita ja muita tekstejä, joissa he valottavat käännöstensä funktioita ja kohderyhmiä. Läheskään kaikissa käännöksissä ei kuitenkaan ole varsinaista esipuhetta, mutta niissä on usein esimerkiksi takakansiteksti, joka avaa käännöksen tarkoitusta lähinnä kustantamon näkökulmasta. Suojapaperit sen sijaan melkein poikkeuksetta kadonneet. Peritekstit kertovat kääntäjän näkemyksestä omaan käännöstyöhönsä sekä nivovat käännöksen osaksi omaa aikaansa ja kulttuurista kontekstiaan. Harry Lönnroth Liisa Laukkanen Copyright (c) 2020 Harry Lönnroth, Liisa Laukkanen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 195 214 10.30673/sja.90729 Säe säkeeltä. Väinö Kaukosen säetutkimukset Kalevalasta https://journal.fi/sananjalka/article/view/91113 Abstrakti artikkelikäsikirjoituksesta “Säe säkeeltä. Väinö Kaukosen säetutkimukset Kalevalasta” Tarkastelen artikkelissani kirjallisuudentutkija Väinö Kaukosen (1911−1990) laatimia säetutkimuksia Kalevalasta (1939, 1945, 1956) pohtien niiden rakennetta ja suhdetta Lönnrotin toimitustapoihin ja lähdeaineistoon. Suhteutan säetutkimukset folkloristiikan tutkimushistoriaan, jossa on näkyvissä kaksi keskeistä linjaa: tarve laatia Kalevalasta kriittinen laitos, toisaalta kiista eepoksen sopivuudesta tutkimusaineistoksi ja -kohteeksi. Säetutkimukset saattavat avautua hankalasti, jos ei tunne niiden taustoja ja viittausperiaatteita. Tämän vuoksi artikkelissa selvitetään Kaukosen tutkimusperiaatteita ja viittauskäytäntöjä. Analyysiosiossa avataan Kaukosen säetutkimusten toimintatapoja ja haasteita sekä osoitetaan vaihtoehtoisia tapoja lähestyä Lönnrotin toimitustyötä. Erityisesti analyysissa nostetaan Kalevalan krittiisen edition työn tulokset ja mahdollisuudet esiin. Väinö Kaukosen tutkimukset ovat vaikuttaneet monin tavoin folkloristiikkaan, mutta yhtä lailla niiden vaikutus voidaan nähdä kirjallisuudentutkimuksen puolella. Molemmilla oppialoilla kysymys on liittynyt sen näkemykseen Lönnrotin eepoksesta. Tässä artikkelissa pääpaino on folkloristiikassa, sillä säetutkimukset ovat edelleen keskeinen tutkimuspohja Kalevalan ja kansanrunoaineiston suhteita tutkiville folkloristeille. Väinö Kaukosen säetutkimukset ovat kuitenkin jääneet tutkimuksen katveeseen. Kalevalan uudelleentulkinnat ja eepoksesta laadittu kriittinen laitos ovat viime vuosina osoittaneet Kaukosen säeselvitysten tarpeellisuuden myös nykytutkimuksessa. Niina Hämäläinen Copyright (c) 2020 Niina Hämäläinen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 215 235 10.30673/sja.91113 Luonnon, uskon ja eron voima: Lisääntymisen luvat Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa (2013) https://journal.fi/sananjalka/article/view/80144 Luonnon, uskon ja eron voima. Lisääntymisprosessin luvista Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa (2013) Artikkeli tarkastelee ihmisen lisääntymisen, sukupuolieron ja valinnanmahdollisuuksien suhdetta Pauliina Rauhalan romaanissa Taivaslaulu (Gummerus 2013). Taivaslaulu on vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön sijoittuva kertomus nuoresta avioparista, Viljasta ja Aleksista, ja heidän pyristelystään lisääntymiseen tiukkoja sääntöjä liittävässä yhteisössä. Romaani suhtautuu uskonnollisen yhteisön asettamaan ehkäisykieltoon kriittisesti ja kuvailee erityisesti Viljan voimistuvaa ahdistusta jatkuvien raskauksien ehdottomuuden alla. 2000-luvun Suomeen sijoittuvana realistisena romaanina Taivaslaulu kertoo ihmisen liikkumatilasta tarinaa, joka vaikuttaa yhtäältä anakronistiselta, toisaalta ajattomalta ihmislajin kuvaukselta. Artikkelissa esitetään, että Taivaslaulun voi lukea kitkaisena kuvauksena ihmisen, uskonnon ja luonnon suhteesta myös kiinnittymättä ensisijaisesti vanhoillislestadiolaisuuden kontekstiin. Romaanissa uskonto ja luonto rinnastetaan erikoisella tavalla. Artikkelissa pohditaan Viljan ja Aleksin tilannetta kytkemällä se feministisiin keskusteluihin ihmisyydestä ja sukupuolierosta. Taivaslaulun Viljaa ja Aleksia erottaa lisääntymisen liittyvä väistämätön ero, joka kohtelee heitä eri tavalla ja vaikuttaa hyvin konkreettisesti heidän liikkumatilaansa ja mahdollisuuksiinsa omaehtoiseen toimijuuteen. Feministisiä keskusteluita sukupuolierosta ja ihmisen lisääntymisestä kuvaa historiallinen hankaus materiaalisuuden ja diskursiivisuuden yhdistämisen mahdollisuuksista. Ihmisen lisääntymisprosessi on modernin, humanistisen ajattelutradition ikeessä herkästi luonnon ja kulttuurin konsepteihin jaettava ilmiö, jonka varassa Viljan ihmisyys näyttäytyy joko kuvauksena ihmislajin ajattomista ehdoista ja niiden vaikutuksista tietynlaisille ihmisruumiille tai ihmisestä tietyn valtajärjestelmän ahdistavissa kahleissa. Ajankohtaisissa feministisissä keskusteluissa feminismin ja humanismin suhde on asetettu uudella tavalla tarkkailtavaksi. Artikkelissa pohditaan mahdollisuuksia lukea lisääntymisprosessin kuvauksia kiinnittymättä erottelulla merkityksiä muodostavaan humanistiseen tiedontuotannon perinteeseen. Taivaslaulu käsitetään artikkelissa rakkaustarinana. Romaani esittää Viljalle ja Aleksille yhteisen vihollisen, jota vastassa he toimivat toisiinsa tukeutuen ja yhdessä ponnistellen – yhteinen vihollinen vain väistämättä kohtelee heitä eri tavalla ja jatkuvassa taistelussa Vilja on häviöt omassa ruumiissaan konkreettisesti kantava ihminen. Romaani esittelee vihollisen ”biologiana”. Artikkelissa pohditaan romaania ehkäisykiellon kritiikkinä kannattelevia tekijöitä, joita ovat Viljan ja Aleksin poikkeuksellisuus sekä uskonnon ja luonnon erikoinen rinnastaminen. Taivaslaulun Viljan ihmisyys ja liikkumatila ovat materiaalisten ja diskursiivisten toimijoiden, ontologisen eron ja uskonnollisen kontekstin lävistämiä, sukupuolieroon kiinnittyviä hauraita rakennelmia. Viljan tilanteen lukeminen uskonnollisen kehyksen ensisijaisuudesta irtaantuen ja kiinnittyen feministisiin näkemyksiin ihmisyydestä ja lisääntymisestä tekee harvinaisella tavalla näkyväksi ihmisen lisääntymisprosessiin historiallisesti liitetyn luonnon ja kulttuurin erottelun. Asiasanat: feministinen kirjallisuudentutkimus, lisääntyminen, sukupuoliero, ihmisyys Elli Sofia Lehikoinen Copyright (c) 2020 Elli Sofia Lehikoinen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 236 254 10.30673/sja.80144 Uhrilehto https://journal.fi/sananjalka/article/view/95608 Artikkeli perustuu heinäkuussa 2019 tehtyihin etnografisiin kenttätöihin Untšon kylässä Marin tasavallassa, joka sijaitsee Keski-Venäjällä aivan Tatarstanin rajalla. Untšon eli   venäjäksi Šorunžan keskuskylän lisäksi siihen kuluu kuusi muuta pienempää kylää, joiden kaikkien yhteenlaskettu asukasmäärä oli vuonna 2019 noin 2000. Pienemmät kylät ovat Mukanai, Paimyr, Sapunža, Šlan, Šurga ja Jambator. Osa asukkaista on vain kirjoilla kylässä. Tarkastelemme artikkelissa yhtä marilaisuuden identiteettisymbolia uhrilehtoa. Kenttätöiden aikana siellä pidettiin heinäkuussa Pietarin eli sikäläisittäin Petron päivänä Sürem-uhrimenot.   Uhrilehdon valinta perustuu siihen, että kysyessämme nykymarilaisuuden symboleja haastateltavat nostivat esille marin kielen, puvun tai marien uskonnon. Valitsimme näistä uhrilehdon tarkastelun kohteeksi. Analysoimme lehtoa kahdesta näkökulmasta; lyhyesti Sergei Tšavainin runon Lehto avulla ja museoissa käytettävänä olevan merkitysanalyysin avulla. Merkitysanalyysi nostaa lehdon merkityksen laajemman keskustelun pohjaksi. Merkitysanalyysimenetelmän avulla tutkittavana olevan ilmiön – tässä siis uhrilehdon –   autenttisuus, elämyksellisyys, yhteisöllisyys sekä historiallinen ja kulttuurinen merkitys sekä   hyödynnettävyys nousevat käsittelyyn. Kokonaisuudessaan tavoitteena on selvittää se, mitä ja mistä se kertoo. Nämä kaikki asiat tulivat hyvin esille uhrilehdosta ja siellä keskikesällä pidetystä Süremin uhrijuhlasta. Uhrijuhlan merkitys voi olla erilainen siellä vieraileville turisteille, meille tutkijoille, nuorille marilaisille tai kyläläisille, joita kuitenkin uhrilehdossa oli melko runsaasti paikalla.   Helena Ruotsala Larisa Kalašnikova Copyright (c) 2020 Helena Ruotsala, Larisa Kalašnikova http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 255 275 10.30673/sja.95608 In memoriam Kirsti Siitonen (1951–2020) https://journal.fi/sananjalka/article/view/95507 Hanna Jokela Tommi Kurki Sirkka Saarinen Copyright (c) 2020 Hanna Jokela, Tommi Kurki, Sirkka Saarinen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 276 280 10.30673/sja.95507 Mikael Agricolan teosten kielen päin-yhdyssanat suhteessa päin-partikkeleihin https://journal.fi/sananjalka/article/view/94222 Heidi Salmi Copyright (c) 2020 Heidi Salmi http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 280 290 10.30673/sja.94222 Pukin suvun muistivihko – talonpoikien kirjoituksia 1600−1800-luvuilta https://journal.fi/sananjalka/article/view/91127 Harri Uusitalo Copyright (c) 2020 Harri Uusitalo http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 291 304 10.30673/sja.91127 Suomen kieli satavuotiaassa Turun yliopistossa https://journal.fi/sananjalka/article/view/97490 Tuomas Huumo Copyright (c) 2020 Tuomas Huumo http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 303 304 10.30673/sja.97490 Suomen Kielen Seuran toimintavuosi 2019 https://journal.fi/sananjalka/article/view/91136 Duha Elsayed Copyright (c) 2020 Duha Elsayed http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 305 306 10.30673/sja.91136 Partitiivin mysteerejä ratkomassa https://journal.fi/sananjalka/article/view/95670 Rodolfo Basile Copyright (c) 2020 Rodolfo Basile http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 307 309 10.30673/sja.95670 Murteista ja murteentallentajan elämästä https://journal.fi/sananjalka/article/view/97093 Klaus Laalo Copyright (c) 2020 Klaus Laalo http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 310 315 10.30673/sja.97093 "Ahaa-elämysten ilotulitusta": kääntäjän elämäntyö herättää kieliopin henkiin https://journal.fi/sananjalka/article/view/92107 Krista Ojutkangas Copyright (c) 2020 Krista Ojutkangas http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 315 322 10.30673/sja.92107 Uusi monografia metsäsuomalaisista https://journal.fi/sananjalka/article/view/95699 Kirja-arviosta ei ole abstraktia. Antti Metsänkylä Copyright (c) 2020 Antti Metsänkylä http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 323 328 10.30673/sja.95699 Talttuvatko klassikot? https://journal.fi/sananjalka/article/view/95665 Kati Launis Copyright (c) 2020 Kati Launis http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 2020-10-30 2020-10-30 62 62 328 330 10.30673/sja.95665