Sananjalka https://journal.fi/sananjalka <p>Suomen Kielen Seuran vuosikirja Sananjalka julkaisee tieteellisiä artikkeleita, katsauksia ja kirja-arvioita suomen kielen, fennougristiikan, kotimaisen kirjallisuuden, kansatieteen, folkloristiikan, uskontotieteen ja arkeologian aloilta.</p> <p>&nbsp;</p> fi-FI katri.priiki@utu.fi (Katri Priiki) mmpiha@utu.fi (Minerva Piha, toimitussihteeri) ke, 17 marras 2021 14:52:52 +0200 OJS 3.2.1.4 http://blogs.law.harvard.edu/tech/rss 60 Sanakirjojen sisu: sävyjä, merkityseroja ja ristiriitaisuuksia https://journal.fi/sananjalka/article/view/109109 Tanja Helminen Copyright (c) 2021 Tanja Helminen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/109109 ke, 17 marras 2021 00:00:00 +0200 Katseet kohti menetelmiä https://journal.fi/sananjalka/article/view/107574 Tuomas Huumo Copyright (c) 2021 Tuomas Huumo http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/107574 ke, 17 marras 2021 00:00:00 +0200 Suomen Kielen Seuran toimintavuosi 2020 https://journal.fi/sananjalka/article/view/107663 Duha Elsayed Copyright (c) 2021 Duha Elsayed http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/107663 ke, 17 marras 2021 00:00:00 +0200 Vakuuttava kokonaisesitys suomen kielen yksikön toisen persoonan käytöstä https://journal.fi/sananjalka/article/view/109346 Hanna Lappalainen Copyright (c) 2021 Hanna Lappalainen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/109346 ke, 17 marras 2021 00:00:00 +0200 Ensimmäinen väitöskirja eteläsaamelaisista https://journal.fi/sananjalka/article/view/101363 Petri Kallio Copyright (c) 2021 Petri Kallio http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/101363 ke, 17 marras 2021 00:00:00 +0200 Monenmoista metateoriaa monenlaiseen makuun https://journal.fi/sananjalka/article/view/109026 Mikko Laasanen Copyright (c) 2021 Mikko Laasanen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/109026 ke, 17 marras 2021 00:00:00 +0200 Kielellisten elämien kirjoa https://journal.fi/sananjalka/article/view/109733 Heidi Anjaana Niemelä Copyright (c) 2021 Heidi Anjaana Niemelä http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/109733 ke, 17 marras 2021 00:00:00 +0200 Unkarin fennougristiikan ensimmäisen kenttätutkijan Antal Regulyn syntymästä 200 vuotta https://journal.fi/sananjalka/article/view/109492 Judit Varga Copyright (c) 2021 Katri Priiki; Judit Varga http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/109492 ke, 17 marras 2021 00:00:00 +0200 Paikallisen ulkosuomalaisuuden rikas monitieteinen kokonaiskuva https://journal.fi/sananjalka/article/view/107503 Päivikki Antola Copyright (c) 2021 Katri Priiki; Päivikki Antola http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/107503 ke, 17 marras 2021 00:00:00 +0200 Salienssi, subjektiivinen etäisyys ja paikannusten tarkkuus https://journal.fi/sananjalka/article/view/102866 <p>Artikkeli tarkastelee suomenkielisten vastaajien lounaissuomalaisten puhetapaa koskevia kielikäsityksiä. Näitä tarkastellaan kansanlingvistisestä, tarkemmin kansandialektologisesta, näkökulmasta hyödyntämällä kyselyä, joka rakentuu 2010-luvun puhesuomea edustavan 12 kuuntelunäytteen varaan. Tähän kuuntelunäytesarjaan sisältyy äänite varsinaissuomalaiselta yli 40-vuotiaalta naiselta, ja tämän artikkelin analyysi keskittyy käsityksiin, jotka koskevat tätä näytettä.</p> <p>Tutkimus kytkeytyy kielenkäyttäjien kokemukseen siitä, mitä suomenkielisessä puheessa pidetään ”tavallisena”, ”normaalina” ja ”neutraalina”. Tarkastelu perustuu teoreettisesti Ráczin (2012) käsitykseen salienttiudesta sekä Palliwodan ja Schröderin (2016) määritelmään subjektiivisesta etäisyydestä. Metodologisesti pohjautuu ennen muuta kuuntelunäytteiden hyödyntämiseen kielikäsitysten ja asenteiden tarkastelussa (ks. esim. Nupponen 2011; Haapamäki &amp; Wikner 2015; Wikner 2019). Tutkimuksen kannalta relevantti on myös tutkimuskirjallisuudessa käyty keskustelu eronteosta eksplisiittisten ja implisiittisten asenteiden välillä sekä se, millaisin menetelmin näihin on mahdollista päästä käsiksi (ks. esim. Pharao &amp; T. Kristiansen 2019).</p> <p>Artikkelin tutkimuskysymykset ovat kootusti seuraavat: 1) Mihin ilmiöihin ja aineksiin kuulijat itse raportoivat kiinnittävänsä huomiota lounaissuomalaisessa näytteessä? Mitkä piirteet ovat salientteja, ja mitkä piirteet koetaan mahdollisesti neutraaleiksi? 2) Kuinka paljon kuultu näyte muistuttaa vastaajista heidän omaa puhetapaansa? Poikkeavatko lounaissuomalaisten vastaajien käsitykset muiden suomalaisten käsityksistä? 3)Miten vastaajat määrittelevät näytteen puhujan, ja kuinka osuvia ja tarkkoja on sellaisten vastaajien määritelmät, joissa puhuja on määritelty alueellisesti? Eroavatko lounaissuomalaiset tässä suhteessa muista vastaajista?</p> <p>Vain noin kolmannes lounaissuomalaisista ja ei-lounaissuomalaisista vastaajista kiinnitti näytteessä johonkin erityiseen huomiota, eikä hieman yllättäen alueellisella taustalla ole vaikutusta siihen, mikä varsinaissuomalaisessa näytteessä kiinnitti huomiota. Mikään piirre ei kiinnittänyt vastaajien huomiota niin yleisesti, että edes joka kymmenes vastaaja olisi raportoinut kiinnittäneensä siihen huomiota. Eniten mainintoja lukumääräisesti saivat prosodiaan ja erilaiset lyhyyteen liittyvät seikat sekä <em>hän</em>-pronominin käyttö, joten näitä voi pitää ainakin osalle vastaajista salientteina.</p> <p>Tutkimus osoittaa, että keskimäärin lounaissuomalaiset – varsinkin muut kuin opiskelijat – pystyvät paikantamaan kuulemansa lounaissuomalaisen näytteen tarkemmin ja osuvammin kuin muut vastaajat. Tuttua on helpompi tunnistaa ja paikantaa vierasta. Tosin merkille pantavaa on, että opiskelijoiden vastauksissa on runsaasti hajontaa – lounaissuomalaisten opiskelijoidenkin. Omalta osaltaan paikantamiseen tai tunnistamiseen vaikuttanee osaltaan myös maantuntemus ja paikallistuntemus.</p> <p>Kuva kielikäsityksistä tarkentuu, kun niitä tarkastellaan myös epäsuorin menetelmin ja huomioon otetaan myös subjektiiviset etäisyydet ja yhdistetään niitä koskevat tulokset suorin menetelmin kartoitettuihin prominentteja piirteitä koskeviin tuloksiin. Keskimäärin lounaissuomalaiset mieltävät sikäläisen näytteen selvästi omaa puhetapaansa muistuttavaksi kuin muut suomalaiset. Kun tämän tuloksen suhteuttaa edellisessä kappaleessa esitetyn tuloksen kanssa, jonka mukaan vain pieni osa lounaissuomalaisistakin vastaajista on raportoinut kiinnittäneensä näytteessä johonkin erityisesti huomiota, voi esittää kiinnostavan päätelmän: Vaikka lounaissuomalainen ei kuule välttämättä lounaissuomalaisessa näytteessä mitään erityistä eikä tule kiinnittäneeksi siinä omasta mielestään mitään erityistä huomiota, on hän kuitenkin muita suomalaisia taipuvaisempi mieltämään näytteen samanlaiseksi kuin hänen oma puhetapansa. Huomaamattaan hän havaitsee näytteessä jotakin, joka johtaa hänet tekemään tällaisen päätelmän ja tulkinnan. Näytteessä ei ole välttämättä monelle mitään kognitiivisesti prominenttia, mutta perkeptuaalisesti prominenttia siinä on. Kaiken kaikkiaan ryhmien välisiä eroja kiinnostavampana tutkimustuloksena pidän sitä, että tässäkin artikkelissa ”normaalina” tai ”tavallisena” pidetty näyte kantaa merkityksiä, joiden perusteella kuulijat rakentavat kuvaa näytteessä puhuneesta henkilöstä. Monella sellaisella seikalla, joihin emme tiedä kiinnittävämme mitään huomiota, on merkitystä sille, miten tulkitsemme kohtaamamme puhujan.</p> Tommi Kurki Copyright (c) 2021 Tommi Kurki http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/102866 pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200 Parhaillaan mutta myöhemmin. Olla V-mAssA -rakenne ennakoinnin ja intentioiden ilmaisuissa https://journal.fi/sananjalka/article/view/96098 <p><em>Olla&nbsp;</em>V-<em>mAssA</em>&nbsp;on monikäyttöinen rakenne, jolla voidaan ilmaista muun muassa progressiivisuutta. Rakenteella voidaan ilmaista myös ennakointia ja intentioita, mitä ei vielä tähän mennessä ole tutkittu itsenäisenä tutkimusaiheenaan.&nbsp;Tässä artikkelissa tarkastellaan&nbsp;<em>olla&nbsp;</em>V-<em>mAssA&nbsp;</em>-rakenteen käyttöä nimenomaan ennakoinnin ja intentioiden ilmaisuissa. Tutkimuksen aineisto on kerätty <em>Suomi24</em>-korpuksesta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa on konstruktiokielioppi.&nbsp;</p> <p>Kun&nbsp;<em>olla&nbsp;</em>V-<em>mAssA&nbsp;</em>-rakennetta käytetään ilmaisuissa, joissa ennakoidaan tulevia tapahtumia tai tuodaan esille omia tai toisten intentioita, rakenne esiintyy usein rajattuutta ilmaisevien aspektielementtien yhteydessä. Esimerkiksi ilmaus&nbsp;<em>Itekkii oon ostamas varmaan aprilia sx:n&nbsp;</em>sisältää rajattuutta ilmaisevan verbin&nbsp;<em>ostaa&nbsp;</em>sekä rajattuutta osoittavan totaaliobjektin.&nbsp;Aineistossa ennakointia tai intentioita ilmaiseva&nbsp;<em>olla&nbsp;</em>V-<em>mAssA&nbsp;</em>voi kuitenkin saada myös partitiiviobjektin:&nbsp;<em>Olen ostamassa uutta puhelinta.&nbsp;</em>Ilman kontekstia partitiiviobjektillinen ilmaus on temporaalisesti moniselitteinen, sillä sekä parhaillaan tapahtumisen että myöhemmin tapahtumisen tulkinta ovat sille mahdollisia. Tutkimus osoittaa, että partitiiviobjektin valinta&nbsp;<em>olla&nbsp;</em>V-<em>mAssA&nbsp;</em>-rakenteen yhteydessä&nbsp;kytkeytyy usein verbisemantiikkaan sekä siihen, että rakenteen kuvaamat tapahtumat ovat rajoiltaan sumeita. Nykyhetki ja tuleva hetki näyttäytyvät osin limittäisinä. Esimerkiksi&nbsp;<em>ostamisen</em>&nbsp;voi hahmottaa monisisältöisenä ja monivaiheisena prosessina, joka on suunnittelun tasolla käynnissä puhehetkellä, vaikka toteutuukin kokonaisuudessaan vasta tulevaisuudessa. &nbsp;</p> <p>Aspektin ohella artikkelissa käsitellään myös muita piirteitä, joita&nbsp;<em>olla&nbsp;</em>V-<em>mAssA&nbsp;</em>-rakenteen käyttöön ennakoinnin ja intentioiden ilmaisuissa liittyy. Tarkastelussa on esimerkiksi se, miten subjektin persoona vaikuttaa ilmaisun merkitykseen joko ennakoinnin tai intention ilmauksena. Artikkelissa tarkastellaan myös sitä, voiko rakenteella ilmaista tulevaa menneessä ja millaisia sävyjä rakenteen käyttö saa negaation yhteydessä. &nbsp;</p> Heidi Niva Copyright (c) 2021 Heidi Niva http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/96098 pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200 Passiivilauseiden merkitys ja käyttö yhdellä ilomantsilaispuhujalla https://journal.fi/sananjalka/article/view/107331 <p>Tutkimus käsittelee yksipersoonaisen passiivin eli verbin TA-muodon merkitystä ja käyttöä karjalassa ja suomessa. Vaikka karjala muistuttaa läheisesti etenkin suomen itämurteita, passiivin käytössä on kielimuotojen välillä myös eroja. Yhteistä karjalalle ja suomelle on, että passiivilauseella voidaan ilmaista toimintaa tai tapahtumaa, jonka tekijäjoukoksi tulkitaan vain väljästi esimerkiksi tietyssä ajassa tai paikassa olevat ihmiset (<em>ennen vanhas nenga sanottih</em> ’ennen vanhaan niin sanottiin’). Tällaisen referenssiltään impersonaalisen – eli R-impersonaalisen – käytön lisäksi passiivi on karjalassa ensisijainen monikon 3. persoonan muoto, sillä karjalassa ei tunneta suomen -<em>vAt</em>-muodon vastinetta (<em>hyö tuldih </em>’he tulivat’). Suomessa passiivia käytetään puolestaan laajalti monikon 1. persoonan muotona (<em>myö tukistettiin</em>).</p> <p>Tutkimuksessa selvitetään, miten TA-lauseiden käyttöala varioi yhden karjalan ja suomen rajamurrealueelta kotoisin olevan ilomantsilaispuhujan puheessa ja minkälaiset kieliopilliset, semanttiset ja kontekstuaaliset tekijät passiivilauseiden viittausalaan vaikuttavat. Kyseinen puhuja eli vuoteen 1939 asti Ilomantsin itäosissa Liusvaarassa, jossa puhuttiin sekä varsinaiskarjalan etelämurretta että Pohjois-Karjalan savolaismurteita. Sotien jälkeen puhuja muutti Ilomantsin länsiosiin, ja hänen 1960- ja 70-luvuilla äänitetyssä puheessaan yhdistyykin sekä karjalan että suomen piirteitä. Lähestymistavaltaan artikkeli edustaa funktionaalista ja aineistolähtöistä murresyntaksin tutkimusta. Tutkimusaineisto käsittää 1593 TA-lausetta esiintymiskonteksteineen, jotka on kerätty Raja-Karjalan kielikorpuksesta. Korpus sisältää kyseiseltä puhujalta reilut 7 tuntia litteroitua murrehaastattelupuhetta, joka on käyty kokonaisuudessaan läpi tätä tutkimusta varten.</p> <p>Tulokset osoittavat, että ilomantsilaispuhuja käyttää TA-lauseita sekä viittausalaltaan neutraalisti habituaalisissa tavankuvauksissa että viittausalaltaan puhujainklusiivisesti tai puhujaeksklusiivisesti ainutkertaisten tapahtumien kuvauksissa. Puhujainklusiiviset ja puhujaeksklusiiviset TA-lauseet voivat joko sisältää tai olla sisältämättä subjekti-NP:n. Subjektittoman TA-lauseen viittausalan tulkintaan vaikuttavat yhtäältä kieliopilliset ja leksikaaliset vihjeet (mm. lauseen aikamuoto, ilmisubjektillisuus, verbialkuisuus ja puiteadverbiaalit), toisaalta laajempi puhetilanteen tulkintakehys, joka ohjaa tarkastelemaan viittaussuhteita osana haastattelutilanteen puheenaiheelle ja kerronnan yleisyyden tasolle asettamia odotuksia.</p> <p>TA-lauseen ydinmerkitykseksi hahmottuu analyysin perusteella monikollisen ihmisjoukon implikoiminen, mutta tarkemmin tämän joukon merkitys rakentuu vasta käyttökontekstissa. TA-muoto ei sisällä mitään sellaista kieliopillista merkkiä, joka sitoisi sen lähtökohtaisesti puhujaan, kuulijaan tai kolmanteen osapuoleen. TA-muoto onkin ilomantsilaispuhujalla eräänlainen yleismonikkomuoto, joka taipuu tarvittaessa hyvin erilaisiin käyttöihin. TA-muodon implikoima monikollisuus mahdollistaa myös haastattelupuheen lukuisat epämääräiset viittaukset sumearajaisiin toimijoihin ainutkertaisten tapahtumien kuvauksissa. Tällaisissa kuvauksissa puheena olevan joukon tarkka kokoonpano jää kuulijalle siinä määrin epäselväksi, ettei hän voi esimerkiksi luetella, keitä kaikkia joukkoon kuuluu. Haastattelutilanteen kannalta tällaiset viittaukset ovat kuitenkin riittävän selviä ja kertovat yleensä ainakin sen, lukeutuuko puhuja itse viittauksen alaan vai ei. Aina tosin tämäkään ei ole kontekstissa relevanttia.</p> Milla Uusitupa Copyright (c) 2021 Milla Uusitupa http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/107331 pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200 Selkoa ihmisestä https://journal.fi/sananjalka/article/view/107345 <p>Artikkelissa tutkitaan <em>ihminen</em>-sanan käyttöä selkokielisissä sanomalehtiteksteissä. Huomio kohdistuu selko- ja yleiskielen eroihin sekä <em>ihminen-</em>sanan merkityksiin ja käyttöön selkokielelle tyypillisten rakenteiden osana. Artikkelissa etsitään vastauksia kahteen kysymykseen: 1) Missä muodoissa ja merkityksissä <em>ihminen </em>esiintyy selkokielisissä sanomalehtiteksteissä ja miten usein? ja 2) Miksi <em>ihminen </em>on selkokielessä yleinen ja miten sitä käytetään? Vastauksia etsitään tutkimalla sanan esiintymiä Selkosanomat/Selkouutiset-korpuksessa ja vertailemalla niitä selko- ja yleiskielen normeihin sekä yleiskieliseen vertailuaineistoon. Lähestymistapa on korpusvetoinen, eli tutkimuksen kohteen annetaan nousta esiin aineistosta.</p> <p>Tutkimus osoittaa, että <em>ihminen-</em>sanaa käytetään selkokielessä pääsääntöisesti samalla tavalla kuin yleiskielessä, mutta lisänä on selkokielelle tyypillisiä käyttötapoja. Selkokielessä sanaa käytetään yleisimmin kieliopillisissa sijoissa ja sijamuotovalikoima on kapeutunut selkokielen ohjeiden mukaisesti, eli vajaakäyttöisiä sijoja ei käytetä lainkaan ja abstrakteja paikallissijoja käytetään hyvin vähän. Selkokielessä <em>ihminen-</em>sanalla voidaan kirjoittaa auki anonyymiä henkilötekijää, jotta tekijää häivyttäviä rakenteita, kuten passiivia ja nollapersoonaa, saadaan mukautettua aktiivimuotoisiksi lauseiksi. Tällöin <em>ihminen</em> saa muodollisen subjektin ja indefiniittisen persoonapronominin piirteitä.</p> <p><em>Ihminen-</em>sanan käyttöä selkokielessä lisäävät myös syrjimätön kieli, ihmistarkoitteisuuden korostaminen ja selkokirjoittajien maneerit. Käyttötavat heijastelevat selkokielen kehittäjien ja vammaisjärjestöjen yhteistyötä sekä kirjoittajien pyrkimystä noudattaa selkokielen ohjeita ja tehdä kielestä saavutettavaa selkokielen lukijoille. Artikkelissa havainnollistetaan, miten selkokielen periaatteiden tiukka noudattaminen kaventaa käytettävissä olevien kielellisten rakenteiden valikoimaa samalla kun ilmaisutarve pysyy ennallaan. Tällöin selkokieleen saattaa ilmestyä suomen kielelle epätyypillisiä piirteitä, joiden tarpeellisuutta on syytä selvittää tarkemmin.</p> Idastiina Valtasalmi Copyright (c) 2021 Idastiina Valtasalmi http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/107345 pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200 Tavan tauno uunoilee urpokaupungissa https://journal.fi/sananjalka/article/view/107278 <p>Artikkelissa tarkastellaan kolmea arkikielessä ’tyhmää’ merkitsevää appellatiivistunutta ilmausta, <em>uunoa</em>,<em> taunoa</em> ja <em>urpoa</em>. Tutkimuksessa selvitetään, mitä sanat arkisessa nykykielessä tarkoittavat, millaisessa kontekstissa niitä käytetään ja miten niiden käyttö jakautuu suhteessa vuorovaikutuksen osapuoliin. Aineisto on peräisin Suomi24-korpuksesta, ja ilmauksia luokitellaan niiden merkityksen, käytön ja rakenteen perusteella. Analyysi on pääosin laadullista.</p> <p>Tutkimuksessa tarkastellaan myös ilmausten taustalla olevia etunimiä ja niiden suosiota. Artikkelista selviää, että <em>Uunon</em>, <em>Taunon</em> ja <em>Urpon</em> suosio etunimenä on laskenut joko jo ennen niiden appellatiivistumista pejoratiiviseen merkitykseen tai heti appellatiivistumisen jälkeen. Lisäksi artikkelissa pohditaan tarkasteltavien nimien appellatiivistumisen taustaa.</p> <p>Analyysi osoittaa, että kaikkia kolmea sanaa käytetään yleisimmin ’tyhmän’ merkityksessä, mutta kullakin on myös omat käyttöalansa ja viittauskohteensa.&nbsp; <em>Tauno </em>merkitsee selvästi muita tutkittuja ilmauksia useammin ’tavallista ihmistä’. <em>Uunolle</em> muita ilmauksia tyypillisempää on se, että kirjoittaja viittaa sillä itseensä.<em> Urpolla </em>taas tarkoitetaan tavallisesti joko ’tyhmää’ geneerisesti tai viitataan keskustelukumppanin tyhmyyteen.</p> <p>Yhdyssanoja ja johdoksia muodostettaessa ilmaukset toimivat keskenään eri tavalla. Kaikki kolme ilmausta esiintyvät yleisimmin perussanana, mutta <em>uunosta </em>on muodostettu muita huomattavasti useammin johdoksia, ja yhdyssanan osanakin se on yleisempi kuin <em>tauno</em> ja <em>urpo</em>.</p> Maria Sarhemaa Copyright (c) 2021 Maria Sarhemaa http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/107278 pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200 Kukkaa, amfea, subua ja essoja https://journal.fi/sananjalka/article/view/106615 <p>Tässä artikkelissa tarkastellaan huumausaineiden nimityksiä Tor-verkossa toimineen Torilauta-huumekauppasivuston keskusteluissa. Tutkimuksessa esitellään, mitkä ovat eri huumausaineiden yleisimmät nimitykset, miten nämä tiedot suhteutuvat aiempiin tutkimuksiin, ja millaisia tendenssejä huumeslangissa on tulosten perusteella nähtävissä. Analyysin pääpaino on slanginimityksissä, mutta myös yleiskieliset nimitykset otetaan huomioon. Tutkimusaineisto koostuu 3 000 viestistä, jotka ovat pääosin huumeiden myynti-ilmoituksia.</p> <p>Huumesanasto on monipuolista: aineistossa esiintyy 91 yleiskielistä ja 204 slanginimitystä huumausaineille. Laittomasti valmistetuista huumausaineista käytetään pääosin slanginimityksiä, joista yleisimpiä ovat <em>kukka</em>, <em>budi</em> ja <em>poltto</em> (kannabis), <em>amfe</em> (amfetamiini), <em>meta</em> (metamfetamiini), <em>esso</em> (ekstaasi) ja <em>kola</em> (kokaiini). Lääkevalmisteista puhutaan enimmäkseen niiden tuotenimillä (esim. <em>Subutex</em>, <em>Diapam</em>), mutta yleisimmät niistä ovat saaneet myös vakiintuneita slanginimityksiä (<em>subu</em>, <em>pami</em>). Enemmistö slanginimityksistä pohjautuu äänteelliseen samankaltaisuuteen alkuperäisen kielenaineksen kanssa, mutta myös semanttisesti motivoituneet, huumausaineiden ominaisuuksiin perustuvat nimitykset ovat yleisiä. Kaikkiaan aineiston antama kuva huumesanastosta eroaa selvästi aiempien tutkimusten tiedoista, mitä selittävät muutokset niin huumausaineiden tarjonnassa kuin kielellisessä muodissa.</p> Lasse Hämäläinen, Teemu Ruokolainen Copyright (c) 2021 Lasse Hämäläinen, Teemu Ruokolainen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/106615 pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200 Seitsemän veljeksen sanastollinen anti suomen nykyisessä yleiskielessä https://journal.fi/sananjalka/article/view/103345 <p>Abstrakti: <em>Seitsemän veljeksen</em> sanastollinen anti suomen nykyisessä yleiskielessä</p> <p>Aleksis Kiven sanaston tunnetuin tutkija Eemil Arvi Saarimaa kirjoitti koulujen äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen tueksi useina laitoksina ilmestyneen kirjasen <em>Selityksiä Aleksis Kiven teoksiin</em>, jonka ensimmäisessä versiossa keskityttiin <em>Seitsemään veljekseen</em> ja <em>Nummisuutareihin</em>. Pitkän opettajanuransa aikana Saarimaa laati useita erillistutkimuksia Kiven sanaston erityispiirteistä ja taustoista sekä kokosi Kiven tuotannosta täydellisyyttä tavoittelevaa sanakirjaa, joka kuitenkaan ei lopullisesti valmistunut.</p> <p>Pohtiessaan Kiven kielen merkitystä suomen kirjakielen kehityksen kannalta Saarimaa tuli siihen tulokseen, että vaikka Kiven sanastossa oli paljon uutta ja arvokasta, sen vaikutusta ei muussa kirjakielessä juuri voinut huomata. Ainoa Kiven yleiskieleen tuoma sana oli Saarimaan mukaan adverbi <em>hieman</em>. Saarimaa arveli tämän johtuvan Kiven sanaston omaleimaisuudesta. Samojen sanauutuuksien käyttö olisi muista kirjoittajista tuntunut Kiven plagioinnilta.</p> <p>Aikalaisten suhtautuminen Kiven sanaston erikoispiirteisiin tulee näkyvimmin ilmi suorasukaisista, tulikivenkatkuisista arvosteluista, mutta yleiskielen myöhemmän kehityksen kannalta myös välttelyllä on ollut merkittävä rooli. Ensimmäinen ratkaiseva väistöliike oli Kiven sanaston täydellinen sivuuttaminen Elias Lönnrotin suuressa suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa ja sen lisävihossa. Myös <em>Nykysuomen sanakirjaa</em> suunniteltaessa Kiven teokset mainittiin esimerkkinä kirjallisesta aineistosta, johon oli suhtauduttava kriittisesti.</p> <p>Kaikesta huolimatta Kivi onnistui kotiuttamaan kirjakieleen muitakin sanoja kuin Saarimaan mainitseman adverbin <em>hieman</em>. Artikkelissa esitellään sen lisäksi 25 muuta sanaa, joiden ensimmäinen kirjakielinen käyttäjä oli Aleksis Kivi ja jotka mainitaan nykysuomen keskeistä sanastoa kuvaavassa ja normittavassa <em>Kielitoimiston sanakirjassa</em>, esimerkiksi <em>kaahata</em>, <em>mojova</em>, <em>salskea</em>, <em>tönö</em> ja <em>uumoilla</em>.</p> <p>Kiven käyttämät uudissanat eivät ole hänen itsensä muodostamia, vaan ne ovat yleensä laajalevikkisiä murresanoja, jotka Kivi on hyväksynyt omien teostensa aineksiksi. Muutamissa tapauksissa hän on itse hieman parannellut sanaa, esimerkiksi Nurmijärven <em>liahaparta</em> tai <em>liahuparta</em> on muuttunut <em>liuhuparraksi</em> ja verbi <em>ähertää</em> <em>äheltämiseksi</em>.</p> <p>Käsillä olevasta tutkimuksesta käy konkreettisesti ilmi, että Kiven vaikutus suomen yleiskirjakielen kehitykseen on päässyt varsinaisesti alkamaan vasta kauan kirjailijan kuoleman jälkeen. Osa Kiven teoksista vaikuttaa jatkuvasti. Etenkin <em>Nummisuutareilla</em> ja <em>Seitsemän veljeksen</em> näyttämösovituksilla on ollut on edelleen aivan poikkeuksellinen kestosuosikin asema suomalaisen draaman alalla.</p> <p>Saarimaan havaintojen niukkuutta selittää osittain se, että raja yleiskirjakielen ja arkisen puhekielen välillä kulkee nykyään eri kohdassa kuin 1900-luvun alkupuolella. Toisaalta nykyään on mahdollista tutkia suuria aineistoja olennaisesti kattavammin ja nopeammin kuin Kiven ja Saarimaan aikoina ja osoittaa luotettavammin, mikä on missäkin vaiheessa vanhaa ja mikä uutta.</p> Kaisa Häkkinen Copyright (c) 2021 Kaisa Häkkinen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/103345 pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200 Viisinkertainen Kalevala yksissä kansissa – viittausten kerrostuminen romaanissa Väinämöisen vyö https://journal.fi/sananjalka/article/view/99102 <p>Tarkastelen tässä artikkelissa, millaisin eri tavoin Kalevala-muunnelmaromaani Mikko Karpin <em>Väinämöisen vyö</em> (2007) viittaa kansalliseepos <em>Kalevalaan</em> (1849). Edelleen tarkastelen, kuinka romaanin viittaukset eepokseen kerrostuvat romaanin kerronnan ja tarinamaailman rakenteessa. Karpin romaani toisaalta versioi <em>Kalevalaa</em> hyödyntämällä sen henkilöhahmoja, maailman piirteitä ja juonikulkuja, toisaalta se jatkaa <em>Kalevalan</em> tarinaa. Osoitan, että romaanin viittaukset eepokseen kerrostuvat jopa viidelle erilaiselle rakenteelliselle tasolle kerronnassa ja tarinamaailmassa. Viittaukset ankkuroituvat analyysissani joko muunnelman omaan tai alkuperäiseen versioon <em>Kalevalan </em>maailmasta. Erittelen näitä tasoja, ja osoitan, että kerrostumisella on teoksen kommunikaatiotavoitteen kannalta oleellisia tehtäviä.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Tätä moninaista kerrostumisen tapaa Kalevala-muunnelmissa ei ole aiemmin tutkittu, eikä ilmiön erittelemiseksi ole kirjallisuustieteessä olemassa valmista teoreettista työkalua. Esittelen ja hyödynnän artikkelissa uudenlaista teoriasynteesiä. Sen ytimenä on Pekka Tammen (1992) klassisen narratologian teoretisointeihin perustuva Boothin-Chatmanin malli, joka kuvaa kerronnan hierarkkista rakennetta. Osoitan artikkelissa mallin käyttökelpoisuuden yhdistämällä siihen eri aikakausien ja suuntausten käsityksiä tarinamaailmoista, nykyisen retorisen narratologian uudelleenarviointia kerronnan kommunikaatiorakenteesta ja kahden teoksen vuorovaikutuksen kontekstia avaavaa adaptaation teoriaa. Tällä teoriasynteesillä viittausten kerrostumisen kuvaus onnistuu kattavasti. Vaikka todennan artikkelissa viittausten kerrostumisen ilmiön vain yhdessä teoksessa, tuloksilla on soveltamispotentiaalia myös muihin Kalevala-muunnelmiin tai vastaavanlaisiin teoksiin. Lisäksi sovellukseni osoittaa, että Tammen mallin esittämä kerronnan hierarkkinen rakenne on yhä pätevä, ja siihen on mahdollista yhdistää uudempia tai sen kanssa aiemmin yhteen sopimattomana pidettyjä teorioita.</p> Elli-Mari Johanna Ahola Copyright (c) 2021 Elli-Mari Johanna Ahola http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/99102 pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200 "Ihmisen kunnia olkoon –" https://journal.fi/sananjalka/article/view/99263 <p>Artikkeli käsittelee Eino Leinon runoa ”Titanic” (1912). Artikkeli tuo esiin, että tämä nykyisin harvan tuntema runo oli ilmestymisaikanaan huomiota ja arvostusta saanut runo, jolla oli erityisasema Leinon tunnetuksi tulleen kiertueen päätösnumerona.</p> <p>Runon keskushenkilöitä ja puhujia ovat Titanicin muusikot, joiden kuvausta tarkastellaan sekä ajan Titanic-aiheista kirjoittelua (kuten sanomalehtiuutisointia) että 1900-luvun alun kirjallisuuden taiteilijakuvausta vasten. Kuolevat muusikot kuvataan myös taiteilija-näkijöiksi, jotka ylittävät taiteellaan nykyhetken ja tulevaisuuden sekä elämän ja kuoleman rajat. Tällaisina he saavat vertautumiskohteita Leinon muusta lyriikasta ja sen taiteilijakuvauksista.</p> <p>Runossa toistuu ns. Titanicin hymniin avoimesti viittaava säe ”Lähemmä, Jumala, sua!”, jota artikkelissa tarkastellaan sekä kaunokirjallisen toiston että intertekstuaalisen viittaamisen näkökulmista. Runon analyysissa tarkastellaan myös tiettyjä ”Titanicille” leimallisia kielellisiä piirteitä, kuten jussiivimuodon ja ajatusviivan käyttöä. Toistoa hyödyntävä siteeraaminen, prosodiset piirteet, riimi ja alkusointu ymmärretään analyysissa myös rytmiä muodostaviksi runon keinoiksi.</p> <p>”Titanic” rakentuu etenkin viimeisissä säkeistöissään ihmisyyden ylistykseksi, mikä kytkee runon vahvasti Leinon muuhun 1910-luvun lyriikkaan. Myös läpi runon kertautuva säe ”Lähemmä, Jumala, sua!” saa tulkintakehyksekseen lopulta saman humanistisen julistuksen.</p> <p>Eino Leinon ”Titanic” tarkastelee aihettaan, Titanicin haaksirikkoa, osin yhtenevästi muun varhaisen Titanic-aiheisen kirjoittelun kanssa: myös tässä runossa muusikot ovat urheita, vastuunsa tuntevia miehiä, jotka soittavat kuolinvirttä viimeisiin hetkiinsä saakka. Toisaalta runo myös erkaantuu varhaisista Titanicin onnettomuuden tulkinnoista, joita sanomalehtiuutisoinnin ohella myös mm. arkkiveisuntekijät toistivat. Leinon ”Titanicia” ei valjasteta modernisaatiokritiikin tai kehityspessimismin käyttöön. Lähimmiksi vertautumiskohteikseen runo saa kaksi muuta aikansa eturivin kotimaisen kirjailijan Titanic-aiheista teosta eli V. A. Koskenniemen runon ”Mister Hartley” (1912) sekä Aino Kallaksen novellikokoelman <em>Seitsemän. Titanic-novelleja</em> (1914).</p> Silja Vuorikuru Copyright (c) 2021 Silja Vuorikuru http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/99263 pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200 Antiikin tekstien varhaisten suomennosten kontekstipiirteitä https://journal.fi/sananjalka/article/view/107240 <p>Kreikan- ja latinankielisen kirjallisuuden suomentamisen varhaisvaiheet asettuvat pääosin samaan aikakauteen kuin muunkin kaunokirjallisen suomennostoiminnan alku, 1800-luvun alkupuolelle. Suomentaminen oli aluksi hajanaista kahdellakin tapaa. Suomennosten julkaisukonteksteja oli useita erityyppisiä (sanomalehdet, kokoomateokset, akateemiset opinnäytteet) ja toisekseen, kaikki suomennokset tässä alkuvaiheessa olivat osasuomennoksia; kokonaisia teoksia ei vielä suomen kielelle käännetty. Toisaalta suomennokset tehtiin suoraan alkukielistä, ja tässä näkyykin klassisen sivistyksen arvostus: latinaa ja kreikkaa osattiin toisin kuin monia uusia kieliä; esimerkiksi englannista ja ranskasta suomennokset tehtiin 1800-luvun alkupuolella välikielten – yleensä ruotsin ja joskus myös saksan – kautta. Malleja kääntämiseen ja erityisesti teosvalintoihin kyllä saatettiin ottaa Ruotsista</p> <p>Suomennosten tavoitteina oli kehittää suomen kieltä antiikin kirjallisuuden erityistarpeisiin – erityisesti alkuperäisiin runomittoihin – ja myös tuottaa suomenkielistä lukemistoa. Niitä saatettiin käyttää myös keskustelupuheenvuoroina kielikysymyksessä. Varhaisvaiheissa aktiiviset antiikin kielistä (pääasiassa kreikasta) suomentajat olivat tyypillisesti muutenkin aktiivisia suomen kielen asiamiehiä, kuten K. A. Gottlund, W. S. Schildt, A. W. Ingman ja Elias Lönnrot. Antiikin kirjallisuuden arvostus oli yleiseurooppalaista perua, ja suomentaminen oli siksikin luontevaa ja perusteltua; samalla se toi arvovaltaa suomen kielen käytölle, kun suomennokset nähtiin sivistyksen merkkinä. Suomennetun kirjallisuuden määrä ei kuitenkaan koskaan noussut suureksi; käsittelemällämme ajanjaksolla suomenkielinen lukijakunta oli vielä pieni ja kirjallisuuden painatus ja jakelukin hakivat väyliään. Kiinnostavaa antiikin teosten suomennoksissa on myös vastaanotto. Ajoittain kärkkääksikin yltynyt kiistely sanomalehdissä kertoo varsin erilaisista kielikäsityksistä ja osittain myös arvostuksista: mikä sopii suomalaisille, mikä ei.</p> Minna Seppänen, Outi Paloposki Copyright (c) 2021 Minna Seppänen, Outi Paloposki http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/107240 pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200 Kirjailija Iivo Härkönen ja unelma ortodoksisesta virsilaulusta https://journal.fi/sananjalka/article/view/103094 <p>Tässä artikkelissa tarkastellaan vuonna 1922 julkaistua runokokoelmaa nimeltä <em>Jumalanpalveluslauluja</em>, joka sisältää ortodoksisen kirkon liturgisia laulutekstejä uudelleen runoiltuina loppusoinnulliseen muotoon. Artikkelissa selvitetään arkistoaineiston ja aikalaiskirjoitusten valossa kokoelman taustatekijöitä, julkaisuprosessia ja vastaanottoa. Kokoelman tekijä, kirjailija Iivo Härkönen (1882–1941), toivoi runojensa käynnistävän Suomen ortodoksisessa kirkossa kirkkolaulun uudistuksen, jossa perinteisen kuorolaulun rinnalle kehittyisi seurakunnallinen ”virsilaulu”. Runomittaisia lauluja oli hänen mielestään helpompi painaa mieleen kuin ortodoksiselle perinteelle ominaisia suorasanaisia laulutekstejä.</p> <p><em>Jumalanpalveluslaulujen </em>julkaisu ajoittui itsenäisen Suomen varhaisiin vuosiin, jolloin Suomen ortodoksinen kirkko, vuoden 1918 asetuksella kansankirkon aseman saanut uskonnollinen vähemmistö, pyrki monin tavoin eroon venäläisyyden leimasta. Ortodoksien sopeutumista uuteen yhteiskuntajärjestykseen arvioidaan tässä artikkelissa kirkon kansallistamisen ja akkulturaation käsitteillä. Kääntyminen pitkälti luterilaisen valtakulttuurin puoleen nähdään positiivisena asennoitumisena integroitumiseen tai assimilaatioon, joiden seurauksena sotienvälisellä kaudella syntyi myös uusia hengellisen kulttuurin ilmaisumuotoja.</p> <p>Iivo Härkösen toiminta orientoitui voimakkaasti valtakulttuuriin. Sepittäessään <em>Jumalanpalveluslauluja </em>hän ammensi tunnistettavasti luterilaisesta virsiperinteestä. Kokoelman 59 laulua muistuttavat luterilaisia virsiä säkeistömalliltaan, loppusoinnuiltaan, osin myös metriikaltaan. Kokoelman rakenne jäljitteli puolestaan ortodoksisia liturgisia kirjoja. Runojen ilmaisu oli pääasiassa uskollista liturgisille lähdeteksteille, mutta paikoittain niiden teologista sisältöä oli yksinkertaistettu. Alkuperäisen hymnografian lajityyppien erot oli myös sulautettu yhdenmukaisiksi säkeistöiksi, jolloin myös niiden liturgisen funktion voi katsoa muuttuneen.</p> <p><em>Jumalanpalveluslaulut </em>näyttäytyvät tässä kontekstissa Iivo Härkösen kirkkolauluun suuntautuneiden assimilaatiopyrkimysten tuloksina sekä niitä palvelemaan luotuina välineinä. Luterilaisesta perinteestä ammentaminen synnytti tuloksia, jotka luterilaisen virsilauluperinteen tuntijat tunnistivat välittömästi. Professori Ilmari Krohn ja lehtori Mikael Nyberg sovittivat Härkösen runoja säveliin. Krohn myös ehdotti tiettyjen runojen laulamista virsien ja hengellisten sävelmien melodioilla. Näistä ehdotuksista muutama on nuotinnettu artikkeliin esimerkeiksi.</p> <p>Mikäli Iivo Härkösen visioima ortodoksinen virsilaulu olisi käynnistynyt kokoelman käyttöönoton myötä, se olisi eittämättä muuttanut vakiintunutta lauluperinnettä. Runot ja erityisesti niihin sävelletty musiikki koettiin kuitenkin liian luterilaisina. <em>Jumalanpalveluslaulut </em>jäivät siis kuriositeetiksi, aikansa aateilmaston heijastukseksi, Suomen ortodoksisessa kirkossa.</p> Maria Takala-Roszczenko Copyright (c) 2021 Maria Takala-Roszczenko http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/103094 pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200 "Enda gången man hör eller pratar finska så är i skolan" https://journal.fi/sananjalka/article/view/98427 <p class="paragraph" style="text-align: justify; vertical-align: baseline;"><span class="normaltextrun"><span style="font-family: 'Cambria',serif;">Tässä artikkelissa käsitellään</span></span> Pohjanmaan ruotsinkielisten opiskelijoiden suomen kieltä ja sen läsnäoloa heidän ruotsinkielisessä arjessaan. Artikkelissa keskitytään tarkastelemaan Kristiinankaupungin ja Närpiön alueen 18−20-vuotiaiden ruotsinkielisten lukiolaisten kokemuksia ja käsityksiä suomen kielen puhumisesta, käytöstä ja oppimisesta. Tutkimusaineisto koostuu 62 lukion kolmasluokkalaisten teemakirjoituksesta, jotka on analysoitu kulttuurianalyyttisesti. Lähes kaikkien näiden opiskelijoiden äidinkieli on ruotsi ja perhetausta ruotsinkielinen. Artikkelissa kysytään, keiden kanssa ja missä yhteyksissä suomen kieli on läsnä opiskelijoiden arjessa, ja miten tämä näkyy heidän suomen kielen käytössä ja osaamisessa? Millaisia kokemuksia ja käsityksiä opiskelijoilla on suomen kielestä ja sen oppimisesta?. Teoreettisena kehyksenä käytetään identiteetti käsitettä.<span class="eop"><span style="font-family: 'Cambria',serif;">&nbsp;</span></span></p> <p class="paragraph" style="text-align: justify; vertical-align: baseline;"><span class="normaltextrun"><span style="font-family: 'Cambria',serif;">K</span></span>eskeinen havainto on, että suomi on monelle opiskelijalle vieras ja etäinen kieli. Opiskelijoilla on ollut erittäin vähän tai ei juuri ollenkaan käytännön kokemuksia suomen kielestä ja sen puhumisesta. Suurimman osan perhe- ja lähipiiri ovat kokonaan ruotsinkielisiä, eikä heillä ole kontakteja suomenkielisiin. Vapaa-aikana suomen kieltä käytetään harvoin. Tällöin se on rajoittunut lähinnä yksittäisiin ja harvoihin asiakaspalvelu- ja ostostilanteisiin Pohjanmaan ulkopuolella. Lisäksi suomenkielisen median käyttö on erittäin vähäistä.&nbsp; Monelle opiskelijalle ainoa kontakti suomen kieleen on koulussa, suomen kielen tunnilla.<span class="eop"><span style="font-family: 'Cambria',serif;">&nbsp;</span></span></p> <p class="paragraph" style="text-align: justify; vertical-align: baseline;"><span class="normaltextrun"><span style="font-family: 'Cambria',serif;">A</span></span>ineistosta on tulkittavissa, että opiskelijoilla ei ole riittäviä valmiuksia puhua suomea. Monet opiskelijat arvioivat oman suomen kielen taitonsa heikoiksi, erityisesti suullisen kielen taidot. Opiskelijoista tuntuu, etteivät he osaa puhua suomea, vaikka ovat opiskelleet sitä vuosia. Monien mielestä koulussa suomen kielen opetus on liian kielioppipainotteista. Suomen kieli koetaankin haastavaksi ja vaikeaksi oppia. Aineistosta välittyi kuitenkin kuva, että etenkin suullisen suomen kielen taidolla on merkitystä tutkittaville.<span class="eop"><span style="font-family: 'Cambria',serif;">&nbsp;</span></span></p> <p class="paragraph" style="text-align: justify; vertical-align: baseline;"><span class="normaltextrun"><span style="font-family: 'Cambria',serif;">Pieni osa opiskelijoista puhuu suo</span></span>mea perhepiirissään. Tälle joukolle suomen kieli on ollut vahvasti mukana heidän arkielämässään ruotsin rinnalla. Lisäksi osa opiskelijoista on saanut kokemuksia suomen kielen puhumisesta harrastustensa sekä töidensä kautta, jonka he ovat kokeneet myönteiseksi ja hyödylliseksi asiaksi. Monilla onkin suunnitelmissa parantaa suomen kielen taitojaan lukion jälkeen, koska kieli nähdään kommunikaation ja oman tulevaisuuden kannalta tärkeänä taitona osana.&nbsp;<span class="eop"><span style="font-family: 'Cambria',serif;">&nbsp;</span></span></p> <p class="paragraph" style="text-align: justify; vertical-align: baseline;"><span class="normaltextrun"><span style="font-family: 'Cambria',serif;">Monet opiskelijat kokivat </span></span>suomen kielen taitonsa puutteellisiksi. Kielitaidottomuus saattaa aiheuttaa epävarmuuden tunteita ja haastavia tilanteita omaa tulevaisuutta suunniteltaessa. Koska koulun ulkopuolella tarvitaan puhuttua arkikieltä, pitäisi siihen kiinnittää enemmän huomiota myös koulujen kieltenopetuksessa. Kielten opetus tulisikin nähdä yhteisöllisenä toimintana, jossa kieli opittaisiin vuorovaikutuksen ja osallisuuden kautta monikielisissä tilanteissa, vaikka esimerkiksi ruotsin- ja suomenkielisten koulujen välillä järjestettävien kurssien ja tapaamisten kautta. Opiskelijoiden omien kokemusten ja näkemysten huomioiminen auttaa ymmärtämään niitä toiveita ja arvostuksia, joita he liittävät suomen oppimiseen.<span class="eop"><span style="font-family: 'Cambria',serif;">&nbsp;</span></span></p> Stina Margareta Savolainen Copyright (c) 2021 Stina Margareta Savolainen http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0 https://journal.fi/sananjalka/article/view/98427 pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200