Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote

Kehitysvaiheen ja säilöntäaineiden vaikutus maissisäilörehun laatuun

ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Maailmanlaajuisesti maissi on tärkein säilörehukasvi, joka hyvissä olosuhteissa tuottaa suuren ja energiapitoisen sadon, jolla on hyvä maidontuotantovaikutus. Maissi on myös nurmikasveja helpompi säilöttävä tyypillisesti korkeahkon kuiva-ainepitoisuuden ja matalan puskurikapasiteetin vuoksi. Maissin viljely on siirtynyt pikkuhiljaa pohjoisemmaksi aikaisten lajikkeiden jalostamisen ja ilmastonmuutoksen myötä ja Suomessakin sitä jo viljellään. Tässä kokeessa tutkittiin maissin kehitysvaiheen ja säilöntäainekäsittelyiden vaikutusta säilörehun laatuun. Maissi kasvatettiin Helsingissä Viikin opetus- ja tutkimustilalla ja lajikkeena oli Pioneer P7326 (FAO-luku 180). Koe toistettiin vuosina 2019 ja 2020 vuosittaisen vaihtelun selvittämiseksi. Maissit kylvettiin 17.5.2019 ja 26.5.2020. Maissi korjattiin kahdella eri kehitysvaiheella kolmen viikon välein niin että aikaisempi korjuuaika antaa viitteitä tilanteesta, jossa kasvukauden pituus rajoittaa maissin kehitystä. Korjuukerrat ajoittuivat syyskuun lopulle ja lokakuun puoliväliin. Kasvuajat päivinä olivat ensimmäisenä vuonna 123 ja 144, ja toisena vuonna 119 ja 141. Säilöntäaineina käytettiin neljää eri kemiallista valmistetta ja lisäksi mukana oli kontrolli ilman säilöntäainetta. Jälkimmäisenä vuonna mukaan säilöntäainevertailuun otettiin myös heterofermentatiivinen maitohappobakteeriymppi (LAB). Säilöntä tehtiin 12 litran muovisiin koesiiloihin 4 kerranteena käsittelyä kohti. Näytteet analysoitiin Luken laboratorion standardimenetelmin. Maissisäilörehuissa vuosien välillä oli selvä ero. Maissin kehitysasteesta kertova kuiva-ainepitoisuus oli vuonna 2019 korkeampi (281 ja 360 g kg^-1) kuin vuonna 2020 (230 ja 264 g kg^-1). Tämä näkyi myös käymislaadussa siten että pH oli keskimäärin korkeampi vuonna 2019 kuin 2020 (3.79 vs. 3.70) ja etikkahappopitoisuus puolestaan pienempi (14.8 vs. 20.7 g kg^-1 kuiva-ainetta). Myös kehitysvaihe vaikutti käymislaatuun siten että pH (3.71 vs. 3.78) ja ammoniumtypen osuus kokonaistypestä (42 vs. 52 g kg^-1 N) olivat pienempiä aikaisemmalla kehitysasteella korjatuissa säilörehuissa ja käymishappojen muodostuminen suurempaa (80 vs. 67 g kg^-1 ka). Kemialliset säilöntäaineet laskivat pH:ta (3.80 vs. 3.73), vähensivät valkuaisen hajoamista (ammoniumtypen osuus 65 vs. 43 g/kg N) ja rajoittivat käymishappojen muodostumista (83 vs. 71 g kg^-1 ka). Säilöntähappojen käyttö myös pidensi rehujen aerobista stabiilisuutta (75 vs. 202 tuntia). Ainoa tilastollisesti merkitsevä vaikutus LAB:in käytöstä kontrolliin verrattuna oli myöhäisemmällä kasvuasteella korjatun säilörehun etanolipitoisuuden pieneneminen. Ilman säilöntäainetta tehtyjen maissisäilörehujen laatu oli kaikissa neljässä raaka-aineessa hyvä, mutta kemialliset säilöntäaineet rajoittivat käymistä ja hidastivat säilörehujen jälkilämpenemistä.

Maito-liharoturisteytyksien tiineyden pituuteen vaikuttavat tekijät

Miia Hietaharju, Teija Rönkä — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Liharotujen käyttö lypsylehmien siemennyksissä on lisääntynyt huomattavasti. Vasikan isärodun tiedetään vaikuttavan tiineyden pituuteen. Tietoa tiineyden pituudesta tarvitaan poikima-ajankohdan ennustamiseen. Tietoa voidaan myös hyödyntää suunniteltaessa lehmien hoitoa lypsykauden lopulla ja ummessaolokaudella. Tutkimuksen aineistona olivat vuosina 2010–2018 syntyneet puhdasrotuiset lypsyrotujen vasikat (puhdasrotuaineisto) sekä maito-liharoturisteytysvasikat (risteytysaineisto). Aineistosta rajattiin pois luomiset, astutukseen perustuvat poikimiset ja virheellisiksi tulkitut hyvin lyhyet tai pitkät tiineydet. Lopulliseen, analysoitavaan aineistoon rajattiin kestoltaan 260–320 vrk pituiset, keinosiemennykseen perustuvat ja täysiaikaisena poikimisena rekisteröidyt tiineydet. Puhdasrotuaineisto sisälsi rajauksien jälkeen 1885873 ja risteytysaineisto 244590 vasikkaa. Aineistosta laskettiin tiineyden pituus keskimäärin sekä tiineyden pituuden hajonta ja mediaani. Tulokset laskettiin isärodulle, emärodulle, emän poikimakerralle, vasikan sukupuolelle sekä näiden tekijöiden yhdysvaikutuksille. Tiineyden pituuteen vaikutti eniten vasikan isärotu. Ayrshire- että holsteinrotuiset vasikat (puhdasrotuaineisto) syntyivät keskimäärin 279 pv tiineyden jälkeen. Tiineyden kesto oli pisin limousin- ja blonde d’aquitaine- risteytyksillä, keskimäärin 287 vuorokautta. Emärotu, emän poikimakerta ja vasikan sukupuoli vaikuttivat tuloksiin tiineyden pituudesta huomattavasti vähemmän. Tutkittujen tekijöiden välillä ei ollut yhdysvaikutuksia. Tulosten hajonta oli 5–6 vuorokautta eivätkä keskiarvot ja mediaanit poikenneet toisistaan. Saadut tulokset vastasivat MinunMaatilani-ohjelmassa käytössä olevia tiineyden pituuden oletusarvoja.

Työlainsäädännön toteutuminen hevosalalla

Marjukka Järvelä, Kristel Nybondas, Monna Alatalo — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Vuoden 2020 lopussa valmistuneessa, Maaseudun työnantajaliiton (MTA) toimeksi antamassa, ja Hämeen ammattikorkeakoulun julkaisemassa opinnäytetyössä tarkasteltiin työlainsäädännön toteutumista hevosalalla. Yhdeksän hevosalan työnantajaa eri puolilta Suomea antoi aiheesta haastattelun, jonka lisäksi palkansaajille suunnatun verkkokyselyn 166 vastaajaa kertoi kokemuksistaan hevostalliyritysten työntekijänä. Tutkimusten päämääränä oli selvittää, millaisia ongelmia hevosalan työsuhteissa työlainsäädännön näkökulmasta on, kuinka laajalti ja miksi. Lisäksi tutkimuksen puitteissa paljastui missä määrin työsopimusosapuolet tuntevat työlainsäädäntöä, mikä on heidän kouluttautumis- ja järjestäytymisasteensa, sekä näiden seikkojen vaikutus työtyytyväisyyteen. Tutkimusosion perusteella Maaseutuelinkeinojen työehtosopimuksen noudattamisessa on puutteita merkittävässä osassa hevosalan työpaikoista. Osa työnantajista jopa kokee TES:n säntillisen noudattamisen olevan este työntekijän palkkaamiselle, siitäkin huolimatta, että TES ottaa huomioon alakohtaiset realiteetit ja mahdollistaa joustoa esimerkiksi työaikoihin. Samaan aikaan pääasiassa nuorista naisista koostuvan työvoiman järjestäytymisaste, 29%, on heikko verrattuna maanlaajuiseen järjestäytymisasteeseen, joka on noin 67%. Haastatelluista yrittäjistäkin vain kolme kertoi olevansa MTA:n jäsen. Työntekijät luettelivat pitkän listan ongelmia, jotka koskivat mm. työyhteisön kommunikaatiota, työaikoja ja palkkausta. Työn mitoittamisessa, työn vaativuusryhmän määrittämisessä, työvuorolistojen tekemisessä, työturvallisuudessa ja työterveyshuollossa kerrottiin olevan puutteita. Lisäksi palkattoman ja/tai pimeän työvoiman käyttö on edelleen yleistä alalla, mikä hankaloittaa kouluttautuneiden ammattilaisten työllistymistä talliyrityksiin, sekä heikentää heidän mahdollisuuksiaan vaatia työnteon vähimmäisehtojen toteutumista. Yhtenä opinnäytetyön johtopäätöksenä korostui tarve päivittää työsopimusosapuolten tietämystä työlainsäädännön heille määrittelemistä velvollisuuksista ja oikeuksista. Lisäksi havaittiin liiketaloudellisen menestyksen käyvän käsi kädessä hyvän työilmapiirin ja lakisääteisten työolojen toteutumisen kanssa, jolloin hinnoittelu ja markkinointiviestintä luovat edellytyksiä myös työlainsäädännön noudattamiselle. Tulokset vahvistavat käsityksen, että nuoria, järjestäytymättömiä naisia on hyvin helppo käyttää työelämässä hyväksi, jonka johdosta työsuhteet hevosalalla ovat usein kestämättömiä. Hevosalan yrittäjille olisi tärkeää välittää viestiä, jossa muistutetaan vastuun yrityksen toiminnasta sekä työnantajan velvollisuuksien täyttämisestä olevan heillä itsellään. Järjestäytymisestä olisi paljon hyötyä työnantajille, sillä tuen ja neuvonnan lisäksi MTA:n jäsenyys mahdollistaa esimerkiksi työpaikkakohtaisia ratkaisuja paikallisen sopimisen muodossa.

Sään ääri-ilmiöiden aiheuttama stressi näkyy timotein ja nurminadan rehuarvoissa ja kivennäispitoisuuksissa

ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Hyvinä esimerkkeinä äärisäistä ovat heinäkuun 2021 poikkeuksellinen kuivuus sekä kesän 2017 hyvin viileät kasvuolosuhteet. Sateisuuteen ja lämpötilaan liittyvät sään ääri-ilmiöt aiheuttavat haasteita rehun tuotannossa, rehuarvoissa ja kivennäiskoostumuksessa ja heijastuvat myös eläinten ravitsemukseen ja hyvinvointiin. Sään ääri-ilmiöiden vaikutuksia rehun laatuun tutkittiin Tuotantovarmuutta nurmesta (VarmaNurmi) -hankkeessa. Kasvulämpötilan ja maan kosteuden vaikutusta timotein (Rhonia) ja nurminadan (Klaara) rehuarvoihin sekä ravinnepitoisuuksiin tutkittiin kasvihuoneessa kontrolloiduissa olosuhteissa kasvatusastioissa (4.4 kg maata, rm HtMr, 220 mg l^-1 K, 12 mg l^-1 P). Vernalisoinnin ja tasausniiton jälkeen kasvustot lannoitettiin (1000 mg N ja 680 mg K/astia/niitto ja 220 mg P/astia kokeen alussa) ja altistettiin sekä ensimmäisessä että jälkisadossa kaksi viikkoa ennen niittoa kolmelle eri lämpötilalle vuorokausirytmillä 18h/6h: 10/2 °C (kylmä), 17/12 °C (normaali) ja 25/17 °C (kuuma) sekä kolmelle kosteudelle, joissa maan vesipitoisuus oli 40 % (kuiva), 50–70 % (optimi) ja 100 % (märkä) kenttäkapasiteetista laskettuna. Kevätsadon osalta kylmäkäsittely jouduttiin poistamaan, koska kylmiöön tuli toimintahäiriö. Molemmissa niitoissa kaikkien astioiden sato korjattiin samaan aikaan. Kivennäisanalyysit tehtiin kuivatuista satonäytteistä. Rehun kivennäistasapainoa kuvaava DCAD-arvo sekä laidunhalvausriskiä ennustava GT-indeksi laskettiin ravinnepitoisuuksien perusteella. Lämpötilan ja maan kosteuden nousu lisäsivät odotetusti kuiva-ainesadon määrää ja heikensivät sulavuutta molemmissa niitoissa kummallakin kasvilla. Kasvuston raakavalkuais (RV) pitoisuus oli kevätsadossa 127–170 g kg^-1 ka ja jälkisadossa 174–205 g kg^-1 ka, mikä vastaa kentällä tehtyjen kokeiden RV-pitoisuuksia ja osoittaa, että kasvusto ei kärsinyt typen (N) puutteen aiheuttamasta stressistä, vaikka kasvun aiheuttama N-pitoisuuden laimenemisvaikutus oli havaittavissa. Kasvuston stressitasoa kuvaava pelkistävien sokereiden (PeS) pitoisuus laski selvästi molemmissa sadoissa lämpötilan ja maan kosteuden noustessa (jälkisadossa PeS kylmä-kuivassa 213 g kg^-1 ka ja kuuma-kosteassa 63 g kg^-1 ka). Tulosten perusteella suurin stressitekijä oli kuivuus, vaikka myös kylmyys rajoitti sadonmuodostusta ja nosti PeS -pitoisuutta. Lisääntyvä kosteus suosi selvästi molempien kasvien fosforin (P) ottoa ja vaikutus korostui jälkisadossa, missä erityisesti timotein P-pitoisuus kasvoi suhteessa enemmän kuin ka-sato siirryttäessä optimikosteudesta märkiin olosuhteisiin. Timotein DCAD -arvot olivat keskimäärin nataa alempia ja normaalilämpötila tuotti matalimmat arvot molemmissa sadoissa. GT-indeksi nousi lämpötilan ja maan kosteuden myötä erityisesti timoteillä. Tulosten perusteella voidaan arvioida säästressin vaikutuksia kasvuston laatuun.

Sähköntuotannon ja -kulutuksen yhteensovittaminen sikalassa – case study

Petri Kapuinen — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Maatilalla tuotetusta sähköstä saadaan paras tuotto, kun se käytetään kokonaisuudessaan samalla kiinteistöryhmällä. Tällöin se kokonaisuutena maksaa tilalle siirtomaksun ja useimmissa tapauksissa myös sähkön valmisteveron palauttamatta jäävän osuuden verran vähemmän. Usein tuotannon ja kulutuksen huiput ovat eri aikaan. eTu-hankkeen (Energiantuotannon ja -käytön tulevaisuus maatiloilla) osana tutkittiin mahdollisuuksia sovittaa yhteen sähköntuotanto ja -kulutus erässä suurehkossa emakkosikalassa. Sikalan sähkönkulutustiedot kerättiin jakeluyhtiön palvelusta tuntidatana. Läheisen säähavaintoaseman säädata kerättiin Ilmatieteenlaitoksen palvelusta mm. ilmanvaihdon kulutuksen lämpötilariippuvuuden selvittämiseksi. Yksittäisten kulutuskohteiden kulutusta mitattiin etäluettavilla tiedonkeruulaitteilla. Niillä mitattiin mm. erilaisella teknologialla varustettujen porsitusosastojen valaistuksen, ilmanvaihdon ja lämpölamppujen sähkönkulutusta kohteesta riippuen runsaan vuoden ajan, jolloin saatiin mittaustietoa eri osastojen sähkönkulutuksesta ja sen jakautumisesta näiden kesken eri vuodenaikoina. Kiertoaika osastoilla on suhteellisen lyhyt, joten tietoa saatiin esimerkiksi usealta laktaatiokaudelta. Vastaavaa dataa kerätiin myös välikasvattamosta sekä siemennys- ja joutilasosastolta. Tiedonkeruulaitteilla kerätyssä datassa havaintoväli on minuutti. Sikalan erikoisuutena lämmityksessä on lämpöpumppujärjestelmä, jonka lämmönlähteenä on lantakanavien lanta. Lämmön pumppaaminen lannasta alentaa sen lämpötilaa ja sitä kautta kaasujen tuotantoa, mikä mahdollistaa pienemmän minimi-ilmanvaihdon. Lämpöpumppujärjestelmän sähkönkulutus on kovilla pakkasilla noin puolet sikalan sähkönkulutuksesta. Sen tehokerroin muodostuu ratkaisussa varsin korkeaksi, koska lannan lämpötila on selvästi korkeampi kuin esimerkiksi maan. Muita hallitsevia kulutuskohteita ovat lämpölamput, joiden kulutus ei oleellisesti vaihtele vuodenaikojen mukaan, sekä siemennysosaston valaistus, jolla pyritään edistämään emakoiden tiinehtymistä. Valaistuksen kulutuksessa on lähinnä sama vuorokausirytmi vuodenajasta riippumatta ja sitä säädellään kellokytkimillä. Valaistus voi kytkeytyä päälle myös liittyen koneelliseen ruokintaan. Porsitusosastoilla valaistuksen osuus kulutuksesta on pieni. Ilmanvaihdon kulutus moninkertaistuu porsitusosastoilla kesähelteillä suhteessa minimi-ilmanvaihtoon, mutta silti sen merkitys jää lämpölamppujen kulutuksen varjoon. Kokonaisuutena sikalan kulutus noudattaa vuorokausirytmiä, jossa kulutushuippu on keskipäivällä ja minimi yöllä. Kulutusprofiili antaa hyvät lähtökohdat omalle sähköntuotannolle aurinkopaneeleilla. Kulutuksen tasoittaminen vuorokauden sisällä on haasteellista, koska keskeinen syy vuorokausivaihteluun on valaistus, joka on päällä päivällä työntekijöiden mutta myös emakoiden tiinehtymisen edistämiseksi. Vuorokauden sisäisen kulutuksen tasaamiseksi osa henkilökunnasta ja emakoista pitäisi siirtää yövuoroon.

Pohjoissuomenkarja lihantuottajana

ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Pohjoissuomenkarja on Lapin maakunnan alkuperäinen nautarotu, joka on hyvin sopeutunut arktisiin olosuhteisiin, mutta jonka kestävyyttä ja monia hyviä ominaisuuksia hyödynnetään vielä hyvin vähän sen tarjoamiin mahdollisuuksiin nähden. Vuonna 2020 pohjoissuomenkarjan lehmiä (lisääntyviä naaraita) oli koko Suomessa noin 864 yksilöä ja rotu onkin luokiteltu uhanalaiseksi. Pohjoissuomenkarjan määrä kaksinkertaistuu Lapissa hankkeen toiminta-aikana, kun valtion omistama lapinlehmien geenipankkikarja siirtyy Tervolan Louelle Ammattiopisto Lappian hoitoon. Tämä yhdessä pohjoissuomenkarjatilallisten ja yrittäjien lisääntyneen kiinnostuksen kanssa luo hyvät lähtökohdat kehittää pohjoissuomenkarjaan perustuvaa liiketoimintaa, joka on tämän hankkeen tavoitteena. Lapin yliopiston Arktinen keskus vastaa Lapinlehmään perustuvan erikoistumisen mahdollisuudet osana pohjoisia elinkeinoja (Lappari-elinkeino) -hankkeen toteutuksesta yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen ja Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian kanssa. Yksi hankkeen tavoitteista on tuottaa tietoa pohjoissuomenkarjan lihantuotanto-ominaisuuksista sekä lihan koostumuksesta, laadusta ja aistinvaraisista ominaisuuksista. Näistä tiedoista kootaan mm. maatila-, matkailu- ja lihayrittäjille sekä kuluttajille tietopaketteja. Samalla tavoitellaan pohjoissuomenkarjan tuotantoon liittyvien maatalous- ja elintarvikeyrittäjien verkostojen ja yhteistyön tiivistymistä. Naudanlihantuotanto Suomessa perustuu pääasiassa maidontuotantoon, jonka valtarotu Suomessa on holstein. Pohjoissuomenkarjan lihan erityislaadun selvittäminen voi tuoda sille uusia markkinoita erikoislihana, jolloin lihaa voitaisiin hyödyntää erikoistuotteena ja sille saataisiin lisäarvoa. Tässä hankkeessa toteutettavassa tutkimuksessa verrataan pohjoissuomenkarjan härkien lihan laatuominaisuuksia holstein-rotuisiin härkiin. Kokeessa on 12 pohjoissuomenkarja-rodun ja 12 holstein-rodun härkää, jotka kasvatetaan koko kokeen ajan yksityisellä maatilalla Tervolassa. Eläimet ruokitaan seosrehulla, joka koostuu nurmisäilörehusta ja rehuviljasta. Teurasikätavoite molempien rotujen eläimille on 19 kk. Eläimet teurastetaan useammassa teuraserässä normaalin teurastuskäytännön mukaisesti ja ruhojen painot punnitaan. Teurastuksen yhteydessä kustakin ruhosta otetaan ulkofilenäytteet, joista analysoidaan happamuus, väri, painotappio sekä lihan syöntilaatu ja kemiallinen koostumus. Koe alkoi keväällä 2021 ja se päättyy vuoden 2022 lopussa. Hankkeessa tuotetaan uutta tutkimustietoa ja käytännön osaamista pohjoissuomenkarjarotuisten eläinten kestävästä ja lisäarvoa tuottavasta hyödyntämisestä, ja pohjoissuomenkarjan lihan ominaisuuksista. Nämä lisäävät valmiuksia mm. pohjoissuomenkarjan lihan hyödyntämiseen ja pohjoissuomenkarjatuotteiden saamiseen markkinoille paikallisina erikoistuotteina.

Nurmisäilörehun osittainen korvaaminen maissisäilörehulla lypsylehmien ruokinnassa

ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Suomessa karkearehujen tuotanto perustuu kasvuolosuhteiden vuoksi nurmikasveihin, joita käytetään lypsylehmien ruokinnassa lähinnä säilörehuna. Maissin viljely säilörehuksi on viime vuosina lisääntynyt, mutta viljelypinta-ala on vielä hyvin pieni nurmeen verrattuna. Maissin etuna nurmeen nähden on suuri kuiva-ainesato yhdellä korjuukerralla. Maissisäilörehu voi myös vähentää metaanin muodostumista lypsylehmien pötsikäymisessä.
Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Tulevaisuuden kestävät karkearehuvalinnat –hankkeessa tehtiin kaksi koetta, joissa tutkittiin nurmisäilörehun korvaamista maissisäilörehulla käytettäessä osittaista seosrehuruokintaa. Ensimmäisessä kokeessa tutkittiin karkearehun vaikutusta rehun syöntiin, maitotuotokseen ja dieetin sulavuuteen. Kokeeseen otettiin 9 useamman kerran poikinutta ay-lehmää, joiden poikimisesta oli keskimäärin 69 päivää. Koemallina käytettiin toistettuja 3 x 3 latinalaisia neliöitä. Säilörehuina olivat 1. sadon timotei-nurminatarehu (kuiva-aine 316 g kg^-1, D-arvo 652 g kg^-1 ka) ja seokset, joissa 25 % tai 50 % nurmisäilörehun kuiva-aineesta korvattiin maissisäilörehulla (kuiva-aine 359 g kg^-1, D-arvo 679 g kg^-1 ka, tärkkelys 278 g kg^-1 ka). Toisessa kokeessa tutkittiin maidon ja metaanin tuotantoa lypsyrobottipihatossa. Jaksokokeen (4 vk/jakso) 10 lehmää (aika poikimisesta keskimäärin 107 päivää) siirtyivät ruokinnalta toiselle samassa järjestyksessä. Jaksoilla 1 ja 3 karkearehuna oli seos, jossa 1. sadon nurmisäilörehun kuiva-aineesta korvattiin 50 % maissisäilörehulla ja jaksolla 2 karkearehuna oli pelkkä nurmisäilörehu. Kokeessa käytetyt karkearehut olivat vastaavia kuin ensimmäisessä kokeessa. Molemmissa kokeissa seosrehun karkearehu-väkirehu -suhde oli 65:35 kuiva-aineessa. Seosrehun väkirehu sisälsi kauraa, ohraa, härkäpapua, hernettä ja melassileikettä. Seosrehun lisäksi lehmät saivat kaupallista täysrehua ensimmäisessä kokeessa 6.1 kg ka pv^-1 ja toisessa kokeessa keskimäärin 6.6 kg ka pv^-1.
Nurmisäilörehun osittainen korvaaminen maissisäilörehulla lisäsi kuiva-aineen syöntiä molemmissa kokeissa. Samalla tärkkelyksen saanti lisääntyi sekä raakavalkuaisen ja NDF:n saanti vähentyi. Ensimmäisessä kokeessa nurmisäilörehun korvaaminen maissisäilörehulla huononsi dieetin orgaanisen aineen, NDF:n ja raakavalkuaisen sulavuutta, mutta lisäsi maidon rasvapitoisuutta, rasvatuotosta ja energiakorjattua maitotuotosta. Toisessa kokeessa eroja maitotuotoksessa tai maidon koostumuksessa ei havaittu. Nurmisäilörehun korvaaminen maissisäilörehulla vähensi maidon ureapitoisuutta ja paransi typen hyväksikäyttöä. Maissisäilörehun lisäämisellä ruokintaan ei ollut vaikutusta metaanin tuotantoon (g pv^-1 tai g kg^-1 EKM).
Tulosten perusteella sulavuudeltaan keskinkertaisen nurmisäilörehun osittainen korvaaminen runsaasti tärkkelystä sisältävällä maissisäilörehulla voi lisätä rehun syöntiä ja maitotuotosta, mutta heikentää dieetin sulavuutta. Maissisäilörehun pienen valkuaispitoisuuden ansiosta myös typen hyväksikäyttö tehostuu.

Syksyllä maahan lisätyn kuitulietteen ja ravinnekuidun vaikutus nitraatin huuhtoutumiseen

Risto Korpinen, Petri Kapuinen — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Nitraatin (NO₃ˉ) huuhtoutumista tutkittiin maamonoliittikokeessa. Niiden pinnalta kuorittiin 10 cm:n kerros pois, johon lisättiin Lielahden pohjasta nostettua kuitulietettä (nollakuitua) tai kalkkistabiloitua ravinnekuitua ja laitettiin takaisin. Kuitujen nimelliset levitysmäärät olivat 0, 1, 2, 4, 8 ja 16 t org. C ha^-1. Monoliitteja kasteltiin vastaten sadantaa 2 mm vrk^-1 3 krt viikko. Niiden läpi valunut huuhtouma otettiin talteen, punnittiin ja ravinteet analysoitiin. Syys- ja kevätsimulaation välillä monoliitit pakastettiin ja säilytettiin –5 °C:ssa kuvaten talvea. NO₃ˉ-typen osuus liukoista kokonaistypestä oli niin merkittävä, että sen sijaan tuloksissa raportoidaan vain NO₃ˉ-N-huuhtouma. Määritetyistä pitoisuuksista laskettiin huuhtouma valuman monoliitin pinta-ala perusteella. Ravinnekuitu näyttää vähentävän syksyllä huuhtoutuvan NO₃ˉ-N määrää jo pieninä annoksina. Kuitulietteellä NO₃ˉ-N huuhtoutuminen väheni lähes suoraviivaisesti kuituannoksen kasvaessa, mutta ravinnekuidulla huuhtoutuminen väheni rajusti jo pienillä (1–2 t org. C ha^-1) annoksilla ja kasvoi uudelleen kuituannoksen kasvaessa. Ravinnekuidulla NO₃ˉ-N huuhtoutuminen painottui syyssimulaatiossa 1. kuukauteen, minkä jälkeen se lähes loppui. Kuitulietekäsittelyissä NO₃ˉ-typen huuhtoutuminen ei vähentynyt yhtä jyrkästi. Kuiduttomasta käsittelystä NO₃ˉ-huuhtoutuminen jatkui lähes yhtä suurena kuin alussa vielä 2 kk:n kuluttua simulaation alusta. Voidaan olettaa, että se jatkuisi lähes yhtä suurena vielä ainakin kuukauden. Syksyn pituudella onkin suuri merkitys kuiduttomasta käsittelystä huuhtoutuvan NO₃ˉ:n määrän kannalta. Kuiduista on eniten hyötyä syksyn ollessa pitkä. Enimmillään 2 kuukauden simulaation aikana voitiin nitraatin huuhtoutumista vähentää määrästä 21.1 kg ha^-1 määrään 3.0 kg ha^-1 eli 14%:iin kuitulieteannoksen ollessa 8 t ha^-1. Ravinnekuidulla lähes yhtä suuri NO₃ˉ:n huuhtoutumisen väheneminen saavutettiin jo annoksella 1 t ha^-1. Kun jo pienet määrät ravinnekuitua vähensivät syksyllä huuhtoutuvan NO₃ˉ:n määrää rajusti, kevään huuhtoutuma väheni vasta suuremmilla annoksilla. Keväällä huuhtoutuva NO₃ˉ:n määrä oli lähes 1.5-kertainen syksyllä huuhtoutuvan NO₃ˉ:n määrään nähden 2 kk:n kuluessa, joten sen merkitys oli suurempi kokonaisuuden kannalta. Pienimmän ravinnekuituannoksen (1 t ha^-1) vaikutus ei riittänyt kevääseen saakka, vaan siitä huuhtoutui NO₃ˉ:a yhtä lailla kuin kuiduttomasta käsittelystä. Annoksen kasvattaminen 2 t ha^-1 vähensi NO₃ˉ:n huuhtoutumista keväällä oleellisesti, mutta täysi vaikutus saatiin vasta selvästi suuremmilla annoksilla (8 t ha^-1). Näillä ei kuitenkaan saatu yhtä suurta NO₃ˉ:n huuhtoutumisen vähenemistä syksyllä. Niinpä kuitumäärällä on syytä hakea kompromissi syksyn ja kevään huuhtoutumisen kannalta pitäen mielessä se, että suuri kuituannos johtaa seuraavana kasvukautena sadonalennukseen.

Viljelytekniset ratkaisut säilörehunurmen juuribiomassan hiilisyötteen määrän ja kemiallisen koostumuksen hallinnassa

Sanna Kykkänen, Panu Korhonen, Saara Lind, Perttu Virkajärvi — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen ohella maaperän hiilivarastojen lisääminen on välttämätön keino ilmaston lämpenemistä hillittäessä. Monivuotiset nurmikasvit ovat avainasemassa maatalousmaiden hiilen sidonnassa ja hiilivarojen vähenemisen hillinnässä. Tämä perustuu sekä viljelytekniikkaan että nurmikasvien biologisiin ominaisuuksiin, erityisesti monivuotisuuteen ja siihen liittyvään yksivuotisista kasveista poikkeavaan juuriston kasvudynamiikkaan. Myös orgaaniseen hiilisyötteeseen kiinteästi liittyvät maan biologinen, kemiallinen ja fysikaalinen viljavuus ovat keskeisiä tekijöitä peltomaiden hiilen kierron ja hiilen pysyvyyden näkökulmasta. Pohjoisilla lyhytkiertoisilla säilörehunurmilla juuristotutkimusta on tehty huomattavan vähän. Keskeisimpinä keinoina vaikuttaa juuribiomassan määrään ja profiiliin ovat nousseet esiin erityisesti typpilannoituksen määrä, kasvilajivalinta sekä nurmen niittokorkeuden nosto. Luonnonvarakeskuksen Kuopion Maaningan toimipaikassa on tutkittu näiden vaikutusta juuriston massaan, profiiliin, hiilipitoisuuteen, hiilen kemialliseen koostumukseen sekä verso/juuri-suhteeseen. Kolme säilörehunurmen juuristodynamiikkaa selvittävää kenttäkoetta toteutettiin Maaningalla vuosina 2018-2020 kivennäismaalla. Kokeessa 1 vertailtiin kahta juuristo-ominaisuuksiltaan poikkeavaa kasvilajia (ruokonata ’Retu’ ja timotei ’Nuutti’). Analyysejä varten kerätyt juuristo- ja satonäytteet otettiin kunkin niiton yhteydessä ensimmäisenä nurmivuotena. Kokeessa seurattiin myös juuristodynamiikkaa minirhitsotron-kuvauksilla 80 cm:n syvyyteen asti. Kokeessa 2 tutkittiin typpi (N) lannoituksen vaikutusta N-tasoilla 0, 150 ja 300 kg N ha^-1 v^-1 jaettuna kolmelle sadolle. Kokeessa 3 koekäsittelyinä olivat niittokorkeudet 6 ja 12 cm. Kokeet 2 ja 3 toteutettiin timotei (’Nuutti’)-nurminata (’Valtteri’) -seoksilla. Juuristonäytteet otettiin toisena nurmivuotena kolmannen korjuun yhteydessä. Kaikissa kokeissa juuristonäytteet jaettiin neljään syvyysprofiiliin (0–2, 2–10, 10–20, 20–40 cm). Juuristomassa, C- ja N-pitoisuus sekä hiilen kemiallinen koostumus (EWAN) selvitettiin profiileittain. Lisäksi laskettiin juuri/verso-suhde. Tulokset osoittavat, että kasvilajivalinta ja N-lannoitustaso vaikuttivat juuristonmäärään ja hiilisyötteeseen. Ruokonadan juuristomassa oli merkittävästi timotein juuristomassaa korkeampi kaikissa kolmessa niitossa ja kasvilajien välinen ero kasvoi kesän edetessä (niitot 1,2 ja 3: ruokonata 5160, 5960, 6360 kg ka ha^-1 vs timotei: 3990, 4360, 4620 kg ka ha^-1). Kokeessa 2 N-lannoitustaso 150 kg N ha^-1 v^-1 tuotti merkitsevästi suuremman juuribiomassan (6860 kg ka ha^-1) kuin lannoitustasot 0 ja 300 kg N ha^-1 v^-1 (4760 ja 4050 kg ka ha^-1). Niittokorkeus ei vaikuttanut juurimassaan tai hiilisyötteeseen. Sadon ja juuristomassan välillä ei havaittu korrelaatiota. Tulokset osoittivat kasvilajivalinnan ja typpilannoituksen säädön vaikuttavan juuristomassaan ja siitä tulevan hiilisyötteen määrään nurmenviljelyssä.

Mihin maidot syksyllä häviävät?

ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Maitomäärän vaihtelu on meijerisektorille ongelma. Periaatteessa meijerille pitäisi tulla saman verran maitoa joka päivä ympäri vuoden, jotta sen kapasiteetti olisi koko ajan täydessä käytössä. Syksyllä maitoa tulee meijeriin kuitenkin vähemmän, ja alhaisimmillaan määrä on lokakuussa. Savonia-ammattikorkeakoulun ja Osuuskunta Maitosuomen yhteisessä tutkimuksessa ryhdyttiin selvittämään, miksi maidon määrä vaihtelee. Tutkimus on tehty Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Maatila 2030- ja Euroopan maaseuturahaston rahoittamassa Umpi – hyvinvoiva umpilehmä -hankkeissa. Tutkimusaineistona olivat tuotosseurantalehmien tiedot vuosilta 2017–2019. Aineistosta kävi ilmi kunkin kyseisenä vuonna poikineen lehmän ProAgria-keskus, rotu, poikimapäivämäärä, poikimakerta, lypsykonetyyppi sekä mittalypsyn päivämäärä, maitotuotos ja solupitoisuus. Vuoden 2017 aineistossa oli mukana 218 385 lehmän, vuoden 2018 aineistossa 214 747 lehmän ja vuoden 2019 aineistossa 207 025 lehmän poikimiset. Tarkastelussa huomioitiin kymmenen poikimisen jälkeistä mittalypsyä. Tilastollisissa analyyseissa aineistosta otettiin 5 %:n satunnaisotanta. Vuosina 2017–2019 tuotosseurantalehmien poikimisia oli eniten tammi-, heinä-, elo- ja joulukuussa. Vähiten niitä oli touko- ja kesäkuussa. Kaikkien kerran kuukaudessa mittalypsyssä olevien tuotosseurantalehmien paras keskimääräinen mittalypsytulos oli touko- tai kesäkuussa. Vuonna 2017 paras keksimääräinen mittalypsytulos oli kesäkuussa 32.1 kg, vuonna 2018 toukokuussa 32.0 kg ja vuonna 2019 toukokuussa 32.5 kg. Heikoin mittalypsytulos oli kaikkina tarkastelujakson vuosina lokakuussa: 30.2 kg, 30.2 kg ja 30.5 kg. Parhaimman ja heikoimman kuukauden mittalypsytuloksen välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä. Tuotosseurantalehmien tuloksia tarkasteltiin poikimakuukauden perusteella. Kymmenen poikimisen jälkeisen mittalypsyn keskimääräisen maitotuotoksen perusteella joulukuu on kaikkina tarkasteluvuosina paras kuukausi poikia. Loka- ja marraskuu ovat seuraavaksi parhaimpia. Aineistosta verrattiin rotuja, poikimakertaa ja lypsyjärjestelmiä. Vertailtavina rotuina olivat ayrshire ja holstein. Poikimakerroista tarkasteltiin ensimmäistä, toista ja kolmatta tai sitä useammin poikineita. Lypsyjärjestelmät jaoteltiin automaatti-, lypsyasema- ja parsinavettalypsyihin. Rotu, poikimakerta ja lypsykonetyyppi vaikuttivat maitomääriin. Lypsykonetyypeistä eroa oli nimenomaan automaattilypsyn ja muiden lypsytapojen välillä. Lypsyasemalla ja parsinavetassa lypsettäessä maitomäärissä ei ollut merkitsevää eroa. Merkitsevää eroa ei myöskään ollut lypsykäyrän muodossa rotujen, lypsykerran tai lypsykonetyypin välillä. Nämä tekijät eivät selitä maitomäärän alhaisuutta lokakuussa. Maitomäärän väheneminen lokakuussa on samansuuntainen eri roduilla, poikimakerroilla ja lypsykonetyypeillä.

Kuluttajatutkimus suhtautumisesta ruoan hiilijalanjälkeen Hiilijalanjälkilaskuri broileritiloille -hankkeessa

Samu Palander, Beata Taijala, Marja Katajavirta, Hannu Tuuri — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Osana Hiilijalanjälkilaskuri broileritiloille –hanketta selvitettiin kuluttajatutkimuksen keinoin kahdessa kyselyssä asenteita kuluttamiseen, hiilijalanjäljen laskentaan, huomioimiseen ja merkintään. Menetelmänä oli kvantitatiivinen kyselytutkimus, joka toteutettiin ikäjakauman (18–75 vuotta) ja alueellisuuden puolesta edustavaksi rakennetun tutkimuspaneelin kautta alkuvuodesta 2020 (ennen pandemiaa) ja alkuvuodesta 2021. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa vastaajia oli 701 ja toisessa osassa 710; ja 95% luottamustasolla virhemarginaali oli korkeintaan 3.7 prosenttiyksikköä. Taustatietojen (demografiset tiedot, asumismuoto, liikkuminen sekä ruokahankintoihin ja ruokavalioihin liittyvät kysymykset) jälkeen kysyttiin vastaajien yleisiä ilmastonmuutokseen ja hiilijalanjälkeen liittyviä asenteita sekä hiilijalanjälkilaskureiden käyttöä sekä elintarvikkeiden hiilijalanjälkimerkintöihin liittyviä tietoja. Toisessa kyselyssä lisättiin kysymys, jossa pyydettiin oman mielikuvan perusteella asettamaan tavanomaisia lounasruoka-annoksia järjestykseen hiilijalanjäljen mukaan. Tutkimusaikana yleinen huolestuneisuus ilmastonmuutoksesta väheni jonkin verran. Selittävänä tekijänä saattaa olla koronapandemia, joka valtakunnallisessa uutisoinnissa syrjäytti ilmastonmuutoksen. Samoin vastaajien aikomukset ja toimet hiilijalanjäljen pienentämiseksi olivat pääsääntöisesti vähentyneet. Ruokaan liittyvistä keinoista kuluttajien hiilijalanjäljen pienentämiseksi suosituimpia olivat kotimaisten tuotteiden käytön lisääminen ja ruokahävikin vähentäminen, joiden osalta jonkin verran tai merkittävästi toimia tekevien osuus oli 88–92%. Kyselyjen välisen vuoden aikana hiilijalanjälkilaskureihin tutustuneiden osuus kasvoi lähes kymmenellä prosenttiyksiköllä n. 30%:iin (P<0.001) , ja laskureita ostopäätöksissään hyödyntävienkin osuus vaikuttaisi kasvaneen. Kysymyksiin siitä, mietitäänkö ympäristövaikutuksia elintarvikkeita ostettaessa ja onko hiilijalanjäljen ilmoittamisella merkitystä ostopäätökseen, ei vastauksissa tapahtunut muutosta: runsas 20% vastaajista mietti ympäristövaikutuksia, noin 36–37% ei miettinyt ja n. 40% mielipiteistä asettui näiden välille. Pyydettäessä vastaajia asettamaan lihaa, kalaa tai pelkkiä kasviksia sisältäviä esimerkkilounasvaihtoehtoja olettamansa hiilijalanjäljen mukaan suuruusjärjestykseen, mielikuvat vaihtoehtojen hiilijalanjäljestä vaihtelivat voimakkaasti, ja kukaan vastaajista (n=710) ei osannut asettaa lounaita Luonnonvarakeskuksen ilmastovaikutusten laskennan mukaiseen järjestykseen. Hiilijalanjälkilaskureihin ja hiilijalanjälkimerkintöjen hyödyntämiseen liittyvät vastaukset viittaavat siis siihen, että mahdollinen halu hiilijalanjäljen pienentämiseen ei välttämättä konkretisoituisi ostokäyttäytymisenä. Mielikuvat ruoan ilmastovaikutuksista eivät myöskään usein ole oikeita.

Työkalu broilerituotantotilojen hiilijalanjäljen hallintaan

Samu Palander, Beata Taijala, Henri Teittinen — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Ruoantuotantoon liittyvät mahdollisuudet Suomen kokonaishiilipäästöihin vaikuttamiseen ovat rajalliset. Maatalouden osuus valtakunnallisista hiilipäästöistä (global warming potential –suhteutettuina kaasuina, joista osa ei liity kemiallisesti hiileen) on yleisten tulkintojen mukaan noin kymmenen prosenttia. Hiilipäästökeskustelussa on kuitenkin kiinnitetty paljon huomiota kotieläintuotteisiin ja niiden osuuteen tuotannossa tai ravinnossa. Elintarviketeollisuuden toimijat ovat julkistaneet viime vuosina maidontuotantoon ja lihantuotantoon liittyviä, selkeästi mielikuvaa parantamaan tarkoitettuja hankkeita hiilipäästöjen laskemiseksi ja alentamiseksi. Broilerituotannossa rehunmuuntosuhde ja sitä kautta ekologinen tehokkuus verrattuna muuhun kotieläintuotantoon on hyvä, vaikkakin tuotanto edellyttää suhteellisen arvokkaita rehuja. Lisäksi kanalintujen ruoansulatuksen metaanipäästöjä voidaan pitää merkityksettömän pieninä. Broilerituotannossa on lisäksi mahdollisuuksien mukaan pyritty etsimään uusiakin ratkaisuja rehuvalinnoissa ja lämmitysenergiassa, ja näillä voidaan hiilijalanjälkeen tai ylipäänsä ympäristökuormitukseen vaikuttaa. Hiilijalanjälkilaskuri broileritiloille –hankkeessa on kehitetty tilatason työkalua näiden valintojen merkityksen arviointiin tai seurantaan. Tarkastelu rajattiin tässä tuotantopolven broilerien kasvatukseen. Tausta-aineistona on hyödynnetty Luonnonvarakeskuksen raportteja tai muita valtakunnallisia tiedon tuottajatahoja, kuten Motivaa tai Lipasto-tietokantaa. Hiilijalanjälkilaskureissa on aina haasteena laskennan rajaamisen ja yleistettävyyden ongelma. Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) on julkaissut joitakin laskentaperiaatteita, joita broileritilojen hiilijalanjälkilaskurissakin on hyödynnetty. Vaikka tavoitteena on ennen muuta tilatason valintojen vaikutuksen demonstroiminen, on kuitenkin pyritty yleisestikin vertailukelpoisia tuloksia antavaan laskentaan. Laskennassa on kuitenkin tehty joitakin tarkoituksellisia yksinkertaistuksia vertailukelpoisuuden parantamiseksi nimenomaisesti kehitystyössä mukana olevan yrityksen muussa yhteydessä laskettuihin tuloksiin. Laskurissa päädyttiin huomioimaan sähkö, lämmitysenergia ja muu energiankulutus, rehut, kuivikkeet sekä lannan käsittely ja varastointi suhteutettuina tuotettua ruhokiloa kohti. Laskurin testaaminen hankkeen yhteistyö- ja kohdetiloilla on mahdollistanut merkittävimpien päästölähteiden (rehu, energia) tunnistamisen sekä laskurin muokkaamisen käytettävyydeltään ja informatiivisuudeltaan tarkoituksenmukaiseksi. Laskentaa voidaan myös verrata muihin jossain määrin vertailukelpoisiin laskureihin ja niiden antamiin tuloksiin.

RP1-geenin ilmentyminen länsisuomenkarjalla

Kaisa Peura, Teija Rönkä — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

RP1-geeni on resessiivisesti eli peittyvästi periytyvä yhden geenin aiheuttama sairaus. RP1-geeniä on löydetty useista roduista, ja sen määritys tehdään nykyisin kaikille nautaroduille genomitestauksen yhteydessä SNP-sirulla. RP1 eli retinitis pigmentosa-sairaus aiheuttaa silmän verkkokalvon etenevää rappeutumista. Rappeutuminen alkaa silmänpohjan tappisolujen tuhoutumisella. Tämän seurauksena hämäränäkö heikentyy ja sairaus etenee lopulta sokeutumiseen asti. RP1 etenee vähitellen, eikä se välttämättä ehdi näkyä yksilön ilmiasussa koko elinaikana, vaikka yksilö olisi tautigeenin homotsygoottikantaja. Tautigeenin heterotsygoottikantajilla ei ole havaittu vikaa näössä. Sukusiitoksen lisääntyessä myös resessiivisesti perityvien geenien sairaudet yleistyvät. Sukusiitos on silmälläpidettävä asia useissa lypsykarjaroduissa. Länsisuomenkarjan genotyypityshankkeen yhteydessä testatuista eläimistä noin 2 % havaittiin RP1-geenin homotsygoottikantajiksi. 27 % testatuissa oli heterotsygoottikantajia ja 71 % vapaita RP1-geenistä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kerätä havaintoja mahdollisista oireista länsisuomenkarjan homotsygoottikantajilla ja näin kartoittaa RP1-geenin vaikutusta ja ilmentymistapaa. Karjanomistajille, joiden karjasta oli länsisuomenkarjan genotyypityshankkeessa tehdyissä genomitesteissä löydetty RP1-geenin homotsygoottikantajia, lähetettiin kysely. Kysymyksiin vastasi 15 tilaa, ja havainnot saatiin 17 naudasta, joiden keski-ikä oli 3.8 vuotta. 15 yksilön kohdalla ei havaittu sokeuteen viittaavia oireita tai muutosta käytöksessä. Tämä tulos vahvisti aiempaa tutkimustietoa siitä, että näkökyvyn heikkeneminen tapahtuu etenevästi eikä esiinny normaalisti alle 4-vuotiailla homotsygoottikantajilla. Kahdella lehmällä oli näkökyvyn heikentymiseen viittaavia oireita. Nämä lehmät olivat 4- ja 10-vuotiaita. 4-vuotiaan lehmän havaittiin olevan arka ja osittain aggressiivinen uusissa tilanteissa. 10-vuotiaan lehmän hämäränäkö oli heikentynyt selvästi, ja sillä oli vaikeuksia liikkua hämärässä ja havaita edessään olevat esteet. RP1-geeninvaikutusta näköhäiriöiden esiintymiseen ei tiedetä kyselyn perusteella varmasti. Tämä vaatisi asiaan perehtyneen eläinlääkärin tutkimuksen. Näiden lehmien oireissa oli kuitenkin yhtäläisyyksiä ranskalaisella normande-rodulla havaittuihin oireisiin, kuten arkuuteen ja hämäränäön heikentymiseen. Tarkemmissa tutkimuksissa näiden normande-nautojen silmänpohjissa havaittiin viitteitä alkavasta rappeutumisesta. Geenitason tutkimus ja sen tulosten hyödyntäminen jalostuksessa on tärkeää, jotta yhden geenin aiheuttamien sairauksien lisääntyminen populaatiossa saadaan hidastumaan tai pysähtymään. Länsisuomenkarjan kohdalla on tärkeää genomitestata jokainen yksilö, jotta RP1-geenin suhteen pystytään tekemään linjauksia ja hallitsemaan geeniä karja- ja populaatiotasolla.

Tutkimuksesta käytäntöön – maitotilayrityksen kokonaisvaltainen johtaminen

Jyrki Rajakorpi, Margit Närvä, Matti Ryhänen, Timo Sipiläinen — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Maitotilayritysten johtamisen haasteet kasvavat toimintaympäristön muutosten myötä. Parhaiten menestyvät ne maatalousyrittäjät, jotka suunnittelevat ja johtavat yritystoimintaansa kokonaisvaltaisesti. Kokonaisvaltaisella johtamisella tarkoitetaan pitkän ja lyhyen aikavälin johtamista yhtenä kokonaisuutena. Tällöin pitkän aikavälin tavoitteita toteutetaan lyhyen aikavälin johtamisella eli kaikki toiminta tähtää strategian toteuttamiseen. Jokainen maitotilayritys on resursseiltaan erilainen, joten muiden maitotilayrittäjien tekemät ratkaisut eivät sovellu sellaisenaan kopioitavaksi. Tämän artikkelin tavoitteena oli kuvata, miten tutkimustietoa hyödyntämällä ja maitotilayrittäjien sekä eri sidosryhmien kanssa yhteiskehittämällä luotiin Maitotilayrityksen kokonaisvaltaisen johtamisen käsi- ja työkirja. Näiden avulla maitotilayrittäjä voi systemaattisesti suunnitella yritystoiminnan kehittämistä tavoitteidensa mukaisesti ja toteuttaa strategiaa niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Käsi- ja työkirjaa yhteiskehitettiin monivaiheisesti. Alussa kerättiin tutkimusaineistoa haastattelemalla maitotilayrittäjiä ja sidosryhmien edustajia. Tämän aineiston avulla selvitettiin kokonaisvaltaisen johtamisen nykytilaa maitotilayrityksissä sekä miten maitotilayritysten kokonaisvaltaista johtamista voidaan edistää. Lisäksi järjestettiin maitotilayrittäjille ja sidosryhmän edustajille työpajoja, joissa käsiteltiin millainen kokonaisvaltaisen johtamisen malli parhaiten huomioi maitotilayrittäjien ja sidosryhmien tarpeet. Maitotilayrityksen kokonaisvaltaisen johtamisen malli luotiin näiden teemahaastatteluiden, työpajojen, kirjallisuuden ja tutkijaryhmän tutkimusten pohjalta. Kokonaisvaltaisen johtamisen mallin pohjalta laadittiin käsi- ja työkirjaluonnokset. Maitotilayrittäjät ja sidosryhmien edustajat osallistuivat käsi- ja työkirjaluonnosten kehittämiseen antamalla palautetta ja kehittämisehdotuksia monessa vaiheessa: esitestaamalla luonnosversioita sekä osallistumalla teemahaastatteluihin ja työpajoihin. Lisäksi käsi- ja työkirjaa pilotoitiin Etelä-Pohjanmaan ProAgrian, Seinäjoen ammattikorkeakoulun (SeAMK) ja ProAgria Keskusten Liiton toteuttamassa Johto-hankkeessa sekä SeAMKin agrologi (AMK)-opetuksessa. Yhteiskehittämisen myötä käsi- ja työkirjaluonnoksia parannettiin, ymmärrettävyyttä selkeytettiin ja teksti muokattiin arkikielelle. Maitotilayrityksen kokonaisvaltaisen johtamisen käsi- ja työkirja pohjautuvat tutkimustietoon. Yhteiskehittämällä käsi- ja työkirja muokattiin maitotilayrittäjien käytännön johtamistarpeita vastaavaksi. Käsi- ja työkirja auttavat maitotilayrittäjää kokonaisvaltaisen johtamisen omaksumisessa ja maitotilayrityksen johtamisessa.

Päätöksenteko suomalaisissa maatilayrityksissä

Leena Rantamäki-Lahtinen, Furkan Yigit, Timo Sipiläinen — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Toimintaympäristön suurista muutoksista huolimatta perheyrityksillä on edelleen keskeinen rooli ruuantuotannon ja maatalouden harjoittamisessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata perheyrittäjyyden roolia ja päätöksentekoa maatalousyrityksissä. Tutkimuksessa sovelletaan perheyritysten päätöksenteon teoreettisia lähestymistapoja. Tutkimuksen aineistona käytettiin vuoden 2021 keväällä kerättyä kyselyaineistoa (N=2052). Valtakunnallinen aineisto kuvaa kattavasti erilaisia maatiloja. Analyysit tehtiin pääkomponenttianalyysiä ja ei-parametrisia testejä käyttäen. Aineiston maatilat luokiteltiin soveltaen perheyrittäjyyden viitekehystä ja OECD:n määritelmää yksinyrittäjyydestä. Luokiksi muodostuivat: 1) perheyrittäjät, joiden maatilalla toiminnasta vastasi ja/tai jolla työskenteli useampi saman perheen jäsen (n=1 190). Osalla perheyrittäjiä oli myös ulkopuolista työvoimaa, 2) yksinäisyrittäjät, joilla ei ollut lainkaan työntekijöitä eikä työhön osallistuvia perheenjäseniä (n=708), ja 3) yksinyrittäjät, joilla oli ulkopuolista työvoimaa mutta ei työhön osallistuvia perheenjäseniä (n=101). Perheyritykset ja niiden yksinyrittäjien tilat, joilla oli työntekijöitä, olivat sekä peltoalalla että kokonaistuotolla mitattuna isompia ja toimivat usein kotieläin- tai puutarhatiloina. Tutkimuksessa tarkasteltiin vastaajien yrittäjyyteen liittyviä arvoja, jotka tiivistettiin pääkomponenttianalyysin avulla kolmeen muuttujaan. Perheyrityksissä ja työvoimaa palkanneilla yksinyrittäjillä korostuivat taloudellista kestävyyttä kuvaavat arvot suhteessa niihin yksinyrittäjiin, joilla ei ollut ulkopuolista työvoimaa. Ne olivat myös taloudellisilla mittareilla hieman paremmin menestyneitä ja niissä yrittäjät arvostivat enemmän yrityksen kasvua. Perheyrityksissä korostuivat jatkuvuuteen ja tilan säilymiseen suvun hallinnassa liittyvät arvot. Sekä perheyrityksissä, että ulkopuolisia työllistävien yksinyrittäjien maatilayrityksissä vastuun jakaminen perheen ulkopuolisille työntekijöille on vähäistä. Strategisen ja taktisen tason päätökset tehtiin joko perheen kesken tai yksin. Työntekijöille annettiin vastuuta lähinnä selkeiden käytännön töiden osalta. Suuressa osassa perheyrityksiä pitkän ja keskipitkän aikavälin suunnittelu, tuotantomenetelmien valinta ja investointien toteutus tehtiin perheenjäsenten kesken. Perheenjäsenten kanssa yhdessä työskentely ja päätösten tekeminen olivat useimpien vastaajien mielestä melko tai erittäin tärkeitä ja ne korreloivat myös positiivisesti taloudellisen menestymisen ja kasvun kanssa. Perheyrityksen johtamisessa jatkuvuuden arvostaminen näkyy myös strategiavalinnoissa. Perhe on parhaimmillaan voimavara, joka tuo tukea, joustavuutta ja mahdollisuuksia tilan toiminnan kehittämiseen. Toisaalta kun kriittiset päätökset tehdään vain perheen kesken, perheen ulkopuolisten työntekijöiden ja asiantuntijoiden osaamista ei välttämättä pystytä hyödyntämään täysimääräisesti.

Käytännön tarpeista lähtevä soveltava taloudellinen tutkimus – maitotilayrittäjän näkökulma

Matti Ryhänen, Timo Sipiläinen, Margit Närvä, Jyrki Rajakorpi — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Tämän artikkelin tavoitteena oli selvittää maitotilayrittäjän näkökulmasta, miten tutkimusta tulisi suunnata tuottavan ja kannattavan yritystoiminnan edellytysten luomiseen. Lisäksi ennakoidaan tutkimuksen tarpeita tulevaisuudessa. Keskeiset indikaattorit tarkastelussa ovat tuottavuus ja kannattavuus. Taloudellisen kestävyyden kannalta pitkällä aikavälillä kannattavuus on keskeisin kysymys. Tuottavuutta parantavat toimenpiteet voivat vähentää ympäristökuormitusta ja parantaa ihmisten jaksamista sekä eläinten hyvinvointia. Artikkelin tavoitteisiin haettiin vastausta tarkastelemalla Suomessa toteutettujen tutkimus- ja kehittämishankkeiden tuloksia sekä maatalouspoliittisia päätöksiä. Tarkastelu kattaa EU-jäsenyyden ajan, jolloin maitotilayrittäjän toimintaympäristö on muuttunut olennaisesti. Tuottavuuden kasvusta huolimatta maitotilayritysten kannattavuus on ollut keskimäärin huono. Suomi epäonnistui maatalouspolitiikassaan EU-kaudelle asettamiensa edellytysten luonnissa kannattavuustavoitteen saavuttamisen osalta. Markkinaohjautuvuuden kasvun myötä tulevaisuuden ennustettavuus heikkeni. Tarvitaan uusia keinoja ennakoida tulevaisuuden toimintaympäristöä sekä strategista johtamistutkimusta, missä korostuu tehokkuuden, tuottavuuden ja kilpailukyvyn pitkäjänteinen parantaminen. Erikoistuminen, ydinosaamiseen panostaminen ja verkostoituminen ovat strategiatyön lähtökohtia monissa maitotilayrityksissä. Maitotilayritystä on johdettava kokonaisvaltaisesti niin, että strategisia tavoitteita toteutetaan myös operatiivisella johtamisella. On ilmeistä, että päätösten tueksi tarvitaan formaaleja menettelytapoja strategisia päätöksiä varten ja käytännöllisiä menettelytapoja operatiivisia päätöksiä varten. Kokonaisvaltaisen johtamisen avulla päästään eroon perinteisestä sirpalemaisesta päätöksenteosta ja kokonaistalouden kannalta haitallisista päätöksistä. Yhteistyöllä, yhteisyrityksillä ja verkostoitumalla on mahdollista hyödyntää osaamista aiempaa paremmin ja tehostaa tuotantoa ja lisätä tuottavuutta. Samalla työhyvinvointi ja motivaatio paranevat. Yhteistyöverkostossa resurssien hankinta helpottuu, johtaminen ja tuotantotoiminta tehostuvat ja käyttöön saadaan lisäosaamista, mikä mahdollistaa yksikkökustannusten alentamisen ja kannattavuuden parantamisen. Kunkin kannattaa keskittyä siihen, minkä parhaiten osaa. Niukkojen resurssien tehokas käyttö parantaa osaltaan tuotannon kokonaiskestävyyttä. Tutkimus- ja kehittämishankkeissa yhteissuunnittelun merkitys todennäköisesti kasvaa, sillä eri toimijat ja erityisesti maitotilayrittäjät ovat keskeisessä asemassa uusien käytäntöjen omaksumisessa. Soveltavassa tutkimuksessa maitotilayrittäjät kannattaa ottaa mukaan jo hankkeiden kehittämisvaiheessa. Maitotilayrittäjät tarvitsevat tietoa, mitkä keinot lisäävät tuottavuutta ja parantavat tehokkuutta juuri heidän yrityksissään. Lisäksi he tarvitsevat tietoa ja keinoja hintavaihteluilta suojautumiseen.

Metsäteollisuuden kuitulietteiden peltoviljelykäyttö karkeilla kivennäismailla

ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Viimeaikaiset tulokset massa- ja paperiteollisuuden sivuvirroista ja tehtaan jätevesien puhdistusprosesseista syntyvien kuitulietteiden käytöstä maanparannusaineina hienojakoisilla viljelymailla ovat olleet lupaavia. Kuitulietteiden sato-, hiilisyöte- ja maanparannusvaikutusten selvittämiseksi karkeilla kivennäismailla (KHt) perustettiin Biosfääri-hankkeessa (Biosfääri Pohjois-Savo; Biomassan ja biojalostusteknologioiden hyödyntäminen liiketoiminnan kasvattamisessa) Luke Maaningalle kaksivuotinen, lohkoittain satunnaistettu ja neljänä kerranteena toteutettu kenttäkoe. Timotei-nurminatanurmi perustettiin kesäkuussa 2020 suojaviljan alle. Ennen kylvöä kuitulietteet levitettiin maan pintaan (21–28 tuore-t ha^-1, liukoinen-N n. 15 kg ha^-1, kokonais-P n. 26 kg ha^-1) ja äestettiin noin 7 cm:n syvyyteen. Toinen metsäteollisuuden kuitulietteistä oli tyyppinimeltään kalkkistabiloitu puhdistamoliete (kalkkikuitu Kuopio; Fortum Waste Solution Oy; jatkossa maanparannuskuitu A), kun taas toinen oli hygienisoimaton ja tuotteistamaton (Stora Enso Oyj, Varkaus; jatkossa maanparannuskuitu B). Kuitulietteistä otetuissa näytteissä ei todettu salmonellabakteereita ja Escherichia coli -pitoisuudet (<10 pmy g^-1) alittivat raja-arvot. Ennakkotietojen perusteella levitysmäärät suunniteltiin siten, että keskimääräinen kadmiumin enimmäiskuormitus ei ylittyisi ja lisätty hiilimäärä olisi samansuuruinen kuitukoejäsenten kesken (toteuma n. 3100 kg C ha^-1). Molemmilla kuitulietteillä oli mukana kaksi mineraalityppilannoitustasoa (40 ja 80 kg N ha^-1, lisänä n. 40 kg K ha^-1). Mukana oli myös mineraalityppiportaat (0, 40, 80, 120 kg N ha^-1, lisänä 10 kg P ha^-1, n. 40 kg K ha^-1). Tässä raportissa tuloksia esitetään karsitusti seuraaville koejäsenille: 1) typpilannoittamaton 0 kg N ha^-1 (jatkossa 0 N), 2) mineraalityppiporras 80 kg N ha^-1 (jatkossa 80 N), 3) maanparannuskuitu A + 80 N ja 4) maanparannuskuitu B + 80 N. Nurmivuonna 2021 tarkasteltiin kuitulevitysten jälkivaikutusta. Mineraalitypen lannoitustasot säilytettiin samanlaisina kuin vuonna 2020 (lisänä 1. niitossa: 20 kg P ha^-1, n. 25 kg K ha^-1; 2. niitossa: 0 kg P ha^-1, n. 25 kg K ha^-1). Ensimmäisenä koevuonna puimalla korjatun ohran sato (15% kosteus) oli kuitukoejäsenillä 80 kg N ha^-1-lisäystasolla keskimäärin 3840 kg ha^-1, eikä poikennut tilastollisesti merkitsevästi koejäsenestä 80 N. Vuonna 2021 kuitukoejäsenet tuottivat keskimäärin 980 kg ka ha^-1 suuremman nurmen kokonaiskuiva-ainesadon verrattuna 80 N -koejäseneen. Tämä satoero oli tilastollisesti merkitsevä molemmilla maanparannuskuiduilla ja selittyi todennäköisesti kuitujen sisältämän typen mineralisoitumisella.

Orgaanisten lannoitteiden hiilisyöte ja lannoitusvaikutus nurmen perustamis- ja satovuosina

Maarit Termonen, Arja Mustonen, Katja Alhonoja, Kirsi Järvenranta, Mari Räty — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Orgaanista voimaa peltoon ja parteen (OrVo) -hanke toteutti Luke Kuopio Maaningan toimipaikassa 2020–2021 ruutukokeen, jossa tutkittiin Gasum Oy:n orgaanisten lannoitteiden hiilisyötettä ja lannoitusvaikutusta verrattuna Luke Maaningan biokaasulaitoksen (ainoa syöte naudan liete) käsittelyjäännökseen sekä mineraalityppeen. Vuonna 2020 koekasvina oli puitu ohra, ja vuonna 2021 ohran alle perustettu timotei-nurminataseos, joka korjattiin kaksi kertaa kesän aikana. Keväällä 2020 ohran lannoitteina käytettiin Vehmaan konsentraattia (4.8 t ha^-1; liukoinen typpi 103 kg ha^-1) sekä Turun konsentraattia, johon levityksen helpottamiseksi sekoitettiin 15 % vettä (10.2 t ha^-1; liuk. N noin 59 kg ha^-1). Luken käsittelyjäännöstä levitettiin 36.4 t ha^-1 (liuk. N 69 kg ha^-1). Mineraalityppeä ei lisätty. Keväällä 2021 nurmen ensimmäiselle sadolle käytettiin uudelleen Vehmaan konsentraattia (3.7 t ha^-1; liuk. N 81 kg ha^-1) sekä Luken käsittelyjäännöstä (36.8 t ha^-1; liuk. N 81 kg ha^-1), mutta Turun konsentraatti korvattiin Honkajoen käsittelyjäännöksellä (15.9 t ha^-1; liuk. N 73 kg ha^-1). Orgaanisten lannoitteiden typpi täydennettiin mineraalitypellä (30 kg N ha^-1) ja toinen sato lannoitettiin mineraalilannoitteilla (80 kg N ha^-1). Vuonna 2020 käsittelyjä verrattiin 80 kg N ha^-1 mineraalityppilannoitukseen ja vuonna 2021 mineraalityppilannoitukseen, joka sai 100 kg N kummallekin sadolle. Viljasato (15 % kosteus) oli orgaanisilla lannoitteilla 3420–4470 kg ha^-1 ja mineraalitypellä 4040 kg ha^-1. Vehmaan konsentraatti sisälsi enemmän liukoista typpeä ja tuotti korkeamman sadon kuin muut orgaaniset lannoitteet. Ensimmäinen nurmisato oli orgaanisilla lannoitteilla 4780–4930 kg ka ha^-1 ja toinen 2910–2980 kg ka ha^-1. Mineraalityppilannoitus tuotti 1. sadossa 4470 kg ka ha^-1 ja 2. sadossa 3100 kg ka ha^-1. Orgaanisten lannoitteiden lannoitusvaikutus on mineraalilannoitusta pitkäkestoisempi maassa mineralisoituvan kokonaistypen vuoksi. Satomäärissä tämän suuntainen ilmiö oli nähtävissä, mutta sadot eivät nurmivuonna poikenneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Luken käsittelyjäännöksen hiilisyöte oli molempina vuosina yli 600 kg ha^-1. Turun konsentraatti sisälsi paljon hiiltä, ja sen hiilisyöte oli matalasta levitysmäärästä huolimatta 444 kg ha^-1. Vehmaan konsentraatin hiilisyöte jäi alle sadan kilon, ja Honkajoen käsittelyjäännöksen hiilisyöte oli noin 130 kiloa. Kaikki käytetyt orgaaniset lannoitteet toimivat lannoitteina hyvin. Hiilisyötteen määrä vaihteli. Näin lyhyessä kokeessa hiilen kertymistä maahan on epätodennäköistä todentaa maanäytteistä. Konsentraattien kuljettaminen pitempiä matkoja on lietteen kuljetusta kustannustehokkaampaa. Käytännössä niitä ei ole useinkaan tarkoituksenmukaista levittää yksinään matalan levitysmäärän ja mahdollisten juoksevuusongelmien vuoksi, vaan ne kannattaa sekoittaa lietteeseen tai toiseen orgaaniseen valmisteeseen.

Tukialueen ja suuren jalostuslaitoksen vaikutus tuotannon lopettamiseen ja tuotantosuunnan vaihtamiseen suomalaisilla tiloilla

Juho Valtiala — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Suomen maatalouden rakenne on kehittynyt voimakkaasti 2000-luvulla. Tilojen lukumäärä on laskenut ja jäljelle jäävien tilojen keskikoko vastaavasti noussut. Toisaalta monet tilat ovat päätyneet lopettamisen sijaan vaihtamaan tuotantosuuntaa. Näissä tapauksissa kyseessä on usein ollut siirtyminen kotieläintuotannosta kasvituotantoon, jossa vaadittavat investoinnit ja työmäärä jäävät keskimäärin huomattavasti kotieläintuotantoa pienemmiksi. Syyt tuotannon lopettamiseen ja tuotantosuunnan vaihtamiseen ovat moninaiset. Tilan sijainti ei lähtökohtaisesti ole keskeinen syy tuotannosta luopumiseen tai tuotantosuunnan vaihtamiseen, mutta se voi olla rasite tai etu ja siten myötävaikuttaa päätöksiin tuotantosuunnasta tai lopettamisesta. Sijaintiin liittyy monia merkittäviä tekijöitä, kuten ilmasto ja maaperä. Toisin kuin näihin tekijöihin, joihinkin tekijöihin voidaan vaikuttaa myös poliittisilla ja muilla päätöksillä. Yhtäältä maksettavat tuet vaihtelevat hieman tukialueittain, ja tästä syystä eri tukialueilla mutta lähellä toisiaan sijaitsevien tilojen tuotantopäätökset voivat erota toisistaan. Toisaalta maataloustuotteiden jalostus on voimakkaasti keskittynyttä, ja suuren jalostuslaitoksen sijainti voi aiheuttaa maatilalle joko logistista etua tai haittaa. Tämä tutkimus tarkastelee muutoksia lypsy- ja siipikarjatilojen lukumäärissä. Analyysi jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä verrataan suhteellisia muutoksia lypsykarjatilojen lukumäärissä AB- ja C-tukialueiden rajalla. Toisessa osassa tarkastellaan siipikarjatilojen etäisyyttä suurimpiin teurastamoihin. Analyysissa käytettiin tilastollisia menetelmiä. Ensimmäisessä osassa eroja testattiin ristiintaulukoinnilla ja tarkasteltiin efektikokoa; toisessa osassa puolestaan käytettiin logistista regressiota. Tulokset osoittavat, että lopettaneiden tai tuotantosuuntaa vaihtaneiden lypsykarjatilojen suhteelliset osuudet eivät juurikaan eroa tukialueiden välillä. Siipikarjatilojen osalta havaitaan lähempänä suurta tuotantolaitosta sijaitsevien tilojen lopettaneen tai vaihtaneen tuotantosuuntaa selvästi kauempana sijaitsevia harvemmin. Tämä antaa viitteitä siitä, että tuotantolaitoksen sijainnilla on vaikutusta maatilan tuotantopäätöksiin. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää politiikan suunnittelun apuna, ja toisaalta ne auttavat ennakoimaan tuotannon rakenteen kehittymistä eri tuotantosuunnissa.

Mikrokurssit jatkuvan oppimisen välineenä

Hannu Viitala, Marja Kopeli, Kati Partanen, Ardita Hoxha-Jahja — ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Aikaan ja paikkaan sitomattomille kursseille on paljon kysyntää. Koulutuksiin osallistuu yhä enemmän henkilöitä, jotka ovat korkeakouluopiskeluun harjaantumattomia. Lisäksi koulutusta suoritetaan kovan kiireen keskellä. Heidätkin olisi saatava kiinnittymään verkkokurssille. Miten auttaa opettajia ottamaan huomioon tämä kohderyhmä jatkuvan oppimisen koulutuksissa? Jatkuva oppiminen lisääntyy ja korkeakouluihin tulee yhä enemmän taustaltaan, opiskelutaidoiltaan ja digiosaamiseltaan erilaisia opiskelijoita. Microcourse for Learning eLearning on suomalaisessa COL-hankkeessa alun perin rakennettu mikrokurssi, joka auttaa opettajia ottamaan huomioimaan jatkuvan oppimisen opiskelijat verkkototeutuksillaan. Mikrokurssin kehitystä on jatkettu edelleen Erasmus-rahoitteisessa Dual AFS -projektissa. Mikrokurssi on verkkokurssi, jonka kesto voi olla vaikkapa 15 minuuttia, puoli tuntia tai kaksi tuntia. Mikrokurssilla opiskeleminen on aikaan ja paikkaan sitomatonta, ja kurssin voi suorittaa omaan tahtiin silloin, kun itselle sopii. Kurssi voi koostua esimerkiksi lyhyistä videoista, tehtävistä, teksteistä tai rikastetuista kuvista. Mikrokursseista on mahdollista rakentaa ja tuotteistaa laajempikin kokonaisuus, jolloin niistä koostuu myös opintopisteinä määriteltäviä opintoja. Jatkuvan oppimisen koulutusten lisääntyessä yhä useampien opettajien työnkuvaan on alkanut kuulua koulutuksia, joille tulee mukaan myös korkeakouluopiskeluun harjaantumattomia työelämän kiireiden keskeltä osallistuvia opiskelijoita. Pikaperehdytysaineisto on opettajille sopiva ratkaisu. Opettajien kiireet tietäen näitä kursseja kehitettäessä hylättiin laajat materiaalipaketit. Projekteissa rakennettiin mikrokurssit, joiden oletettu opiskeluaika on 15–30 minuuttia. COL-hankkeessa rakennetun kurssin nimi on Online Course for Working Life. Dual AFS -hankkeessa puolestaan rakennettiin kurssi Dual AFS Learning eLearning, jossa yhteensä neljän yliopiston opettajat Albaniasta ja Kosovosta opiskelevat työn ohessa verkko-opettamista. Kurssien oppimisympäristönä on Savonia-ammattikorkeakoulun avoin Moodle, Savonia OpenEdu. Kurssit koostuvat H5P:llä tehdyistä kokonaisuuksista, joissa on tehtävien lisäksi muutamia linkkejä lisäaineistoihin. Sisältöinä ovat mm. työelämälle suunnatun verkkokurssin ominaispiirteet, saavutettavuus ja tekijänoikeudet. Sähköisistä työkaluista käytössä ovat H5P:n eri mahdollisuuksien lisäksi mm. Flinga ja Powtoon. Ideana on aktivoida osallistujaa tekemään ja siten oppimaan. Osallistujaa muistutetaan heti alkuun verkko-opintojakson laatukriteereistä. Lopuksi hän voi tulostaa itselleen muistilistan huoneentauluksi ja antaa palautetta tai kehittämisehdotuksia.

Viljelijöiden näkemyksiä turvepeltojen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä

Elina Virkkunen, Jussi Leppänen — su, 10 heinä 2022 00:00:00 +0300

Tavoite hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2035 mennessä on lisännyt painetta maataloudessa tehtäviin ilmastotoimiin. Erityisinä kehittämiskohteina ovat turvepeltojen kasvipeitteisyys ja viljely korotetulla pohjaveden tasolla ja kosteikkoviljelynä. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa käytäntöön soveltuvia keinoja vähentää turvepeltojen kasvihuonekaasupäästöjä. Tätä varten haastateltiin 19 viljelijää Kainuun, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan alueilta kevättalvella 2020. Tutkimus oli osa RATU-hanketta. (Rahanarvoisia vaihtoehtoja syväturpeisten viljelysmaiden käsittelyyn). Haastateltavat tilat varioitiin taustatekijöiden kuten tilan peltoalan, tuotantosuunnan ja turvepeltojen osuuden suhteen. Suurin osa, 15 tilaa, oli kotieläintiloja. Aineistossa oli kymmenen yli sadan peltohehtaarin tilaa. Nurmi oli 12 tilalla pääkasvi. Tilat sijaitsivat alueella, jossa turvepeltojen osuus on suuri, ja ne olivat monelle tilalle elintärkeitä. Kuudella tilalla oli viljelijän mukaan turvepeltoja 50% tai enemmän peltoalasta, kahdeksalla tilalla turvepeltojen osuus oli 20–50% peltoalasta. Turvepellot olivat viljelijöiden arvion mukaan enimmäkseen paksuturpeisia. Viljelijöiden spontaanien vastausten perusteella voitiin löytää neljä erilaista lähestymistapaa (perustyyppiä) turvepeltojen kasvihuonekaasujen vähentämiseen. Yksittäinen viljelijä saattoi kuulua samaan aikaan useampaan kuin yhteen perustyyppiin:

Nurmiviljelyn tehostajat (16 viljelijää) olivat valmiita parantamaan nurmisatoa, ja usein uudistamaan nurmet vasta keväällä. talviaikaisen kasvipeitteisyyden jälkeen.
Kasvipeitteisyydestä kevääseen asti huolehtivat (11 viljelijää) pyrkivät lyhyeen ja vain kevääseen ajoittuvaan muokkausvaiheeseen erityisesti viljanviljelyssä ja myös viljelemään kerääjäkasveja.
Päästöjen minimoijat (8 viljelijää) olivat valmiita metsittämään tai laajaperäistämään hankalien, märkien ja usein pienehköjen peltolohkojen viljelyä.
Kompensoijat (5 viljelijää) korostivat tilan metsätalouden sitovan hiiltä ja siten kompensoivan maatalouden päästöjä. Muutama viljelijä suunnitteli kosteikkoa tai oli jo perustanut sen.

Viljelijöiden mukaan käytäntö on jo ohjannut nurmiviljelyä turvepelloille. Turvepeltojen pohjaveden tason säätelyyn oli valmiutta, mutta varsinainen kosteikkoviljely kiinnosti selvästi vähemmän. Useimmat eivät uskoneet turvepeltojen kaasupäästöillä olevan merkittävää vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Moni haastateltava mainitsi lentoliikenteen, suurteollisuuden ja kivihiilen polton maataloutta haitallisemmiksi ilmaston kannalta.

Viljelijät ehdottivat, että maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä voitaisiin vähentää:

etsimällä keinoja muualtakin kuin turvepeltojen viljelystä
edistämällä biokaasutuotantoa
huolehtimalla tutkimuksesta, neuvonnasta ja tiedotuksesta
siirtämällä tukioikeuksia pieniltä ja hankalilta lohkoilta muille pelloille
tilusjärjestelyillä
maksamalla korvausta hiilensidonnasta ja kasvihuonekaasujen vähentämisestä

Barriers and levers of enhancing animal welfare in organic and low-input outdoor production: Insights from a supply chain survey

ma, 06 kesä 2022 00:00:00 +0300

Animal welfare is an essential part of the sustainability of animal production. While low-input farming, such as organic animal production, is often considered animal-friendly, several ways to enhance animal welfare in low-input animal production exist. However, currently there is little information on how farmers and other supply chain actors view different innovations and tools which may influence animal welfare in low-input outdoor and organic production systems. The aim of this study was to examine farmers’ and experts’ reactions to new approaches to pig and poultry production, with special attention to their animal welfare-related measures. The reactions were tested formally in by using a quantitative survey instrument in nine European countries (Finland, UK, France, Denmark, the Netherlands, Belgium, Germany, Italy, Romania). In the survey, respondents’ views on production practices and novel measures were asked. These included aspects such as applicability and advantages and disadvantages of various measures such as avoiding mutilations, using dual-purpose or local breeds, or in-ovo sexing. The data included altogether 218 responses from nine countries. Differences between countries were tested and groups of respondents were identified. The results suggest that supply side stakeholders foresee the welfare benefits and some disadvantages of welfare improving measures proposed to them. However, they also indicate that several measures were considered inapplicable despite their benefits. Inadequate financial provisions to adopt a measure was considered as one of the most important reasons for inapplicability of a measure. This may imply either high costs of implementing measures of low market incentives or perceived low demand for animal-friendly products. Other barriers for adopting welfare-friendly measures included farm-specific factors such as limitations imposed by housing. The respondents indicated a high relative preference for feeding, breeding, shelter from predators and the use of vaccines and anti-parasitic treatments to the provision of enrichments and nesting material to pigs, and to mutilations. Farmers agreed that environmental enrichments are important welfare-improving levers and preferred their use in low-input pig and poultry production. Animal breeding-related measures in pig production were perceived quite favorably by supply side stakeholders. Despite their welfare benefits, farmers in some countries had quite high preference towards maintaining castration and tail docking in pig and beak trimming in broiler production as part of their production method.