Yhdysvaltain strategisen kohdistussuunnitelman kehittyminen, 1945-1985

Kirjoittajat

  • Pauli O. Järvenpää

Avainsanat:

Ydinaseet, kohdistaminen, 1945-1985

Abstrakti

Artikkelin alussa kuvataan, mitä kohdistaminen tässä tapauksessa tarkoittaa. "Ydinaseiden kohdistaminen on osa ydinaseita omistavan valtion korkeimman päätöksentekijätason hyväksymää ydinaseiden käytön suunnittelua. Sen tavoitteena on luoda ja ylläpitää jatkuvaa valmiutta käyttää maan ydinaseistusta halutulla tavalla - rajoitetusti tai massiivisesti, valikoidusti tai kattavasti, tarkasti tai laajalla alueella - erilaisia kohderyhmiä vastaan kulloisellakin hetkellä vallitsevan sotilaallisen ja poliittisen tilannearvion edellyttämässä mitassa." Artikkelissa tarkastellaan "Yhdysvaltain strategisten kohdistussuunnitelmien kehittymistä ydinaseiden aikakauden alkuhetkistä aina nykypäivään saakka." Kirjoittaja toteaa, että kohdistussuunnitelmien laatimiseen on ratkaisevasti vaikuttanut kolme tekijää. Ensimmäinen on taustalla ollut ydinräjähteiden nopea lisääntyminen ja saavutettu karkea määrällinen tasavertaisuus kahden supervallan välillä. Toisena tekijänä todetaan ydinaseteknologian kehitys. "Kolmas suunnitteluun vaikuttanut tekijä on ollut johtamis-, valvonta- ja viestijärjestelmissä sekä strategisen tiedustelun menetelmissä tapahtunut kehitys."
"Artikkelin kahdessa ensimmäisessä osassa tarkastellaan kohdistussuunnitelmien historiallista kehitystä. Kolmannessa osassa pyritään hahmottelemaan saatavilla olevien tietojen pohjalta tämän hetkistä tilannetta: mitkä ovat Yhdysvaltain nykyisten suunnitelmien tavoitteet ja painopistealueet, minkälaiset kohteet olisivat mahdollisia ydinasekohteita ja minkälaisia erilaisia vaihtoehtosuunnitelmia pahinta mahdollista tilannetta - ydinsotaa - varten on olemassa."

ISBN: 951-99975-1-2

Tiedostolataukset

Julkaistu

1988-01-01

Viittaaminen

Järvenpää, P. O. (1988). Yhdysvaltain strategisen kohdistussuunnitelman kehittyminen, 1945-1985. Tiede ja ase, 46(46), 65–84. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47699

Numero

Osasto

Artikkelit