Euroopan turvallisuuspoliittinen muutos 1945-2000

Kirjoittajat

  • Kalevi Ruhala Maanpuolustuskorkeakoulu

Avainsanat:

Eurooppa, turvallisuuspolitiikka

Abstrakti

Johdannon alussa todetaan, että "Kylmä sota on nyt ohi ja sen myötä ideologinen ja poliittinen kahtiajako Euroopassa on päättynyt. Muutoksen vaiheet muodostavat polveilevan kertomuksen, jonka poliittinen historia esittää ajallisesti etenevän tarkastelun muodossa. Tämän kirjoituksen näkökulma ei kuitenkaan ole poliittishistoriallinen vaan kansainvälispoliittinen. Tarkoituksena ei ole kertoa koko tarinaa vaan esittää pelkistyksiä, joita voidaan pitää tunnusomaisina kuvattavalle muutosvaiheelle." Kirjoittaja toteaa, että "Euroopan turvallisuuspoliittista muutosta voitaisiin tarkastella eräänlaisten läpileikkausten avulla. Ne edustavat samalla päävaiheita, joihin maanosan turvallisuuspoliittinen muutos toisen maailmansodan jälkeisenä aikana voidaan jakaa. Näitä vaiheita vastaavia läpileikkauksia tehdään kaikkiaan neljä. Ensimmäistä voitaisiin kutsua kylmän sodan Euroopaksi ja se kattaa ajan toisen maailmansodan päättymisestä 1945 ja käsittää 1950- ja 1960-luvut. Toista päävaihetta voitaisiin kutsua liennytyksen Euroopaksi ja se käsittää 1970- ja 1980-luvut."
"Vasta 1980-luvun jälkipuoliskolla alkoivat ne nopeat muutokset, joiden seurauksena kylmä sota sekä ideologinen ja poliittinen kahtiajako Euroopassa on päättynyt. Kyse on siinä määrin ratkaisevasta muutoksesta sodanjälkeisen Euroopan kehityksessä, että turvallisuuspoliittisen ympäristön kolmatta kehitysvaihetta voitaisiin kutsua suunnanmuutosten Euroopaksi. Se kattaa pääasiassa 1990-luvun alkupuolen ja jatkuu vuosikymmenen jälkipuoliskolle saakka. Suunnanmuutosten Eurooppa edustaa vain ohimenevää välivaihetta Euroopan turvallisuuspoliittisessa kehityksessä. Se johtaa väistämättä uuteen vaiheeseen, jolla tulee olemaan oma ominaislaatunsa ja tunnusmerkistönsä. Tämä tuleva kehitysvaihe on vasta hahmottumassa, mutta sille voidaan kuitenkin antaa kysymysmerkillä varustettu otsikko: turvallisuusjärjestelmän Eurooppa?"

Tiedostolataukset

Julkaistu

1996-01-01

Viittaaminen

Ruhala, K. (1996). Euroopan turvallisuuspoliittinen muutos 1945-2000. Tiede ja ase, 54(54), 13–31. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47781

Numero

Osasto

Artikkelit