Hävitystyöt taistelukeinona ja niiden taktillinen käyttö

Kirjoittajat

  • O. Bonsdorff Puolustusvoimat

Avainsanat:

Hävitystyöt, suluttaminen, pioneeritoiminta

Abstrakti

Kirjoittaja toteaa johdannossaan, että hävitystöille ei taistelukeinona anneta sille kuuluvaa arvoa. Kirjoituksen tarkoituksena on poistaa hävitystöiden taktillista käyttöä rajoittavia tai ehkäiseviä tekijöitä "saattamalla tämäkin taistelukeino sille kuuluvaan arvoonsa". Ensimmäisessä luvussa käsitellään lyhyesti hävitystöiden tarkoitusta. Toisessa luvussa käsitellään sotahistorian antamia opetuksia. Aluksi tarkastellaan hävitystöitä ennen ensimmäisistä maailmansotaa aloittaen puunilaissodasta vuonna 146 e.Kr. Yhtenä esimerkkinä on hävitystyö Ahvenanmaalla Suomen sodan 1808-1809 aikana. Hävitystöitä ensimmäisessä maailmansodassa tarkasteltaessa käsitellään viittä eri liikuntasotavaihetta, kuten esimerkiksi saksalaisten hyökkäystä länsirintamalla Belgiassa ja Ranskassa elokuussa 1914 tai ympärysvaltojen perääntymisliikettä Ranskassa 1918.
Hävityskeinoja ja niiden käyttömahdollisuuksia käsittelevässä kolmannessa luvussa tarkastellaan räjäyttämistä, lentokonepommeja, kemiallisia taisteluvälineitä, rikki lyömistä, tulvitusta, polttamista, murroksia sekä teräslankalieriöitä. Lisäksi tarkastellaan erikoiskoneistojen hyväksikäyttöä, kuten esimerkiksi asetyleenihitsauskonetta, rata-auraa, tiekarhua jne. Neljännessä luvussa tarkastellaan hävityskohteita. Seuraavassa luvussa käsitellään suomalaisten sekä eräiden muiden maiden tuolloin voimassa olleita ohjesääntöjä ja niiden antamia suuntaviivoja. Artikkelin loppuosassa tarkastellaan hävitystöiden suunnittelua ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä selvitetään hävityssuunnitelman sisältöä ja sen edellyttämää käskytystä. Lisäksi esitellään eräitä sovellusmahdollisuuksia Suomessa kesällä ja talvella.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1936-01-01

Viittaaminen

Bonsdorff, O. (1936). Hävitystyöt taistelukeinona ja niiden taktillinen käyttö. Tiede ja ase, 4(4), 47–101. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47276

Numero

Osasto

Artikkelit