Operaatiotaidon ja taktiikan kehitysnäkymät 1980-luvulle

Kirjoittajat

  • Ilkka Ilmola Sotakorkeakoulu

Avainsanat:

Operaatiotaito, taktiikka, kehitys, 1980-luku

Abstrakti

Kirjoittaja toteaa artikkelin johdannossa, että "Operaatiotaidon ja taktiikan kehittymiseen vaikuttavat varsin oleellisesti mm tapahtuva teknillinen kehitys, maan sotilasmaantieteelliset tekijät, taloudelliset mahdollisuudet ja omaksuttu doktriini sekä kansainväliset sopimukset." Lisäksi hän toteaa, että merkittävänä tekijänä operaatiotaidon ja taktiikan kehittymisessä ovat myös viimeisistä sodista saadut kokemukset. "Lähi-idän sotien kokemukset panssarin- ja ilmatorjunnasta heijastuvat ilmeisen selvinä useiden maiden maavoimien tulevissa organisaatioissa." Kirjoittajan mukaan tulevaisuuden operaatiotaidon ja taktiikan kehitysnäkymiä arvioitaessa seuraavalle vuosikymmenelle, "on todettava, että tällä hetkellä on eri maista käytettävissä vasta tiedot siitä välineestä, organisaatiosta, jolla operoidaan ja taktikoidaan. Millaisiksi operaatiotaito ja taktiikka kehittyvät, on paljolti johtopäätösten ja toisaalta käytössä olevan taktiikan tuntemuksen varassa. Kuitenkin voidaan jo nyt todeta, että mitään täysin ratkaisevaa uutta ja yllättävää tuskin tapahtuu."
Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan operaatiotaitoon ja taktiikkaan vaikuttavia yleisiä tekijöitä, joita ovat kansainväliset sopimukset, sotilasmaantieteelliset ja taloudelliset tekijät sekä omaksuttu doktriini. Seuraavaksi esitellään lyhyesti kehitykseen vaikuttavia tärkeimpiä teknisiä uudistuksia. Kolmas luku tarkastelee kehityksen yleisten suuntaviivojen puitteissa muun muassa taistelun kuvaa. Seuraavana käsitellään Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton organisaatioiden ja taktiikan erityispiirteitä. Seuraavissa luvuissa tarkastellaan johtopäätöksineen maavoimien kehittämistä ja joukkojen organisaatioita, varustusta sekä tehtäviä Saksan liittotasavallassa, Ranskassa ja Ruotsissa. Viimeinen luku sisältää johtopäätöksiä sekä näkökohtia oman organisaatiomme ja taktiikkamme kehittämisessä. Artikkeliin sisältyy liitteinä runsaasti organisaatiokaavioita.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1977-01-01

Viittaaminen

Ilmola, I. (1977). Operaatiotaidon ja taktiikan kehitysnäkymät 1980-luvulle. Tiede ja ase, 35(35), 14–72. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47570

Numero

Osasto

Artikkelit