Nurmirehun sokeripitoisuuden vaihtelu hevosten ruokintaa ajatellen
Avainsanat:
nurmirehut, hevonen, vesiliukoiset sokerit, korjuuajankohta, vuorokausivaihteluAbstrakti
Hevosalan merkitys maataloudelle on kasvanut viime vuosina ja hevosille tarkoitettujen nurmirehujen
viljelyala on lisääntynyt, kun hevosten lukumäärä on Suomessa noussut nykyiseen noin 70 000:een.
Hevosen elimistö on sopeutunut käyttämään erityisesti karkearehujen energiaa ja ruokinnan tulisikin
rakentua laadukkaiden nurmirehujen ympärille. Nurmirehuissa energia on pääasiassa liukoisina sokereina
ja soluseinäkuituina. Ravinnostaan hevonen saa ylläpitoon ja työhön tarvitsemaansa energiaa
myös tärkkelyksestä. Nurmien liukoiset sokerit koostuvat mono- ja disakkarideista sekä pidempiketjuisista
varastohiilihydraateista. Lauhkean vyöhykkeen nurmikasveissa varastosokerit ovat pääasiassa
fruktoosiyksiköistä koostuvia fruktaaneja. Nurmirehujen sokerit ja erityisesti fruktaanit voivat kuitenkin
aiheuttaa hevosille myös terveydellisiä ongelmia, joiden syitä voidaan löytää ruokinnan ja käytön
epätasapainosta sekä monista tekijöistä liittyen nurmien fysiologiaan ja kehityksen aikaisiin kasvuolosuhteisiin.
Nurmirehun raaka-aineen laatu määrittelee sekä laitumena käytettävän tuoreen että varastoitavan
rehun laadun. Sokereiden määrä kasvaa tehokkaan yhteyttämisen seurauksena ja noudattaa
päivärytmiä, jolloin iltapäivällä sokeripitoisuus on suurempi.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka paljon nurmirehun kehitysaste sekä eri fraktioiden
(lehdet, korret ja kukinnot) osuus vaikuttaa nurmirehun kokonaissokeripitoisuuteen. Lisäksi
selvitettiin nurmirehun sokeripitoisuudessa esiintyvää vuorokausivaihtelua Suomen olosuhteissa sekä
kevät- ja syyssatojen sokeripitoisuuksia. Tutkimus toteutettiin peltokokeena Jokioisilla timoteinurminata
seoskasvustosta. Näytteenotto suoritettiin neljänä eri ajankohtana, jotka kuvastivat eri korjuuvaiheita
tai satoja. Näytteet kerättiin aamulla ja iltapäivällä ja lajiteltiin Simon ja Parkin (1981)
mukaan kehitysasteittain viiteen luokkaan sekä fraktioitiin. Näytteistä analysoitiin liukoisten sokereiden
määrä.
Tutkimuksen tulosten perusteella kevätsadossa korsiin kertyi merkitsevästi suurempia sokeripitoisuuksia
(133 – 191 g/kg ka), kuin lehtiin (81 – 94 g/kg ka). Kun kevätsadon niittoa myöhästytettiin,
kertyi 70 % sadon sisältämistä sokereista kukkivista aitokorrellisista versoista, joiden sokeripitoisuus
oli suuri (191 g/kg ka). Toisessa ja kolmannessa sadossa sen sijaan aitokorsia ei esiintynyt ja etenkin
viimeisessä sadossa syyskuulla lehtien sokeripitoisuus lisääntyi voimakkaasti (201 g/kg ka). Myös
toisen sadon valevarsien sokeripitoisuus oli hyvin suuri (272 g/kg ka), mutta niiden osuus rehusadossa
oli alle 10 %. Monissa aiemmissa tutkimuksissa havaittua sokeripitoisuuden vuorokausivaihtelua ei
tämän tutkimusten tulosten perusteella havaittu. Tämä selittyy oletettavasti etenkin keväällä päivän
pituudesta ja yön lyhyydestä, joka vähentää sokereiden kulutusta hengitykseen yön aikana. Hevosen
vuorokauden aikana saama sokerikertymä, sen syödessä tässä tutkimuksessa käytettyjä rehuja 10 kg
ka, ei näillä nurmirehujen sokeripitoisuuksilla kohoa haitallisen korkeaksi. Arvio perustuu kirjallisuudessa
esitettyihin tutkimuksiin, joissa hevoselle on aiheutunut kaviokuumeelle altistavia oireita, kun
sille on annettu vuorokauden aikana muun ruokinnan lisänä puhdasta inuliinityyppistä fruktaania.
Fruktaanien osuus nurmirehun liukoisista sokereista vaihtelee, mutta se on noin 30–40 % kaikista sokereista.
Erityisesti syyssadossa fruktaanien osuus voi olla huomattavan suuri.
