Ilma-alusten käyttömahdollisuudet ja -periaatteet merivoimiemme tukemistehtävissä

Kirjoittajat

  • A. Koivisto Merivoimien Esikunta

Avainsanat:

Merivoimat, ilma-alus, tukeminen

Abstrakti

Johdannossa tarkastellaan ilma-aseen käyttöä viime sodissa sekä tulevaisuuden kehityspiirteitä. Käsittelyn edellytyksenä on oletettu, että meillä on käytössämme "ainakin se minimikalusto, jonka maamme taloudelliset voimavarat sekä noudattamamme sopimukset eräin lievennyksin sallisivat". Ensimmäisessä luvussa käsitellään tuen tarvetta ja tukemismahdollisuuksia, tarkastellen ensin merialueemme toimintaoloja ja vastustajan oletettua toimintaa maatamme vastaan. Tämän jälkeen käsitellään merivoimiemme toimintaa sekä sen edellyttämää tukea. Lisäksi tarkastellaan merivoimien osallistumista rannikon puolustamiseen ja lyhyesti meriyhteyksien suojaamiseen. Tarkastelussa on myös lentoyksiköiden mahdollisuudet merivoimien tukemiseen, jossa todetaan, että ilmavoimiemme kykyä tulisi kehittää monipuolisemmaksi.
Seuraavassa luvussa käsitellään toimintamuotoja ja tukitoiminnan toteuttamista, tarkastellen aluksi lentotiedustelua ja valvontaa muun muassa listaten lentotiedustelun tehtäviä. Seuraavaksi käsitellään hävittäjätorjuntaa ja suojausta sekä rynnäköintitulitukea. Sukellusveneentorjuntaa tarkastelevassa luvussa esitellään torjuntavälineistöä ja lentokalustoa, vertaillaan ilma- ja pinta-aluksia sukellusveneentorjunnassa sekä esitellään eri maiden helikopterikaluston ominaisuuksia. Lisäksi luvun lopussa käsitellään miinoittamista ja miinaraivausta lentokaluston käyttöä ajatellen. Viimeisessä luvussa käsitellään tuen järjestelyjä, aloittaen organisaatiokysymyksillä ja esityksellä merivoimien helikopteriosaston organisaatioksi. Lisäksi tarkastellaan yhteistoimintajärjestelyjä, lentoyksiköiden johtamista ja tukeutumista sekä koulutus- ja henkilökysymyksiä.

There is summary in English at the end of the article.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1969-01-01

Viittaaminen

Koivisto, A. (1969). Ilma-alusten käyttömahdollisuudet ja -periaatteet merivoimiemme tukemistehtävissä. Tiede ja ase, 27(27), 158–211. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47487

Numero

Osasto

Artikkelit