Tietoa julkaisusta

Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti on vertaisarviointia käyttävä kotimainen julkaisu, jossa käsitellään terveyteen, sairauteen ja hyvinvointiin liittyviä aiheita. Kirjoitusten näkökulma on yhteiskunnallinen eli käsiteltävää aihetta tulee viimeistään pohdinnassa tarkastella myös yhteiskunnallisella tasolla ja kirjoituksella tulee olla yhteiskunnallista merkitystä. Lehden julkaisemat kirjoitukset voivat edustaa eri tieteenaloja, kuten kansanterveystiedettä, terveyssosiologiaa, yhteiskuntapolitiikkaa, terveystaloustiedettä tai terveydenhuoltotutkimusta.

Lehti julkaisee empiirisiä (laadullisia ja määrällisiä tai näiden yhdistelmiä), teoreettisia ja metodisia alkuperäisartikkeleita, tieteellisiä katsauksia ja tutkijapuheenvuoroja, tapausselosteita, tutkimusselosteita, lektioita, jäähyväisluentoja, kirja-arvioita, kokousselosteita sekä muita kirjoituksia suomen ja ruotsin kielellä. Kaikki kirjoitukset jätetään sähköisen järjestelmän kautta: www.journal.fi/sla. Tutustuthan tarkemmin kirjoitusohjeisiin ennen kirjoituksen jättämistä.

Lehdessä on käynnissä digitointihanke, jonka tavoitteena on digitoida kaikki vanaht jo julkaistut artikkelit vuodesta 1962. Tällä hetkellä lehden verkkosivuilla on löydettävissä kaikki kirjoitukset vuodesta 2006. Lehti noudattaa kuuden (6) kuukauden embargoa, eli uudet lehdet tulevat avoimesti saataville kuuden kuukauden kuluttua lehden ilmestymisestä. 

Lehden osastot:

  • Pääkirjoitus: Vertaisarvioimaton tieteellisen lehden kirjoitus, jonka pituus on noin 600–1000 sanaa.
  • Artikkeli: Pääosin aikaisemmin julkaisemattomasta materiaalista koostuva tieteellinen vertaisarvioitu kirjoitus. Artikkeliosastossa voidaan julkaista myös aikaisemmin julkaistuihin materiaaleihin ja aihepiireihin perustuva vertaisarvioitu katsauskirjoitus, joka täyttää tieteellisen kirjoittamisen periaatteet. Katsauksen tulee olla toistettavissa. Pituus on noin 4500 sanaa sisältäen varsinaisen tekstin. Tiivistelmiä, taulukoita, kuvioita ja kirjallisuusviitteitä ei lasketa sanamäärään.
  • Puheenvuoro: Puheenvuorona julkaistaan keskustelunavauksia tai kannanottoja tieteellisiin tai sosiaalilääketieteen alaa muuten kiinnostaviin ajankohtaisiin aiheisiin. Voi olla toimituksen pyytämä tai kirjoittajan ehdottama. Puheenvuorona voidaan julkaista myös vertaisarvioimattomia katsauksia. Tieteellinen vertaisarvioimaton kirjoitus, jonka pituus enimmillään noin 2000 sanaa.
  • Lectio Praecursoria: Yleinen ja kansantajuinen esitys väitöskirjan aihepiiristä, pituus enimmillään noin 3000 sanaa. Tarkistathan erillisohjeet lektion suhteen kirjoitusohjeista.
  • Kirja-arvio: Tieteellinen vertaisarvioimaton kirjoitus, jonka pituus on enimmillään noin 2000 sanaa.
  • Kokousselostus: Tieteellinen vertaisarvioimaton kirjoitus, jonka pituus on enimmillään noin 2000 sanaa.
  • Tutkimustaidot: Tutkimustaidot-osiossa julkaistaan tutkimuksen menetelmällisiä kysymyksiä käsitteleviä kirjoituksia. Voi olla katsaustyyppinen tai reflektoiva. Tieteellinen vertaisarvioitu tai vertaisarvioimaton kirjoitus, jonka pituus on enimmillään noin 2000 sanaa.
  • Juttusarja: Jos mielessäsi on juttusarja ajankohtaiseen teemaan liittyen, otamme mielellämme ideoita vastaan.
  • Kommentti: Ajankohtaiseen asiaan tai lehdessä julkastuun artikkeliin tai puheenvuoroon kohdistettu kommentti. Kirjoituksen pituus on maksimissaan 2000 sanaa. 

Jos olet epävarma kirjoituksesi soveltuvuudesta lehteen tai pohdit kirjoituksellesi sopivaa osastoa, voit olla yhteyksissä lehden toimituskuntaan.

Lehden tilaus ja näkyvyys

Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti on ilmestynyt vuodesta 1962 alkaen. Lehteä julkaisee Sosiaalilääketieteen yhdistys ry.  ja lehti on yhdistyksen jäsenten jäsenetu. Lehden tilaajina ja lukijoina on alan tutkijoita, opiskelijoita ja opettajia sekä lehden teemojen parissa työskenteleviä asiantuntijoita. Julkaisu on saatavilla useista alan kirjastoista. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa (helmikuu, toukokuu, syyskuu ja joulukuu) ja se on avoimesti luettavissa kuuden kuukauden jälkeen lehden ilmestymisestä.

Lehden voi tilata itselle liittymällä Sosiaalilääketieteellisen yhdistyksen jäseneksi. Lisätietoa jäsenyydestä löytyy yhdistyksen sivuilta. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä tästä. Jäsenillä on mahdollisuus lukea lehteä sähköisesti erillisen maksukoodin avulla. Lisätietoa sähköisestä lukuoikeudesta saa yhdistyksen jäsensihteeriltä osoitteesta jasensihteeri[@]socialmedicine.fi.

Lehden vuosikerran tai yksittäisen irtonumeron voi tilata myös suoraan lehden toimitussihteeriltä (toimitussihteeri(a)socialmedicine.fi).  Useat lehtifirmat myös välittävät lehteämme. Lehden vuosikerta (4 numeroa per vuosi) on 50€. Yksittäinen irtonumero on 13€ + postituskulut.

Huomaathan, että vuodesta 2024 lehti siirtyy porrastetusti sähköiseen julkaisemiseen. Vuonna 2024 jäsenillä ja tilaajilla on mahdollisuus saada lehti vielä paperisena kotiinsa, mutta vuodesta 2025 alkaen lehti ilmestyy vain sähköisenä julkaisuna. Yhdistykset ja organisaatiot saavat vielä vuonna 2024 lehden paperisena automaattisena. 

Seppo Aro-palkinto

Seppo Aro -palkinto perustettiin vuonna 1997 kunnioittamaan Sosiaalilääketieteellisen aikakauslehden aiemman päätoimittajan, yhdistysaktiivin ja puheenjohtajan Seppo Aron elämäntyötä ja muistoa. Aron kiinnostuksen kohteena tutkimuksessa oli erityisesti terveydenhuollon oikeudenmukaisuus. Palkinto jaetaan nykyisin kahden vuoden välein ansiokkaasta Sosiaalilääketieteellisessä Aikakauslehdessä julkaistusta artikkelista.

Palkinnon voittajia: