Hävittäjätorjunta tänään

Kirjoittajat

  • Heikki Nikunen Ilmavoimat

Avainsanat:

Hävittäjätorjunta, 1980-luku

Abstrakti

Kirjoittaja toteaa alkusanoissaan, että "Hävittäjätorjunta on i1mavoimiemme päätehtävä. Tähän selkeään doktriiniin ovat myötävaikuttaneet monet tekijät, joista tärkeimmät ovat taistelutulosten merkitys kokonaispuolustuksen kannalta, voimavarojemme käytettävyys taistelunkestävyyden kannalta ja näiden yhteistuloksena niukkojen resurssiemme keskittäminen eniten hyötyä tuottavaan toimintamuotoon." Lisäksi hän tarkastelee yleisellä tasolla lentoaseen kehitystä toisen maailmansodan jälkeen ja toteaa, että ilmatilan hallinta on "tullut pintaoperaatioiden toimintavapauden kannalta ratkaisevaksi ja hävittäjätorjunnan vaikutus ilmanherruustaisteluineen kriittiseksi kokonaissotatoimen kannalta". Kirjoittajan mukaan artikkelissa "tarkastellaan hävittäjätorjunnan perustekijöiden eli kaluston, aseistuksen, varustuksen, koulutuksen, taktiikan sekä operatiivisen ja strategisen käytön nykyvaihetta".
Aluksi tarkastellaan lentokaluston, aseistuksen ja varustuksen teknistä kehittymistä. Tämän jälkeen käsitellään koulutusta, taktiikkaa ja operatiivista käyttöä sekä lentoaseen strategista merkitystä. Päätössanoissa muun muassa todetaan, että "Pitämällä hävittäjätorjuntamme nykyaikaisena ja ohjaajiemme koulutustaso korkeana osoitamme ilmatilamme hallinnassa aktiivisuutta ja ammattitaitoa."

ISBN: 951-99761-6-7

Tiedostolataukset

Julkaistu

1986-01-01

Viittaaminen

Nikunen, H. (1986). Hävittäjätorjunta tänään. Tiede ja ase, 44(44), 106–124. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47682

Numero

Osasto

Artikkelit