Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti

Kunnianosoitus Victor Fuchsin klassikolle ”Who Shall Live?”

Hannu Tanninen — 2024-11-21

Miten sanoittaa tiedettä kaikille?

Minna Kaarakainen — 2024-11-21

Integraatio sote-palveluissa: sote-ammattilaisten kokemuksia ja näkemyksiä iäkkään tekonivelleikkauspotilaan hoitopolusta

Anneli Hujala — 2024-11-21

Artikkelissa tarkastellaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraation käytännön toteuttamista hoitopolkujen näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) ammattilaisten kokemuksia ja näkemyksiä hoidon ja palvelujen yhteensovittamisesta. Tutkimustehtävänä oli kuvata tekonivelleikkauspotilaan hoitopolku ja tunnistaa eri toimijoiden välisen monialaisen yhteistyön kehittämiskohtia. Aineisto tuotettiin haastattelemalla 14 soteammattilaista (edustettuina lääkärit, sairaanhoitajat, fysioterapeutit, sosiaalityöntekijät) hoitopolun eri toimijatahoilta. Analyysissa hyödynnettiin temaattista analyysia.

Käytännön esimerkkinä tutkimuksessa on iäkkään tekonivelleikkauspotilaan hoitopolku. Iäkkään potilaan monisairastavuus ja muistiongelmat kohdistavat hoidon sujuvuudelle ja jatkuvuudelle erityishaasteita, jotka on huomioitava erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistyössä. Käytämme hoitopolun käsitettä metaforana kuvaamaan potilaan kulkua kotoa kotiin eri hoitotahojen kautta.

Tutkimuksen tulosten mukaan erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja kotihoidon eri tahot toimivat varsin erillisinä. Iäkkään tekonivelleikkauspotilaan hoitopolun kehittämiskohtina tunnistettiin muun muassa puutteellinen ennakkoarviointi, vaillinaiset lähetteet, tiedon katveet ja kotiuttamiseen liittyvät ongelmat. Vastuutahon puuttuminen jättää esimerkiksi leikkauskelpoisuuden varmistamisen paljolti potilaiden itsensä vastuulle, mikä johtaa leikkausten viime hetken peruuntumisiin ja siten sote-resurssien hukkakäyttöön.

Monialaisessa alueellisessa yhteistyössä laaditut hoitopolut ovat käytännönläheisiä ja konkretisoivat eri toimijoiden yhteistyön lisäarvon. Tulokset ovat sovellettavissa sote-integraation toimeenpanoon hoitopolkuja laajemminkin, kun hyvinvointialueilla tavoitellaan ja kehitetään yhteistyön ohjaamaa, yhteensovittavaa toimintatapaa.

Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä – kuvaileva teema-analyysi

Toni Rajala — 2024-11-21

Nuorten köyhyydestä on tehty vähän laadullista tutkimusta verrattuna määrälliseen tutkimukseen. Laadullisessa köyhyystutkimuksessa on aikaisemmin hyödynnetty enemmän aikuisten kokemuksiin perustuvia aineistoja kuin nuorten itse tuottamia aineistoja. Tässä artikkelissa tarkastelemme nuorten kokemaa köyhyyttä heidän itsensä tuottamiin kirjoituksiin perustuen. Tutkimme, miten suhteellinen köyhyys näkyy nuorten arjessa Suomessa 2020-luvulla.

Tutkimusaineistona käytimme syksyllä 2022 kerättyä Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoitusaineistoa. Kirjoituksissa (n=84) 15–21-vuotiaat nuoret kuvailivat vapaamuotoisesti omia köyhyyskokemuksiaan ja tilanteita, joissa köyhyyden kokemus tulee esille. Analysoimme aineiston tietokoneavusteisesti (Nvivo) systeemaattisena teema-analyysina ja määrällisenä analyysina.

Nuorten kokema köyhyys ilmenee arjessa välttämättömyyksien puutteellisuutena, heikentyneinä sosiaalisina suhteina, voimakkaina negatiivisina tunnetiloina ja näiden kaikkien toisiinsa vaikuttavina suhteina. Korkeiden hintojen ja inflaation vuoksi nuorilla oli vaikeuksia saada rahat riittämään ruokaan, lääkkeisiin, sähköön, lämmityskuluihin ja bensaan. Ikätovereiden seurassa nuoret jäivät tavallisena pidetyn ajanvieton ulkopuolelle, salasivat köyhyytensä, kokivat yksinäisyyttä ja häpeää ja vertailivat omaa tilannettaan muihin nuoriin. Köyhyyden kokemukseen nuoret liittivät tunteet stressistä, ahdistuksesta, pelosta, vihasta, surusta ja ”pahasta olosta.”

Tutkimuksemme osoittaa suhteellisen köyhyyden olevan haitallista nuorille, sillä se aiheuttaa nuorille perustarpeiden puutetiloja, toiseuden kokemusta sosiaalisissa suhteissa sekä voimakasta psyykkistä kuormitusta. Nuorten köyhyyskokemukseen kuuluu myös vahva etäisyyden tunne yhteiskunnallisesta hyvästä ja nuorten arkielämästä Suomessa.

Potilasjärjestöjen lausunnot lääkkeiden hintalautakunnalle ja terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvostolle: järjestöjen ja viranomaisten kokemuksia

Mirjami Tran Minh — 2024-11-21

Potilasjärjestöjen on mahdollista antaa kirjallisia lausuntoja lääkkeiden hintalautakunnalle sen arvioitavana olevista lääkevalmisteista ja kommentoida terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston suositusluonnoksia. Nämä potilasjärjestöjen osallisuutta lisäävät mahdollisuudet ovat olleet käytössä Suomessa vuodesta 2016 lähtien ja niiden kautta potilasjärjestöt voivat tuoda sairastuneiden näkökulmia mukaan viranomaisprosesseihin.

Potilasjärjestöjen kokemuksia lääkeaiheisten lausuntojen antamisesta tai viranomaisten kokemuksia lausuntojen hyödyntämisestä sekä toimintamalleista ei ole Suomessa aiemmin tutkittu. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin sekä potilasjärjestöjen että viranomaisten kokemuksia potilasjärjestöjen antamista lausunnoista ja niihin mahdollisesti liittyvistä haasteista. Lisäksi tutkittiin potilasjärjestöjen tiedon ja koulutuksen tarpeita lausuntoprosesseihin liittyen.

Tutkimuksen aineisto koostui potilasjärjestöjen edustajien (n=14) ja sosiaali- ja terveysministeriön alaisten viranomaisten (n=7) puolistrukturoiduista teemahaastatteluista, jotka toteutettiin vuonna 2021. Kerätty haastatteluaineisto analysointiin sisällönanalyysilla.

Potilasjärjestöt ovat ottaneet lausuntomahdollisuudet myönteisesti vastaan. Lausuntojen valmistelussa on kuitenkin koettu haasteita: potilaskokemuksia uusista lääkkeistä on rajallisesti, ja resursseja lausuntojen valmisteluun ei juuri ole. Lääkkeiden hintalautakunnalle toimitettavien lausuntojen osalta vaikeutena on myös se, että potilasjärjestöt joutuvat tekemään lausunnot puutteellisen tiedon perusteella, sillä hinta- ja korvattavuushakemusten yksityiskohdat eivät ole julkisia. Viranomaisten näkökulmasta potilasjärjestöjen lausunnot eivät aina vastaa käsiteltävään asiaan. Pienet työntekijäresurssit ovat tämän tutkimuksen perusteella haaste myös viranomaisorganisaatioissa, ja yksi este osallisuutta tukevien toimintamallien ja viestinnän kehittämiselle.

Vuoropuhelua, koulutusta ja yhteistyömallien kehittämistä tarvitaan lisää, jotta lausuntomahdollisuuksista ja lausunnoista saatava hyöty vastaa mahdollisimman hyvin niille asetettuihin tavoitteisiin

Lääkkeiden käyttäjien kokemukset lääkehoidon ongelmista ja näkemykset seurannan vastuista

Saana Mutanen — 2024-11-21

Lääkehoidon ongelmat ovat tapahtumia, jotka tosiasiallisesti tai mahdollisesti häiritsevät toivottuja terveysvaikutuksia. Lääkehoidon seurannan tavoitteena on varmistaa, että lääkehoito on vaikuttavaa ja tarkoituksenmukaista, eikä aiheuta kohtuuttomia haittoja tai ongelmia. Lääkehoidon seurantaan osallistuvat potilas, lääkäri ja apteekki. Tutkimuksessa tutkittiin, millaisia ongelmia lääkkeiden käyttäjillä on lääkehoidoissaan, mitkä tekijät ovat koettuihin ongelmiin yhteydessä sekä millaista apua ongelmiin on saatu. Lisäksi tutkittiin lääkkeiden käyttäjien näkemyksiä omasta, lääkärin sekä apteekin vastuista lääkehoidon seurannassa. Sähköinen kysely toteutettiin Kanta-palveluiden kautta lokakuussa 2021. Aineisto analysoitiin frekvenssijakaumina, logistisella regressioanalyysilla ja sisällönanalyysilla.

Kyselyyn vastasi 1694 reseptilääkkeen käyttäjää. Vastaajista 51,1 % oli kokenut lääkehoidon ongelmia. Ikä, asuinalue, reseptilääkkeen käytön säännöllisyys, lääkehoidon seuraaminen terveydenhuollossa sekä tietyt pitkäaikaissairaudet olivat yhteydessä lääkehoidon ongelmiin. Yleisimmin koettuja ongelmia olivat lääkkeen haittavaikutukset (21,5 %), riittämätön vaikutus (17,7 %) ja korkea hinta (12,1 %). Ongelmia kokeneista 42,6 % oli saanut niihin apua terveydenhuollosta tai apteekista. Yleisimmin saatu apu oli neuvontaa tai ohjeistusta (35,8 %). Lääkkeiden käyttäjät kokivat oman sekä lääkärin vastuun suureksi lääkehoidon seurannassa, mutta apteekin rooli koettiin vähäiseksi.

Terveydenhuollon toimintamalleja ja -tapoja tulisi kehittää niin, että lääkehoidon ongelmia pystyttäisiin havaitsemaan ja ratkaisemaan nykyistä paremmin. Lääkehoidon seurannan prosesseja tulisi kehittää ja apteekin roolia seurannassa vahvistaa. Lääkkeiden käyttäjien tietoisuutta lääkehoidon seurannan vastuista tulisi lisätä.

Moni luopuu urheiluseuraharrastuksesta nuoruusiässä

Sanna Palomäki — 2024-11-21

Urheiluseuraharrastus voi parhaimmillaan tukea nuorten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kehitystä monin tavoin. Urheiluseuraharrastaminen on suosittua suomalaisten lasten ja nuorten keskuudessa, mutta etenkin murrosikään tultaessa seuraharrastuksen lopettaminen yleistyy. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin 16–20-vuotiaiden nuorten ilmoittamia urheiluseuraharrastuksen lopettamisen syitä ja selvitettiin, eroavatko lopettamisen syyt erilaisissa harrastusorientaatioryhmissä eli kokeilu-, harrastus- tai kilpailumielessä seuratoimintaan osallistuneilla nuorilla.

Tutkimuksen aineisto on kerätty osana Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa 2020 (LIITU) -kyselytutkimusta. Tässä osa-aineistossa oli mukana yhteensä 736 toisen asteen opiskelijaa (naisia 55,8 %). Lopettamisen syiden kysymyspatteristo pohjautui kansainväliseen QRA-mittariin (The Questionnaire of Reasons for Attrition). Aineiston tilastollinen analysointi suoritettiin ristiintaulukoiden Khiin neliö -testiä, z-testiä ja Cramèrin V-arvoa hyödyntäen sekä riippumattomien otosten t-testillä ja varianssianalyysillä (ANOVA).

Lajiin kyllästyminen ja muu tekeminen olivat kaikissa harrastusorientaatioryhmissä kolmen yleisimmän lopettamissyyn joukossa. Kokeilu- ja harrastusmielessä urheiluseuratoimintaan osallistuneiden lopettamisen syissä korostui kilpaurheilijoita useammin se, etteivät he viihtyneet joukkueessa, heillä ei ollut riittävän hauskaa, eivätkä he pitäneet kilpailemisesta. Kilpaurheilijoilla puolestaan kavereiden kanssa vietetyn ajan puute, harjoittelun rasittavuus ja loukkaantumiset olivat muita ryhmiä yleisemmin lopettamisen syynä.

Laadukkaan, ei-kilpailullisen harrastetoiminnan lisääminen seuroissa voisi olla keino vaikuttaa siihen, että suurempi osa nuorista kokisi seuratoiminnan tarjoavan mielekkään vaihtoehdon liikkumiselle. Kilpaurheilevien nuorten kohdalla harjoittelun ja palautumisen tasapainoon, urheiluvammojen ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen tulisi kiinnittää seuroissa nykyistä enemmän huomiota.

Suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden päihteiden käyttö vuonna 2021

Kirsimarja Raitasalo — 2024-11-21

Korkeakouluopiskelijoiden päihteiden käytöstä on Suomessa vain vähän tutkimustietoa, vaikka koulutusasteiden välisiä eroja terveyskäyttäytymisessä on tutkittu paljon toisen asteen opiskelijoilla. Lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien nuorten terveyskäyttäytymisessä, mukaan lukien päihteiden käytössä on todettu merkittäviä eroja. Myös aikuisväestöä tutkittaessa on pitkään kiinnitetty huomioita terveyden ja terveyskäyttäytymisen sosioekonomisiin eroihin.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevien nuorten aikuisten alkoholin ongelmakäyttöä, sekä tupakan, nuuskan ja kannabiksen käyttöä. Olemme kiinnostuneita siitä, voidaanko sosioekonomiseen asemaan viittaavia eroja päihteiden ja tupakkatuotteiden käytössä havaita ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevien nuorten aikuisten välillä. Lisäksi olemme kiinnostuneita korkeakouluopiskelijoiden päihteiden käytön yhteydestä opiskelijoiden oppimisvaikeuksiin. Sähköinen tiedonkeruu toteutettiin vuonna 2021, kohderyhmänä olivat 18–34-vuotiaat suomalaiset yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat (N=6258). Aineisto analysoitiin logistisella ja multinomiaalisella regressioanalyysilla.

Tutkimuksemme osoitti, että alkoholiin liikakäyttö ja tupakan ja nuuskan viikoittainen käyttö on yleisempää ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissa opiskelevilla. Sen sijaan kannabiksen käyttö on yleisempää yliopistoissa opiskelevilla. Kun analyyseissa otettiin huomioon vastaajien ikä, sukupuoli, muiden päihteiden käyttö, toimeentulon ja oppimisen vaikeudet, tupakkatuotteiden ja kannabiksen käyttöön liittyvät erot oppilaitostyyppien välillä pysyivät samanlaisina, mutta alkoholin liikakäytön osalta erojen tilastollinen merkitsevyys hävisi.

Päihdeongelmilla ja -häiriöillä voi olla kauaskantoisia haittavaikutuksia opiskelijan elämään. Ehkäisevä päihdetyö, alkavien häiriöiden ensioireiden tunnistaminen sekä oireilun hoitaminen ja asianmukaiseen jatkohoitoon ohjaus ovat opiskeluterveydenhuoltoon kuuluvia palveluja, joiden saatavuuden ja laadun varmistaminen on tärkeää turvata myös tulevaisuudessa.

Yliopisto-opiskelijoiden kaksivaiheinen terveystarkastus: yhteydet mielenterveysdiagnoosiin kuuden vuoden seurannassa

Kristina Kunttu — 2024-11-21

Mielenterveysongelmat ovat yleisiä yliopisto-opiskelijoilla. Suomessa kaikille ensimmäisen vuoden opiskelijoille tarjotaan kaksivaiheinen terveystarkastus, joka Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä toteutetaan lähettämällä opiskelijoille ensin sähköinen terveyskysely (myöhemmin Sätky). Vastausten perusteella opiskelija joko kutsutaan henkilökohtaiseen terveystapaamiseen, ohjataan muulle vastaanotolle tai vastataan, ettei jatkotoimenpiteisiin ole aihetta. Tutkimuksessa selvitettiin kaksivaiheiseen terveystarkastukseen liittyvien tekijöiden yhteyksiä mielenterveysdiagnoosin (MTD) saamiseen kuuden seurantavuoden aikana.

Tutkimus oli retrospektiivinen rekisteripohjainen kohorttitutkimus, seuranta-aika oli 2011–2017. Kohortin muodostivat kaikki lukuvuonna 2011–2012 opintonsa aloittaneet yliopisto-opiskelijat (n=15722). Aineisto saatiin kolmesta kansallisesta terveydenhuollon ja koulutuksen rekisteristä. MTD perustui lääkärin tekemään ICD-10 diagnoosiin. Aineisto analysoitiin logistisella regressioanalyysilla ja eksploratiivisella faktorianalyysilla.

Lopullisesta aineistosta (n=14314) MTD oli seuranta-aikana 13,9 %:lla (naiset 16,7 %, miehet 10,3 %). Sätkyyn vastanneista opiskelijoista (n=7838) 42,6 % kutsuttiin terveystapaamiseen. Sätkyyn vastaaminen oli naisilla yhteydessä MTD:n saamiseen (OR 1,21 lv 1,07–1,38). MTD oli yleisempi terveystapaamiseen kutsutuilla kuin ei-kutsutuilla (naiset OR 3,33 lv 2,80–3,97; miehet 2,77 lv 2,09–3,67), samoin terveystapaamiseen osallistuneilla kuin siitä poisjääneillä (naiset OR 1,24 lv 1,02–1,51; miehet OR 1,15 lv 1,15–2,22). Sätkyn teemoista voimakkain yhteys MTD:iin oli matalalla pistemäärällä faktorissa ”Psykososiaalinen”, joka sisälsi kysymykset mielialasta, yksinäisyydestä, suhteista vanhempiin ja sosiaalisten tilanteiden kokemisesta (naiset OR 3,67 lv 2,51–5,36; miehet OR 9,95 lv 4,97–19,90).

Kaksivaiheinen terveystarkastus voi helpottaa opiskelijoiden hakeutumista mielenterveyspalveluihin opiskeluterveydenhuollossa. Sätkyllä on mahdollista tunnistaa mielenterveyteen liittyviä opiskelukyvyn riskitekijöitä.

Elintapojen yhteys keski-ikäisten suomalaisten terveyspalvelujen käyttöön

Saara Siltasalmi — 2024-11-21

Terveyttä edistävät elintavat ovat tutkitusti yhteydessä vähäisempään terveyspalvelujen käyttöön ja pienempiin terveydenhuollon kustannuksiin, kun taas epäterveelliset elintavat on yhdistetty runsaampiin terveydenhuoltokäynteihin ja korkeampaan riskiin joutua sairaalahoitoon. Toisaalta terveyttä edistäviä ja sairauksia ehkäiseviä elintapoja noudattavien on havaittu käyttävän enemmän ennaltaehkäiseviä terveyspalveluja ja hakeutuvan hoitoon herkemmin.

Terveyspalveluihin lukeutuvat perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito, työterveyshuolto ja yksityinen terveydenhuolto. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin perusterveydenhuollon palvelujen käyttömääriä sisältäen käynnit julkisessa terveyskeskuksessa, työterveyshuollossa ja yksityisillä palveluntuottajilla. Tavoitteena oli selvittää, ovatko elintavat yhteydessä keski-ikäisten terveyspalvelujen käyttömäärään.

Tutkimuksessa käytettiin Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 -tutkimuksen kyselyaineistoa, joka oli kerätty tutkittavien ollessa keskimäärin 46-vuotiaita. Kyselylomakkeella kartoitettiin tutkittavien terveydentila, ruokatottumukset (rasvavalinnat, kasvisten käyttöuseus, leivän kulutus, ateriarytmi), vapaa-ajan liikunta, uni, alkoholin käyttö ja tupakointi. Elintapojen ja terveyspalvelujen käytön yhteyksien analysointiin käytettiin ristiintaulukointia, χ²-testiä, riippumattomien otosten t-testiä sekä logistista regressioanalyysia.

Terveellisistä elintavoista runsaampi leivästä saatu kuitu ja 7–9 tunnin yöunet olivat yhteydessä vähäisempään terveyspalvelujen käyttöön, ja ruokavalion parempi rasvan laatu sekä kasvisten tiheämpi käyttö runsaampaan terveyspalvelujen käyttöön. Epäterveellisistä elintavoista tupakointi oli yhteydessä runsaampaan palvelujen käyttöön. Monimuuttujamallissa, muiden tekijöiden vaikutus huomioiden, ylipaino (painoindeksi ≥25 kg/m²), sairastavuus, kasvisten tiheämpi käyttö ja tupakointi olivat yhteydessä runsaampaan terveyspalvelujen käyttöön.

Tutkimuksen tulokset mukailivat osittain aiempaa kansainvälistä tutkimusnäyttöä, sillä runsaampaan terveyspalvelujen käyttöön oli yhteydessä sekä epäterveellisiä että terveellisiä elintapoja. Terveellisten elintapojen yhteys terveyspalvelujen käyttöön voi liittyä ennaltaehkäisevien terveyspalvelujen hyödyntämiseen tai johtua jo puhjenneiden sairauksien vuoksi tehdyistä elintapamuutoksista, mitä ei tarkasteltu tässä tutkimuksessa.

Toisen asteen opiskelijoiden masennusoireilu ennen koronapandemiaa ja sen aikana: Kohorttivertailututkimus

Veera Isopahkala — 2024-11-21

Tässä pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten toisen asteen opiskelijoiden masennusoireilua ennen koronapandemiaa sekä pandemia-aikana osana laajempaa EduRESCUE-hanketta. Lisäksi tutkittiin sukupuolen ja koulutuspaikan yhteyksiä masennusoireiluun. Tutkimuksessa verrattiin kahta kohorttia toisen asteen opiskelijoiden masennusoireilun esiintyvyyden ja kehityksen suhteen. Ensimmäisessä mittapisteessä tutkittavat opiskelivat ensimmäistä vuottaan ja toisessa mittapisteessä kolmatta vuottaan toisen asteen opinnoissa. Ensimmäinen kohortti koostui keväällä 2017 ja syksyllä 2018 ennen koronapandemiaa kerätystä KOULUPOLKU-kohorttiaineistosta (n = 506). Toinen kohortti koostui keväällä 2019 ennen koronapandemiaa ja syksyllä 2020 koronapandemian aikana kerätystä TIKAPUU II-kohorttiaineistosta (n = 645). Tulokset osoittivat, että jopa yli viidenneksellä toisen asteen opiskelijoista masennusoireilun kliininen raja-arvo ylittyi, ja masennusoireilua esiintyi enemmän tytöillä kuin pojilla. Lukiolaisten ja ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien masennusoireilussa ei sen sijaan ollut eroja. Masennusoireilu myös lisääntyi tilastollisesti merkitsevästi toisen asteen opintojen aikana sekä ennen koronapandemiaa että sen aikana. Vaikka masennusoireilun kehitys oli samankaltaista molemmissa kohorttiaineistoissa, kaksi vuotta myöhemmin kerätyssä TIKAPUU II-kohorttiaineistossa opiskelijat raportoivat KOULUPOLKU-kohorttia enemmän masennusoireilua jo ennen koronapandemiaa. Tulokset antavat viitteitä siitä, että nuorten masennusoireilu on lisääntynyt niin lukiossa kuin ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien keskuudessa koronapandemiasta riippumatta. Tämä kehityskulku on huolestuttavaa niin nuorten koulutusurien kuin mielenterveydenkin näkökulmasta. Kouluyhteisöissä olisi tärkeää panostaa nuorten hyvinvoinnin tukemiseen jokapäiväisessä kouluarjessa. Lisäksi koulutuspoliittisessa päätöksenteossa on tärkeää varmistaa, että hyvinvoinnin tukeminen on selkeästi osa oppimisen tukea.

Selkokieli sairaalan asiakasviestinnässä

Tiina Valkendorff — 2024-11-21

Vertaisarvioimaton katsaus:

Terveydenhuollon keskeisiä tavoitteita ovat yhdenvertaisuus ja asiakasosallisuus. Selkokieli voi toimia välineenä, jonka avulla terveydenhuollon viestintää voidaan tehdä saavutettavammaksi. Katsauksessa tarkastellaan kokemuksia selkokielen käyttöönotosta sairaalassa. Näkökulma perustuu tapaustutkimukseen.

Ennakoivasti aloitettu ryhmärakentaminen – kestävää ja kustannustehokasta vanhuuden turvaa

Katja Kero — 2024-11-21

Ryhmärakentaminen tarkoittaa rakennushanketta, jossa joukko yksityishenkilöitä tai perheitä yhdistää voimavaransa suunnitellakseen, rakennuttaakseen ja rahoittaakseen asuinrakennuksia yhdessä. Tavoitteena on usein luoda yhteisöllisiä asuinympäristöjä ja mahdollistaa yksilölliset ratkaisut kustannustehokkaasti. Väestörakenteen ikääntyessä on noussut tarve kestäville ja innovatiivisille ratkaisuille vanhusten hoivan ja asumisen järjestämiseksi. Perinteiset hoitolaitokset eivät aina pysty vastaamaan yksilöllisiin tarpeisiin, sillä monet ikääntyneet ihmiset haluavat säilyttää sekä mahdollisimman suuren autonomian että yhteisöllisyyden elämässään. Nykyiset hoitolaitokset eivät tarjoa riittävää tilaa suuremman jälkikasvun kokoontumiselle ja altistavat vanhusten sulkeutumiselle ainoastaan oman ikäistensä seuraan. Suuri ajankohtainen haaste on myös laitosrakenteen purkaminen ja kotona asumisen mahdollistaminen. Nykyiset asunnot eivät sovellu laadukkaaseen senioriasumiseen. Ikäihmiset tulevat kuitenkin jatkossa asumaan omissa kodeissaan nykyistäkin pidempään. Ryhmärakentaminen on noussut esiin mielenkiintoisena vaihtoehtona, joka tarjoaa mahdollisuuden yhteisölliseen asumiseen ja hoivaan. Ennakoivassa ryhmärakentamisessa henkilö voi itse suunnitella seniorivaiheen asumistarpeensa ja huomioida samalla ekologisen rakentamisen. Energiatehokkaat rakennukset, uusiutuvien energialähteiden käyttö, veden säästöön tähtäävät ratkaisut sekä viherrakentaminen edistävät lisäksi kestävää kehitystä. Keski-iässä aloitettu ennakoiva suunnittelu tarjoaa yhden tehokkaan keinon vastata tulevaisuuden senioriasumisen taloudellisiin, yhteiskunnallisiin ja globaaleihin haasteisiin.

Implementointistrategioiden taloudellinen arviointi ‒ vältettävien lääkkeiden käytön vähentäminen muistisairailla iäkkäillä

Mervi Rantsi — 2024-11-21

Perhesiirtymät ja mielen hyvinvointi elämänkulussa

Jenna Grundström — 2024-11-21