Kenttäarmeijamme jalkaväkiaseistus

Kirjoittajat

  • Martti Terä Pääesikunta

Avainsanat:

Jalkaväki, aseistus, kenttäarmeija, logistiikka

Abstrakti

Artikkelissa pohditaan, millainen suomalaisen kenttäarmeijan aseistuksen ja sen organisoinnin tulisi olla, vastatakseen niihin vaatimuksiin, joita odotettavissa oleva sota todennäköisesti tulee asettamaan. Artikkelin mukaan samalla pyritään aseistuksessa teknisesti mahdollisimman nykyaikaiselle tasolle, pitäen lähtökohtana kuitenkin resurssiemme niukkuutta. Toisessa luvussa eritellään taisteluvoimiemme tulen tarvetta. Yhtenä pohdinnan perusteena on käytetty venäläisten taisteluvoimien organisaatiota ja taisteludoktriinin erikoisuuksia puolustus- ja hyökkäystaisteluissa. Lisäksi käsitellään suomalaisten maasto-olojen vaikutusta sekä omien että vihollisen välineiden käyttömahdollisuuksiin. Yhtenä mahdollisuutena tarkastellaan muun muassa mahdollisuuksia laajentaa aseiden käyttömuotoja ja siten korvata jonkin toisen aseen puute. Kolmannessa luvussa esitellään tärkeimmät jalkaväkiaseet ja olojemme niille asettamat erikoisvaatimukset. Lopuksi tarkastellaan aseistuksen porrastusta joukkueen, komppanian, pataljoonan ja rykmentin organisaatioissa.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1933-01-01

Viittaaminen

Terä, M. (1933). Kenttäarmeijamme jalkaväkiaseistus. Tiede ja ase, 1(1), 128–150. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47253

Numero

Osasto

Artikkelit