Ohjelmoitu opetus

Kirjoittajat

  • P. Karvonen Pääesikunta

Avainsanat:

Ohjelmoitu opetus, simulaattori, opetusteknologia

Abstrakti

Alkusanoissa todetaan, että "Nykyisen yhteiskunnan valtavasti lisääntynyt koulutustarve on pakottanut tutkimuksiin uusien ja tehokkaampien opetusmenetelmien kehittämiseen. teknillistyvät taisteluvälineet, uudet taistelumenetelmät ja nopeasti alkavan sodan mahdollisuus asettavat myös sotilaskoulutukselle uusia vaatimuksia." Artikkelin tarkoituksena on selvittää eri maissa esitettyjen teorioiden ja muun aineiston perusteella, mitä on ohjelmoitu opetus. Ensimmäisessä luvussa käsitellään ohjelmoidun opetuksen teoreettista perustaa ja eräitä ohjelmoituun opetukseen liittyviä oppimispsykologisia käsitteitä. Toisessa luvussa tarkastellaan ohjelmatyyppejä ja ohjelmoidun opintomateriaalin laatimisen yleisiä periaatteita.
Kolmannessa luvussa käsitellään ohjelmoidun opetusaineiston esittämisvälineitä ja niiden soveltuvuutta sotilaskoulutukseen. Siinä esitellään opetuskoneet ja käsitellään tietokoneohjattua opetusta, ohjelmoitua oppikirjaa, television hyödyntämistä, kielistudiota sekä simulaattoreita. Neljännessä luvussa, "Ohjelmoidun opetuksen sopivuus sotilaskoulutukseen", esitellään aluksi ohjelmoidun opetuksen asemaa eräiden maiden sotilaskoulutuksessa sekä tarkastellaan tutkimuksista ja kokeiluista saatuja tuloksia. Yhdistelmässä todetaan, että "Sotilaskoulutuksessa ei kuitenkaan liene syytä odottaa siviilipiireissä tapahtuvaa kehitystä, vaan on pyrittävä mahdollisimman nopeasti käyttämään muissa maissa saatuja tutkimusten tuloksia."
There is summary in English at the end of the article.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1970-01-01

Viittaaminen

Karvonen, P. (1970). Ohjelmoitu opetus. Tiede ja ase, 28(28), 117–176. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47498

Numero

Osasto

Artikkelit