Rajavartiolaitoksen kehitysvaiheita ja piirteitä nykytilanteesta

Kirjoittajat

  • P. W. Turpeenniemi Rajavartiolaitos

Avainsanat:

Rajavartiolaitos, kehittyminen,

Abstrakti

Artikkelin johdannon mukaan "historian tapahtumista on voitu käsitellä vain eräitä olennaisimpia ja niidenkin syiden ja seurauksien tarkastelu on ollut pakko jättää pääpiirteisten mainintojen varaan". Rajavartiolaitoksen nykytilanteen tarkastelulla pyritään antamaan lukijalle käsitys rajavartiolaitoksen tämänhetkisistä tehtävistä ja toiminnasta eri aloilla. Kirjoittaja toteaa, että sivumäärän rajallisuudesta johtuen "on toimintaan oleellisestikin vaikuttavien tekijöiden käsittelyä täytynyt supistaa ja tärkeitäkin yksityiskohtia jättää kokonaan mainitsematta". Lisäksi hän toteaa, että artikkeli ei sisällä kannanottoja, vaan "on pitäydytty olevien olojen toteamiseen rajavartiolaitoksesta annetun lain, asetuksen sekä muiden määräysten ja säädösten puitteissa". Toimintojen, tehtävien ja resurssien lyhyen esittelyn jälkeen kirjoittaja toteaa loppulauseessa muun muassa, että "Rajavartiolaitoksen lähivuosien toiminnassa ei ole nähtävissä suuria muutoksia. Yhteistoiminta muiden viranomaisten kanssa on viime aikoina lisääntynyt ja tulee ilmeisesti vastaisuudessa saamaan yhä uusia muotoja. Maanpuolustustyö rajavartiolaitoksessa on nähtävä jatkuvan entiseen tapaan yhteistoiminnassa puolustusvoimien kanssa."

Tiedostolataukset

Julkaistu

1976-01-01

Viittaaminen

Turpeenniemi, P. W. (1976). Rajavartiolaitoksen kehitysvaiheita ja piirteitä nykytilanteesta. Tiede ja ase, 34(34), 212–238. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47566

Numero

Osasto

Artikkelit