Elektronista sodankäyntiä Falklandeilla ja Libanonissa vuonna 1982

Kirjoittajat

  • Jarmo Myyrä Sotakorkeakoulu

Avainsanat:

Elektroninen sodankäynti, Falkland, Libanon, 1982

Abstrakti

Johdannossa todetaan, että "Falklandin ja Libanonin sodissa käytettiin runsaasti nykyaikaista elektroniikkaa tavalla, joka olennaisesti poikkeaa tähänastisista sotakokemuksista. Vaikka taistelukenttä näissä sodissa oli kovin erilainen, ja välineistö ja toimintatavat poikkesivat toisistaan, perusideat olivat kuitenkin samat." Kirjoittajan mukaan pelkistettyinä tavoitteina oli vastustajan asejärjestelmien paikantaminen ja tunnistaminen, vastustajan häirintä, lamauttamalla järjestelmien toiminnassa tarvittava sähkömagneettisen säteilyn käyttö sekä mahdollistaa omien elektronisten järjestelmien toiminta. Tietojen saaminen virallisista lähteistä on ollut hankalaa. Artikkelin tiedoissa on johdannon mukaan "tukeuduttu ensi sijassa sanoma- ja aikakauslehdistössä sekä erilaisissa teknisissä julkaisuissa esitettyihin epävirallisiin tietoihin. Syy-yhteyksien ymmärtämiseksi on paikallaan valottaa hieman tarkemmin Falklandin sodan operatiivisia tavoitteita."
Luvussa, "Falkland 1982", esitellään aluksi sotatoimien tapahtumakalenteri ja sen perusajatus ja joukot. Tämän jälkeen käsitellään yksityiskohtaisemmin muun muassa elektronisen sodan valmisteluja, tilannekuvan muodostamisen ongelmia, ohjusuhan ilmaisun ongelmia, merellisiä tapahtumia, ilmavoimien ja ilmatorjunnan menestyksellistä toimintaa sekä sodasta saatuja oppeja tilannekuvan ylläpidossa ja ohjustorjunnassa. Seuraava luku käsittelee Libanonin vuoden 1982 sodan alkamista, elektronista sotaa ilmasotatoimissa ja maataistelujen yllättäviä tapahtumia. Yhteenvedossa muun muassa todetaan, että "Falklandin sota opetti, että asetekniikan lisääntyessä riittävä uhkanilmaisukyky on välttämätön."

Tiedostolataukset

Julkaistu

1983-01-01

Viittaaminen

Myyrä, J. (1983). Elektronista sodankäyntiä Falklandeilla ja Libanonissa vuonna 1982. Tiede ja ase, 41(41), 220–244. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47642

Numero

Osasto

Artikkelit