Kemiallisesta puolustusteollisuudesta

Kirjoittajat

  • Eero O. Erkko

Avainsanat:

Kemia, puolustusteollisuus

Abstrakti

Artikkelin tarkoituksena on kirjoittajan mukaan "Kannan selvittely muutamien sellaisten tärkeimpien kemia teollisuuden haarain merkityksestä, joilla jo muutenkin on maassamme käyttönsä eikä vain yksinomaan sota- taikka puolustusteollisuutena, - ja jotka siis jo rauhanaikanakin voisivat kehittyä kannattaviksi." Kirjoittajan mielestä Suomen silloinen kemiallinen teollisuus oli harvinaisen yksipuolista. Toisessa luvussa luodaan katsaus toiminnassa tai perustettavina olleisiin teollisuuksiin. Luvussa käsitellään muun muassa selluloosa-, rikkihappo- , klooriteollisuutta. Lisäksi kiinnitetään erityistä huomiota aluminium- ja magnesium-teollisuuden tärkeyteen.
Kirjoittaja korostaa myös typpiteollisuuden perustamisen tärkeyttä ja perustelee näkemystään Suomen typenkulutuslaskelmilla sekä sillä, että typpihappoa tarvitaan räjähdysainevalmistukseen. Toisena uutena kemian teollisuuden alana tuodaan esille asetyleeniteollisuus, jota myös tarvittaisiin räjähdysaineita varten. Artikkelin johtopäätöksissä kirjoittaja esittää 15 pontta kemian perusteollisuuden kehittämiseksi.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1936-01-01

Viittaaminen

Erkko, E. O. (1936). Kemiallisesta puolustusteollisuudesta. Tiede ja ase, 4(4), 102–119. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47277

Numero

Osasto

Artikkelit