Suomalainen strateginen kulttuuri ja päätöksenteon rationaalisuus

Kirjoittajat

• Torsti Sirén

Abstrakti

Strateginen kulttuuri viittaa sotilaiden ja siviileiden yhteistoimintaan ja vallitseviin toimintatapoihin valtion ja kansakunnan puolustukseen sekä turvallisuuteen liittyvissä konteksteissa (esim. EU ja Nato). Perinteisesti sotilaseliitti ja poliittinen eliitti on käsitetty omiksi strategisiksi yhteisöikseen, mitkä molemmat ovat alakulttuuriensa ”vankeja”; ne ovat tottuneet (habituoituneet) ajattelemaan ja toimimaan valtion puolustukseen sekä turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä omasta mielestään rationaalisesti, vaikka toisen alakulttuurin edustajat tuomitsisivat edellisen toiminnan epärationaaliseksi. Kaikki ajattelu, mielipiteet ja päätöksenteko perustuvat kuitenkin myös uskomuksiin ja tunteeseen; mikään päätöksenteko ei ole siis täysin kognitiivista ja rationaalista. Artikkelin pääväittämä on, että Suomessa strateginen kulttuuri on käsitettävä kokonaisuutena, jossa sotilas- ja poliittisen eliitin lisäksi koko kansakunta on osa kansallista strategista kulttuuria. Suomen turvallisuusdiskurssissa erityisesti ”Nato-option” ylläpitäminen on joko implisiittisesti tai eksplisiittisesti merkityksellistetty (signified) Venäjän pelolla. Rationaalista päätöksentekoteoriaa syvemmälle luotaavaa, psykoanalyyttista identiteettiteoriaa mukaillen suomalaisesta strategisesta kulttuurista ja Nato-diskurssista on löydettävissä ainakin kolme näkökulmaa: 1) nykyisyyden legitimoiminen menneisyyden kansallisilla vääryyksillä, häviöillä ja voitoilla (”esi-oidipaalinen strateginen kulttuuri”), 2) nykyisyyden legitimoiminen tarpeella identifioitu täydellisesti osaksi Länttä (”oidipaalinen strateginen kulttuuri”) ja 3) nykyisyyden legitimoiminen globaalilla muutostarpeella, minkä mukaisesti sekä menneisyys että potentiaalinen uusi (Nato) katsotaan riittämättömiksi maailman todellisten haasteiden kannalta (”jälkioidipaalinen strateginen kulttuuri”).