Kokemuksia valkuaiskasvien viljelystä ja käytöstä nautojen ruokinnassa
Avainsanat:
valkuaisomavaraisuus, valkuaiskasvi, kasvinviljely, nauta, ruokintaAbstrakti
Suomessa viljeltävissä valkuaiskasveissa on paljon mahdollisuuksia valkuaisomavaraisuuden lisäämiseksi nautojen ruokinnassa. Valinnanvaraa löytyy niin kasvivalikoimasta kuin korjuumenetelmistäkin. Hyviä kotoisia valkuaisen lähteitä ovat mm. apilat, sinimailanen, virnat, herne, härkäpapu, lupiinit sekä rypsi ja rapsi. Osa näistä voidaan korjata puimalla, osa säilörehuksi ja osa kummalla menetelmällä tahansa. Hämeen ammattikorkeakoulussa tehtiin vuosien 2014 ja 2015 aikana neljä opinnäytetyötä joissa selvitettiin kokemuksia valkuaiskasvien viljelystä ja käytöstä nautojen ruokinnassa. Työt toteutettiin viljelijähaastatteluina Etelä-Suomen alueella. Kohderyhmänä oli sekä kasvinviljelytiloja että maidon- ja naudanlihantuottajia. Vastausten perusteella valkuaiskasveista saatavat hyödyt niin viljelyssä kuin nautojen ruokinnassa olivat moninaiset. Valkuaiskasvit toivat monipuolisuutta viljelykiertoihin ja maan rakenteen todettiin parantuneen. Ne olivat maittavia rehuja ja sekä syönnin että tuotosten lisääntymistä havaittiin. Hyvänä asiana pidettiin myös niiden monipuolisuutta niin rehukäytössä kuin korjuussakin. Haastatteluissa kävi ilmi, että valkuaiskasvien viljelyn kannustimena oli erityisesti säästöt ostolannoite- ja rehukustannuksissa. Typpeä sitovia palkokasveja viljelemällä oli voitu vähentää ostolannoitteiden käyttöä. Kotoisilla valkuaisrehuilla puolestaan voitiin korvata ostovalkuaisrehuja. Vaikka viljelijät olivat pääosin tyytyväisiä valkuaiskasvien viljelyyn ja rehukäyttöön, haasteitakin löytyi. Erityisesti kasvien viljelyvarmuuteen ja satoisuuteen toivottiin parannusta esimerkiksi lajikevalikoimaa lisäämällä. Rikkakasvien torjuntaan sopivia kasvinsuojeluaineita oli niukasti saatavilla. Osalla valkuaiskasveista, erityisesti härkäpavulla, pitkä kasvukausi ja sateiset korjuukelit puinnin ja kuivauksen kannalta koettiin viljelyn riskinä. Toisaalta mahdollisuus korjata härkäpapu säilörehuksi pienensi korjuuseen liittyvää riskiä. Herneen viljelyssä haasteena oli sen lakoutumisherkkyys. Tosin tätä voitiin vähentää viljelemällä hernettä seoskasvustona viljan kanssa. Tällöin vilja toimii herneen tukikasvina ja ehkäisee lakoutumista. Ruokinnassa valkuaiskasvien käytön haasteena mainittiin melko vähäinen kotimaisen tutkimustiedon saatavuus. Erityisesti eri valkuaisrehujen käyttömääristä ruokinnassa ja vaikutuksista tuotantotuloksiin kaivattiin lisätietoa. Viljelijöitä tulisi myös kannustaa teettämään nykyistä enemmän rehuanalyysejä kotoisista valkuaisrehuista niiden käytön optimoimiseksi ruokinnassa. Valkuaiskasvien viljely nähtiin mahdollisuutena lisätä tilojen välistä yhteistyötä. Kaikki karjatilalliset eivät viljele valkuaiskasveja omalla tilallaan tai viljely on riittämätöntä. Kasvinviljelytiloilla puolestaan valkuaiskasvit ovat hyvä viljojen välikasvi. Yhteistyölle karja- ja viljatilojen välillä on siis tilausta. Kotoisissa valkuaiskasveissa on paljon mahdollisuuksia. Nyt tarvitaankin toimenpiteitä, jotta niiden viljely ja käyttö lisääntyisivät. Sen lisäksi että tarvitaan lisää tietoa, kokemusten vaihtoa ja tilojen välistä yhteistyötä, tarvitaan myös oikeanlaista asennetta ja tahtoa, jotta valkuaisomavaraisuus saadaan nousuun.
