Sotilaspedagogiikka ja muuttuva yhteiskunta

Kirjoittajat

  • Jarmo Toiskallio Maanpuolustuskorkeakoulu

Avainsanat:

Sotilaspedagogiikka

Abstrakti

Kirjoittaja määritelmän mukaan "Sotilaspedagogiikka (engl. military pedagogy, (saks. Militärpädagogik) tarkastelee sotatieteiden kentässä inhimillisten voimavarojen kehittämistä kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen keinoin. Artikkelini tarkoitus on antaa johdattava kuvaus sotilaspedagogiikasta tieteenä. Paitsi tiedettä, sotilaspedagogiikka on myös opettamisen ja kasvattamisen taitoa. Perushaaste onkin siinä, että taito ja tiede kyettäisiin näkemään saman kokonaisuuden osina: kuinka taidosta voidaan tehdä tiedettä, ja kuinka tiede voi edistää taidon kehittymistä."
Artikkelissa luodaan aluksia historiallinen katsaus sotilaspedagogiikan lähtökohtiin. Tilannekatsauksen alussa kirjoittaja toteaa, että " Sotilaspedagogiikasta tuli 1990-luvulla Maanpuolustuskorkeakoulun oppiaine, ja vuosikymmenen lopulla sille osoitettiin professuuri." Lisäksi hän tarkastelee tilannetta eri maissa. Tarkastellessaan tutkimuksen alana sotilaspedagogiikkaa kirjoittaja toteaa muun muassa, että "Yhteiskunnallista näkökulmaa korostavasta luonteestaan huolimatta sotilaspedagogiikka suuntautuu perimmiltään yksilöihin." Lopuksi artikkelissa tarkastellaan tämän tieteenalan kehittämisnäkökulmia.
There is summary in English at the end of the article.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2001-01-01

Viittaaminen

Toiskallio, J. (2001). Sotilaspedagogiikka ja muuttuva yhteiskunta. Tiede ja ase, 59(59), 8–16. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47840

Numero

Osasto

Artikkelit