Mieskatse, radikaalifeministinen katse ja horokatse seksialan kehyksinä

Seksityökeskustelun kulttuuripoliittinen kehitys Suomessa 1970-luvulta 2020-luvulle

Kirjoittajat

• Laura Horsmanheimo Helsingin yliopisto

DOI:

https://doi.org/10.63387/spt.185306

Avainsanat:

inklusiivisuus, kulttuuri-instituutiot, performatiivisuus, seksityö, yhteiskunnallinen murros

Abstrakti

Seksityöstä on historiallisesti puhuttu antamatta alalla työskenteleville mahdollisuutta tulla kuulluksi ja vakavasti otetuksi. Tässä artikkelissa analysoin, kuinka seksityöntekijät esittävät Helsingin kaupunginmuseoon rakentamassaan näyttelyssä suomalaisen julkisen seksityökeskustelun muuttuneen 1970-luvulta 2020-luvulle. Lähestyn kysymystä keskittyen seksityöntekijöiden ja heidän ääntensä saamaan tunnustukseen kulttuuri-instituutioissa. Etnografisesti kerätyn aineiston kautta reflektoin näyttelyn roolia kehityksessä, jonka myötä seksityöntekijät ovat saavuttaneet aiempaa vahvemman aseman oman elämänsä ja työnsä asiantuntijoina. Selitän kulttuuripolitiikassa tapahtuneita murroksia soveltamalla Judith Butlerin performatiivisuusteoriaa. Tilanteellisen analyysin menetelmällä jäsennän seksityöntekijöiden esittämän narratiivin kolmeksi ajallisesti toisiaan seuraavaksi ja osin päällekkäiseksi jaetun todellisuuden tuottamisen tavaksi eli kehykseksi: mieskatseeksi, radikaalifeministiseksi katseeksi ja horokatseeksi. Osoitan, että performatiivisesti tuotetut, todellisuutta rajaavat kehykset ovat sitkeitä, mutta niitä voi muuttaa, ja näin on mahdollista uudistaa hallitsevia käsityksiä marginalisoiduista ryhmistä.