Sotilaallinen uhka tulevaisuudessa ja vaateita puolustuksellemme

Kirjoittajat

  • Pekka Kurenmaa Sotatieteen laitos

Avainsanat:

Sotilaallinen uhka, Suomi, puolustus

Abstrakti

Artikkelin alkusanoissa pohditaan sodan mahdollisuutta Euroopassa ja erityisesti Suomen suunnassa. "Suomea itseään ei pidetä sotiin johtavan selkkauksen syynä eikä alueemme liene mahdollisten sotatoimien ensisijainen kohde. Kuitenkin Suomen Lapilla ja ilmatilalla tulee säilymään hyväksikäyttöarvonsa niin kauan kuin sotatoimet pohjoisilla alueilla ovat mahdollisia. Asemamme Itämeren pohjoisosassa saa uuden merkityksen, jos Baltian maiden itsenäisyystavoitteet toteutuvat ja Itä-Saksa erkanee Varsovan liiton puolustusjärjestelmästä. Seuraavassa tarkastellaan sotilaallisen uhkan näkymiä eräiden esimerkkien ja käynnissä olevien Wienin aserajoitusneuvottelujen valossa sekä arvioidaan kehityksen vaikutuksia puolustuksellemme."
Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan eräiden sotilasoperaatioiden toteutusta ja niistä saatavia viitteitä tulevaisuuden varalle. Tarkasteltavat operaatiokohteet ovat Afganistan, Falkland ja Grenada. Yhteenvedossa todetaan, että operaatioista löytyy yhteneväisiä ja täysin erilaisia piirteitä. Toisessa luvussa, " Asevoimat Euroopassa Wienin neuvottelujen valossa", käsitellään aseistuksen supistamista ja joukkojen alueellista sijoittamista. Päätelmässä todetaan, että "selkeästi ollaan siirtymässä puolustukselliseen doktriiniin". Puolustusvaateitamme käsiteltäessä, tarkastellaan ensin Suomea mahdollisena hyökkäyskohteena ja sen jälkeen puolustusjärjestelmäämme. Päätännässä todetaan muun muassa, että " Nykykehityksen valossa ja huolehtiessamme edelleenkin puolustautumiskyvystämme näyttäisi suurvallan rajoitettu sotilasoperaatio, jos se on ylipäätään toteutuakseen, olevan mahdollinen ennemminkin vain maamme jotakin osa-aluetta kuin koko valtioaluetta vastaan." Elokuussa kirjoituksen mennessä painoon todetaan jälkipuheessa, että muuttunut tilanne voi aiheuttaa muutoksia esitettyyn.

ISBN: 952-90-2125-9

Tiedostolataukset

Julkaistu

1990-01-01

Viittaaminen

Kurenmaa, P. (1990). Sotilaallinen uhka tulevaisuudessa ja vaateita puolustuksellemme. Tiede ja ase, 48(48), 9–25. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47719

Numero

Osasto

Artikkelit