Euroopassa olevat ydinaseet ja niiden merkitys

Kirjoittajat

  • Jorma K. Miettinen Helsingin Yliopisto

Avainsanat:

Ydinaseet, Eurooppa, AVS-neuvottelut

Abstrakti

Artikkelin aluksia kirjoittaja luo artikkelin viitekehyksen. "Viime kesänä Helsingissä päätökseen saatettu Euroopan turvallisuuskonferenssi merkitsi koko 1970-luvun ajan tapahtuneen poliittisen jännityksen lieventymisen virallista vahvistamista. Tätä lientymistä on tapahtunut sekä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välisissä suhteissa että myös sotilasliittoihin kuuluvien itäisten ja läntisten Euroopan valtioiden välillä. Mutta poliittisten suhteiden paraneminen ei voi muodostua jatkuvaksi ellei siihen liity lainkaan sotilaallisen valmiuden vähentämistä. Niinpä päätettäessä Euroopan turvallisuuskonferenssin aloittamisesta, sovittiin myös siitä, että sen rinnalla tullaan käymään Wienissä aseiden ja varusteiden vähentämisneuvotteluja (AVS), tosin ETYK:istä erillisinä. AVS-neuvottelut alkoivat moni kuukautisten esivalmisteluiden jälkeen Wienissä lokakuun 30. päivänä 1973"
Artikkelissa tarkastellaan neuvottelujen etenemistä ja siihen liittyneitä aloitteita sekä niiden sisältöjen merkitystä, kuten muun muassa NATOn tekemä esitys yli kaksi vuotta kestäneiden neuvottelujen vauhdittamiseksi 90:nnessä istunnossa. Tuolloin ydinaseet tulivat ensimmäisen kerran virallisesti mukaan neuvottelukohteeksi. Artikkelinsa loppuosassa kirjoittaja toteaa, että " Wienin neuvottelut muodostuvat luultavasti hyvin pitkiksi ja vaikeiksi. Sotilasliittojen potentiaali ja doktriinit ovat erittäin asymmetrisiä ja taktisten ja strategisten ydinaseiden välinen epäselvä ero vaikeuttaa arviointeja."

Tiedostolataukset

Julkaistu

1976-01-01

Viittaaminen

Miettinen, J. K. (1976). Euroopassa olevat ydinaseet ja niiden merkitys. Tiede ja ase, 34(34), 183–200. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47564

Numero

Osasto

Artikkelit