Johtamiskoulutuksesta nyky-yhteiskunnassa. Vertailevaa arviointia sotilasjohtajan näkökulmasta

Kirjoittajat

  • Arvo Lauri Sotakorkeakoulu

Avainsanat:

Johtaminen, koulutus

Abstrakti

Artikkelin johdannossa todetaan, että johtamisesta ja johtamistaidosta on olemassa monia määritelmiä. Sanat johtaminen ja johtamiskoulutus ovat kirjoittajan mukaan yleisesti käytettyjä tässä yhteydessä. "Myös käsiteltävän työn kannalta osoittautui kokonaisvaltainen käsite johtamiskoulutus sopivaksi. Sillä tarkoitetaan tässä yhteydessä kuitenkin ensisijaisesti johtamistaidollista sekä yleistä johtamisen koulutusta." Ensimmäisessä luvussa käsitellään johtamiskoulutuksen erityispiirteitä.
Toisessa luvussa, "Johtamiskoulutus Suomessa", käsitellään talouselämän johtamiskoulutuksen kehityspiirteitä ja nykytilaa sekä näkökohtia erilaisista koulutustilanteista ja johtamistyyleistä. Lisäksi tarkastelussa ovat johtamiskoulutus julkisen hallinnon alalla ja alan kirjallisuus. Kolmas luku tarkastelee sotilaallisen johtamiskoulutuksen erityispiirteitä ja yhtymäkohtia siviilikoulutukseen. Yhdistelmässä muun muassa todetaan, että "Myös suomalaisessa yhteiskunnassa on tapahtumassa selkiytymistä ja tehokkuuden lisäystä johtamiskoulutuksen alueella. Tämä kehitys on puolustusvoimien kannalta tehokkaan seurannan ja molemminpuolisen vuorovaikutuksen arvoista."

Tiedostolataukset

Julkaistu

1979-01-01

Viittaaminen

Lauri, A. (1979). Johtamiskoulutuksesta nyky-yhteiskunnassa. Vertailevaa arviointia sotilasjohtajan näkökulmasta. Tiede ja ase, 37(37), 155–198. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47595

Numero

Osasto

Artikkelit