Järjen ja himon (ἐπιθυμία) dialektiikka Paavalilla ja Neljännessä makkabilaiskirjassa

Kirjoittajat

• Marika Pulkkinen Helsingin yliopisto

DOI:

https://doi.org/10.62442/ta.176870

Avainsanat:

järki, tunteet, intohimo, himo, halu, eksegetiikka, antiikin filosofia

Abstrakti

Artikkelissa tarkastellaan halun/himon (kr. ἐπιθυμία; ἐπιθυμέω) kuvausta Uuden testamentin Paavalin kirjeissä (1. Kor. 10; Gal. 5; Room. 7) sekä Vanhan testamentin apokryfeihin kuuluvassa Neljännessä makkabilaiskirjassa. Tutkimuksen keskeisinä kysymyksinä ovat, miten halu suhteutuu yksilön tahtoon ja harkintakykyyn sekä millä tavoin tämä kytkös vaikuttaa ihmisen kykyyn elää viisasta ja hyvää elämää. Analyysissä arvioidaan antiikin eri filosofisten koulukuntien edustamia tunneteorioita ja verrataan niitä lähteiden näkemyksiin tunteista. Kumpikaan kirjallinen kokonaisuus ei palaudu yksiselitteisesti mihinkään tiettyyn koulukuntaan. Tämän lisäksi artikkelissa pohditaan, miten Paavali ja Neljännen makkabilaiskirjan kirjoittaja kuvaavat uskonnollisen asennoitumisen vaikuttavan järjen ja tunteiden toimintaan. Tutkimus osoittaa, että Neljännessä makkabilaiskirjassa tunteita ja halua ei sinänsä pidetä pahana asiana, vaan nämä tulee hallita hurskauden kouliman järjen avulla. Paavalin näkemys tunteiden hallinnan mahdollisuudesta on kielteisempi. Hänen mukaansa laki tekee yksilön ainoastaan tietoiseksi himostaan. Vaikeiden tunteiden terapiana Paavali tarjoaa himojen lokalisoimista ”lihaan” (kr. σάρξ). Tämä käsite ei edusta Paavalille ihmisen fyysisyyttä, vaan on ajallinen määre: uskon tai luottamuksen (πίστις) sekä hengen (πνεῦμα) mukaisen elämän myötä liha on jäänyt jo menneisyyteen.