Tietoa julkaisusta
Sukupuolentutkimus–Genusforskning-lehti on kaksikielinen monitieteinen julkaisu, jota julkaisee Sukupuolentutkimuksen seura – Sällskapet för genusforskning r.y.
Lehti julkaisee etupäässä Suomessa tehtyä feminististä ja sukupuolentutkimusta. Vertaisarvioitujen artikkeleiden lisäksi lehdestä löytyy ajankohtaisia puheenvuoroja, lektioita ja kirja-arvioita. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Lehti perustettiin vuonna 1988 Tampereella, ja se on kiertänyt rotaatioperiaatteella Suomen yliopistoissa. Vuosina 2022-2023 lehden päätoimitus sijaitsee Tampereen yliopistossa.
Lehti käyttää Tieteellisten seurain valtuuskunnan vertaisarviointitunnusta, joka kertoo, että julkaisun vertaisarviointi on toteutettu kansainvälisen tiedeyhteisön noudattamien laadullisten ja eettisten vaatimusten mukaisesti.
Julkaisufoorumin tieteellisten julkaisukanavien luokituksessa lehti on tasolla 1 (perustaso).
Lehti siirtyy avoimeen julkaisemiseen vuonna 2022. Vuoden 2021 viimeinen numero (4/2021) ilmestyy vielä painettuna sähköisen rinnalla, mutta vuodesta 2022 alkaen kaikki numerot julkaistaan avoimesti ja vain sähköisenä Journal.fi-alustalla.
Lehden verkkosivut löytyvät seuran www-sivujen alta osoitteesta https://sukupuolentutkimus.fi/sukupuolentutkimus-lehti/. Lehteä ja julkaijaseuraa voi seurata Facebookissa osoitteessa https://www.facebook.com/sukupuolentutkimus/.
Artikkelin vertaisarviointi- ja toimitusprosessi
Sukupuolentutkimus–Genusforskning noudattaa tieteellisen vertaisarvioinnin käytäntöjä ja seuraa toiminnassaan Suomen tiedekustantajien liiton vertaisarviointiohjeen ja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan Hyvä tieteellinen käytäntö -ohjeen periaatteita. Lehti käyttää Tieteellisten seurain valtuuskunnan vertaisarviointitunnusta. Se velvoittaa toteuttamaan julkaisun vertaisarvioinnin kansainvälisen tiedeyhteisön laadullisten ja eettisten vaatimusten mukaisesti. Lehti on sitoutunut noudattamaan tunnuksen käytölle asetettuja ehtoja. (www.tsv.fi/tunnus)
Tekijänoikeushuomautus
Jättäessään käsikirjoituksen kirjoittajat myöntävät luvan verkkojulkaisuun ja artikkelin metatietojen rekisteröinnin. Lisäksi 16.12.2024 eteenpäin käsikirjoituksen jättäessään kirjoittajat hyväksyvät sen, että julkaistua tekstiä koskee käyttölisenssi CC-BY-SA (Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen/Attribution-ShareAlike 4.0 International: https://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0/). Tekstien tekijänoikeus säilyy kirjoittajilla ja julkaistun version rinnakkaistallennus on sallittua. Esimerkiksi väitöskirja-artikkelien kohdalla näistä rajauksista voidaan tarvittaessa neuvotella kirjoittajan kanssa erikseen.
Julkaisun avoimuus, lisenssit ja rinnakkaistallennus
Sukupuolentutkimus‒Genusforskning-lehden sisällön käyttölisenssi on 16.12. 2024 eteenpäin julkaistun sisällön osalta CC-BY-SA. Myös ennen ajankohtaa 16.12.2024 julkaistujen tekstien tekijänoikeus säilyy kirjoittajilla ja rinnakkaistallennus on sallittua. Kaikissa tapauksissa (jos teksti julkaistaan myöhemmin samassa muodossa tai muokattuna toisaalla) on kuitenkin mainittava, että se on alun perin julkaistu Sukupuolentutkimus‒Genusforskning-lehdessä.
Julkaistujen artikkeleiden metadataa koskeva käyttölisenssi on CC0 1.0 Universal (https://creativecommons.org/publicdomain/zero/1.0).
Sukupuolentutkimus‒Genusforskning-lehden tekijänoikeustietojen yksityiskohdat löytyvät myös Open Policy Finder -tietokannasta.
Tietosuojaseloste
Antamiasi tietoja käytetään ainoastaan Sukupuolentutkimus‒Genusforskning-julkaisun tarpeisiin, eikä niitä luovuteta ulkopuolisille. Ks. Journal.fi-palvelua koskeva tietosuojaseloste. Julkaisu toimii palvelun yhteisrekisterinpitäjänä yhdessä Tieteellisten seuran valtuuskunnan kanssa tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla.