Slaavilaisten IVY-maiden kahdenväliset sotilaalliset suhteet: yhdessä vai erikseen?

Kirjoittajat

  • Pertti Forsström Maanpuolustuskorkeakoulu

Avainsanat:

IVY-maat, sotilassuhteet

Abstrakti

Artikkelin johdannossa määritellään sotilaallinen yhteistyö, joka voidaan jakaa tapahtuvaksi esimerkiksi sotilaspoliittisella, sotilaallisella ja sotilasteknisellä alueella. Sotilaspolitiikka on johdannon mukaan demokraattisissa yhteiskunnissa on alisteinen valtion turvallisuuspolitiikalle. "Kaikkien Itsenäisten valtioiden yhteisöön (IVY) kuuluvien maiden sotilaspolitiikan lähtökohdan muodostaa yli kymmenen vuotta sitten tapahtunut murros: ensin lakkautettiin Varsovan liitto ja sen jälkeen myös Neuvostoliitto lakkasi olemasta valtiollisena kokonaisuutena. Vuonna 1991 perustettu IVY toimii edelleen 12 maan kansalaisia yhdentävänä yhteisönä ja organisaationa." Johdannon mukaan toiminnassa on kitkatekijöitä eikä organisaatio ole tehokas. Sotilaallinen yhteistyö on osin laajentunut poliittiselle tasolle ja eriytyminen sekä kahdenvälinen yhteistyö ovat lisääntyneet. Havaittavissa on myös pyrkimystä poliittiseen autonomiaan.
Johdannossa todetaan, että "Artikkelin tarkoitus on luoda katsaus Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan kahdenväliseen sotilaalliseen yhteistyöhön ja sen tuloksiin. Artikkeli rakentuu siten, että ensin käsitellään maiden tavoitteita ja perusteita sotilaalliseen yhteistyöhön lähinnä sotilaspolitiikan tasolla. Tämän jälkeen tarkastellaan valtioiden välillä tapahtunutta ja tapahtuvaa kahdenvälistä sotilaallista yhteistyötä erikseen Venäjän ja Valko-Venäjän sekä Venäjän ja Ukrainan välillä. Lisäksi arvioidaan sotilaallisen yhteistyön merkitystä ja tehdään joitakin johtopäätöksiä." Loppusanoissaan kirjoittaja toteaa muun muassa, että " Kansallistunne oli herännyt, mutta itsenäisyys ja suvereenius tarpeina olivat saaneet tyydytyksen omalla tavallaan huolimatta käytännön realiteeteista. Vaikuttaisi siltä, että sisäiset realiteetit ovat voimistamassa vaikutustaan yhteistyössä kolmikon sisällä."
There is summary in English at the end of the article.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2002-01-01

Viittaaminen

Forsström, P. (2002). Slaavilaisten IVY-maiden kahdenväliset sotilaalliset suhteet: yhdessä vai erikseen?. Tiede ja ase, 60(60), 179–217. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47862

Numero

Osasto

Artikkelit