Saamelainen asutus Karjalassa

Authors

DOI:

https://doi.org/10.33340/susa.82513

Abstract

Varhaisin luotettavasti identifioitavissa oleva väestö nykyisen Karjalan tasavallan alueella on alkuperältään saamelaista. Metsäsaamelainen kulttuuri kehittyi Karjalassa rautakaudella ja varhaiskeskiajalla. On arveltu, että 1200–1300-luvulta alkaen nykyisen Karjalan alueen sisämaan saamelaismaille alkoi etelästä ja lounaasta käsin muodostua itämerensuomalaista asutusta, ja sitä mukaa kuin vepsäläiset ja karjalaiset alkoivat muuttaa saamelaisten entisille maille, viimeksi mainitut alkoivat siirtyä pohjoisemmille seuduille (Kirkinen et al. 1994: 45; Pöllä 1995: 35).

Karjalan tasavallan saamelaisen vaiheen jäljet ovat parhaiten säilyneet karjalan, vepsän ja venäjän murteiden lainasanastossa ja erityisesti paikannimistössä. Samoin 1400–1800-lukujen asiakirjoissa ja perimätiedoissa on säilynyt melkoinen määrä tietoja Karjalassa sijainneista saamelaisasutuksista.

Artikkelin päätavoitteena on saamelaisasutusta koskevien lähteiden systematisointi ja yleiskuvaus. Samalla soveltaen eri alojen lähdeaineistoa pyritään saamaan uutta ja tarkempaa tietoa saamelaisväestön historian eri vaiheista rajantakaisessa Karjalassa.

Downloads

Published

2013-01-01

How to Cite

Kuzmin, D. (2013). Saamelainen asutus Karjalassa. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirja, 2013(94), 69–123. https://doi.org/10.33340/susa.82513