Saksan kenttäarmeijan huollon ja täydennyskuljetusten pääpiirteinen järjestely toisessa maailmansodassa

Kirjoittajat

  • A. Salovaara Sotakorkeakoulu

Avainsanat:

Toinen maailmansota, Saksa, huolto, logistiiikka

Abstrakti

Otsikon täydennys: "Havaintoja organisaatiosta ja kuljetusten suorituksesta pääsotanäyttämöllä"
Artikkelin tarkoituksena on "antaa läpileikkauksena pääpiirteinen kuva saksalaisesta huollosta, sen organisaatiosta ja yleisjärjestelyistä sekä huoltokuljetusten suorituksesta" toisessa maailmansodassa. Ensimmäisessä luvussa käsitellään periaatteita ja kehityspiirteitä, jossa korostetaan esimerkkien valossa muun muassa moottoroinnin merkitystä, porrastuksen luomista ja ennakkotoimia. Toisessa luvussa selvitetään eräitä huollon käsitteitä. Kolmannessa luvussa, "Huollon johto ja organisaatio pääpiirtein", tarkastellaan aluksi yleishuollon ja kuljetuslaitoksen sekä taloushuollon johtoa ja sen rakennetta. Seuraavaksi tarkastelussa on organisaatio. Perusteeksi esitetään taulukkona maavoimien määrävahvuuksia eri organisaatiossa. Ylin huoltojohto maavoimissa oli Saksan armeijan maavoimien yleisesikunnassa (OKH).
Seuraavaksi tarkastellaan armeijan, armeijakunnan ja divisioonan huoltojoukkoja ja niiden kokonpanoja. Lisäksi tarkastellaan sodan aikana tapahtuneita muutoksia.
Neljännessä luvussa esitellään piirteitä huollon yleisestä suorituksesta huoltolajeittain sekä viidennessä luvussa nopeiden joukkojen ja vuoristojoukkojen huollon periaatteita. Seuraava luku käsittelee huoltokuljetuksia ja niistä saatuja kokemuksia eri rintamilla. Huoltojoukkojen toimintaa taistelussa on sivuttu lyhyesti omana lukunaan. Viimeisessä luvussa tehdään johtopäätöksiä ja etsitään viitteitä omia olojamme ajatellen kiinnittäen muun muassa huomiota painopisteperiaatteeseen ja keskittämiseen.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1955-01-01

Viittaaminen

Salovaara, A. (1955). Saksan kenttäarmeijan huollon ja täydennyskuljetusten pääpiirteinen järjestely toisessa maailmansodassa. Tiede ja ase, 13(13), 126–172. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47357

Numero

Osasto

Artikkelit