Kansainvälisen toiminnan kokemuksia ja tulevaisuuden näkymiä

Kirjoittajat

  • Georgij Alafuzoff Maanpuolustuskorkeakoulu

Avainsanat:

Suomi, kansainvälinen toiminta, tulevaisuus

Abstrakti

Artikkelin johdannossa todetaan, että mukana oleminen ja vaikuttaminen integroituneessa maailmassa edellyttää osallistumista kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Toisaalta kirjoittaja toteaa, että " Uskottava puolustuskyky parantaa jo sellaisenaan mahdollisuuksiamme toimia erilaisissa kriisinhallinta- ja rauhanturvaamistehtävissä, eikä näitä toimintoja tulisi nähdä toisiaan heikentävinä vaan päinvastoin toinen toisilleen valmiuksia kehittävänä." Toisessa luvussa luodaan kansallisen toiminnan viitekehys. Siinä käsitellään muun muassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisia selontekoja, EU:n Naton ja venäjän merkitystä, kriisien luonteen muutoksia, YK:n tukemistehtävää ja Naton rauhankumppanuustoimintaa.
Kolmannessa luvussa esitellään seikkaperäisesti kokemuksia KFOR-operaatiosta. Kirjoittaja toteaa olleensa kyseisen operaation kansainvälisessä esikunnassa osastopäällikkönä vuosina 2001-2002. Hänen mukaansa " Kosovon kriisissä inhimilliset arvot kansallisten intressien ohella muodostivat ensimmäistä kertaa oikeutuksen voimankäyttöön." Henkilökohtaisena kokemuksena todetaan, että " Työskentelyn kannalta organisaation sisäisiin rakenteisiin kuuluvia esteitä ja rajoitteita sekä toimialakohtaisia rajoja hankalampia ovat sittenkin ennakkoluulot ja tiedon puute." Päätännän lopussa todetaan muun muassa, että "Puolustusvoimien kyky osallistua kriisinhallintaan on tärkeä osa turvallisuuspoliittista keinovalikoimaamme."
There is summary in English at the end of the article.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2002-01-01

Viittaaminen

Alafuzoff, G. (2002). Kansainvälisen toiminnan kokemuksia ja tulevaisuuden näkymiä. Tiede ja ase, 60(60), 158–178. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47861

Numero

Osasto

Artikkelit