Erikoisjoukot ja niiden muodostama uhka meripuolustuksellemme

Kirjoittajat

  • Markus Aarnio Pääesikunta

Avainsanat:

Erikoisjoukot, Suomi, meripuolustus

Abstrakti

Johdannossa todetaan, että" Erikoisjoukkoja koulutetaan toimimaan vaihtelevissa olosuhteissa ja lähes kaikentyyppisillä alueilla. Yksiköt soveltuvat erinomaisesti niin itsenäisiin erikoistehtäviin kuin laajempien taisteluoperaatioiden tukitehtäviin." Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan erikoisjoukkoja ja niiden toimintaperiaatteita. Aluksi käsitellään erikoisjoukkojen perustamista, eri maissa olevia erikoisjoukkoja ja viimeaikaisia ajatuksia joukkojen laadusta. Erikoisjoukkojen luokittelua käsittelevän luvun alussa todetaan, että "Erikoisjoukko-käsitteeseen sisältyy useita eri yksiköitä, joiden organisaatiot ja tehtävien kohteet poikkeavat melkoisesti toisistaan. Käsite on vuosien saatossa muuttunut sisällöltään laajalti, mutta nykyään pienten, tehokkaiden yksiköiden käyttöperiaatteet sekä johtosuhteet on selkeytetty ja erikoisjoukoilla saavutettava hyöty
on ymmärretty useissa valtioissa."
Erikoisjoukkojen toimintaperiaatteita tarkasteltaessa, esitellään yleisten periaatteiden lisäksi toimintaperiaatteita tiedustelu-, häirintä- ja tuholaistehtävissä. Johtopäätöksissä todetaan muun muassa, että " Hyvin koulutettuina ja varustettuina sekä nopeasti siirrettävinä joukkoina erikoisjoukot soveltuvat käytettäviksi kaikentyyppisinä valmiusjoukkoina erikoisoperaatioihin lähes kaikissa olosuhteissa." Viimeinen luku tarkastelee meripuolustuksellemme aiheutuvaa uhkakuvaa. Siinä tuodaan esille uhanalaisimmat kohteet, olosuhteiden vaikutus toimintaan sekä uhan ajallisia näkökohtia eri valmiustiloissa. Artikkelin yhdistelmässä muun muassa korostetaan, että meripuolustuksemme on syytä varautua erikoisjoukkojen toimintaan kaikissa valmiustiloissa.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1996-01-01

Viittaaminen

Aarnio, M. (1996). Erikoisjoukot ja niiden muodostama uhka meripuolustuksellemme. Tiede ja ase, 54(54), 153–178. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47786

Numero

Osasto

Artikkelit