Näyttelijätaide ja virtuaalisen fenomenologia

Kirjoittajat

• Esa Kirkkopelto Professori, Tampereen yliopisto https://orcid.org/0000-0003-1005-1453

DOI:

https://doi.org/10.65872/teats.177937

Avainsanat:

näyttelijäntaide, esiintyvät taiteet, fenomenologia, taiteellinen tutkimus, virtuaalisuus, virtuaalitodellisuus, ruumiillistaminen, kuvittelu, ruumiintekniikat

Abstrakti

Artikkeli tarkastelee fenomenologisesta näkökulmasta, kuinka näyttelemistä eli näyttämöllistä ruumiillistumista voidaan pitää virtualisointiprosessina, ja pohtii millaisia vaikutuksia tällä on käsitykseemme virtuaalisuudesta yleensä. Termi ”virtuaalitodellisuus” esiintyi ensimmäisen kerran Antonin Artaudin vuonna 1938 kirjoittamassa esseessä ”Teatteri ja alkemia”, jossa hän vertasi näitä kahta käytäntöä ja näki niissä yhteisen kyvyn luoda keinotekoisia todellisuuksia. Nykyään käsityksemme virtuaalisista ilmiöistä on hajaantunut eri kokemus- ja tieteenalojen välille. Artikkelissa esitetään, että virtuaalisuus ja ymmärryksemme siitä perustuvat ruumiin lähtökohtaisiin mimeettisiin ja affektiivisiin ominaisuuksiin, jotka näyttelijäntyö aktivoi ja joita se ilmentää erityisellä tavalla. Näyttelijöiden ruumiillisten prosessien tutkiminen avaa laajemman näkemyksen virtuaalisuudesta, joka kykenee sisällyttämään virtuaalisen erilaiset kulttuurilliset, teknologiset, psyykkiset ja filosofiset ilmenemismuodot.