Työelämän ja vanhuuden välissä: eläkeläisyyden rakentuminen oman arjen ja julkisten vanhuusdiskurssien rajapinnassa
DOI:
https://doi.org/10.23990/sa.176695Avainsanat:
Elämänmuutokset, Eläkkeelle siirtyminen, Ikääntyminen, Kvalitatiivinen tutkimusAbstrakti
Yhä useampi kohtaa eläkkeelle siirtymisen myötä uudenlaisen ja aiempaa pidemmän elämänvaiheen. Julkisessa keskustelussa eläkeläisyyttä kehystetään kahdesta vastakkaisesta näkökulmasta. Toisaalta eläkkeelle siirtymisen ja varsinaisen vanhuuden väliin jäävä aika kuvataan aktiivisena, monien mahdollisuuksien ajanjaksona. Toisaalta tätä voimavaroja korostavaa puhetta varjostaa negatiivissävytteinen keskustelu ikääntyvästä väestöstä kestävyysvajeena ja hoivataakkana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää eläkkeelle siirtyneiden ihmisten jäsennyksiä uudesta elämänvaiheestaan erityisesti oman eläkeläisyyden rakentumisen näkökulmasta. Tarkastelemme, kuinka eläkkeelle jäämisen tapa, uusi arki eläkkeelle jäämisen jälkeen, sosiaaliset verkostot, erilaiset strategiat ja julkiset vanhenemiseen ja vanhuuteen liitetyt diskurssit heijastuvat eläkeläisyyden rakentumiseen.
Laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin kesällä 2023 osana Sosiaalisen kuoleman kynnyksellä -tutkimushanketta. Kohderyhmän muodostivat 19 eläkkeellä olevaa henkilöä. He kertoivat näkemyksiään eläkeläisyydestä puolistrukturoidussa teemahaastattelussa. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.
Tulokset osoittavat, että eläkeläisyyden rakentumiseen liittyvät eläköitymisen hyväksyminen tunnetasolla, uudenlaisen arjen muotoutuminen itselle tärkeisiin asioihin suuntautuen ja työn merkitysten korvaaminen sosiaalisten suhteiden merkityksellä. Strategiatasolla kuvattiin vanhuuteen varautumista, mutta siihen liittyvät konkreettiset teot näyttäytyivät vähäisinä. Tutkittavien puheessa ilmeni ristiriita aktiivisen vanhenemisen ihanteen ja hoivataakka-diskurssin välillä. Eläköityneet kuvautuivat aktiivisina ja voimavaraisina kansalaisina. He saattoivat kantaa huolta tulevasta mahdollisesta hoivantarpeesta ja -saannista, mutta etäännyttivät sen itsestään, eivätkä nähneet tarpeelliseksi varautua vanhuuteen. Toisaalta he kuvasivat sitä, kuinka heidät mielletään yhteiskunnassa taakaksi. Tällainen negatiivinen julkinen diskurssi heijastui heidän käsityksissään eläkeläisyydestä.
Tutkimus vahvistaa sitä, että eläkeläisyys on moninaista. Eläkeläisyyteen heijastuvat eläköitymisen tapa, minuus, sosiaalinen tuki sekä erilaiset strategiat, jotka voivat liittyä mielekkään nykyisyyden rakentamiseen ja tulevaan varautumiseen. Eläkeläisyyden rakentuminen on prosessi, jossa yksilö joutuu asemoimaan itsensä myös suhteessa yhteiskunnassa vallitseviin vanhenemis- ja vanhuusdiskursseihin.
