Jaettu päätöksenteko neurologian arjen kliinisessä työssä: Alustavia tuloksia potilaiden ja lääkärien kokemuksista

Kirjoittajat

• Tuuli Turja Tampereen yliopisto
• Milla Rosenlund Itä-Suomen yliopisto
• Hanna Kuusisto Itä-Suomen yliopisto

DOI:

https://doi.org/10.23990/sa.177384

Avainsanat:

Hoitosuhde, Neurologia, Tietojärjestelmät, Vuorovaikutus

Abstrakti

Jaettu päätöksenteko on potilaan ja lääkärin välinen, yhteiseen sopimiseen perustuva päätöksentekotapa, jota potilaat suosivat. Tämä puheenvuoro esittelee alustavia tuloksia pilottitutkimuksesta, jonka kyselyasetelmassa tiedusteltiin neurologien ja epilepsiaa tai MS-tautia sairastavien kokemuksia jaetusta päätöksenteosta.

Neurologeille ja potilaille suunnatut sähköiset kyselyt sisälsivät jaettua päätöksentekoa mittaavat SDM9-instrumentit. Neurologeille suunnattua kyselyä jaettiin Suomen Neurologisen yhdistyksen kautta ja potilaskyselyä Neuro- ja Epilepsialiiton kautta.

Kokonaisotos sisälsi 30 sairaalaneurologia ja 100 potilasta. Valtaosa neurologeista näki hoitopäätöksenteon lääkärin ja potilaan yhteisenä asiana sekä koki käytössä olevien sähköisten palveluiden vastaavan potilastyön tarpeita. Jaettu päätöksenteko oli vastausten perusteella tyypillinen toimintatapa myös käytännössä, etenkin jatkotoimenpiteistä sovittaessa. Tätä harvemmin koettiin, että potilaalle kerrotaan suoraan heidän osallistumisensa tärkeydestä päätöksenteossa. Neurologit kokivat jaetun päätöksenteon toteutuvan potilaita useammin. Tyypillisin syy toteuttamatta jättämiselle oli neurologien mukaan potilaan vahingolliset näkemykset hoidosta. Potilaatkin kokivat jaetun päätöksenteon keskimäärin toteutuvan vastaanotoilla. Riittävä vastaanottoaika näyttäytyi jaettua päätöksentekoa mahdollistavana keskeisenä rakenteellisena tekijänä.

Jaettua päätöksentekoa toteutetaan neurologialla, mutta potilaita voitaisiin osallistaa nykyistä enemmän hoitovaihtoehtovalinnan yhteydessä. Jaettu päätöksenteko näyttäytyy vahvemmin neurologien tunnistamana kuin potilaiden kokemana, mikä viitannee osittain haastavaan käytännön toteuttamiseen, mutta myös mahdollisiin eroihin siinä, miten jaetun päätöksenteon käytännöt ja oma rooli ymmärretään. Rakenteellisten edellytysten vahvistaminen, kuten riittävät vastaanottoajat ja selkeämmät vuorovaikutuskäytännöt, voisivat tukea jaetun päätöksenteon toteutumista ja tunnistamista.