Kehittyvä sotilasteknologia

Haaste sotilaan etiikalle ja sotilaspapille kouluttajana?

Kirjoittajat

  • Tiia Liuski Itä-Suomen yliopisto
  • Janne Aalto Maanpuolustuskorkeakoulu
  • Taina Kalliokoski Helsingin yliopisto

Abstrakti

Suomalaisten sotilaspappien tehtävät ovat yhä enemmän suuntautuneet koulutukseen. Uudistetut varusmiesten koulutusohjelmat huomioivat vahvasti sotilaan mielen ja etiikan, minkä vuoksi on syytä tarkastella sotilaspappien osaamista etiikan kouluttajina. Uusia eettisiä kysymyksiä tuovat kehittyvät sotilasteknologiat. Artikkelissa analysoimme, miten kehittyvät sotilasteknologiat haastavat sotilaan eettistä toimintakykyä, ja pohdimme millaista ammatillista osaamista sotilaspapit tarvitsevat tukiessaan sotilaita niissä. Sotilaspapit tekevät 2020-luvulla työtään moniarvoisessa yhteiskunnassa ja toimintaympäristössä, jossa kriisien varoajat ovat lyhentyneet, turvallisuusympäristön jännitteet kasvaneet ja sotilaiden tehtävät muuttuneet aiempaa kansainvälisemmiksi. Sotilaan eettiseltä toimintakyvyltä, jota Puolustusvoimissa pidetään sotilaan kokonaisvaltaisen toimintakyvyn koossa pitävänä osana, vaaditaan siksi eheyttä. Kehittyvät sotilasteknologiat koettelevat erityisesti sotilaan eettistä päätöksentekokykyä ja moraali-identiteettiä. Pedagogisella, teologisella ja katsomuksellisella osaamisella sotilaspapit voisivat vastata teknologioiden tuomiin uusiin haasteisiin

Tiedostolataukset

Julkaistu

2023-11-17

Numero

Osasto

Artikkeleita