SLA 3/2024: Menetelmäteemanumero on julkaistu!

2024-09-09

Sosiaalilääketieteellisen aikakauslehden 3/2024 Menetelmäteemanumero julkaistu. Numeron ovat toimittaneet Anna-Maria Isola, Maijaliisa Erkkola, Jaakko Nevalainen ja Reijo Sund. 

Menetelmäteemanumeron sisältö käsittelee sosiaalilääketieteellistä metodologiaa laajasti erilaisista näkökulmista. Mukana on artikkeleita muun muassa kausaalisuudesta, merkitsevyyden merkityksestä sekä kansallisesta väestötutkimuksesta. Mukana on myös vertaisarvioimattomia kirjoituksia liittyen metodologiaan, kuten terveysdatan ja tekoälyn eettisistä haasteista. 

Heti avoimina julkaisuina ovat kaikki vertaisarvioimattomat kirjoitukset, sekä Karri Silventoisen ja Antti Latvalan artikkeli Kausaalisuuden arviointi sosiaali- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa.

Huomasithan, että vuodesta 2024 lähtien lehti siirtyy pikkuhiljaa digitaaliseen lehteen. Vielä vuonna 2024 jäsenillä on mahdollisuus saada paperinen lehti kotiinsa, mutta vuodesta 2025 lähtien lehti siirtyy kokonaan sähköiseen julkaisemiseen. Lehti myös pyrkii jatkuvasti kehittämään digitaalista versiotaan, ja tästä vuodesta lähtien artikkelit pääsee lukemaan myös suoraan selaimessa ilman koneelle lataamista! Nykyään jäsenet ja tilaajat pääsevät myös lukemaan koko näköislehden yhdellä klikkauksella.

SISÄLLYSLUETTELO 1/2024

Pääkirjoitus
Isola, A-M. Sosiaalilääketieteen menetelmät elävät ajassa - ja niitä on myös huollettava

Artikkelit
Silventoinen, K. & Latvala, A. Kausaalisuuden arviointi sosiaali- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa

Jylhä, V., ym. Järjestelmälliset katsaukset tutkimustiedon tiivistämisen menetelmänä: menetelmä ja sovelluskohteet sosiaali- ja terveydenhuollossa

Rovio, S., ym. Kansallisen väestötutkimuksen kasvu ylisukupolviseksi kohortiksi

Toivanen, I., ym. Vanhustyöntekijöiden teknologiaan liittämät tunteet – avovastausten
analysoiminen tekoälypohjaisen klusteroinnin keinoin

Läärä, E. Merkitsevyyden merkitys, tilastolliset rutiinit sekä metodologiset ja
kognitiiviset harhat

Lunkka, H., ym. Visuaalisen etnografian mahdollisuuksia sosiaalilääketieteellisessä
tutkimuksessa

Puheenvuoro

Kettunen, H. Monitieteisyydestä tieteidenvälisyyteen: Joukkoistaminen Tieteen
termipankin terminologiatyössä

Sahlgren, O. Terveysdatan ja tekoälyn eettiset haasteet: Kriittinen sosio-tekninen näkökulma

Hakama, M. Tilastoanalyysin avainsanat

Koko lehden pääset lukemaan täältä.

 

Käy ottamassa Sosiaalilääketieteen yhdistyksen sosiaaliset mediat haltuun: Instagram | Facebook | LinkedIn