Sissisodankäynnin ja -toiminnan kehittyminen ja rooli osana alueellista puolustusta Suomessa 1950-80-luvuilla

Kirjoittajat

  • Ermei Kanninen

Avainsanat:

Sissisodankäynti, Suomi, kehittyminen, 1950-80-luku

Abstrakti

Artikkelin johdannossa kirjoittaja toteaa palvelleensa Pääesikunnan operatiivisella osastolla monissa virka-asemissa 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla, joten hänellä on tuntuma silloiseen suunnittelutyöhön. Saatuaan luvan tutustua arkistoon, hän totesi osan aineistoa jo joutuneen supistuksen kohteeksi. "Näin tämän tutkimustyöni runkotiedot perustuvat lähdemateriaaliin, mutta eräät yksityiskohdat kuten kuvaukset harjoitusten kokemuksista ja kehitystyötä kohtaan tunnetun arvostelun syistä ja vasta-argumenteista ovat osaksi muistitietoa. Tältä pohjalta olen tehnyt tutkimukseni, jonka lisärajoituksena on se, ettei sitä ole vielä voitu perustaa sen kauden operatiivisiin suunnitelmiin tai käskyihin.
Käsitteistön määrittelyn jälkeen tarkastellaan sissitoiminnan kehitystä sotakokemusten valossa ja sissisodan mahdollisuutta sotien jälkeen. Kolmannessa luvussa esitellään perusteet alueelliseen puolustusjärjestelmään siirtymiseksi. "Vuosina 1945-49 toiminut poliitikkojen ja sotilaiden muodostama komitea eli puolustusrevisio totesi mietinnössään, että puolustuksen on nojauduttava alueelliseen puolustukseen." Kehitys kuitenkin kirjoittajan esittämien syiden johdosta pysähtyi joksikin aikaa. Seuraavassa luvussa selvitetään alueellisen puolustusjärjestelmän strategis-operatiivisia perusteita, joiden peruslähtökohtana oli koko valtakunnan alueen puolustaminen. Artikkelissa esitellään muun muassa suunnittelun keskeiset päivämäärät ennen suunnitelman voimaanastumista 1.1.1972. Seuraava luku käsittelee paikallisjoukkojen tarvetta ja tehtäviä. Kuudes luku," Sissitoiminnan ja - taktiikan tarjoamat mahdollisuudet käsitellään muun muassa sissitoimikunnan asettamista ja kokeiluharjoituksien järjestämistä, joiden tuloksia tarkastellaan seuraavassa luvussa. Seuraavissa luvuissa käsitellään sissitoimintaan varattavia joukkoja ja niiden koulutusta sekä tehdään yhteenveto vuosien 1963-71 ratkaisuista. Viimeisessä luvussa tehdään johtopäätökset ja tarkastellaan toiminnan jatkokehittämisen edellytyksiä.
There is summary in English at the end of the article.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2002-01-01

Viittaaminen

Kanninen, E. (2002). Sissisodankäynnin ja -toiminnan kehittyminen ja rooli osana alueellista puolustusta Suomessa 1950-80-luvuilla. Tiede ja ase, 60(60), 218–242. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47863

Numero

Osasto

Artikkelit