Rautateiden korjaustoiminta viime sodissamme

Kirjoittajat

  • Keijo Pennanen

Avainsanat:

Rautatiet, korjaaminen, talvisota, jatkosota, logistiikka

Abstrakti

Artikkelin johdannossa selvennetään käsitteitä todeten, että "rautateiden korjaustoiminta sisältää laajasti ottaen muun muassa liikkuvan kaluston, viestiyhteyksien, kiinteistöjen, turvalaitteiden ja itse rataverkon korjaustoiminnan." Käsittely rajataan kuitenkin koskemaan vihollisen vaurioittamien ratojen, raiteiden, ratapihojen, vaihteiden ja rautatiesiltojen korjaamista ja tämän korjaustoiminnan järjestelyjä. "Tästä seuraa johdonmukaisesti, että esillä olevassa työssä rajoitutaan vaurioita käsiteltäessä vihollisen edellä mainituille laitteille aiheuttamien vaurioiden tarkastelemiseen." Rajauksen mukaan junaonnettomuuksien tai omien joukkojen vetäytymisvaiheessa suorittama rataosien hävittäminen jää lyhyiden mainintojen varaan eivätkä ne sisälly esitettäviin tilastoihin.
Seuraavaksi tarkastellaan korjaustoimintaa talvisodassa esitellen ensin radankorjausmuodostelmat ennen talvisotaa. Johdon, joukkojen, välineistön ja tehtävien esittelyn jälkeen, tarkastellaan yksityiskohtaisemmin tilastojen avulla vihollisen rautateille aiheuttamia vaurioita, niiden laatua sekä korjaamista. Kolmannessa luvussa tarkastellaan vastaavalla tavalla rautateiden korjaamistoimintaa jatkosodassa ml. Pohjois-Suomen rataverkon korjaaminen.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1981-01-01

Viittaaminen

Pennanen, K. (1981). Rautateiden korjaustoiminta viime sodissamme. Tiede ja ase, 39(39), 191–222. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47618

Numero

Osasto

Artikkelit