Vaikeasti liikuntavammaisten nuorten tyytyväisyys omaan elämäänsä

Kirjoittajat

  • Nina Heräjärvi

Abstrakti

Vuonna 2010 viisi lastenneurologian yksikköä ja Kelan tutkimusosasto käynnistivät hankkeen, jossa tutkitaan vaikeasti liikuntavammaisten nuorten elämäntilannetta ja palvelujärjestelmien toimivuutta Suomessa. Tässä hankkeen osatutkimuksessa tarkastellaan vaikeasti liikuntavammaisten nuorten tyytyväisyyttä elämäänsä ja nuorten unelmia. Tulosten perusteella nuoret olivat tyytyväisimpiä ystävyys- ja ihmissuhteisiinsa, toiseksi tyytyväisimpiä asumiseensa ja kolmanneksi tyytyväisimpiä työhönsä ja opiskeluunsa. Nuoret unelmoivat eniten työhön ja opiskeluun liittyvistä asioista, toiseksi eniten asumiseen ja kolmanneksi eniten ystävyys- ja ihmissuhteisiin liittyvistä asioista. Suurimmat tyytyväisyyden kohteet kuvastavat perustarpeisiin tyytymistä ja elämänlaadun kannalta keskeiset itsensä toteuttamisen ja arvostuksen tarpeet saattavat jäädä toteutumatta. Unelmoinnin kohteet ilmentävät toiveita tavallisesta elämästä, jonka toteutuminen voi olla haasteellista vamman rajoitteista johtuen.

Osasto
Tapausselostus

Julkaistu

2014-03-23

Viittaaminen

Heräjärvi, N. (2014). Vaikeasti liikuntavammaisten nuorten tyytyväisyys omaan elämäänsä. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 50(4). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/sla/article/view/41283