Tietoyhteiskunta ja puolustusvoimat

Kirjoittajat

  • Mika Kalliomaa Maanpuolustuskorkeakoulu

Avainsanat:

Puolustusvoimat, tietoyhteiskunta

Abstrakti

Artikkelin ensimmäisessä luvussa käsitellään yhteiskunnan muutosta. siinä todetaan muun muassa, että "Yhteiskunnan kehityksessä korostuu tiedon merkitys. Tavoitteena on kehittää yhteiskunnan toimintatapoja ja rakenteita, jotta tietoa voitaisiin tuottaa ja välittää kaikkia palvelevaksi." Seuraavassa luvussa tarkastellaan kehitystä. Luvussa tarkastellaan yhteiskunnan yleisiä kehityspiirteitä ja opetusministeriön ohjaustoimia. Lisäksi siinä käsitellään puolustusvoimien Avoimen Oppimis- ja Työskentely-ympäristön kehittämisohjelmaa (AVOT), joka aloitettiin keväällä 2000.
Luvussa, "Uusi alku", käsitellään Vanhasen hallituksen tietoyhteiskuntapolitiikka ohjelmaa ja opetusministeriön Koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntaohjelmaa 2004 - 2006 sekä puolustusvoimien AVOT-ohjelmaa niiden valossa. Lisäksi käsitellään puolustusvoimien tietohallinnon arkkitehtuuria ja henkilöstöalan uudistuksia. Puolustusvoimien henkilöstön osaamisen kehittämisen strategian tarkastelun jälkeen, käsitellään kansainvälistä kehitystä, jonka todetaan olevan voimakasta. Siinä käsitellään muun muassa AVOT:in ja Yhdysvaltojen ADL-hankkeen (Advanced Distributed Learning) yhteneväisyyksiä ja eroja. Tulevaisuutta käsittelevässä luvussa käsitellään eduskunnan teettämän selvityksen lisäksi puolustusvoimien tutkimussuunnitelmia ja kansainvälisiä valmiuksia. Viimeisessä kokonaisuutta käsittelevässä luvussa todetaan muun muassa, että " Puolustusvoimien henkilöstöstrategiasta ja osaamisen kehittämisen strategiasta voidaan lukea kestävän kehityksen suuntalinjat."
There is summary in English at the end of the article.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2004-01-01

Viittaaminen

Kalliomaa, M. (2004). Tietoyhteiskunta ja puolustusvoimat. Tiede ja ase, 62(62), 156–177. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47886

Numero

Osasto

Artikkelit